Kuka korjaa raittiuden hyödyt eli miksi ihmeessä työnantajat eivät investoi alkoholihaittojen ehkäisyyn

Päihdejärjestön tilaama tutkimus väittää, että työnantajat jättävät napsimatta miljoonahyödyt, kun eivät investoi alkoholin käytön vähentämiseen. Heikki Pursiainen epäilee, ettei järjestöissä ymmärretä markkinataloutta.

Heikki Pursiainen
Kuva: Anne Jea (CC BY-SA 4.0)

Ajauduin hiljattain melko kirpakkaan Twitter-keskusteluun päihdejärjestö (kriittisempien mielestä raittiusjärjestö) Ehytin toiminnanjohtajan kanssa. Ehyt on juuri julkaissut Alkon rahoittaman tutkimuksen työntekijöiden alkoholinkäytön työnantajille aiheuttamista kustannuksista. Keskustelumme koski sitä, voiko alkoholimonopolin rahoittama tutkimus olla riippumatonta sen enempää kuin vaikkapa panimoteollisuuden rahoittama. Tämä on mielenkiintoinen kysymys, johon palaan ehkä myöhemmin.

Keskustelun aikana toiminnanjohtaja kehotti minua kuitenkin tutustumaan tutkimuksen tuloksiin sen rahoituksesta inttämisen sijasta. Tein työtä käskettyä. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että työnantajan investointi alkoholihaittojen ehkäisyyn tuottaa 100-200 prosentin tuoton. Eli päihdeohjelmaan sijoitettu euro tulee jopa kaksinkertaisena takaisin.

Olen näillä sivuilla jo aiemmin käsitellyt näitä yltiöoptimistisia lobbausjärjestöjen tuottamia vaikutusarvioita eri asioiden suunnattomista hyödyistä. Mutta Ehytin tilaamassa tutkimuksessa on pari mielenkiintoista asiaa, jota en aiemmassa jutussa käsitellyt.

Jättääkö kapitalisti ilmaisen rahan ottamatta

Ehytin tutkimus koskee yksityisiä työnantajia ja väittää, että alkoholihaittojen ehkäisyyn käytetyt rahat tulevat kaksinkertaisena takaisin suoraan yrityksen omistajien taskuun. Toisin sanoen yritykset, joilla ei ole päihdeohjelmaa, jättävät valtavia summia ilmaista rahaa lojumaan kadulle. Tämän pitäisi yleensä herättää epäilyksiä. Ahnurikapitalistit yrittävät nimittäin koko ajan keksiä tapoja tiristää enemmän voittoa yrityksistään. Tyypillisesti he eivät tarvitse siihen apua sote-järjestöiltä.

On siis vaikea uskoa, että tutkimuksen johtopäätös valtavista helposti saatavilla olevista voitoista pitää paikkansa. Mikä Ehytin tutkimuksessa sitten on vialla? Yksi vaihtoehto on tietysti se, että siinä liioitellaan alkoholiohjelmien hyötyjä. Valtavat tuotot tulevat tutkimuksen mukaan lähinnä ohjelmaan osallistuvien työntekijöiden vähentyneistä sairauspoissaoloista ja lisääntyneestä tuottavuudesta. Näiden vaikutusten luotettava arviointi on erittäin vaikeaa, eivätkä kaikki siteeratut tutkimukset vaikuta olevan huippuluokkaa.

Mutta tutkimukseen liittyy kiinnostavampi ongelma. Siinä ei nimittäin oteta lainkaan huomioon työmarkkinoiden toimintaa ja hintamekanismia. Markkinoilla ihmisten palkka kuitenkin määräytyy tuottavuuden mukaan. Alkoholin alentama tuottavuus voi siis johtaa siihen, että alkoholia käyttävien työntekijöiden palkkataso on alempi.

Markkinamekanismi voi siten hyvinkin siirtää alkoholiongelmien kustannukset työntekijöiden itsensä eikä työnantajan maksettavaksi. Tällöin luonnollisestikaan alkoholiohjelman hyödytkään eivät koidu työnantajille, eikä tutkimuksen väittämiä suunnattomia taloudellisia kannustimia ohjelmien perustamiseen ole.

Mekaanikot ja hintamekanismi

Ajatellaan asiaa yksinkertaisen tarinan avulla. Tarinassa on kahdenlaisia työntekijöitä, sanotaan nyt vaikkapa automekaanikkoja. Tällä ei ole suurta väliä, työntekijät voivat yhtä hyvin olla vaikka myyjiä, putkiasentajia, koodareita, insinöörejä tai siivoojia. Tärkeää on se, että osa automekaanikoista on raittiita, ja osa on alkoholin riski- tai ongelmakäyttäjiä.

