MustReadin Brysselin kirjeenvaihtaja keskittyy seuraavaksi talousjournalismiin – vuoden 2020 lahjoittajaksi Finanssiala

MustReadin Brysselin kirjeenvaihtaja Heli Satuli käsittelee alkaneena vuonna jutuissaan etenkin kansainvälistä taloutta ja finanssialaa. 

MustRead
"Aiemmilla EU-vaalikausilla ensimmäinen vuosi on ollut suunnittelun aikaa, mutta nyt on täysin toinen vaihde päällä: vuosi 2020 on todellinen EU:n näytön paikka. Iso osa tärkeistä lakiesityksistä julkistetaan jo tänä vuonna", kommentoi Heli Satuli. Kuva: Henri Satuli

”Eurooppalaista finanssialan kehitystä käsittelevä journalismi on lähestulkoon olematonta Suomessa. Olemme halunneet käsitellä aihetta syvällisesti MustReadissa jo pidempään, ja vuonna 2020 tämä on viimein mahdollista. Kirjeenvaihtajamme raportoi EU:n politiikasta toki entiseen tapaan hyvin kattavasti, mutta erityisenä teema-alueena on finanssiala”, sanoo MustReadin päätoimittaja Anne Moilanen.

MustReadin Brysselin kirjeenvaihtaja on toteutettu lahjoitusperiaatteella, jonka mukaan kirjeenvaihtajan työskentelyn maksaa ulkopuolinen rahoittaja. Vuoden 2020 lahjoittajana aloittaa Finanssiala ry.

”Brysselissä tehdään lähes kaikki merkittävät finanssialan sääntelyyn liittyvät päätökset, jotka vaikuttavat rahoittamiseen, sijoittamiseen ja vakuuttamiseen Suomessa. Päätökset ovat tärkeitä sekä kuluttajille että yrittäjille. Haluamme tukea näitä asioita käsittelevää riippumatonta kotimaista journalismia ja toivomme, että sitä olisi enemmän”, kertoo Finanssiala ry:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomo Yli-Huttula.

Finanssiala ry edustaa kattavasti Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vakuutusyhtiöitä sekä rahasto- ja rahoitusyhtiöitä ja arvopaperivälittäjiä.

MustReadilla on ollut kirjeenvaihtaja Brysselissä vuoden 2019 alusta. Alkamassa on siis toinen työskentelyvuosi. Viime vuonna kirjeenvaihtajan toiminnan rahoitti Teknologiateollisuus ry. 

Silloin oltiin tilanteessa, jossa lähdettiin kokeilemaan aivan uutta konseptia:

”Teknologiateollisuuden motiivi oli lisätä teknologia-alan kannalta keskeisten EU-hankkeiden uutisointia Suomessa. Pystyimme vaikuttamaan ainoastaan laajoihin teemoihin, jotka määriteltiin etukäteen, emme yksittäisiin juttuihin. Otimme riskin ja se kannatti. Hienoa, että Brysselin kirjeenvaihtaja keskittyy seuraavaksi finanssialaan. Sitä käsittelevät jutut kiinnostavat myös meitä”, sanoo Teknologiateollisuuden viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Nora Elers.

MustReadin vuoden ensimmäinen Bryssel-juttu on julkaistu tänään maanantaina 13. tammikuuta. Sen aiheena ovat EU:n ongelmat rahanpesun vastaisessa taistelussa. Juttuun on haastateltu muun muassa europarlamentaarikko Eero Heinäluomaa. MustRead tarjoaa maksutta luettavaksi Heli Satulin kirjoittaman jutun (vapaa lukuoikeus).

Lahjoitusjournalismi on vakiintunut MustReadissa yhdeksi tavaksi rahoittaa riippumattoman, poliittisesti sitoutumattoman median toimintaa. Toimituksessa on huomattu, että lahjoitusjournalismin malli soveltuu hyvin juuri tietyssä fyysisessä paikassa toimivien kirjeenvaihtajien työskentelyn rahoittamiseen. 

”Meillä on samalla periaatteella toteutettu kirjeenvaihtaja myös Oulussa, ja toivottavasti jatkossa monessa muussakin paikassa. Toinen hyvä lahjoitusjournalismin kohde on laajojen, yhteiskunnallisesti merkittävien teema-alueiden käsittely, joihin perehtymiseen toimitus tarvitsee erityisiä resursseja”, toteaa päätoimittaja Moilanen.

Tähän mennessä MustRead on toteuttanut kaksi lahjoitusjournalismin teemaprojektia, joiden aiheet ovat olleet työelämän tasa-arvo ja ikääntyminen. Ikääntymisen teemaprojekti jatkuu vuonna 2020.

Päätoimittaja Moilanen kiittää Brysselin kirjeenvaihtajan lahjoittajia Teknologiateollisuutta ja Finanssialaa uskalluksesta kokeilla uutta.

”Olemme kiitollisia kaikille lahjoittajillemme. Ilman heidän rohkeuttaan emme olisi voineet laajentaa journalistista sisältöämme näin voimakkaasti eri alueille. Uusien, toimivien rahoitusmallien kehittäminen on juuri se, mitä suomalainen journalismi kipeästi tarvitsee”, Moilanen sanoo.

Suomen tärkeimmille päättäjille suunnattu, vuonna 2017 perustettu MustRead laajentaa parhaillaan toimintaansa voimakkaasti. Mediayhtiö aloittaa kuluvana vuonna tapahtumaliiketoiminnan sekä alkaa julkaista uutta yritysjohtajille suunnattua sisarjulkaisua MustRead Executivea

MustReadilla on tällä hetkellä 13 työntekijää. Tapahtumaliiketoiminnan vetäjäksi on palkattu Tiina Suuronen. MustRead Executiven päätoimittajana toimii Raine Tiessalo.

Lisää aiheesta:

Heli Satulin vuoden 2020 ensimmäinen juttu Brysselistä:

”Heikoin lenkki on nyt tosi heikko” – Rahanpesuongelma jäytää Euroopan taloutta ja tilanne pahenee koko ajan, varoittaa konkaripoliitikko Eero Heinäluoma

MusReadin eettiset ohjeet

Tämän sisällön mahdollistaa Finanssiala ry.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti