Citius, altius, fortius! Perussuomalaisten tupakkakoppi ja pari muuta tarinaa MustReadin ensimmäisestä vuodesta

Kun MustRead tasan vuosi sitten 10.10.2017 aloitti julkaisutoimintansa, emme tienneet, mihin hyppäsimme. Nyt itse perustamamme media puksuttaa, teemme unelmiemme työtä intohimoisten ihmisten tiimissä ja suunnittelemme kansainvälistymistä. Kannatti uskaltaa! MAKSUTON SISÄLTÖ.

Anne Moilanen
MustReadin koko porukka lokakuussa 2018: Heikki Pursiainen, Tuomas Arokanto, Erkka Railo, Roger Wessman, Outi Toivanen-Visti, Heidi Hammarsten, Anne Moilanen, Kaisa Saario ja Ari Lämsä. Kuvasta puuttuu Hanna Säntti.

Viime keväänä, työskenneltyäni MustReadissa puolisen vuotta, sain idean juttusarjasta. Minua kiinnostivat puoluetoimistot. Miksi missään mediassa ei ollut ollut juttusarjaa, jossa olisi vierailtu kaikkien eduskuntapuolueiden puoluetoimistoissa? Niidenhän täytyi olla valtavan kiehtovia paikkoja!

Puoluetoimistoissa työskentelevät puoluesihteeri ja järjestöihmiset, puolueiden strategia ja aivot – juuri se harmaa eminenssi, joka tekee tärkeää poliittista käytännön työtä, mutta ei välttämättä tule koskaan tavallisessa politiikan uutisoinnissa näkyviin.

Kun ehdotin ideaa toimituksessa, päätös toteuttaa sarja kesti ehkä kaksi sekuntia. ”Hyvä idea. Tehdään!” taisi sanoa Heidi Hammarsten, ja eikun menoksi.

***

Tätä kirjoittaessa sarjasta on ilmestynyt viisi osaa. Olemme raportoineet tilanteesta perussuomalaisten, keskustan, kristillisten, vasemmistoliiton ja demarien puoluetoimistoilla. Sarjan kuudes osa, vierailu vihreissä – siis kuvitelkaa, herranjumala juuri nyt vihreissä! – on parhaillaan työn alla. Vierailin siellä tällä viikolla ja haastattelin muun muassa varapuheenjohtaja Maria Ohisaloa, joka tuuraa sairauslomalla olevaa puolueen puheenjohtajaa Touko Aaltoa, sekä puoluesihteeri Lasse Miettistä. He ovat joutuneet työssään yllättävään tilanteeseen, puolue on kriisissä, mutta hei – aivan unelmien keikka!

Vihreiden puoluetoimistolla opin vihreistä jälleen monta uutta asiaa. On aivan uskomattoman paljastavaa käydä puoluetoimistolla – se on vähän sama, kuin jos kävisi ihmisen kotona. Millaisia ihmisiä puoluetoimistoissa on töissä? Mistä he puhuvat? Millainen tunnelma vallitsee, entä säännöt? Millaisia lappuja on kiinnitetty seiniin? Onko hiljaista vai kuuluuko puheensorinaa? Lasketaanko puoluetoimistolla leikkiä, onko jollain huumorintajua? Kuinka avoimia tai etäisiä ihmiset ovat?

Omat kokemukseni puoluetoimistojen ihmisistä ovat hyvin myönteisiä – toki he ovatkin varmasti halunneet esitellä toimittajalle parhaita puoliaan. Esitys ei kuitenkaan koskaan voi olla täydellinen. Aina on jossain joku tarra, että täällä kuuluu olla ”reilun kaupan kahvia ja teetä”, kuten vihreiden puoluetoimiston keittiön kaapin ovessa.

Sitten sitä kysyy, että mikäs tämä on? Ja saa vastaukseksi, kuten Lasse Miettinen modernisti kiteytti:

”Meillä on puolueen järjestämien tilaisuuksien tarjoiluihin olemassa ohjeistus. Se on avoin, löytyy netistä. Vihreissä pyrimme kuitenkin mieluummin vaikuttamaan rakenteisiin kuin kyyläämään yksittäisten ihmisten ruokailutottumuksia.”

***

MustReadin puoluetoimistosarja on minulle rakas myös siksi, että itselleni se edustaa vapautta. Sarja on jotain, minkä nimenomaan pitääkin olla olemassa Suomen kaltaisessa avoimessa demokratiassa, mutta jota kukaan muu ei ole tehnyt. Syitä on monia: politiikka kiinnostaa suuria yleisöjä tavoittelevia massamedioita vain rajallisesti, ei ole aikaa juuri tällaiseen taustoittavaan juttuun, täytyy keskittää resurssit päivänpolitiikan seuraamiseen, hyvä jos niitä riittää siihenkään.

MustRead on olemassa samoista syistä kuin miksi puoluetoimistosarjaa tehdään. Haluamme kertoa politiikan ja talouden sisällöistä syvällisesti, analyyttisesti, taustoittavasti, persoonallisesti. Teemme kotiläksymme huolellisesti ja jos siltä tuntuu, emme pelkää ottaa tilaisuuden tullen myös kantaa.

Erityyppiseen kannanmuodostukseen meillä onkin aivan mainiot resurssit, sillä MustReadin toimitus koostuu taustaltaan erilaisista ihmisistä. Meillä on journalisteja, ekonomisteja ja tutkijoita sekä arvoiltaan toisistaan selkeästi poikkeavia henkilöitä.

Itse olen kuluneen vuoden aikana yllättynyt etenkin kahden ekonomistimme, Heikki Pursiaisen ja Roger Wessmanin, työtoveruudesta. Missään toimituksessa, joissa olen aiemmin työskennellyt, ei ole ollut ”omia” ekonomisteja. Kysyn heidän näkemyksiään viikoittain erilaisiin juttuprojekteihin tai vaikka Twitterin kommentteihin liittyen. Nyt olen jo aivan tottunut heihin!

Kerran esimerkiksi rupesin miettimään, että kuinka monesti moninkertaistunut Sitran peruspääoma on vuodesta 1967 (jolloin se oli 100 miljoonaa markkaa – vuoden 2017 lopussa se oli arviolta 840 miljoonaa euroa). Kysyin asiaa vieressä istuvalta Heikki Pursiaiselta, joka laski parissa minuutissa: noin viisinkertaistunut.

Kiitos! Hienoa palvelua! Panin tiedon juttuuni, josta te, hyvät lukijat, saatoitte sen lukea.

Heikin kanssa toki olemme eri mieltä monista perustavaa laatua olevista yhteiskunnallisista lainsalaisuuksista, mutta sehän tekee hänestä useimmiten vain kiinnostavan väittelykumppanin. Voimme taistella, koska pohjalla on keskinäinen arvostus. Ja jos riita äityy oikein pahaksi, niin onhan kuitenkin liikekumppanuus ja yhteinen yritys!

***

MustRead on meidän tekijöiden perustama yritys. Ulkopuolista mesenaattia meillä ei ole. Pyörimme tulorahoituksella. Työllistämme kymmenen ihmistä. Se tarkoittaa, että joka kuukausi rahaa pitää virrata enemmän sisään kuin ulos.

MustRead onkin ollut paras yrittäjäkoulu, mitä minulla on ollut. Olin toki työskennellyt muun muassa freelance-toimittajana urallani aiemmin, mutta oman itsensä työllistämistä ei voi verratakaan siihen, miten iso idea MustRead on. Haluamme uudistaa journalismia. Olemme kehittäneet kokonaan uuden, ainutlaatuisen bisnesmallin, joka on yhteisen yrityksemme ensimmäisen toimintavuoden aikana osoittautunut kannattavaksi. Haluamme kasvaa ja kansainvälistyä. Tämän blogin julkaisupäivänä olemme julkistaneet viimeisimmän rekrytointimme, joka on uusi kaupallinen johtajamme Outi Toivanen-Visti.

Paras yrittäjäopettaja meille mustreadilaisille on ollut toimitusjohtajamme Ari Lämsä. Totesin jo yhteistyömme melko alkuvaiheessa, että voin jättää MBA-opinnot väliin. Olen oppinut isojen tavoitteiden asettamisesta, ajanhallinnasta, kasvun strategioista ja Excelin kauneudesta häneltä enemmän kuin keneltäkään muulta. Ari on myös hyvin nopea (kiitos!), hyvin täsmällinen ja toisinaan yllättävän tunteellinen, minkä käsittäminen on ollut valtavan avartavaa.

Se, että on tunteita, ei välttämättä ole kasvuyrittämisen vastakohta. Intohimo – ettei kenellekään ole ihan sama – saattaa olla jopa kasvun edellytys.

***

Palataan vielä ällistyttävään asiaan, eli perussuomalaisten puoluetoimiston tupakkakoppiin.

Kyllä. Perussuomalaisten puoluetoimistolla Iso Roobertinkadulla on sellainen.

Olimme kierrelleet jo melkein koko puoluetoimiston läpi perussuomalaisten puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon kanssa, kun puhelinkoppia muistuttava pleksinen hökötys yhtäkkiä seisoi edessämme.

Koppi oli puoliksi avoin, sen pöydällä nökötti rivissä puoluetoimiston työntekijöiden röökiaskeja, myös työmies Matti Putkosen (merkki: punainen nortti).

Ei Slunga-Poutsalo tupakkakopista mitenkään ylpeä ollut, mutta ei hän sitä toisaalta hävennytkään. Tällaisiakin he ovat. Saa katsoa.

Tupakkakoppi sai minut tajuamaan, että perussuomalaisille koppi on tarpeen paitsi mukavuussyistä, myös turvallisuuden takia.

Perussuomalaiset, etenkään tunnetut, eivät välttämättä halua mennä ulos Helsingin keskustan trendikadulle polttamaan. Puoluetoimiston vastaanottovirkailija ei halunnut nimeään juttuuni eikä naamaansa kuviini. Puoluetoimistoon ei myöskään päässyt noin vain sisälle, vaan sisään tullessa piti tehdä tietyt manööverit.

Suomi on avoin demokratia, jossa on oltava tilaa kaikenlaisille laillisille aatesuunnille – myös sellaisille, joita ei kannata tai joita ei ainakaan heti ymmärrä. Itselleni perussuomalaisten maahanmuuttolinjaukset ovat edelleenkin erityisen vaikeita ymmärtää.

On silti tietenkin itsestään selvää, että vierailimme MustReadin sarjassa myös perussuomalaisten puoluetoimistolla. Yllätyin myös Riikka Slunga-Poutsalon humoristisesta, jopa vähän anarkistisesta sosiaalisesta tyylistä. Ei hänen hommassaan varmaan mikään nynny pärjäisikään.

***

Loppuun kiitokset teille huiput MustRead-kollegani, joita en vielä maininnut tässä kirjoituksessani: Erkka Railo, Kaisa Saario, Hanna Säntti, Tuomas Arokanto.

Olette aivan supermahtavia!

Meillä on lähes kaikilla perheet, joiden tuki on ollut tässä yhtiön perustamisvaiheessa aivan korvaamaton. Perheille kiitos ja anteeksi. On eri asia ryhtyä startup-yrittäjäksi nelikymppisenä kuin kaksikymppisenä. Ilman teidän apuanne tätäkään kirjoitusta ei olisi. Jokainen meistä mustreadilaisista on tehnyt hommia kuin pieni eläin.

Mutta hitto soikoon, tyypit. Olemme pyörittäneet tätä putiikkia nyt vuoden. Starttimme onnistui. Homma lähti lentoon, vaikka moni epäili.

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin! Kohta juhlitaan!

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti