Toisen maailmansodan aikana Suomessa vallitsi tanssikielto. Julkiset tanssitilaisuudet olivat kiellettyjä. Poliisi valvoi kattavasti ja kovin keinoin kiellon noudattamista. Arviolta 15 000 suomalaista sai vuosina 1942–1944 sakot luvattomasta tanssimisesta.
Äärimmäisistä keinoista jotain kertoo, että kaksi nuorta naista tuomittiin tanssimisesta vankeuteen ja lopulta kaksi tanssijaa jopa kuoli tanssitilaisuutta hajottaneen poliisin ampumiin luoteihin.
Sota-ajan tanssikiellossa on nähtävissä ihmisten käyttäytymisen psykologinen kaari kriisitilanteissa. Tanssikiellon historia antaa perspektiiviä kriisiajan sääntelyn vaikutuksista myös meille, koronakriisissä eläneille.
Kiellot toimivat erityisen hyvin kriisin alkuvaiheessa
Kriisin alkuvaiheessa kansa yhtenäistyy noudattamaan ylhäältä annettuja ohjeita, mutta tilanteen arkipäiväistyessä kansalaisten mielipiteet ja halu vastustaa kieltoja tulevat esiin.
Jos kriisi ei näytä osoittavan päättymisen merkkejä, ihmiset alkavat rikkoa sääntöjä, varsinkin jos ne koetaan kohtuuttomiksi tai perusteettomiksi.
Sodan puhkeaminen marraskuussa 1939 oli suomalaisille järkytys. Sodan seurauksena annetut ohjeet ja kiellot ymmärrettiin ja niiden noudattaminen oli liki kaikille itsestäänselvyys. Tanssikielto oli yksi rajoitus muiden joukossa, eikä sitä tiettävästi rikottu lainkaan talven 1939–1940 aikana. Rauhan palattua keväällä 1940 poikkeusolojen säännöt raukesivat ja tanssiminen oli taas mahdollista.
Kun toinen maailmansota Suomen osalta puhkesi uudelleen kesällä 1941, astuivat sotatalven 1939–40 kiellot jälleen voimaan. Hyökkäysvaiheen ajan, aina loppuvuoteen 1941 saakka rajoituksia ja kieltoja noudatettiinkin laajasti.
Tilanne muuttui radikaalisti vuoden 1941 jälkeen. Etenkin sotavuosi 1943 oli salatanssien, ratsioiden ja oikeusistuinten määräämien sakkojen suhteen ennätyksellinen. Suuri osa sakotetuista oli nuoria naisia, joita siihen mennessä ei syytettyjen penkillä alioikeuksissa oltu juuri nähty. Ihmiset tanssivat sakkojenkin uhalla. Monet jäivät kiinni jopa useampaan kertaan.
Miksi? Selitys on pohjimmiltaan yksinkertainen ja perusinhimillinen: ihmiset halusivat sodankin keskellä elää.
Kun poikkeustila arkipäiväistyy, ihmiset pyrkivät palaamaan menetettyyn arkeensa, elämään mahdollisimman normaalisti. Näin kävi myös sotavuosien tanssikiellolle: sitä ryhdyttiin ensin vaivihkaa, myöhemmin melkeinpä järjestelmällisesti rikkomaan.
Kun kriisi pitkittyy ja rajoitukset jatkuvat, vaaditaan parempia perusteluja
On selvää, että sota-aikana tanssikieltoa täytyy perustella eri tavoin kuin globaalin pandemian keskellä.
Koronakriisin vyöryessä päälle ymmärsimme tilanteen vaarat ja sääntelyn perusteet. Jos et käytä maskia ja pysy kauempana, saatat saada vakavan sairauden.
Sen sijaan sota-ajan tanssikiellon perustelut olivat aikalaisille liian abstrakteja.