Oletetaan, että Ehytin selvityksen lähtökohta on sinänsä oikea ja että alkoholia runsaasti käyttävien mekaanikkojen tuottavuus on merkittävästi raittiita alempi, koska nämä ovat useammin poissa töistä ja tekevät hommat huonosti krapulapäivinä. Sovitaan yksinkertaisuuden vuoksi, että raitis mekaanikko korjaa 11 autoa viikossa, ja ei-raitis korjaa samassa ajassa vain 10.

Tämä tarkoittaa luonnollisesti, että raitis mekaanikko on työnantajalle arvokkaampi kuin ei-raitis. Työnantajan tarvitsee esimerkiksi palkata 11 alkoholille persoa mekaanikkoa, jotta nämä korjaisivat yhtä monta autoa kuin 10 raitista.

On selvää, että jos kaikkien mekaanikkojen palkkataso on täsmälleen sama, vain raittiit mekaanikot saavat työtä. Kukaan ei palkkaa tuottamattomampaa mekaanikkoa, jos samalla hinnalla saa 10 prosenttia tuottavamman. Jotta sekä raittiita että ei-raittiita mekaanikkoja työllistyisi, täytyy ei-raittiiden palkkatason olla juuri tuottavuuseron verran alhaisempi.

Toisin sanoen työmarkkinamekanismi hoitaa asiat niin, että raittiit tienaavat 10 prosenttia enemmän kuin viinaanmenevät mekaanikot.

Tämä voi tapahtua esimerkiksi hyvin yksinkertaisesti tulospalkkauksen avulla. Alan käytäntönä voi esimerkiksi olla, että jokaisesta korjatusta autosta maksetaan tietty rahamäärä. Tällöin raittiit mekaanikot tienaavat juuri sopivasti 10 prosenttia enemmän. Saman lopputuloksen voi saavuttaa myös antamalla viikon yhdennestätoista autosta oikeansuuruisen bonuksen.

Kun palkkaero on tällainen, työnantajille on aivan sama ovatko työntekijät raittiita vai eivät. Työnantajaa ei kiinnosta, korjaako autoja 10 raitista vai 11 ei-raitista mekaanikkoa. Kustannukset näistä ovat täsmälleen samat.

Lukija kenties epäilee syystä tai toisesta, että tulospalkkaus ei kaikilla aloilla ole mahdollista työn luonteen, työehtosopimusten määräysten tai muiden seikkojen vuoksi. Mutta markkinat voivat kyllä kiertää tätä ongelmaa eri tavalla. Yksi vaihtoehto on ylentäminen.

Käytäntönä voi esimerkiksi olla, että kaikki automekaanikot aloittavat nimikkeellä vehicle maintenance expert. Mutta 11 autoa viikossa korjaavat mekaanikot ylennetään senior vehicle maintenance expert -positioon, jossa palkka on raittiin mekaanikon tuottavuuden mukainen.

Järjestely aikaansaa täsmälleen saman tilanteen kuin äskeinen tuottavuuden mukainen palkkaus. Raittiista mekaanikoista tulee 10 prosenttia paremmin palkattuja seniorimekaanikkoja ja alkoholia käyttävät jäävät alemmalle tasolle. Työnantajalle on jälleen kerran ihan sama kuinka suuri osa työntekijöistä on raittiita ja kuinka suuri osa ei.

Markkinat voivat myös eriytyä. Esimerkiksi Märkäjärven Huolto Oy voi palkata vain alkoholia käyttäviä mekaanikkoja ja Kuivasaaren Auto Ky pelkkiä raittiita mekaanikkoja.  Kunhan vain Kuivasaaren Autossa palkkataso on 10 prosenttia korkeampi kuin Märkäjärven huollossa, kumpikin yritys on yhtä kannattava. Sairauspoissaolot ja krapulat eivät haittaa Märkäjärven Huollon omistajaa yhtään, koska ne kompensoituvat alemmalla palkkatasolla.

Märkäjärven Huollon päihdeohjelma

Mitä tapahtuu jos työnantaja perustaa onnistuneen alkoholihaittojen vähentämiseen tähtäävän ohjelman, jonka avulla osa työntekijöistä raitistuu? Jos alan käytäntönä on ensimmäisen esimerkin mukainen tulospalkkaus, raitistuneet työntekijät alkavat korjata autoja yhtä nopeasti kuin muutkin raittiit kollegansa. Tulospalkkaus johtaa siihen, että heidän palkkansa nousee samalle tasolle kuin näidenkin.

Näin ollen alkoholiohjelman kustannukset jäävät työnantajan maksettavaksi, mutta hyödyt menevät raitistuneiden mekaanikkojen taskuun.

Jos alan käytäntönä on tulospalkkauksen sijasta ylentäminen, tapahtuu aivan samoin. Raitistuneet työntekijät on ylennettävä seniorimekaanikoiksi. Jos näin ei tehdä, he lähtevät kilpailijalle, jonka kannattaa tietenkin tarjota heille senioripaikkaa.

Jos taas toimiala on eriytynyt, Märkäjärven Huollon päihdeohjelman raitistamat työntekijät häipyvät paremman palkkatason perässä Kuivasaaren Autoon muiden raittiiden luokse.

Työnantaja siis joutuu kaikissa tapauksissa ohjelman maksajaksi, mutta hyödyt menevät työntekijöille. Työnantajalla ei siis ole mitään taloudellista kannustinta investoida päihdeohjelmaan.

Ehytin tutkimusmenetelmän puutteet

Jos tarinan työmarkkinoita tutkitaan Ehytin julkaiseman tutkimuksen menetelmillä, saadaan täysin virheellisiä tuloksia. Tutkimuksessa havaitaan aivan oikein, että alkoholi aiheuttaa tuottavuuden alentumista poissaolojen ja krapulan vuoksi. Siinä havaitaan myös täysin oikein, että päihdeohjelmien avulla näitä voidaan vähentää ja saavuttaa näin hyötyjä.

Mutta koska tutkimuksessa ei tarkastella lainkaan palkkaeroja raittiiden ja alkoholia käyttävien työntekijöiden välillä, tutkimus identifioi täysin väärin sen, kuka kärsii alkoholin kustannukset ja vastaavasti kuka hyötyy niiden vähentämisestä. Ehytin menetelmillä päädytään siihen, että hyötyjä on työnantaja, kun se on todellisuudessa työntekijä.

Alkoholihaittojen ehkäisyä ei kannata jättää työnantajien harteille

Tarinaa ei kannata ottaa kirjaimellisesti. Näppärä lukija keksinee erilaisia syitä sille, miksi alkoholin haitoista osa hyvinkin voi jäädä työnantajien maksettavaksi. Lukija voi huvittaa itseään myös miettimällä, mitä tapahtuu jos työntekijöiden tuottavuus havaitaan vain epätäydellisesti. Niille, joiden mielestä tarina on pelkkää teoriaa, huomautan, että alkoholinkäytön vaikutus palkkoihin on todettu suomalaisessakin tutkimuksessa.

Tarinan opetus on minusta tärkeä. Se opettaa vähintään, että hinnoilla on väliä, kun pohditaan kuka maksaa viinan kustannukset.

Työntekijöiden tuottavuuserot näkyvät markkinataloudessa palkkaeroina. Näin ollen työnantajan työntekijän tuottavuuteen tekemistä investoinneista suuri osa koituu työntekijän itsensä, ei työnantajan hyödyksi. Tuottavuutta nostavan päihdeohjelman tuotto ei siis kohdistu kokonaan työnantajaan, mikä heikentää työnantajan kannustimia tällaisten ohjelmien perustamiseen.

Aivan samasta syystä yritykset yleensä investoivat työntekijöiden koulutukseen vain siltä osin, kun se tuottaa taitoja, joista on ensisijaisesti hyötyä vain investoinnin tekevässä yrityksessä. Jos työntekijälle maksaa vaikkapa diplomi-insinöörin tutkinnon, mikään ei estä häntä menemästä tutkintonsa kanssa jonnekin muualle. Raitistumisen hyödyt voi nekin viedä samalla tavalla mukanaan.

Tämä ei toki tarkoita, että alkoholihaittojen ehkäisyyn ei kannattaisi panostaa. Se tarkoittaa vain, että on turha odottaa tätä panostusta suuressa mittakaavassa työnantajilta. Vaikka Ehytin tutkimuksessa löydetyt valtavat tuotot olisivat totta, ne eivät välttämättä kohdistu yrityksiin. Kapitalistit eivät siis olekaan jättäneet helposti saatavia miljoonia poimimatta, mikä oli alunperinkin aika epäilyttävä johtopäätös.

Alkoholihaittojen vähentämiseen tarkoitetun rahoituksen on tultava jostakin muualta, eli suomeksi sanottuna julkiselta sektorilta. Millään yksityisellä toimijalla ei ole tällaiseen toimintaan riittäviä kannustimia. Päihdejärjestöjen taas on syytä kehittää taloudellista ajatteluaan, riippumatta siitä kuka niiden tutkimuksen rahoittaa.