Kulttuuriala on kesän aikana arvostellut hallitusohjelmaa paitsi niukkuudesta ja konkretian puutteesta myös ristiriitaisuudesta.
Ohjelmassa on paljon vahvuuksia ja alan pitkään kaipaamia toimia, ja siinä tunnustetaan kulttuurin arvo ja luovan työn potentiaali, sanoo Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö Kulta ry:n puheenjohtaja Jyrki Katainen.
Toisaalta esimerkiksi yleiset heikennykset työntekijöiden oikeuksiin ja sosiaaliturvaan osuvat erityisen kipeästi taide- ja kulttuurikentän ammattilaisiin. Miksi näin, siitä kertovat Teatteri- ja mediatyöeläisten liitto Temen toiminnanjohtaja Karoliina Huovila ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Takun toiminnanjohtaja Nea Leo.