Ikääntyminen, Maakunnat Vanhuksista huolehtiminen on nousemassa monen ikääntyvän kunnan pääelinkeinoksi – eikä se välttämättä ole huono asia
Energia, Ympäristö Taistelu turpeesta jatkuu, vaikka polttaminen loppuisi – pitääkö turve jättää suohon vai tehdä siitä korkean jalostusasteen tuotteita?
Tilastoherätys, Työmarkkinat “Nuoret työntekijät alkavat olla yhtä romuna kuin entisajan viisikymppiset”, varoittaa tutkija – Työelämän aiheuttama psyykkinen rasitus on lisääntynyt selvästi
Maakunnat, Podcast, Tämä toimii! Podcast: Porvoossa kaupunginosan päästöt pienenivät kolmanneksella vain kaavoitusta muuttamalla
Kaupallinen yhteistyö Suomen Meriklusteri Liikenne, Talous Voisiko Suomen meriklusteri tuplata kokonsa? – Kyllä vain, ympäristöteknologian ja toimivan yhteistyön ansiosta
EU, Näkemys Radikaali ehdotus EU:n budjettiumpikujan ratkaisemiseksi: sovitaan etukäteen, kuinka paljon rahaa jäsenmaat saavat suhteessa maksuihinsa
Oulu, Rahoitus Suomeen tarvitaan 3 000 poliisia lisää, vaatii Poliisihallitukselle selvityksen tehnyt Arto Karnaranta
Politiikka, Rahoitus Suomessa on suhtauduttu korruptioon vähän omahyväisesti, toteaa tutkija – lobbarirekisteriä tarvittaisiin aivan erityisesti maakunta- ja kuntatasolla
Kaupallinen yhteistyö Länsimetro Oy Kaupungistuminen, Liikenne Uusia kaupunginosia, lisää ratikkareittejä – pääkaupunkiseutu muuttuu, mutta länsimetron pitää kulkea vielä vuonna 2067
Digitalisaatio, Verotus Maailman rikkain mies ei ole vaurastunut veroja välttelemällä ja ihmisiä ja ilmastoa riistämällä