Vuoden alussa julkaistiin tiedelehti Naturessa Minnesotan ja Arizonan yliopistojen tutkijoiden artikkeli , jonka tulosten mukaan tieteelliset julkaisut ja patentit ovat ajan myötä käymässä vähemmän käänteentekeviksi. Tutkimuksen löydökset pölläyttivät ainakin jonkin verran höyheniä kansainvälisessä tiede-Twitterissä, mutta laajempi kotimainen keskustelu aiheesta on oikeastaan jäänyt käymättä.
Artikkelin löydöksistä nousee mielenkiintoisia havaintoja myös kotimaisen tutkimuskentän toimijoista ja erityisesti tutkimuslaitosten roolista taloudellisen toimeliaisuuden kannalta elintärkeiden innovaatioiden tuottamisessa.
Tarvitsemmeko kirkkaampia kynttilöitä?
Varsinaisen tutkimuslöydöksen taustalla on jo vuosikymmeniä jatkunut erittäin voimakas tieteellisen julkaisemisen kasvu. Vuosittain julkaistujen tieteellisten artikkeleiden määrä on 25 viime vuoden kuluessa yli kolminkertaistunut. 1990-luvun lopulla julkaistiin vuodessa maailmanlaajuisesti hieman yli miljoona tieteellistä artikkelia, kun vuonna 2021 määrä oli jo lähes neljä miljoonaa.
Artikkelissaan tutkijat esittävät yli 40 miljoonan tutkimusartikkelin ja patentin keskinäisiin viittaustietoihin perustuen, että määrän kasvaessa on käänteentekevien tieteellisten löydösten määrä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta suhteellisesti laskenut. Sama kehitys on nähtävissä lähes tutkimusalasta riippumatta jo 1950-luvulta lähtien.
Myös tutkimusartikkeleissa käytetyn kielen luonne on analyysin perusteella muuttunut vaatimattomammaksi. Kirjoitetaan ennemmin vähittäisistä parannuksista ja aiempien tuloksien tarkentamisesta kuin täysin uusista löydöksistä ja läpimurroista.
Klassiseen analogiaan nojautuen tätä tulosta voitaisiin lukea niin, että tiedeyhteisö on 70 vuotta keskittynyt lähinnä miettimään sitä, miten voitaisiin valaa entistä halvemmalla ja nopeammin aiempaa isompia ja erimuotoisia kynttilöitä, jotka palavat pidempään, kirkkaammin ja erivärisillä liekeillä, ennemmin kuin kehittämään hehkulamppua, loisteputkea ja viimeisimpänä led-valoa.
Vakiintuneita ajatusmalleja ravistelevat innovaatiot ovat edistykselle elintärkeitä. Niitä ei vain tunnu merkittävistä tutkimusrahoituksen panostuksista huolimatta syntyvän odotetussa tahdissa.
Syiksi on ehdotettu muiden muassa ”julkaise tai tuhoudu” -kulttuurista peräisin olevia vääristyneitä tieteen tekemisen kannustimia ja ison tieteen edellyttämiä suurempia tutkimusryhmäkokoja. On myös havaittu, että tutkimus siiloutuu yhä voimakkaammin, kun tieteenalat jatkuvasti kaventuvat ja erikoistuvat.
Juurisyystä riippumatta vaikuttaa siltä, että tieteen tekemisen tapa on jollakin perustavalla tavalla muuttunut toisen maailmansodan jälkeen ja että tämän muutoksen vaikutukset ovat heikentäneet tieteen ja tutkimuksen vaikuttavuutta.
Äkisti vai vähitellen?
Erään vakiintuneen näkemyksen mukaan innovaatiot voidaan jakaa luonteensa perusteella kahteen luokkaan – radikaaleihin ja inkrementaalisiin. Pääperiaatteiltaan nämä vastaavat käänteentekeviä ja vähittäisiä tieteellisiä edistysaskelia.
Käänteentekevät innovaatiot ovat vähittäisiä useammin yhteydessä sisäiseen motivaatioon, ongelmalähtöiseen tutkimuskysymyksen asetteluun ja tieteelliseen teoriaan pohjautuvaan ajatteluun. Toisen maailmansodan jälkeisiä käänteentekeviä innovaatioita ovat esimerkiksi olleet DNA-molekyylin kaksoiskierrerakenteen selvittäminen sekä keraamisten korkean lämpötilan suprajohteiden löytyminen. Suhteellisuusteorian kaltaisia järistyksiä syntyy todella harvoin, mutta ne muuttavatkin maailmaa pysyvästi.
Vähittäisen innovoinnin taustalla taas on ratkaisukeskeinen ja käytännön havainnoista ammentava soveltava tutkimus. Sitä vievät useimmiten eteenpäin ulkoiset motivaatiotekijät, kuten tarve kehittää parempi versio kaupallisesta tuotteesta, oli se sitten pesukone, aurinkopaneeli, kännykkä, polkupyörä tai kaasugrilli.
Tässä luokittelussa käänteentekevien innovaatioiden taustatekijät ovat ihanteellisempia ja vaikuttavampia kuin vähittäisten, ja niitä pitäisi vahvistaa. Toinen avainhavainto kuitenkin on, että yhteiskunta ja ihmiskunta tarvitsevat sopivassa suhteessa molempia innovaation lajeja. Onhan tällä vähittäisen innovoinnin nousua todistaneella tarkastelujaksollakin nautittu ennennäkemättömästä globaalista elintason, hyvinvoinnin ja kansantalouksien kasvusta.
Toisaalta juuri globalisaation ja jatkuvan kasvun pyrkimykset ovat aiheuttaneet myös ennennäkemättömiä maailmanlaajuisia ongelmia, luontokatoa, ilmastonmuutosta ja sosiaalisen eriarvoisuuden jyrkkenemistä, joiden loppupeliä emme ole vielä nähneet.
Roolit sekaisin
Yksi merkittävistä tieteen tekemisen muutoksista on ollut tutkimuskentän toimijoiden roolien hämärtyminen. Roolitus on noudatellut aiemmin ainakin tiettyyn rajaan asti perinteistä kolmijakoa perustutkimukseen, soveltavaan tutkimukseen ja kehitystyöhön.
Kirjon syvässä päässä ovat yliopistot, joiden valtakunta rakentuu perustutkimuksen hitaasti kohoavien norsunluutornien varaan. Toisessa ääripäässä pöhisevät kiihkeän kellotaajuuden start-upit ja globaalit jättiyritykset tuotekehityshankkeineen ja uuden bisneksen alustoineen.
Ääripäiden väliin jäävän soveltavan tutkimuksen kenttä on liukuvampi ja sille mahtuu merkittävä kirjo niin institutionaalisia, epämuodollisia, valtiollisia kuin yksityisiäkin toimijoita. Toimintaperiaatteiltaan myös valtion tutkimuslaitokset kuuluvat juuri tähän ryhmään.
Vallitseva näkemys on, että yritykset tuottavat kehitystoimintansa turvin innovaatioita ja toimivat siten eräällä tapaa tieteellisenkin kehityksen päämoottorina. Tästä näkökulmasta perustutkimuksen ja sen fundamenttien hitaiden muutosten etäisyys käytännön sovelluksista kirvoittaakin aika ajoin hyvin kriittisiä puheenvuoroja jopa koko yliopistoinstituution tarpeellisuudesta ja perustutkimusrahoituksen kohteiden relevanssista ja mielekkyydestä.
Toisaalta yritysten merkitystä perustavanlaatuisten innovaatioiden tuottajina on myös kyseenalaistettu. Taustalla tässä ristiriidassa voi osaltaan olla edellä mainitun luokittelun huomiotta jättäminen: ei välttämättä ole pystytty erottelemaan käänteentekeviä innovaatioita vähittäisistä.
Ei siis ole läheskään selvää, kenelle käänteentekevät ja toisaalta vähittäiset innovaatiot tässä roolituksessa oikeastaan kuuluvat. Innovaatioiden syntymiseen vaikuttavien taustatekijöiden ja edellytysten ymmärtäminen voi kuitenkin antaa viitteitä siitä, millaisia tuloksia milläkin panostuksilla ja aikajänteillä voidaan saada aikaiseksi.
Siirtymästä murrokseen
Vähittäiset ja käänteentekevät prosessit liittyvät kiinteästi keskusteluun, joka koskee ihmistoiminnan ja talouskasvun kestävyyttä. Sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen ja toisaalta vahvan ja heikon kestävyyden pääomanäkemysten yhteensovittamisen haasteet ovat nousseet yleisen tietoisuuden kasvaessa yhä vahvemmin myös poliittiselle agendalle.
Kestävyystutkimuksessa siirtymä- ja murroskäsitteet ovat olennaisia. On aivan ilmeistä, että vähittäiset ja käänteentekevät innovaatiot ja tieteelliset löydökset ovat niille läheistä sukua.
Kestävyystutkimuksen termein siirtymää, eli vähittäistä prosessien parantamista, voidaan tarkastella eräänlaisena konservatiivisena lähtökohtana. Siitä käsin tavoitteena on nykyisten järjestelmien ylläpitäminen ja muuttaminen kestävämmiksi hallinnan keinoin.
Kun taas kyseessä on siirtymää radikaalimpi systeemitason ja sosioekologisen järjestelmän perusteiden muutos, sitä kutsutaan kestävyysmurrokseksi.
Kun rakennetaan kestävämpää yhteiskuntaa, kummallakin lähestymistavalla – kuten vähittäisillä ja käänteentekevillä innovaatioilla – on puolestapuhujansa ja tarkoituksenmukaiset soveltamiskohteensa ja -tasonsa.
Yhä kiihtyvä ilmastonmuutos ja luontokato pitää pysäyttää ja vihreä energiamurros toteuttaa. Näihin tarvittavien keinojen laaja-alaisuus ja mittakaava alkavat osoittaa vahvasti siihen suuntaan, että tarvitsemme ennemmin murrosta kuin siirtymää.
Merkittäviä, käänteentekeviä muutoksia järjestelmässä saadaan aikaan yhteiskunnallisen suunnittelun ja erityisesti ajattelun ja tekemisen tapojen muutoksilla. Emme voi kuitenkaan rakentaa kaikkea alusta alkaen uusiksi. Siksi tarvitsemme myös siirtymää edistäviä ja erityisesti sitä vauhdittavia keinoja. Molempia lähestymistapoja tarvitaan samanaikaisesti.
Mainettaan ketterämpiä
Valtion tutkimuslaitokset ovat roolitukseltaan ja toimintaedellytyksiltään erityisen otollisessa asemassa tarttumaan kestävyysmurroksen ja -siirtymän kaltaisiin laaja-alaisiin ongelmiin. Suomessa näitä laitoksia on 12, esimerkiksi Geologian tutkimuskeskus, Ilmatieteen laitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja VTT. Lähes kaikki tutkimuslaitokset kuuluvat lisäksi Tulanet-verkostoon.
Tutkimuslaitokset voivat parhaimmillaan toimia joustavasti yliopistojen ja yritysten välimaastossa. Yhteistyössä laitokset voivat vahvistaa etenkin käänteentekevää tutkimusta ja innovointia. Tutkimuslaitosten laaja-alainen osaaminen ja tyypillisesti mittavat tietoaineistot antavat tähän erinomaiset perusedellytykset.
Korkeakouluille tutkimuslaitokset tarjoavat yhteistyömahdollisuuksia tutkimuskonsortioiden, yhteisinfrastruktuurien ja koulutuksen kehittämiseen osallistuvina vakaina kumppaneina. Yritysten näkökulmasta tutkimuslaitoksilla voi olla edellytykset sellaisten tutkimuksellisten riskien ottamiseen, joihin yritykset eivät itse pysty sitoutumaan. Lisäksi tutkimuslaitoksilla on vahvaa näyttöä eurooppalaisen tutkimusrahoituksen hankinnasta.
Tiede- ja tutkimuspoliittisena työkaluna tutkimuslaitokset ovat mainettaan ketterämpiä tiedekentän toimijoita. Ne ovat eräänlaista tutkimustoiminnan säätövoimaa, jolla turvataan asiantuntemusta ja tutkimusresursseja vaativaa ja kansantalouden kannalta elintärkeätä innovaatiotoimintaa, niin pitkällä kuin lyhyellä aikajänteellä.
Parlamentaarinen tavoite nostaa TKI-toiminnan BKT-osuus 4 prosentin tasolle vuoteen 2030 mennessä on kunnianhimoinen, mutta keskustelun fokuksen tulisi siirtyä vahvasti siihen, mitä odotamme lisäyksen erityisesti tuottavan. Haluammeko perustavanlaatuisia ja käänteentekeviä murroksia vai vähittäisiä parannuksia jo olemassa olevaan – paksumpia kynttilöitä vai kirkkaamman tulevaisuuden?
———-
Lisälukemista
Gilson & Madjar, 2011. Radical and Incremental Creativity: Antecedents and Processes. Psychology of Aesthetics, Creativity, and the Arts. 5:21–28. https://doi.org/10.1037/a0017863
Park, M., Leahey, E. & Funk, R.J., 2023. Papers and patents are becoming less disruptive over time. Nature 613, 138–144. https://doi.org/10.1038/s41586-022-05543-x
Tämän sisällön mahdollistaa GTK.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.