Sosiaalisen kuntoutuksen ja kuntouttavan työtoiminnan historia on monipolvinen.
Kuntouttava työtoiminta luotiin vuosituhannen alussa osana aktiivista sosiaalipolitiikkaa. Tavoitteena oli rakentaa siltaa sosiaalihuollon ja palkkatyön väliin luomalla kuntouttavia toimenpiteitä. Kannustimena oli toimintaan osallistumisesta maksettava kulukorvaus, johon liittyi osallistumisvelvoite.
Kuntouttavan työtoiminnan tehtävänä oli sekä palvella asiakkaita että epävirallisesti tasapainottaa osaltaan kuntien taloutta. Kunnat hyödynsivät sitä alentaakseen työttömyysturvan niin sanottuja sakkomaksuja.
Sosiaalinen kuntoutus puolestaan oli sosiaalihuollon toimintamalli, joka nimensä mukaisesti oli sosiaalisesti kuntouttavaa toimintaa.
Käyttäjämäärät ovat pienentyneet
Kummankin palvelun asiakasmäärät ovat olleet viime vuosina suhteellisen vähäisiä.
Kuntouttavan toiminnan kattavuus on vähentynyt voimakkaasti, koska kohderyhmää on rajattu eri kriteereillä. Keväällä 2026 sitä käytti noin 11 000 henkeä vuodessa, kun vuotta aikaisemmin heitä oli 3 700 enemmän.
Myös kuntien ja hyvinvointialueiden yleinen kiinnostus on vähentynyt, koska kuntouttavaan toimintaan ohjaamisella ei ole enää voinut vähentää työttömyydestä kunnalle aiheutuvia kustannuksia.
Sosiaaliseen kuntoutukseen osallistuvien määrä on ollut alle kymmenentuhatta henkeä vuodessa. Kuukausikohtainen osallistujamäärä ei ole tiedossa.
Uudet avainsanat: toimintakyky ja osallistaminen
Sosiaali- ja terveysturvan leikkaukset ovat menossa olevan hallituskauden loppupuolella ulottuneet sekä toimeentulotukeen että sosiaalihuoltoon. Hallitus on säästösyistä päättänyt lakkauttaa niin sosiaalisen kuntoutuksen kuin kuntouttavan työtoiminnankin. Lakkautukset heikentävät erityisesti huono-osaisimpien ihmisten elinoloja.
Tilalle tulevat työikäisten toimintakykyä ja osallisuutta edistävät palvelut. Tarkempaa tietoa palvelun sisällöstä ei vielä ole, mutta lausuntokierrokselle lähetetyn hallituksen esityksen mukaan ”palveluun tulee kuulua sellaista yksilö- tai ryhmämuotoisia toimintaa, jolla tuetaan asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta”.
”Säästöä kertyy henkilökunnan vähentymisestä ja kulukorvauksien loppumisesta.”
Tilaa tulkinnalle ja mielikuvitukselle jää siis runsaasti. Erikseen kuitenkin linjataan, että tähän liittyvä työtoiminta ei saa olla virkasuhteessa tai työsuhteessa tehtävää työtä.
Säästöä kertyy henkilökunnan vähentymisestä ja kulukorvauksien (matkakulut mukaan luettuna) loppumisesta. Uuteen toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja määrärahasidonnaista, mikäli osallistumista ei sidota henkilön monialaiseen työllistämissuunnitelmaan.
Miten käy sosiaalihuollolta asiakaslähtöinen palvelu?
Tärkeä kysymys on, mikä on uuden palvelun sisältö ja merkitys – ja ennen kaikkea mikä on sen suosio? Hallituksen esitys ei esitä asiakasmääristä minkäänlaista arviota.
Huonoimmassa tapauksessa uusi palvelu ei tavoita asiakkaitaan, ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevat suomalaiset jäävät yksinomaan aikuissosiaalityön ja toimeentulotuen varaan. Samaan aikaan sosiaalipalvelujen laajentamiselle ei ole realistisesti arvioiden ja hyvinvointialueiden taloustilanteiden takia suuria mahdollisuuksia.
”Asiakas valitsee sosiaalitoimen, eikä sosiaalitoimi asiakasta.”