Tanssikieltoa ei, ihme kylläkin, perusteltu kulkutaudeilla tai väestönsuojelullisilla syillä, jotka olisivat olleet maalaisjärjellä ymmärrettävissä ja hyväksyttävissäkin. Virallinen selitys kiellolle sen sijaan oli, ettei sopinut iloita, kun samaan aikaan tuhannet nuoret miehet taistelivat rintamalla, haavoittuivat ja saivat surmansa.
Selitys oli kotirintaman nuorisolle kaukainen ja epämääräinen. Perustelu ontui myös monien rintamamiesten näkökulmasta. Miehet, jotka pääsivät lomalle, halusivat usein juuri tanssia. Tanssit merkitsivät sellaista siviili- ja rauhanajan maailmaan kuulunutta kokemusta, jota miehet olivat vailla ja kaipasivat sodan raadollisuuden rinnalle.
Kieltoa perusteltiin aikalaisten näkökulmasta melko heikoilla, moraalisilla perusteilla. Tilanteen vakavuus kyllä ymmärrettiin, mutta pelkästään rukoilemalla ja metsämarjojen poiminnalla – tällaisia vaihtoehtoja nuorison harrastuksiksi ilmeisen tosissaan lehdistössä tarjottiin tanssimisen tilalle – ei kansakunta sodasta olisi todennäköisesti selvinnyt. Vakavanakin aikana tarvitaan siis suhteellisuuden tajua säätelevää huumoria ja eskapistista iloa.
Kun sota vihdoin päättyi, ihmiset ryntäsivät tanssimaan. Tanssikiellon kumouduttua vuonna 1945 pelkästään Helsingissä järjestettiin tammikuun aikana lähes 300 tanssitilaisuutta. Vuonna 1950 laskettiin Suomessa olevan tuhat tanssilavaa, joista pääosa oli rakennettu sodan jälkeisinä vuosina. Tanssiminen oli 1930-luvulla muodostunut elokuvien ohessa yleisimmäksi kansanhuviksi, ja se oli yhä suositumpaa sodan poikkeusolojen jälkeen.
Sota-ajan tanssikielto voisi opettaa nykyiselle korona-ajalle ainakin sen, että ihmiset hyväksyvät ankarankin sääntelyn, jos uhka selitetään ja se vaikuttaa perustellulta. Ihmiset myös väsyvät poikkeusoloihin, ja sääntöjä aletaan rikkoa ilman hyviä perusteluja.
Kriisiajan rajoituksista ei muodostu “uusi normaali”
Tanssikiellon historia opettaa myös sen, että kriisiaikana käyttöön otetut ratkaisut eivät välttämättä ole ”uusi normaali”.
Vaikka tanssia pyrittiin rajoittamaan, moralisoimaan ja hillitsemään verotuksella sodan jälkeenkin, ihmiset halusivat tanssia samaan tapaan kuten ennen sotaa. Poikkeusolot ja kiellot eivät muuttaneet ihmisten käyttäytymistä rauhan palattua.
Yhtä vähän on uskottavaa, että esimerkiksi koronakriisin aikana pakkotilanteessa käyttöön otetuista etätyötavoista tai etäopiskelusta tulisi kaikkeen sovellettavissa oleva ”uusi normaali.”
Epäilemättä monet työnantajat laskevat säästävänsä työtiloja supistamalla, mutta arvelen historian valossa, että jo käytännönkin syistä etätyöstä tullaan palaamaan pian konttoreihin. Työtiloihin ja työyhteisöihin panostaminen lisää jatkossakin tehokkuutta, ei hajauttaminen ja työolosuhteiden epämääräistäminen.
Esimerkiksi korkeakouluopiskelijoiden henkinen ahdinko on osoittanut, että etäopiskelu on mahdollista, mutta pitemmän päälle monotonista ja henkisesti epäterveellistä. Tarvitsemme yhteisöjä, teemme sitten työtä, opiskelemme tai viihdymme vapaa-ajalla.
Poikkeustilanteessa ylhäältä tuleva sääntely hyväksytään jonkin aikaa, mutta olojen palattua normaaliksi samat ohjeet muuttuvat yksipuoliseksi saneluksi.
Tämän sisällön mahdollistaa Tampereen yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.