”Heikoin lenkki on nyt tosi heikko” – Rahanpesuongelma jäytää Euroopan taloutta ja tilanne pahenee koko ajan, varoittaa konkaripoliitikko Eero Heinäluoma

BRYSSEL. Eurooppalainen rahanpesun torjuntajärjestelmä kyttää kuluttajien säästöpossuja mutta päästää läpi satoja miljardeja euroja rikollista rahaa. Nyt mitta on tullut täyteen, ja porsaanreiät halutaan tukkia. Keinoja on laatimassa europarlamentaarikko Eero Heinäluoma. VAPAA LUKUOIKEUS

Heli Satuli
Pitkästä poliittisesta urasta huolimatta kotiutuminen Euroopan parlamenttiin on ottanut aikansa. "Nyt voin jo sanoa viihtyväni. Sisäänajo vie ainakin puoli vuotta. Työtyyli on niin poikkeava", sanoo europarlamentaarikko Eero Heinäluoma. Kuva: Euroopan parlamentti

Oletko poliittisesti vaikutusvaltainen? Toimitko tai toimiiko perheenjäsenesi ulkomailla merkittävässä julkisessa asemassa? Onko sinulla kytköksiä Yhdysvaltoihin? Mikä on säännöllisten rahavirtojesi alkuperä?

Jokainen meistä on vastannut tähän kysymyspatteriin pankissa.

EU-lakien mukaan finanssipalvelun tarjoajalla on velvollisuus tunnistaa asiakkaansa sekä heidän toimintansa ja taustansa. Kysymykset tuntuvat kuitenkin naiiveilta ja saavat usein aikaan vastustamattoman halun pyöritellä silmiä.

”Niissä piilee myös paradoksi”, sanoo konkaripoliitikko, Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden ECON-valiokunnassa vaikuttava Eero Heinäluoma (sd.).

EU on tehtaillut vuosien varrella useita rahanpesua estäviä direktiivejä. Ne purevat Heinäluoman mukaan tiukimmin kuluttajien pieniin, satojen tai tuhansien eurojen rahansiirtoihin. Usein liiankin hyvin.

”Tavallinen kuluttaja joutuu selvittämään perin juurin pankissa, mistä 320 euron säästöpossun sisältö on peräisin ja miksi hän tuo rahat pankkiin.”

Jo muutaman tuhannen euron siirrosta voi joutua antamaan lisäselvityksiä. Samaan aikaan tileiltä toisille siirrellään satoja miljoonia euroja, joita sitten selvitellään jopa vuosia jälkikäteen.

”Meiltä löytyy porsaanreikiä, joita rikollisten on helppo hyödyntää suurten rahamäärien kierrätyksessä”, Heinäluoma sanoo.

Ikiaikainen ilmiö nostaa päätään

Ongelma on valtava. Europolin mukaan jopa 1,28 prosenttia unionin vuosittaisesta bruttokansantuotteesta on yhteydessä rahanpesuun. Se tarkoittaa vähintään 160 miljardia euroa vuodessa.

Heinäluoma korostaa, että rahanpesu aiheuttaa ennen kaikkea huimia verotulojen menetyksiä valtioille. Rahanpesu on Suomessakin merkittävä osa harmaata taloutta, joka rokottaa Suomen verotuottoja arviolta 2-3 miljardia euroa vuodessa.

”Jonkun ne verot on maksettava. Tuloksena on, että ne jotka toimivat rehellisesti, maksavat yhä suuremman osan veroista.”


Miten rahaa pestään?
Rahanpesu tarkoittaa käytännössä pyrkimystä kätkeä se, että rahat, omaisuus tai tuotot ovat peräisin rikollisesta toiminnasta.

Rikollinen raha on tyypillisesti peräisin huumekaupasta, asekaupasta, ihmisten laittomasta salakuljetuksesta tai erilaisista netissä tehdyistä petoksista. Rahanpesua tehdään myös verojen kiertämiseksi.

Perinteisiä rahanpesun muotoja ovat valemyyntien hyödyntäminen (esimerkiksi yritysten välinen kuittikauppa, haamuannosten myynti ravintolassa sekä yli- tai alilaskutus), käteistalletukset ja rahojen kierrättäminen pankkitilien kautta, omaisuuden ostaminen tai sijoittaminen sekä rahapelitoiminta (esimerkiksi voittotositteiden ostaminen). 

Uudempia tekotapoja ovat esim. prepaid-korttien ja virtuaalivaluuttojen hyödyntäminen sekä arvopaperikaupan (ns. peilikaupat) tai tavarakaupan (yli- ja alilaskutus) tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Suosittuja ovat myös niin sanotut rahamuulit. Henkilö rekrytoidaan kuljettamaan rahaa ja tallettamaan summa pankkitilille. Tilille laitetut rahat nostetaan sen jälkeen automaatista maksukortilla ja lähetetään eteenpäin erilaisilla rahansiirtopalveluilla. Rahansiirtely pankkitilien kautta on KRP:n mukaan yleisin tapa pestä rahaa Suomessa.

Rikoksella saaduilla rahoilla voidaan hankkia kiinteistöjä, arvoautoja, taidetta tai kultaa. Kun nämä myydään, rahoille saadaan lailliselta näyttävä alkuperä.
Lähde: Finanssiala ry.

Ilmiö on vanha, mutta rahanpesu-käsitettä (englanniksi money laundering) alettiin käyttää vasta 1970-luvulla, kun Washington Post -lehti paljasti Yhdysvaltain presidentin Richard Nixonin Watergate-skandaalin.

Watergatessa oli kyse siitä, että presidentin uudelleenvalintakomitea oli ottanut vastaan kampanjarahoitusta lainvastaisilla tavoilla ja pessyt rahaa kierrättämällä sitä Meksikon kautta.

Watergaten jälkeen on tapahtunut paljon. Rahanpesu on muuttunut lain edessä rikolliseksi toiminnaksi joka puolella maailmaa. Myös EU:ssa on viime vuosina saatu paljon aikaan.

Vuonna 2016 paljastuneiden Panama-paperien jälkeen laadittiin viides rahanpesun vastainen direktiivi, joka jäsenmaiden on määrä saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä tämän kuun loppuun mennessä.

Direktiivi lisää tosiasiallisia omistajia ja edunsaajia koskevien tietojen läpinäkyvyyttä, antaa kansallisille rahanpesun selvittelykeskuksille laajemmat tiedonsaantioikeudet, parantaa valvontaviranomaisten välistä yhteistyötä ja sääntelee virtuaalivaluuttoja ja ennalta maksettuja kortteja.

Lisäksi pankkien uudet pääomavaatimukset ja vuoden lopulla hyväksytty Euroopan valvontaviranomaisten toiminnan uudelleentarkastelu vahvistavat kaikki rahanpesun torjuntaa koskevia sääntöjä – kunhan jäsenmaat saavat lait ensin ne toimeenpantua kansallisesti.

Torjuntatoimet maksavat miljardeja

Rahanpesuilmoitusten määrä on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina. Vuonna 2018 suomalaiset pankit tekivät rahanpesun selvittelykeskukselle yli 9 000 ilmoitusta epäilyttävistä liiketoimista.

Finanssialan mielestä taustalla on ennen kaikkea sääntelyn merkittävä kiristyminen, mikä on heijastunut myös pankkien toimintalinjaan.

Suomessa finanssialan toimijat käyttävät rahanpesun torjuntaan kymmeniä miljoonia euroja vuodessa, Euroopan tasolla määrä lasketaan miljardeissa euroissa.

Panostuksista huolimatta keskusrikospoliisin mukaan varojen jäljittäminen on silti vaikeaa Suomessakin, ja rikollisten jäljille on päästy vain parissa tapauksessa.

Joskus journalistinen työ ja jopa sattuma ovat viranomaisia tehokkaampia, kuten Panama-papereiden kaltaiset tietovuodot ovat osoittaneet.

Yksi viime aikainen esimerkki on Danske Bankin vuonna 2017 paljastunut Viron konttorin rahanpesuskandaali, jossa 6 000 Viron ulkopuolella asuvaa pankin asiakasta pesivät yli 200 miljardia euroa rikollista rahaa.

Samoin pari vuotta sitten Yhdysvaltojen valtiovarainministeriö paljasti, että kahden latvialaispankin kautta pestiin satoja miljardeja euroja. Rahanpesuun on sotkeutunut useita pohjoismaisia pankkeja ja isoja pankkiryhmiä kuten Swedbank, ABN Amro, ING ja Raiffeisen.


Rahanpesulaki tuo velvoitteita
Rahanpesulailla on pantu kansallisesti toimeen EU:n 4. ja 5. rahanpesudirektiivi. Se asettaa ilmoitusvelvollisille (esimerkiksi pankeille ja vakuutusyhtiöille) useita velvoitteita:

– velvollisuuden tunnistaa asiakas ja todentaa tämän henkilöllisyys;

– hankkia tietoja asiakkaan toiminnasta, tämän toiminnan laadusta ja laajuudesta sekä perusteet palvelun tai tuotteen käyttämiselle;

– seurata tämän palvelujen käyttöä, havaita ja pyrkiä selvittämään mahdolliset poikkeavat tai epätavalliset transaktiot; sekä

– ilmoittaa ns. epäilyttävät liiketoimet (rahanpesuilmoituksen tekeminen) Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskukselle.

Luotettavia tilastoja siitä, onko rahanpesu yleistynyt viime vuosina, ei kuitenkaan ole saatavilla. Esimerkiksi nostetuista syytteistä tai annetuista tuomioista ei ole saatavilla virallisia tietoja. Euroopan tasolla näistä ei ole edes karkeita arvioita, sillä kukaan ei tilastoi asiaa.

Finanssialan mukaan julkisuudessa olleiden tapausten perusteella ei voi tehdä johtopäätöstä siitä, että rahanpesu olisi selvästi lisääntynyt.

Heinäluoman mukaan oleellista ei ole rahanpesurikosten määrän kehitys vaan ongelman vakavuus.

”Rahanpesu on syöpä, joka jäytää Euroopan taloutta. Varmaa on, että jos ei mitään tehdä, niin ongelma pahenee entisestään.”

Isot erot EU-maiden välillä

Miksi nykyiset torjuntakeinot eivät pure?

Rahanpesun torjunnan ongelmat voidaan European Credit Research Instituten (ECRI) mukaan jakaa kolmeen osaan: rakenteellisiin ja riskienhallinnallisiin ongelmiin sekä osaamisen puutteeseen.

Sääntelyllä on vaikeuksia pysyä mukana kehityksessä, jossa on otettava huomioon sisämarkkinoiden rahavirtojen lisääntyvä integroituminen, teknologian kehitys ja rikollisten kekseliäisyys järjestelmässä olevien aukkojen tai porsaanreikien hyödyntämisessä.

Heinäluoma muistuttaa, että pääoman liikkeet ovat yhä vapaampia ja maksaminen ja tilien avaaminen kansainvälisessä rahaliikenteessä muuttuvat nopeasti.

Nykyään esimerkiksi Saksassa ei tarvitse fyysistä tunnistautumista avatakseen pankkitilin. Siihen riittää passista otettu kuva ja matkapuhelin.

Rahanpesun torjuntakeinot ja etenkin resurssit eroavat paljon maasta toiseen. Kuva: Euroopan komissio

Vielä suurempi ongelma ovat kuitenkin isot erot EU-maiden välillä.

Heinäluoma korostaa, että rahanpesusääntely perustuu direktiiveihin, eli EU-tasolla asetetaan vain minimivaatimukset ja kukin maa saa itse päättää, miten täyttää vaatimukset osana kansallista lainsäädäntöä.

Direktiivit mahdollistavat kansalliset poikkeamat ja porsaanreiät. Se, mikä yhdessä maassa on kiellettyä, voi toisessa olla sallittu ja kolmannessa pakollista.

Ongelmia on myös valvontajärjestelmässä.

Kansalliset rahanpesun selvittelykeskukset keräävät tietoa rahanpesuepäilyistä ja jakavat analyysien tulokset toimivaltaisten viranomaisten kanssa tapauksissa, joissa on syytä epäillä rahanpesua.

Heinäluoma huomauttaa, että valvontaviranomaisten resurssit vaihtelevat merkittävästi maasta toiseen. Pienet resurssit johtavat luonnollisesti siihen, että kyky puuttua ongelmiin on heikko.

”Heikoin lenkki on nyt todella heikko”

Yhteistyö finanssialan toimijoiden saati kansallisten selvittelykeskusten kesken ei sekään toimi kunnolla. Esimerkiksi Danske Bankin skandaalissa Viron ja Tanskan selvittelykeskukset kunnostautuvat lähinnä toistensa haukkumisessa.

Tapausten käsittelyajat ovat myös aivan liian pitkiä. Komission mukaan valvojat puuttuvat usein tilanteisiin vasta, kun riskit ovat jo toteutuneet.

Ongelmia on myös viranomaisten, etenkin poliisin osaamistasossa. Joissain maissa rahanpesuun on erikoistunut vain yksi henkilö. Toinen ääripää on Italia, jossa talouspoliisi Guardia di Finanzassa työskentelee 70 000 ihmistä.

Lisäksi rahanpesuriskien hallintavelvoitteista on tullut finanssialan toimijoille iso taakka. Viranomaiset päättävät, mikä on riskialtista ja mikä ei sen sijaan, että finanssialan toimijat arvioisivat tilanteen itse.

Finanssialan toimijoiden mukaan myös tiedonvaihdon esteet haittaavat tehokasta rahanpesun torjuntaa. Valvojien ja finanssilaitosten välinen tiedonvaihto olematonta, eikä tieto kulje myöskään pankkien välillä.

Pankkien pitäisi pystyä varoittamaan toisiaan epäilyttävästä rahaliikenteestä. Näin rikoksella hankittu raha saataisiin pysäytettyä ennen kuin se on kadonnut teille tietymättömille. Reagointiaika mitataan toisinaan minuuteissa.


Kuka Eero Heinäluoma

Työ: Europarlamentaarikko, talous- ja raha-asioiden valiokunnan jäsen.

Syntynyt 1955 Kokkolassa.

Koulutukseltaan valtio-opin ylioppilas.

Aiemmin eduskunnan puhemies (2011–2015), valtiovarainministeri (2005–2007)

SDP:n puheenjohtaja (2005–2008), SDP:n puoluesihteeri (2002–2003),

Euroopan Sosialidemokraattisen puolueen PES hallituksen jäsen (2002–2005),

kansanedustaja (2003–2019) johtaja, SAK (2000–2003).

Naimisissa, kolme aikuista lasta.

Heinäluoma toteaa, että eroja on tunnetusti myös jäsenmaiden asenteissa: finanssiteollisuus on usein iso vallankäyttäjä, ja eräissä maissa osa finanssialan rahoista tulee “kyseenalaisista lähteistä”.

”Kun puhutaan jopa sadoista miljardeista, pienikin prosenttihyöty tarkoittaa isoa kasaa euroja näiden maiden valtaapitäville, jotka ovat verkostoituneet kyseenalaisten toimijoiden kanssa.”

Kaiken tämän lopputuloksena järjestelmä vuotaa.
”Heikoin lenkki on yhtä kuin koko EU:n rahanpesun torjuntajärjestelmän todellinen suorituskyky. Ja se heikoin lenkki on tosi heikko”, sanoo Heinäluoma.

Europarlamentaarikko löytää tilanteesta silti jotain positiivistakin.

”Poliittinen tahto puuttua ongelmaan on viime aikoina kasvanut jäsenmaissa. Ilmapiiri on ihan toinen kuin mitä se oli vaikka vuosi sitten.”

Syynä on Heinäluoman mukaan se, että tapauksia on tullut ilmi lyhyessä ajassa yksinkertaisesti liikaa ja ne ovat kohdistuneet myös Pohjoismaihin, joissa on aina perinteisesti ajateltu, että kaikki menee sääntöjen mukaan.

Ongelmaan on herätty Heinäluoman mukaan myös siksi, että etenkin Venäjältä tulevan rahan määrä on kasvanut, ja Venäjän kohdalla rahanpesuun liittyy myös isoja turvallisuusriskejä.

”EU on löytänyt vihollisen, jota mielellään jahdataan.”

Journalistisen työn – ja välillä myös sattuman kautta – on saatu parempi kuva siitä, kuinka laajaa toimintaa rahanpesu todella on. Kuva: Sisäministeriö

Tervetuloa eurooppalainen valvontaelin

Heinäluoma on noussut lyhyessä ajassa arvostettuun asemaan Brysselissä. Hän johtaa Center of European Policy Studies (CEPS) tutkimuslaitoksen työryhmää, jonka tehtävänä on etsiä uusia keinoja rahanpesun lopettamiseksi.

Työryhmä aloittaa työnsä tammikuun 23. päivä. Suljettujen ovien takana kokoontuva työryhmä kokoaa yhteen keskeisiä eurooppalaisia toimijoita, kuten viranomaisia, tuomareita, poliiseja, tutkijoita, poliitikkoja ja finanssisektoria. Mukana on Suomesta muun muassa Finanssialan johtava asiantuntija Mika Linna.