Erityisen poikkeuksellista tässä on se, että sosiaalihuollolla on nyt velvollisuus luoda asiakaslähtöinen palvelu. Sen pitää olla asiakkaan mielestä niin hyödyllinen, että hän haluaa osallistua siihen ilman taloudellista kannustinta tai sanktiota.
Sosiaalihuolto joutuu siis miettimään toimintakykyä lisäävän palvelunsa sisällön asiakaslähtöisesti jokaisen asiakkaan kohdalla. Kerta toisensa jälkeen, joka päivä yhä uudestaan. Asiakas valitsee sosiaalitoimen, eikä sosiaalitoimi asiakasta.
Käytännön hyödyt kannustavat osallistumaan
Mielenkiintoinen kysymys on, millainen palvelu vastaa asiakkaiden intressejä ja odotuksia. Pohtia sopii myös, miten toimitaan tilanteissa, joissa yhteiskunnasta sivuun jäänyt on sopeutunut elämäntilanteeseensa eikä näe tarvetta hakea myönteistä muutosta elämäänsä.
Olisiko osallistumisesta maksettavilla positiivisilla kannustimilla tässäkin asiassa kuitenkin jotakin käyttöä? Nyt on poikkeuksellinen mahdollisuus uuteen myönteiseen avaukseen.
Pidempään sosiaali- ja terveyspolitiikkaa seuranneet muistanevat osallistavan sosiaalipolitiikan, jota kehiteltiin aktiivisesti 2010-luvun puolivälin jälkeen. Se ei kuitenkaan löytänyt paikkaansa sosiaalihuollossa. Käytännössä sosiaalinen kuntoutus ja kuntouttava työtoiminta veivät siltä hapen ja elintilan.
”Nyt on mahdollista ottaa hyöty irti murrosvaiheesta.”
Nyt on mahdollista ottaa hyöty irti murrosvaiheesta ja jalostaa osallistavan sosiaalipolitiikan jatkoksi osallistaviin yhteisöihin perustuva toimintamalli.
Idea on yksinkertainen:
- Erilaiset matalan kynnyksen paikat muutetaan toimimaan aiempaa tavoitteellisemmin.
- Niiden ytimenä ovat käyttäjien taloudellista niukkuutta vähentävä yhteisruokailu, sosiaalisia yhteyksiä lisäävä osallistaminen ja yksinäisyyttä vähentävät kohtaamiset.
- Lopputuloksena psykososiaalinen stressi vähenee ja toimintakyky paranee.
Tämä saattaa kuulostaa huuhaalta ja tyhjiltä lupauksilta. Osallistavissa yhteisöissä on kuitenkin hämmästyttävää potentiaalia kuormitetun arjen korjaajina.
Pilottihankkeissa on kerätty aineistoa noin 700 kävijältä tämän kaltaisissa osallistavissa yhteisöissä.
Tulokset osoittavat, että paikat voivat olla heikommassa asemassa olevien turvasatamia myrskyisällä merellä ja paikkoja paikattomille. Ihmiset osallistuvat vapaaehtoisesti ja löytävät mielekkään paikan yhteisenä. Esimerkkinä voi mainita Kohtaamisten keittiön Kotkassa.
Kokeilun riskit ovat pienet
Osallistava toimintamalli ei synny tyhjästä. Se edellyttää materiaalien, taitojen, tavoitteiden ja merkitysten luomista. Useimmissa paikoissa vetäjän hehkuva innostus on avainasia, sillä se vetää ihmisiä mukaansa.
Samalla perusperiaatteet ovat hyödynnettävissä muuallakin. Toiminta on myös asiakkailleen vastuullista. Onnistuessaan asiakkaan aktiivisuuteen perustuvat toimintamallit vähentävät järeämpien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeita.
Jos malli ei toimi, taloudellinen tappio on hyvinvointialueille vähäinen. Jos se taas toimii, tuki toimintakyvylle ja osallisuudelle on huomattavan suuri.
Tätä investointia kannattaa kokeilla.
Onko hyvinvointialueilla, kunnilla ja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksella tähän uskallusta?
Suvi Elo
Tämän sisällön mahdollistaa Tampereen yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.