Mikä on yhteiskunnan päämäärä ja miten se liittyy onnellisuuteen?
Adam Smith linjasi jo 1759, että hallinnon tärkein päämäärä on ”edistää hallittavien onnellisuutta”. Sama ajatus inspiroi niin Yhdysvaltain perustajia kuin Ranskan vallankumouksen taustahahmoja. Voidaankin sanoa, että moderni demokraattinen valtio saa perimmäisen oikeutuksensa pyrkimyksestään turvata kansalaisten tasavertaiset perusoikeudet ja palvella kansalaisten hyvinvointia ja hyvää oikeudenmukaisella tavalla.
Miten Suomessa seurataan tämän päämäärän toteutumista?
Puhuessamme yhteiskunnan kehityksestä tai esimerkiksi Kataisen, Sipilän tai Marinin hallitusten onnistumisesta, meillä on tapana tuijottaa tiettyjä avainindikaattoreita, kuten bruttokansantuotetta, työllisyysastetta, hiilidioksidipäästöjä tai valtionvelkaa. Nämä ovat toki tärkeitä indikaattoreita, mutta yksikään ei edes yritä mitata kansalaisten itse koettua hyvinvointia kuten onnellisuutta.
Sitä saa mitä mittaa. Jos emme mittaa hyvinvointia, emme voi tietää mitkä päätökset sitä edistävät. Jos siis haluamme tehdä näyttöön perustuvaa hyvinvointipolitiikkaa, edellyttää tämä hyvinvoinnin keskeisten ulottuvuuksien tunnistamista ja luotettavaa mittaamista.
Mitä avainindikaattoreita yhteiskunnassa sitten tulisi seurata?
Poliittinen päätöksenteko vaatii kokonaisharkintaa, joka ottaa huomioon useamman mittarin tarjoaman informaation. Euroopan komission vuoden 2007 ’Beyond GDP’ konferenssin jälkeen on Euroopassa ollut selkeitä pyrkimyksiä haastaa yksipuolinen bruttokansantuotteen seuraaminen. Rinnalle on noussut laajempi joukko yhteiskunnan nykytilaa sekä kestävyyttä kuvaavia avainindikaattoreita koskien taloutta, ympäristöä ja inhimillistä kehitystä.
Esimerkiksi Ruotsi, Islanti ja Ranska ovat valinneet laaja-alaiset avainindikaattorit yhteiskunnallisen kehityksen seuraamisen välineiksi. Myös Suomen tulisi päättää, mitkä ovat meille keskeiset talousindikaattorit, ympäristöindikaattorit ja inhimillisen kehityksen indikaattorit.
Yksi keskeinen inhimillisen kehityksen indikaattori on ehdottomasti koettu hyvinvointi.
Miksi Suomi tarvitsee koetun hyvinvoinnin mittarin?
Koettu hyvinvointi tarkoittaa ihmisten omaa kokemusta hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan. Koettua hyvinvointia mitataan tavallisesti erilaisilla väestötason kyselytutkimuksilla. Kyseessä on neutraali ja demokraattinen mittari, koska jokainen kansalainen saa itse päättää millä kriteereillä arvioi omaa elämänsä hyvyyttä sen sijaan että tutkijat ja poliitikot etukäteen päättävät, mitkä asiat ovat heidän hyvinvoinnilleen tärkeitä.
Ilman koetun hyvinvoinnin suoraa mittaamista kansalaisten hyvinvointi jää piiloon. Esimerkiksi Yhdysvaltojen viimeisen parin vuosikymmenen kehitys on ollut todellinen menestystarina jos tarkastelu perustuu talouskasvuun liittyviin mittareihin. Samalla koettu hyvinvointi ja jopa keskimääräinen elinikä ovat olleet laskusuhdanteessa ja itsemurhat selvässä kasvussa. Koettu hyvinvointi on yhteydessä myös populistien menestykseen. Koettu hyvinvointi ennusti esimerkiksi talous- ja työllisyysmittareita paremmin, missä piirikunnissa Trump menestyi vuoden 2016 presidentinvaaleissa.
