Kaupallinen yhteistyö John Nurmisen Säätiö

Lantafosforin kierrätys vähentäisi Saaristomeren rehevöitymistä

Itämeren rehevöityminen on suuri ongelma, jossa maatalouden päästöt ovat keskeisessä roolissa. Erityisen merkittävä osuus on maataloudesta tulevalla fosforilla. Suomessa lantaperäisen fosforikuormituksen vähentämiseen olisi olemassa tehokas keino, jos sitä halutaan käyttää.

Kaupallinen yhteistyö: John Nurmisen Säätiö
Saaristomeri on pahasti rehevöitynyt. Mereen valuu fosforia etenkin pelloilta, jonne sitä on vuosikymmenten saatossa paikoin kertynyt kasvien tarpeeseen nähden liikaa. Näillä pelloilla ei tulisi käyttää fosforilannoitusta, kuten kotieläinten lantaa. Kuva: Aarno Isomäki / Vastavalo.net

Saaristomeren alue, pala kauneinta Suomea, kärsii yhä pahenevasta ympäristöongelmasta. Syynä ovat etenkin maatalouden ravinnevalumat ja erityisesti fosfori. Ilmastonmuutos lisää tulevaisuudessa valumia entisestään. Toistaiseksi ongelmaan on puututtu tukimuodoilla ja tavoilla, joiden avulla ei ole pystytty ratkaisemaan rehevöitymisen perussyytä.

Saavutettavissa olisi kuitenkin sekä edullinen että luonteeltaan pysyvä ratkaisu. Mahdollisuus siihen on nyt käsillä. Euroopan Unionin yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) kansallinen valmistelu kaudelle 2023–2027 on loppusuoralla.

Mikäli asiaan ei tartuta nyt, lantafosforin ylijäämä jatkaa kasvuaan ja tilanne pahenee.

Ongelma huutaa ratkaisua. Maatalouden osuus Itämerta rehevöittävästä fosforikuormituksesta on 70 prosenttia, Saaristomerellä jopa 87 prosenttia. 

Suomen olisi myös syytä olla sanojensa mittainen. Vuoden 2011 hallitusohjelman mukaan maan oli määrä olla ravinteiden kierrätyksen mallioppilas kymmenen vuoden sisällä. Toisin kävi. Lantaravinteiden kertymisen ongelma on vain pahentunut.

Yritetty on. Mutta konstit – kuten erilaiset hankkeet – ovat jääneet puolitiehen. 

”Hankerahoituksella on kehitetty lantapörssejä, koneita ja teknologioita. Hankkeet ovat sinällään hyviä, mutta niillä ei voida ratkaista perusongelmaa eli lantafosforin korkean hinnan aiheuttamaa kysynnän puutetta”, näkee Marjukka Porvari, Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja John Nurmisen Säätiöstä.

Merialueiden rehevöitymistä on tähän saakka pyritty ehkäisemään muun muassa kipsillä, jonka avulla fosforista noin puolet saadaan sidotuksi peltoon keskimäärin viideksi vuodeksi.

Ratkaisu on olemassa

Katseet ovat kuitenkin nyt kääntyneet myös pysyvään ratkaisuun. Kotieläintuotannossa syntyvä lanta – ja sen mukana fosfori, jota ei tilan kasvintuotannossa tarvita – tulee yksinkertaisesti siirtää sinne missä sitä viljelyssä tarvitaan. Lantafosfori tulee kierrättää eläintuotannon keskittymistä kasvinviljelyalueille.

Taustalla on rakenteellinen ongelma, jota on pahennettu yhteiskunnallisilla päätöksillä markkinavoimien peesaamana.

Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, meillä eläin- ja kasvintuotannon alueet ovat voimakkaasti eriytyneet toisistaan maantieteellisesti. Kasvintuotanto on painottunut eteläiseen Suomeen ja tätä pohjoisempana on erityisesti nautakarjavaltaista kotieläintuotantoa. Läntisestä Suomesta löytyy sika- ja siipikarjatalouden alueellisia keskittymiä Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Pohjanmaalta. EU-jäsenyyden myötä kahtiajako on vain voimistunut, kun pyritään yhä kilpailukykyisempään tuotantoon.

Ajurina eläin- ja kasvinviljelytilojen eriytymiseen ovat olleet toisen maailmansodan jälkeen kehitetyt helppokäyttöiset mineraalilannoitteet. Niiden käyttö oli aikoinaan, silloisiin suosituksiin perustuen, erittäin runsasta. Tutkimuksiin perustuvat nykyiset käyttömäärät ovat huomattavasti alhaisemmat, mutta aiempi fosforin ylilannoitus näkyy edelleen peltomaassa.

On syntynyt perintö ja ketju, jonka toisessa päässä on rehevöitynyt Saaristomeri.

Fosfori jää väärään paikkaan

Kasvinviljelyssä käytetään Suomessa laajasti mineraalilannoitteita, jotka ovat yleensä lantaravinteita edullisempia. Ravinteita sisältävä eläinten lanta jää synnyinsijoilleen eläintuotantoalueille, joilla on liian vähän fosforilannoitusta tarvitsevia peltoja suhteessa syntyvään ravinnemäärään. Siksi eläintuotantokeskittymien pelloille esimerkiksi Saaristomeren alueella levitetään enemmän lantafosforia kuin kasvit tarvitsevat. Pelloille levitetty ylimääräinen fosfori nostaa maan fosforipitoisuutta ja lisää fosforin huuhtoutumisriskiä mereen ja sisävesiin.

Koska lannan siirtämiseksi ei ole olemassa toimivaa kierrätystukea, jolla voitaisiiin tasata mineraalilannoitteiden ja lantaravinteiden hintaeroa, ylimääräinen tavara eli fosforipitoinen lanta ei siirry helposti kotieläintilalta kasvinviljelytilalle.

”Fosforissa on vielä se ikävä asia, että se kertyy maaperään. Kun laittaa nyt kilon fosforia maahan, niin sitä valuu sieltä rehevöittämään vesistöjä vielä 20 vuoden kuluttua.” – Marjukka Porvari

Pulma poistuisi tavallaan askeleella historiaan. Olisi nimittäin mahdollista, että kasvinviljelijä levittäisi pelloilleen teollisesti tuotetun mineraalilannoitteen sijaan jälleen orgaanista lantafosforia. 

Tulppana ovat korkeat kustannukset. Porvari korostaa, että ilman kierrätystukea viljatiloilla ei synny lantafosforille kysyntää. Lantafosfori on kuljetusten ja prosessoinnin seurauksena mineraalifosforia – säkeistä otettavaa väkilannoitetta – huomattavasti kalliimpaa.

”Lantafosforille ei ole tällä hetkellä kysyntää sen korkean hinnan vuoksi. Tilanteen muuttaminen vaatii julkista tukea”, sanoo Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja Marjukka Porvari John Nurmisen Säätiöstä. (Kuva: Ilkka Vuorinen)

Tuen nykyinen muotoilu estää lantaravinteiden kierrätyksen

Lausunnoilla olleessa Suomen CAP-esityksessä kiertotaloutta pyritään edistämään muun muassa toimenpiteellä, jossa viljelijä levittää pellolleen toiselta tilalta hyötykäyttöön hankittua lantaa ja sen mukana ravinteita ja orgaanista ainesta. Maksettava korvaus on määritelty kuutioiden mukaan, kymmenen kuutiota hehtaarille. 

”Käytännössä kuutiopohjaisuus estää prosessoitujen ja luonnostaan enemmän fosforia sisältävien lantojen käyttämisen. Kannustamisen sijaan edistetään tehottomuutta. Tuen muotoilua olisi muutettava. Fosforin määrään perustuva korvaus mahdollistaisi kierrätyksen paremmin”, Porvari selittää.

Mikäli tiloille annettava korvaus orgaanisen aineen vastaanotosta määräytyisi fosforikilojen mukaan, se kannustaisi lannan luovuttajaa, esimerkiksi sikalaa, prosessoimaan ja väkevöittämään lietettä, jolloin sitä olisi järkevämpää lähteä kuljettamaan.

“Poliittinen tahto lantafosforin kierrätystuelle vaikuttaisi olevan olemassa”, toteaa Marjukka Porvari. 

On vaikeaa kuvitella asian jäävän myöskään rahasta kiinni. 

”Saaristomeren alueen osalta tarvittavan tuen määrä olisi koko 2023 –2027 tukikaudella noin 10 miljoona euroa ja jos Satakunta otetaan mukaan, selvittäisiin 20 miljoonalla eurolla.”

Viljelijät myönteisiä

Rahalla olisi kouraantuntuva vaikutus.

John Nurmisen Säätiön mukaan jo neljällä miljoonalla eurolla vuodessa voitaisiin siirtää vuosittain 500 tonnia lantafosforia kasvinviljelyalueille, joilla sitä tarvitaan, eikä se aiheuttaisi vesistölle haittaa.

Entä viljelijät? Niin eläin- kuin kasvinviljelytiloillakin asenne kierrätykseen on myönteinen – kunhan järjestelmä saadaan teknisesti ja taloudellisesti järkevällä tavalla rullaamaan.

Myös Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitossa (MTK) ollaan tietoisia fosforin aiheuttamista ongelmista.

”Isoilla eläintiloilla ollaan jo paikoitellen ihmeissään sen kanssa, mihin kaikki lantafosfori saadaan sopimaan. Ilman tukea lannan prosessointi ja kuljettaminen kauas syntysijoiltaan on liian kallista. Olisi tärkeää, että jälkipolvilla ei ole enää samanlaista fosforikuormitushaastetta ratkottavana kuin meillä”, kuvailee tilannetta MTK:n vesiensuojelun asiantuntija Airi Kulmala.

Myös kasvinviljelijöille muutos olisi myönteinen, sillä lannasta on muutakin hyötyä kuin ravinteet. Mutta pientä totuttelua se vaatii.

”Suurin osa viljelijöistä käyttää väkilannoitetta pieninä ’palleroina’ pussista otettuna – ja sellaistahan lanta ei ole. Suurimmalle osalle nykyviljelijöistä lanta on aivan uudenlainen materiaali, jolloin sen varastointia ja käyttöä joutuisivat monet oikeasti opettelemaan. Mutta lanta tekisi maalle hirvittävän hyvää ja parantaisi sen kasvukuntoa”, Kulmala arvioi.

”Lannan prosessointi ja kuljettaminen kauas syntysijoiltaan on liian kallista ilman yhteiskunnan tukea”, toteaa Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliiton vesiensuojelun asiantuntija Airi Kulmala. (Kuva: MTK)

Yksi ratkaistava asia on viljatiloille tuotavan lannan levittäminen. Kulmalan mukaan tiloilla, jotka ovat viimeksi vuosikymmeniä sitten käyttäneet lantaa, ei ole sopivia koneita. Ja ne maksavat. Omien koneiden vaihtoehdoksi pitäisi olla levityspalvelua.

Lantafosforin kierrätyskorvaus auttaisi tähänkin pulmaan. Jos kierrätys saadaan kunnolla pyörimään, sivutuotteena saattaa syntyä uutta yritystoimintaa maaseutua elävöittämään.

”Lanta pelleteiksi ja säkkiin”

Tilausta on myös lannan prosessoinnilla helpommin käytettävään muotoon, pohtii Kulmala.

Myös kananlantaa syntyy paikoitellen paljon. Parin yrityksen toimesta on jo lähdetty edistämään prosessointia.

”Lantaa puristetaan pelleteiksi ja säkitetään, ja sitten valtakunnalliset maatalouskaupat hoitavat jakelun. Malli sopii kasvinviljelijälle, joka voi levittää pelletit samalla kalustolla kuin väkilannoitteenkin.” – Airi Kulmala

Kulmala pitää tärkeänä, että lannan luovuttamiselle ja vastaanottamiselle syntyy toimiva järjestelmä. ”Uskon kyllä myös yleisen kiertotalouden edistymisen ja markkinavoimien edesauttavan asiaa.”

Lantafosforin kierrätyksen tuella olisi Saaristomeren tilan paranemisen ohella myönteisiä vaikutuksia myös ilmastolle.

John Nurmisen Säätiön Marjukka Porvarin mukaan kierrätyskorvauksen ulottaminen Lounais-Suomen lisäksi Pohjanmaalle auttaisi ratkaisemaan turvepeltojen raivauksen ongelmaa. Turvepelloista vapautuu runsaasti kasvihuonekaasuja.

“Raivausten juurisyy on lannan liian suuri määrä Pohjanmaan alueilla. Voidakseen ylläpitää karjataloutta eläintilat raivaavat uutta peltoalaa. Syynä on usein lantafosforin suuri määrä, jolle on saatava lisätilaa”, toteaa Porvari.

Pekka Vänttinen

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta