Kulttuurikentällä odotetaan hermostunein tunnelmin Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) hallinnonalaan ensi vuonna kohdistuvien leikkausten tarkempaa kohdentumista.

Valtion tuen pienentyessä kuntien rooli kulttuurin rahoituksessa korostuu. Mutta löytyykö kunnista resursseja ja halua paikkaamaan valtion tekemien leikkausten aiheuttamaa lovea?

Jututimme leikkauksista ja kuntien kulttuuripolitiikasta Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytöstä sekä Turun kaupungin kulttuurijohtaja Anu Laitilaa.

Hallitus yrittää korjata kulttuurialaan kohdistuvia leikkauksia panostamalla alalle kohdistettuun T&K-tukeen ja laajentamalla yksityisten lahjoitusten verovähennysoikeuden kulttuuriin. Kuinka hyvin näitä tukia pystytään käytännössä hyödyntämään?

Kulttuurialalla pidätetään hengitystä samalla kun OKM neuvottelee, miten hallinnonalalle määrätyt historiallisen suuret leikkaukset kohdennetaan. Pahimmillaan kulttuurin osuus leikkauksista olisi yhteensä 58 miljoonaa euroa kahden seuraavan vuoden aikana.

Vieläkään ei ole ihan ymmärretty, miten suuri koronan aiheuttama shokki oli kulttuurialalle.

Huhtikuussa julkaistu “Jaksakaa vielä – Kulttuuripolitiikkaa korona-ajan Suomessa” -selvitys valottaa kulttuuripolitiikan tilaa ja kulttuuriin vaikuttavaa päätöksentekoa korona-ajan Suomessa. Se painottaa, että kriiseihin pitää varautua normaaleina aikoina eikä vasta sitten, kun lika on jo osunut tuulettimeen.

Tässä kirjeessä selvitystä ruotii ja korona-ajan likapyykkiä kanssamme pesee entinen tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen, Helsingin kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman sekä Tampereen yliopiston tutkija Jari Stenvall.

Kun halutaan saada muutosta aikaan, pelkkä älyllinen oivallus ja tieto eivät yksin riitä. Tarvitaan tunnekokemusta ja syvempää havahtumista asian merkityksellisyyteen. Tässä taidelähtöiset metodit ovat omaa luokkaansa.

Soveltavan taiteen menetelmät ovat kuitenkin vähän käytetty mahdollisuus kun puhutaan ongelmanratkaisusta, uusien innovaatioiden kehittämisestä ja muutosten läpiviemisestä. Vaikka metodeista on olemassa sekä kokemuksellista että tutkimuksellista dataa, ne eivät vielä ole vakiinnuttaneet asemaansa elinkeinoelämässä ja yritysten arjessa.

Yksi syy tähän on niiden näkyväksi tekemisen vaikeus. Tarvitaan myös enemmän välittäjätoimintaa: henkilöitä, jotka puhuvat samaa kieltä sekä taiteilijoiden että yritysten kanssa.

Välittäjätoiminnasta, rakenteellisista haasteista, edistysaskelista ja tulevaisuuden kuvista omia näkemyksiään tässä kirjeessä jakavat Taiken Antti Huntus, Taideyliopiston Jenni Latva, Businessteatterin Merita Petäjä sekä taiteilija ja välittäjätoiminnan pioneeri Krista Petäjäjärvi.

Voiko taiteellisesti kunnianhimoinen työ olla myös taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa? Entä onko Suomen kokoisessa maassa ylipäätään mahdollista elättää itsensä kulttuurialalla ilman merkittäviä apurahoja tai muita tukia?

Ja miten taidekentällä suhtaudutaan heihin, jotka menestyvät ja rikastuvat taiteellaan?

Näitä kysymyksiä pohtivat Taideyliopiston esihautomo-ohjelman projektipäällikkö Kati Uusi-Rauva, talouselämän ja elokuva-alan vaikuttaja Ari Tolppanen sekä kuvataiteilija ja näyttelijä Manuela Bosco.

Palveluiden globaali kysyntä on pitkään kasvanut nopeammin kuin tavaroiden, eikä trendi näytä hiipumisen merkkejä. Suomi ei kuitenkaan ole onnistunut mukautumaan muutokseen maamme laajasta palveluosaamisesta huolimatta.

Pullonkaula on palveluviennissä, joka ei ole kasvanut samassa suhteessa palveluiden tuonnin kanssa. Etenkin kulttuuriviennin puolella Suomi alisuoriutuu lähes joka sektorilla, ja sen taloudellinen potentiaali jää laajalti hyödyntämättä.

Mitä tilanteelle tulisi tehdä? Sitä pohtivat tässä kirjeessä Palta ry:n elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki, APFI ry:n toiminnanjohtaja Laura Kuulasmaa sekä KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen.

Kun kuntabudjetti näyttää alijäämäiseltä, kulttuuripalvelut ovat usein leikkausuhan alla. Säästöt voivat kuitenkin kääntyä itseään vastaan, sillä kuntien kilpailu asukkaista kovenee ja kulttuurin merkitys kilpailutekijänä kasvaa. Parhaimmillaan kulttuuri on vastaus moniin muuttotappion kanssa kamppailevien kuntien kiperiin kysymyksiin.
Kulttuurin mahdollisuuksia kuntien pito- ja vetovoimatekijänä avaavat tässä kirjeessä Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Anni Mikkelsson sekä Turun kaupungin tutkimusjohtaja Timo Aro.

Kulttuuriala on kesän aikana arvostellut hallitusohjelmaa paitsi niukkuudesta ja konkretian puutteesta myös ristiriitaisuudesta.

Ohjelmassa on paljon vahvuuksia ja alan pitkään kaipaamia toimia, ja siinä tunnustetaan kulttuurin arvo ja luovan työn potentiaali, sanoo Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö Kulta ry:n puheenjohtaja Jyrki Katainen.

Toisaalta esimerkiksi yleiset heikennykset työntekijöiden oikeuksiin ja sosiaaliturvaan osuvat erityisen kipeästi taide- ja kulttuurikentän ammattilaisiin. Miksi näin, siitä kertovat Teatteri- ja mediatyöeläisten liitto Temen toiminnanjohtaja Karoliina Huovila ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Takun toiminnanjohtaja Nea Leo.

Kunnissa budjetoidaan parhaillaan seuraavaa vuotta ensimmäistä kertaa hyvinvointialueiden aloittamisen jälkeen.

Kiristyvä taloustilanne pakottaa monet kunnat leikkauksiin, jotka koskevat myös kulttuuripalveluja. Miltä näyttää kulttuurin rooli kunnissa nyt, kun niiden iso tehtävä eli vastuu sosiaali- ja terveydenhuollosta on siirtynyt hyvinvointialueiden harteille?

Kysymykseen vastaavat Kuntaliiton erityisasiantuntija Johanna Selkee ja kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen.

Kemistä meinasi tulla ensimmäinen kunta, joka lakkauttaa kaupunginteatterinsa säästöpaineiden takia, eikä ratkaisun etsinnästä puuttunut jännitystä. Kemin teatterin tilannetta avaa teatterin taiteellinen johtaja Petri Jäärni.

Vaalikentillä on ollut kulttuurin mentävä aukko, kun sote, koulutusleikkaukset ja turvallisuuskysymykset ovat vieneet ilmatilan, eikä esimerkiksi yhdestäkään merkittävästä vaalikoneesta ole löytynyt kulttuuriin liittyvää kysymystä.
Mikä on kulttuuripolitiikan ja -talouden tilanne nyt vaalikauden kalkkiviivoilla? Mihin uuden hallituksen pitäisi kiinnittää huomiota? Kysymykseen vastaa kulttuuripolitiikan tutkimuslaitos Cuporen erikoistutkija Sakarias Sokka.
Miltä kulttuurialojen merkitys ja rahoitus puolestaan näyttää talouselämän näkökulmasta? Sitä kommentoi finanssialan konkari Piia-Noora Kauppi.