Sodan alkamisen jälkeen venäläisillä opettajilla on pitänyt kiirettä. Maanantaiaamut täytyy aloittaa lipunnostolla ja kansallishymnillä. Aamunavauksen jälkeen päivä jatkuu Puhetta tärkeästä -oppitunnilla, jonka käsikirjoituksen viranomaiset ovat kirjoittaneet opettajalle sanasta sanaan luettavaksi.
Tunti esittelee laajasti Kremlin maailmankuvaa konservatiivisista perhearvoista ajatukseen maasta ”piiritettynä linnakkeena”. Koko peruskoulun kestävän oppiaineen punaisena lankana kulkee jatkuvan sodan idea ja vahvan keskushallinnon tärkeys venäläisen sivilisaation säilymisen ehtona.
Propagandatunnin pirullisuus piilee sen reaktiivisuudessa – opettajat saattavat saada materiaalit edellisenä iltana. Viime aikoina tunneilla on esimerkiksi puhuttu uuden viestintäsovelluksen MAXin käyttöönoton tärkeydestä sekä länsimaisten uutisten lukemisen mahdollistavan VPN-yhteyden ”vaaroista”. Tällä politisoituneella valistuksella ei ole enää juuri mitään tekemistä pedagogiikan kanssa.
Eikä siinä kaikki. Historian kirjat on uusittu, yhtenäistetty ja viritetty esittelemään sankarillista sotahistoriaa. Perheoppi-kurssi markkinoi traditionaalisia sukupuolirooleja ja kannustaa monilapsisen perheen perustamiseen. Neuvostoliiton opetusohjelmaan kuulunut sotilaallinen peruskoulutus palasi lukujärjestykseen. Sen laajuus on 160 tuntia. Drooniopetus alkaa ensimmäiseltä luokalta, ja jokaiseen kouluun perustetaan droonilaboratorio vuoteen 2030 mennessä.
Aktiivista osallistumista
Toisin kuin ennen sotaa, patrioottinen kasvatus koskettaa nyt kaikkia. Ja toisin kuin ennen, kyse ei ole enää propagandan kuuntelemisesta, vaan aktiivisesta osallistamisesta. Kouluissa kirjoitetaan kirjeitä rintamalle, valmistellaan militaristisia näytelmiä, lauletaan sotalauluja, harjoitellaan kranaatinheittoa, kootaan ja puretaan kalašnikoveja sekä kerätään jatkuvasti tarvikkeita ja rahaa sotilaille ja heidän perheilleen.
Papit, sotilaat, turvallisuusviranomaiset ja kasakat kiertävät kouluja selventäen sodan ”juurisyitä” ja markkinoiden itseään tulevaisuuden työnantajina. Koulujen ulkopuolella toimii monia valtion nuorisojärjestöjä, joihin oppilaita houkutellaan. Puolisotilaallisessa Junarmijassa on jo kaksi miljoona jäsentä, ja sodan aikana perustetun Ensimmäisten liikkeen toimintaan osallistuu jo kymmenen miljoonaa nuorta. Järjestöjen keskeinen tehtävä on sodan tukeminen ja Venäjän historiallisen muistin vaaliminen.
Patriotismista palkitaan: sotilaallisiin nuorisojärjestöihin kuuluneet nuoret saavat korotettuja stipendejä ja lisäpisteitä yliopiston pääsykokeissa. Sotilaiden perheille on varattu kiintiöt korkeakouluissa.
Osaltaan toimet täytyy nähdä Kremlin epätoivoisenakin reaktiona pitää nuoriso ruodussa ja poissa toreilta, mutta takana on myös laajempi ja vaarallisempi ideologia.
25 vuotta valtiollista patriotismia
Patrioottinen kasvatus otettiin valtion ohjelmistoon jo Putinin ensimmäisellä kaudella vuonna 2001. Alun perin sen tarkoitus oli luoda kansallista yhtenäisyyttä ja tarttua nuorison sosiaalisiin ongelmiin. Suuresta isänmaallisesta sodasta tuli kasvatuksen keskeinen voima – sota koettiin ainoana tekijänä, joka voisi yhdistää Venäjän monikansallisen väestön. Kasvatuksen kautta asevoimille sälytettiin osa sosiaalityöstä. Sotilaallisen hierarkian ja arvojen nähtiin olevan hyvä ja Venäjälle luonnollinen perusta kasvattaa lapsia.
Kasvatus ei pitkään aikaan tuottanut toivottuja tuloksia. Patriotismia levitettiin lähinnä pienissä järjestöissä ja satunnaisina projekteina kouluissa. Valtiollisista patriotismin ohjelmista puuttuivat selkeät tavoitteet, läpinäkyvyys, toteutusaikataulut, alueiden välinen koordinaatio ja indikaattorit, miten tuloksia mitataan.
2020-luvulle tultaessa tutkimukset osoittivat, ettei ihmisten isänmaallisuus ollut paljoakaan lisääntynyt huolimatta kasvatusohjelmien valtavista budjeteista ja yhä militaristisemmasta sisällöstä. Nuoriso on ollut jatkuvasti vähemmän isänmaallista kuin edeltävät sukupolvet.
Venäläiset erottavat valtiollisen ja yksityisen patriotismin toisistaan, jälkimmäisen tarkoittaessa lähinnä rakkautta omaan kotiseutuun. Liberaalilla 90-luvulla kasvaneet nykynuorten vanhemmat eivät innostuneet patriotismin sotilaallisista tulkinnoista eivätkä siten tukeneet valtion viestiä kotona.