Konkreettisia esityksiä odotetaan vuoden loppuun mennessä. Heinäluoman mukaan työryhmän tavoitteena on löytää keinot, joilla saadaan järjestelmä keskittymään ”isoihin kaloihin”, valvontajärjestelmä pitävämmäksi ja yhtenäiseksi sekä porsaanreiät tukittua.

Työryhmällä on Heinäluoman mukaan kaksi isoa pohdinnan paikkaa. Ensimmäinen on kysymys siitä, pitäisikö hylätä direktiivit ja laatia sen sijaan rahanpesua koskeva EU-asetus. Asetukset ovat sitovia, ja ratkaisut olisivat tällöin yhdenmukaisia joka jäsenmaassa.

Toinen iso kysymys koskee valvontaa. Riittävätkö kansalliset valvontaelimet vai pitäisikö EU:lla olla oma, ylikansallinen rahanpesun valvoja?

Heinäluoma kannattaa itse sekä asetusta että eurooppalaista valvontaelintä.

”Jos toimijalla on hyvät suhteet kansalliseen valvojaan, se saattaa johtaa siihen, että toimija on suojassa ja häntä ei tutkita.”

Sen sijaan ulkopuolinen, EU-tason valvoja, jolla ei ole tällaisia riippuvuussuhteita, pystyy paremmin puuttumaan epäkohtiin ja asettamaan oikeat kysymykset.

Rahanpesu on Heinäluoman mukaan sääntelyn kannalta samanlainen ilmiö kuin ilmastonmuutos: yhteinen eurooppalainen säännöstö on välttämätöntä.

”Minusta on selvää, että tarvitsemme yhteisen eurooppalaisen tavan toimia.”

”Brexit ei ole rahanpesun kannalta iso juttu”

Euroopan parlamentti hyväksyi syksyllä kannanoton, jossa vaaditaan yhtenäisempää valvontaa ja sääntelyä. Myös Euroopan komissio myöntää kesällä 2019 ilmestyneessä raportissaan, että rahanpesun torjuntaa koskevat säännöt ja valvonta eivät toimi.

Samoin jäsenmaiden valtiovarainministerit päättivät joulun alla ECOFIN-kokouksessaan pyytää komissiota esittämään lakialoitteita, joilla puututaan nykyisiin ongelmakohtiin. Lisäksi kuusi jäsenmaata kirjoitti loppuvuonna yhteisen kirjeen, jossa vaaditaan muun muassa yhteisen eurooppalaisen valvontaelimen perustamista.

Iso pyörä on Heinäluoman mukaan lähtenyt nyt liikkeelle, mutta tavoitteista on tunnetusti EU:ssa pitkä matka tekoihin.

Vaikeusastetta lisää myös brexit. Tosin Heinäluoman mielestä Britannian EU-ero on korkeintaan tekosyy.

”Brexit ei ole tämän asian kannalta suuri juttu. Jos se jotenkin vaikuttaa, niin Lontoon Cityn vaikutusvalta on pienempi, kun säännöksiä tehdään.”

EU on Britannian lähdönkin jälkeen finanssialalla niin valtava toimija ja markkina-alue, ettei muskeleista ole puutetta.

Sitä paitsi jos brittiläiset haluavat toimia EU-alueella jatkossakin, heidän on noudatettava EU:n sääntöjä.

”Rahanpesun suhteen on vaikea esittää mitään perusteluita, miksi asian pitäisi olla kansallisesti säänneltyä. Ellei Britannia nimenomaan halua hyödyntää porsaanreikiä”, meppi toteaa.

”Poliittinen tahto puuttua ongelmaan on kasvanut jäsenmaissa. Ilmapiiri on ihan toinen kuin mitä se oli vaikka vuosi sitten”, sanoo Heinäluoma.

Päätöksentekijät ison paineen alla

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ei monen pettymykseksi ole ainakaan toistaiseksi luvannut sääntelyä rahanpesun torjuntaan liittyen.

”Olen tämän suhteen kuitenkin optimisti”, sanoo Heinäluoma.

Hän muistuttaa, että Von der Leyen on luvannut parlamentille, että hän ottaa parlamentin aloitteet uuden lainsäädännön selvitystyön kohteeksi.

