Nykyinen syntyvyys johtaa väestömäärän jyrkkään laskuun. Kun kuolleisuus on reilusti yli 60 000 ja syntyvyys hiukan yli 40 000, ymmärtää laskutaidossa huonomminkin pärjäävä, että väki alkaa vähetä nopeasti.
Suomessa tehdään noin 15 000 hedelmöityshoitoa vuodessa. Näistä 18 prosenttia päätyy onnelliseen lopputulokseen. Vuonna 2021 syntyi 2 880 lasta hedelmöityshoidon avulla, 6,2 prosenttia kaikista syntyneistä.
Luovutetuilla sukusoluilla tehdään noin neljännes hedelmöityshoidoista, ja näistä julkinen terveydenhuolto toteuttaa kolmanneksen. Suuri osa hoidoista tapahtuu yksityissektorilla, jossa tämä on kukoistavaa liiketoimintaa.
Hedelmöityshoitoja tutkitaan laajasti ympäri maailman, ja Suomessa on tehty merkittäviä edistysaskelia, esimerkkinä nykyinen hoitokäytäntö, jossa kohtuun siirretään vain yksi alkio. Tämä on parantanut hoitotuloksia.
Koeputkihedelmöitykset ovat olleet käytössä vasta 1970-luvun lopulta. Miesten hedelmättömyyden hoitoon käytetty mikrohedelmöitys, jossa siittiö ruiskutetaan suoraan munasolun sisään, tuli käyttöön 1990-luvun puolivälin jälkeen. Kaikesta edistyksestä huolimatta hedelmöityshoidot epäonnistuvat usein, ja tärkein yksittäinen syy tähän liittyy naisen korkeaan ikään.
Maahanmuutto auttaa, muttei riitä
Missään teollisuusmaassa ei ole toistaiseksi löytynyt keinoa, jolla syntyvyyden luisu olisi pysähtynyt tai edes merkittävästi hidastunut. Useissa kehittyvissä maissa väestö kasvaa edelleen, mutta koko maailman väestönkasvun arvioidaan saavuttavan lakipisteensä vuosisadan loppuun mennessä.
Syntyvyys Suomessa pysyi pitkään 60 000 lapsen tasolla, kunnes vuodesta 2011 se lähti jyrkkään laskuun. Vuosina 2020 ja 2021 oli pieni muutos parempaan, jonka jälkeen saavutettiin nykyinen ennätyksellisen alhainen syntyvyys, alle 45 000 lasta vuonna 2023.
Syitä muutoksiin ei tiedetä, mutta väestötutkimukset viittaavat parin löytämisen vaikeuksiin, perheytymisen hitauteen ja yhteiskunnalliseen epävarmuuteen. Biologiset syyt liittyvät synnyttäjien ikääntymiseen ja miesten hedelmällisyyden heikkenemiseen.
Väestöliiton julkaiseman perhebarometrin mukaan suomalaisten toivelapsiluku on 2, mutta todellisuudessa luku on vain keskimäärin 1,3 lasta. Kuilu toivotun ja toteutuneen välillä on valtava, ja se heijastuu myös hedelmöityshoitojen määrässä.
Mitään syntyvyysongelmaa ei olisi, jos toivelapsiluku toteutuisi. Nykyinen syntyvyys johtaa väestömäärän jyrkkään laskuun.
Toistaiseksi Suomen väkiluku on kasvanut maahanmuuton ansiosta. Erityisesti ukrainalaispakolaisten tuoma lisä on auttanut.
Syntyvyyden väheneminen on osin ihmisten toivomaa, mutta suureksi osaksi ei-toivottua. Julkisessa keskustelussa pääpaino on ollut taloudellisten ja yhteiskunnallisten syitten pohdinnassa, kun on etsitty syitä syntyvyyden vähenemiseen.
Ei-toivotussa lapsettomuudessa muistetaan myös se, että naisen hedelmällisyys laskee jyrkästi 35 ikävuoden jälkeen. Suomalaisten synnyttäjien keski-ikä on liki 32 vuotta ja ensisynnyttäjienkin jo yli 30 vuotta. Hedelmällinen aika on rajallinen. Toisaalta yksin elävät naiset ja naisparit voivat saada avusteisen hedelmöityksen, mikä on tuonut pienen lisän tämän ryhmän synnytysten määrään.
Siittiöistä pulaa
Lapsen tekoon tarvitaan aina siittiöitä, omia tai luovutettuja. Hedelmättömyyden syynä on miehen huono hedelmällisyys noin kolmanneksessa ja osasyynä toisessa kolmanneksessa pareista.
Siittiöiden määrät ovat vähentyneet ympäri maailman, niin myös Suomessa. Tämä näkyi erityisen selvästi 1980-luvulla syntyneiden suomalaismiesten kohdalla. Mitään yksittäistä syytä tälle emme tiedä, mutta muutoksen nopeus viittaa ympäristöperäisiin syihin.
Tällä hetkellä puolella suomalaismiehistä on niin vähän siittiöitä, että se vaikuttaa haitallisesti hedelmällisyyteen, vaikka ei tee heistä suoranaisesti hedelmättömiä. Heillä vain kuluu tavallista pitempi aika raskauden aikaansaamiseen. Jos puolison hedelmällisyys on myös heikentynyt, ongelma kertautuu.
Nyt tarvitaan väestötieteen lisäksi lisää tutkimusta siitä, mikä vaikuttaa miesten siittiöntuotantoon. Toki hedelmöityshoitoja voidaan tehdä niin kauan kuin saadaan edes muutama siittiö, mutta minkään valtakunnan rahat eivät riitä siihen, että kaikki lapset saavat alkunsa avusteisesti. Tässäkin asiassa juurisyyn selvittäminen olisi parempi kuin ongelman korjailu.
Lisääntymisterveyden vaaliminen jos mikä on yhteiskunnan tehtävä, koska uhkatekijät näyttävät olevan yhteisessä ympäristössä. Lisääntymistä haittaavat kemikaalit täytyy tunnistaa nykyistä tehokkaammin, jotta niitä voitaisiin säädellä tutkimustiedon mukaisesti.
Kemikaalien haittoja tutkittava lisää
Erityinen huolenaihe ovat hormonaaliset haitta-aineet, koska lisääntymiselinten toiminta on hormonien ohjaamaa. Näitä on tunnistettu runsaasti, ja haitallisimpien käyttöä on rajoitettu tai kielletty kokonaan.
Esimerkkejä kielletyistä kemikaaleista ovat miessukupuolihormonien vaikutusta estävät homeenestoaineet vinklotsoliini ja prosimidoni, joita käytettiin 1990-luvulle saakka viininviljelyssä ja hedelmätuotannossa. Viime vuosien aikana on kielletty perfluoro-oktanoaatti (PFOA) ja perfluorosulfonoaatti (PFOS), jotka kuuluvat PFAS-yhdisteisiin. Niitä käytettiin laajasti tekstiiliteollisuudessa, pakkausmateriaaleissa ja keittiötarvikkeissa niiden rasvaa ja vettä hylkivien ominaisuuksien takia.
Näiden kemikaalien iso ongelma on niiden kertyvyys ja pysyvyys. Euroopassa ja Yhdysvalloissa on paljon vedenottamoita, jotka ovat käyttökiellossa sen takia, että alueen pohjavesissä on liikaa PFAS-yhdisteitä.
Vaikka PFOA ja PFOS ovat kiellettyjä, meillä on edelleen käytössä satoja erilaisia PFAS-yhdisteitä, joiden vaikutuksia ei ole tutkittu yhtä laajasti kuin kiellettyjen kemikaalien. Suomi on sitoutunut Tukholman sopimuksen tavoitteisiin, joiden mukaan pysyvät orgaaniset haitta-aineet pyritään saamaan pois käytöstä ja kierrätyksestä. Tästä tavoitteesta ollaan kaukana, mutta on myös onnistuttu vähentämään ympäristöstä monia vanhoja saasteita, kuten dioksiineja ja kloorattuja bifenyyliyhdisteitä.
Ilman näitä edistysaskelia voisimme olla nykyistä vieläkin huonommassa tilanteessa. Ongelmana ovat tuhannet uudet kemialliset yhdisteet, joita tulee markkinoille vuosittain ja joiden hormonaalista vaikutuksista ei ole riittävää tietoa.
Aineiden yhteisvaikutukset ovat arvoitus
Eläin- ja koemaljatutkimuksissa on osoitettu tuhansien kemikaalien haittavaikutukset lisääntymiselimistön toimintaan, mutta ihmistutkimuksissa näyttö haitoista perustuu pääosin assosiaatioihin. Niistä ei voi päätellä syy–seuraussuhteita, ja yksittäisen kemikaalin pitoisuus ihmisessä on harvoin niin suuri, että se riittäisi osoittamaan yhteyttä ongelmaan.
Olemme kuitenkin aina altistuneet samanaikaisesti tuhansille kemikaaleille, joiden yhteisvaikutus on ratkaiseva. Tämän mallinnus edistyy, ja toivottavasti opimme tunnistamaan haitallisimmat yhdisteet, joista haluamme päästä eroon.
En väitä, että syntyvyyden lasku johtuisi vain hedelmättömyyden lisääntymisestä, mutta väitän, että se on tärkeä osa ongelmaa. Sen syihin on syytä pureutua entistä enemmän.
Hedelmättömyyden hoito on Suomessa huipputasolla, mutta se on kallista eikä maailman paraskaan hoito auta kaikkia. Syiden tunnistaminen ja ehkäisy auttavat kaikkia. Siihen kannattaa panostaa.
Tämän sisällön mahdollistaa Turun yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.