Kansainvälisissä vertailuissa venäläinen nuoriso on ollut kuitenkin hivenen länsiverrokkejaan isänmaallisempaa, ja heidän tulkintansa patriotismista on sotaisampaa. Valtiollisen patriotismin huomattiin myös tuottavan rituaalinomaisia lojaalisuuden ilmauksia, vaikka kuinka epäautenttisia olivatkin.
Ilmiö loi harhan: vaikka yksilöt kokivat olevansa immuuneja pakkosyötetylle patriotismille, he tulkitsivat ympärillä olevien ihmisten olevan aidosti siihen sitoutuneita. Valtion patriotismin lopputuote ei ole siten aito isänmaallisuus, vaan julkisessa tilassa kertaantuva kuuliaisuus.
Painostusta ja pelkoa
Sodanaikainen patrioottisen kasvatuksen muutos – valtava lisäys ja opetuksen sitominen osaksi kansalaisen koulutietä – on kiihdyttänyt näitä lojaalisuuden osoituksia. Valtion patriotismista on saatu luotua vahva käyttäytymisnormi lisääntyneen kontrollin ja painostuksen avulla. Pienistäkin sodanvastaisista mielenilmauksista rangaistaan: jopa 200 000 opettajaa on erotettu tai eronnut itse, oppilaiden sosiaalisen median käyttöä valvotaan ja heitä pelotellaan huonoilla numeroilla, jos he eivät halua osallistua patrioottisiin tempauksiin.
Ilmiantokulttuuri on levinnyt kouluihin. Sodasta on tullut tabu, josta ei uskalleta enää puhua. Hiljeneminen atomisoi yhteiskunnan – yhteisöt hajoavat mielipiteensä piilottaviksi yksilöiksi. Tässä maastossa sorron lisääminen on helppoa. Lähes aina sorto liittyy ”vääränlaiseen” patrioottiseen positioon. Uudet ympäripyöreät lait sopivat monenlaisen toisinajattelun kitkemiseen.
Internetin rajoitukset, kaventuneet julkiset diskurssit eli kielenkäytön tavat, voimakas propaganda, mielivaltaiset rangaistukset ja vaaditut käyttäytymisnormit johtavat elämiseen pseudotodellisuudessa, joka muistuttaa Neuvostoliiton viimeisiä aikoja. Normaalin elämänkulun mahdollistamiseksi kansalaiset osallistuvat tähän näytelmään. Syntyy totalitaristinen itseisliike, jota ei välttämättä hevillä pysäytetä.
Mutta toisin kuin Neuvostoliitossa, ikkunoita toiseen todellisuuteen on, oli se sitten VPN:n käyttö, muistot vapaammasta Venäjästä, ulkomaanmatkoista ja länsimaisista kulutustuotteista, tai yhteydenpito ulkomailla asuviin tuttaviin. Toisaalta mitä pidemmän aikaa eristyneisyys jatkuu, sitä voimakkaammin se muovaa myös yksilön maailmankuvaa, kun vaihtoehtoiset maailmankuvat hiipuvat näkyvistä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan patrioottinen kasvatus kouluissa on tehonnut. Uuden lukujärjestyksen mukaista opetusta saaneet oppilaat ovat selvästi poliittisesti lojaalimpia, kunnioittavat enemmän hallitusta, ovat ylpeämpiä sotilaallisista saavutuksista ja kannattavat patriarkaalisia perhearvoja enemmän kuin vuosikerta, joka ehti suorittaa peruskoulunsa ennen sotaa.
Dissidenttejäkin on. Opettajat puhuvat laajasta ja arkipäiväisestä ”hiljaisesta sabotaasista” kouluissa: ketään ei kiinnosta ja patriotismi hoidetaan muodollisesti pois päiväjärjestyksestä. Vastarinta ei usein niinkään kohdistu sotaan tai hallitukseen vaan Kremlin liialliseen yksilöiden elämään kajoamiseen. Liikaa aikaa kuluu hölynpölyyn. Vaikka tämäntyyppinen vastarinta ei järjestelmää kaada, se kertoo pinnan alla kytevästä tyytymättömyydestä, joka voi tilaisuuden tullen kasvaa vastavoimaksi.
”Sotia eivät voita kenraalit, vaan opettajat ja papit”
Muutoksen varaan ei kannata kuitenkaan laskea. Lopulta Kreml ei tarvitse kansalaisiltaan aitoa ideologista omistautumista, vaan vain kevyttä sopeutumista kurinalaisempaan kansalaisuuden kehykseen. Sotilaallis-isänmaallisen systeemin kautta Venäjä kehittää vauhdilla kokonaisturvallisuuden konseptia, jossa kansalainen on asevoimien käytettävissä kohdusta hautaan.
Kasvatuksen sisällöissä painottuvat kollektiiviset arvot ja itsensä uhraamisen eetos ennakoivat tykinruoka-armeijan käyttöä myös tulevaisuudessa. Kasvatus tuottaa tulevaa eliittiä ja virkamiehistöä, ja on epävarmaa, ovatko he Putinin jälkeen valmiita luopumaan systeemistä, jonka kautta ovat itse saaneet valtansa. Sisäistetty jatkuvan sodan idea ja kuva lännestä ikuisena vihollisena voi ajaa tulevat hallitsijat Venäjälle niin tuttuun hallinnallisuuden kaavaan – vallan säilyttämiseen ulkoisten sotien avulla.
Presidentti Vladimir Putin sanoi vuonna 2023: ”Sotia eivät voita kenraalit, vaan opettajat ja papit”. Kun Euroopassa viritellään keskusteluyhteyden avaamista Venäjään, on syytä miettiä myös strategiaa, miten kannustetaan kenraalien lisäksi opettajien ja pappien demilitarisoimista.
Tämän sisällön mahdollistaa Maanpuolustuskorkeakoulu.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.