”Rahanpesun torjunta on sellainen asia, joka parlamentin enemmistöä yhdistää. Eli jos komissio ei toimi rivakasti näissä asioissa, parlamentin aloitteen kautta asia palaa tällä vaalikaudella komission pöydälle.”

Toinen iso eteenpäintyöntävä voima on Heinäluoman mukaan finanssisektori itse.
”Asia kiinnostaa yhä enemmän finanssisektorin suurta vastuullisesti toimivaa osaa. He haluavat yhtenäiset pelisäännöt.”

Kun rahanpesun torjunta on hoidettu sekavasti ja joka maassa vähän eri lailla, se aiheuttaa ongelmia vastuullisille finanssitoimijoille ja haittaa eurooppalaisten finanssimarkkinoiden toimintaa.

Ennen kaikkea rahanpesu on Heinäluoman mukaan asia, joka kiinnostaa suurta yleisöä ja luo sitä kautta päätöksentekijöille ison paineen toimia.

”Tätä ongelmaa ei voi enää vaieta eikä lakaista maton alle. Se pysyy otsikoissa niin kauan kuin systeemi ei toimi. Siksi uskon, että pääsemme tässä eteenpäin.”

”Parlamentti ei sovi ujoille ihmisille”

Eero Heinäluoma on todellinen politiikan moniottelija, ja hänellä on Brysselistä kokemusta muun muassa valtiovarainministerivuosilta.

Siitä huolimatta kotiutuminen Euroopan parlamenttiin on ottanut aikansa.
”Nyt voin jo sanoa viihtyväni. Sisäänajo vie ainakin puoli vuotta. Työtyyli on niin poikkeava.”

Suomessa on vallalla käsitys, että Belgiassa on paljon arkipyhiä ja muutenkin rento meininki. Se ei pidä paikkaansa.

”Työ on pakkotahtisempaa kuin mitä kuvittelin. En toki kuvitellutkaan, että Brysselissä pääsee helpolla, mutta tahdin kovuus on silti yllättänyt.”

Kansanedustalla on Heinäluoman mukaan enemmän liikkumatilaa päättää, miten päivänsä täyttää. Parlamentissa on puolipakollisia asioita niin paljon, että päivät venyvät väkisin 12–13 tuntiin.

”Eduskunnan toimintatapa on läpinäkyvämpi ja ennen kaikkea rivikansanedustajalle helpompi vaikuttamisen kannalta.”

Mepillä on Heinäluoman mukaan enemmän vastuuta ja oma aktiivisuus on vielä tärkeämpää kuin eduskunnassa.

”Järjestelmä ei perustu siihen, että joku objektiivisesti arvioisi, ketä kussakin asiassa on tärkeää kuulla. Se vastuu on mepillä.”

Tapaamiset ja kaikki paneutuminen on organisoitava itse. Kuultavia tahoja on aina enemmän kuin vuorokaudessa tunteja. Mepin on tehtävä karsinta ja lisäksi miettivä, kuka tavattavien listalta puuttuu.

Heinäluoma huomauttaa, että jokaisen mepin täytyy itse raivata elintilansa ja asemansa.
”Järjestelmä ei sovi ujoille tai vaatimattomille ihmisille.”

Lisää aiheesta:

MustReadin Brysselin kirjeenvaihtaja keskittyy seuraavaksi talousjournalismiin – vuoden 2020 lahjoittajaksi Finanssiala

Tämän sisällön mahdollistaa Finanssiala ry.
Lahjoittaja ei ole vaikuttanut sisältöön eikä MustReadin journalistiseen prosessiin.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Reijo Vuorento 13.1.2020 09:01
Asiallinen juttu...ja Suomen nuoremman toimituskunnan asenteista kokeneisiin poliitikkoihin kuvastaa hyvin tuo maiinta "konkarista" - se on läpitunkevaa suomalaisessa yhteiskunnassa..Kaisa Mäkäräinenkin on jo "konkari".....ei ihme, että työmarkkinoilla Suomessa on eniten potentiaalia juuri yli 55 vuotiaille verrattuna muihin pohjoismaihin. ..ei tulisi tällainen meininki kysymykseen Tanskassa, Ruotsissa..Yhdysvalloista nyt puhumattakaan. MIksi ei voi vain olla poliitikko?

Jätä kommentti