Jos siis haluat ymmärtää miten ihmisillä menee, miten he voivat ja miten he tulevat käyttäytymään esimerkiksi vaaleissa, jää ymmärryksesi auttamatta puutteelliseksi, ellet mittaa koettua hyvinvointia.
Miten koettua hyvinvointia pitäisi mitata Suomessa?
Suomalaisissa väestötason kyselytutkimuksissa on mitattu koettua hyvinvointia 1970-luvulta lähtien. Lisäksi koettu hyvinvointi on ollut osa Euroopan unionin yhteisiä tilastohankkeita.
Tämä on hyvä alku. Suomen pitäisi alkaa mitata koettua hyvinvointia ensinnäkin entistä tiheämmin ja säännöllisemmin. Kerran neljässä vuodessa tai kerran vuodessa ei riitä, tarvitaan vähintään kolmen kuukauden välein toteutettavia mittauksia. Tilastokeskus kerää Suomessa esimerkiksi Kuluttajien luottamus -tilastoa kuukausittain siten että vastaajat edustavat täysi-ikäisiä suomalaisia mahdollisimman kattavasti. Sama malli soveltuisi myös koetun hyvinvoinnin mittaamiseen.
Toiseksi koettua hyvinvointia tulee mitata nykyistä laaja-alaisemmin. Yhden elämäntyytyväisyyskysymyksen sijasta esimerkiksi OECD suosittelee vähintään neljän ulottuvuuden mittaamista: elämäntyytyväisyys, myönteiset tunteet, kielteiset tunteet ja psykologinen toimintakyky. Nykyhyvinvoinnin ohella on relevanttia mitata ihmisten tulevaisuususkoa, koska uskomukset oman hyvinvoinnin kehityksestä vaikuttavat käyttäytymiseen. Myös merkityksellisyyden kokemus ja sosiaalinen hyvinvointi kuten luottamus, hyväntahtoisuus ja hyväksytyksi tulemisen kokemus ovat relevantteja ja mittaamisen arvoisia.
Kolmanneksi olennaista on tulosten nopea julkaiseminen. Puolentoista vuoden takainen koettu hyvinvointi kiinnostaa lähinnä tutkijoita, mutta nykytilanteesta kiinnostuneen median ja politiikan näkökulmasta tahti on liian hidas.
Neljänneksi, mittarin hyöty on sen käytössä. Voimme mitata – ja mittaamme – satoja yhteiskunnallisia parametreja. Koetun hyvinvoinnin mittaus tulisi nostaa yhdeksi yhteiskuntamme avainindikaattoriksi. Ajantasaiset tulokset olisivat vahvasti näkyvissä mediassa ja ohjaisivat poliittista päätöksentekoa. Esimerkiksi isompien päätösten osalta arvioitaisiin etu- ja jälkikäteen niiden hyvinvointivaikutuksia. Ei ainoana mittarina, mutta yhtenä näkyvimpänä yhteiskunnan kehityksen ja toimivuuden mittarina.
Mitä seuraa kun Suomi alkaa mittaamaan koettua hyvinvointia uudella tavalla?
Hyvinvoinnin suorempi mittaaminen mahdollistaa tietopohjaisen politiikan, joka tutkittuun tietoon perustuen pyrkii edistämään kansalaisten hyvinvointia. Koetun hyvinvoinnin luotettavan mittaamisen kautta politiikka pystyy tulevaisuudessa nykyistäkin paremmin palvelemaan sen perimmäistä päämäärää: kansalaisten hyvinvoinnin edistämistä kestävällä tavalla.
Evan julkaiseman raportin löydät täältä.
Marek Sabogal
Tämän sisällön mahdollistaa Aalto-yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu