Valtioiden strategiseen viestintään sisältyy valtion julkisesti ilmaistu tahto ja kyky puolustaa omaa suvereniteettiaan ulkoisia uhkia vastaan. Tätä kutsutaan peloteviestinnäksi.
Pyrkimys väkivallan ennaltaehkäisyyn omasta voimasta viestimällä on yhtä vanha kuin Homo Sapiens lajina. Valtioiden välinen pelote on tuttu jo tuhansien vuosien takaa kiinalaisen strategin Sun Zun teksteistä. Toisen maailmansodan jälkeisessä ydinasekilpailussa tämä idea konkretisoitui suurvaltojen käytöstä kuvaavaksi teoriaksi.
Klassisen peloteteorian mukaan pelote tarkoittaa valtion pyrkimystä saada potentiaalinen uhkatoimija luopumaan aggressiivisista aikeistaan. Valtio siis viestii uhkatoimijalle, että hyökkäyksen hyöty–panossuhde ei tule olemaan kannattava.
Tähän voidaan päästä vakuuttamalla uhkatoimija siitä, että aggressiota seuraa vähintään yhtä suuri vastaisku. Tällaista viestintää kutsutaan rankaisupelotteeksi (Deterrence by Punishment).
Toinen tapa viestiä vastustajalle on, ettei aggressiolla saavuteta haluttuja vaikutuksia tai päästä toivottuun lopputulokseen. Tätä kutsutaan kieltopelotteeksi (Deterrence by Denial). Suomi on koko itsenäisyytensä ajan viestinyt kieltopelotteen hengen mukaisesti kyvystään puolustautua sotilaallisen hyökkäyksen edessä.
Uudenlainen turvallisuusympäristö pakottaa valtiot huomioimaan entistä moninaisempia uhkia, kuten terrorismi, entistä globaalimpi rikollisuus ja kybertoimintaympäristön mahdollistama, sodankäynnin alapuolella tapahtuva valtioiden välinen voimankoitos. Pelote ei ole enää vuosikymmeniin ollut vain suurvaltojen välisiä suhteita kuvaava ilmiö. Jokaisen valtion on koosta riippumatta viestittävä keinoista, joilla se suojelee omaa suvereniteettiaan ja kansalaistensa turvallisuutta.
Mitä pieni valtio mahtaa?
Pelotetta voidaan lähestyä eri näkökulmista: voidaan tarkastella esimerkiksi käytettävää voimaa, fyysistä sijaintia, aikatekijöitä ja liittolaissuhteita. Valtio voi toteuttaa samanaikaisesti useaa erilaista pelotestrategiaa riippuen sen sisä- ja ulkopoliittisista tavoitteista ja kansainvälisestä asemasta.
Pienellä valtiolla tarkoitetaan tässä artikkelissa sellaista valtiota, joka on demografisten suureiden, sotilaallisen suorituskyvyn ja kansainvälisen vaikutusvaltansa osalta pienempi kuin naapurinsa. On huomautettava, että Euroopan mittakaavassa Suomi ei ole pieni valtio, mutta Venäjään nähden on.
Pienen valtion on hyödynnettävä pelotestrategiassaan omia vahvuuksiaan ja kehitettävä niitä systemaattisesti. Pienen valtion näkökulmasta riittävä uskottavuus pelkkään sotilaalliseen voimaan perustuen (Narrow Deterrence) voi olla haastavaa saavuttaa, mikäli peloteviestinnän kohteena on asevoimiltaan merkittävästi suurempi valtio ja mikäli pelote perustuu rankaisukyvystä viestimiseen.
Yllä mainitun kieltopelotteen keinoin voi pienikin valtio vakuuttaa suuremman vastustajansa siitä, että oman valtion fyysistä tilaa puolustamalla uhkatoimija ei pääse aiottuun vaikutukseen, tai aggression toteuttaminen aiheuttaa oletettua mittavammat kustannukset.
Pienelle valtiolle on edullista yhdistellä erilaisia valtion voiman instrumentteja (Cross-Domain Deterrence). Tämä tarkoittaa, että valtio käyttää sotilaallisen voiman lisäksi poliittisia, taloudellisia sekä informaatioympäristön ja lain mahdollistamia keinoja pelotteen rakentamiseen.
Tällainen lähestymistapa on pienelle valtiolle suotuisa, koska uhkaan voidaan vastata monipuolisella keinovalikoimalla, yksin tai yhdessä kansainvälisen yhteisön kanssa. Esimerkiksi kybertoimintaympäristö mahdollistaa epäsymmetrian luomisen ja voi näin toimia pienen valtion eduksi.
Viestit valitaan tilanteen mukaan
Suora pelote (Direct Deterrence) tarkoittaa valtion aikomusta torjua aggressio omalla alueellaan. Laajennettu pelote (Extended Deterrence) taas tarkoittaa valtion pyrkimystä torjua aggressio jonkin toisen valtion alueella.
Yleisesti ottaen suora pelote vaikuttaa uskottavammalta, koska kynnys toimia toisen valtion alueella on lähtökohtaisesti suurempi kuin kynnys toimia omien valtionrajojen sisäpuolella. Pienelle valtiolle suora pelote on tarkoituksenmukainen valinta. Toki Naton toiminta perustuu laajennettuun pelotteeseen, mutta kyseessähän ei ole yksittäinen valtio vaan liittokunta.
Pelote voidaan jäsentää myös ajallisen fokuksen kautta. Valtio voi toteuttaa jatkuvia ja systemaattisia toimia torjuakseen uhkia, jotka voivat toteutua myös sodankäynnin kynnyksen alapuolella (General Deterrence). Nämä uhkat eivät ole yksilöityjä, vaan valtio viestii suorituskyvystään ja resilienssistään yleisesti. Yleensä valtio viestii kriisin jo eskaloiduttua uhkatoimijalle kyvystään toimia tämän aggressioita vastaan (Immediate Deterrence).
Nämä kaksi ajallista fokusta eivät ole toisiaan poissulkevia. On luonnollista, että valtio koostaan riippumatta varautuu yleisesti ja myös pyrkii ennakoimaan turvallisuusympäristössä tapahtuvia muutoksia ennen kriisiä ja sen aikana.
Pidäke vai pelote?
Suomen itsenäisyyden ajan turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on tiettyjä piirteitä, joista voi tunnistaa joitakin edellä esiteltyjä pelotestrategioita. Suomi on viestinyt, että se torjuu omaan alueeseensa kohdistuvat aseelliset hyökkäykset valtion rajojen sisäpuolella. Ulkoa tulevia aggressioita ehkäistään viestimällä kokonaismaanpuolustuksesta ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuudesta.
Näin pyritään vakuuttamaan uhkatoimija siitä, ettei hyökkäys vaikuttaisi aiotulla tavalla. Jo normaaliaikoina koko yhteiskunta varautuu eriasteisiin kriiseihin, ja Puolustusvoimien joustavalla valmiudensäätelyllä vastataan sotilaalliseen uhkaan.
Suomen strategisen tason asiakirjoissa, kuten ulko- ja turvallisuuspoliittisissa selonteoissa, on käytetty Suomen pelotteesta useimmiten termiä ”ennaltaehkäisevä kynnys” ja joissakin tapauksissa ”pidäke”.
Ennaltaehkäisevän kynnyksen idea sopii peloteteorioiden ydinajatukseen saumattomasti: peloteviestinnällä luodaan henkinen kynnys potentiaalisen uhkatoimijan valtionjohdon mieliin ja vähennetään halukkuutta ratkaista poliittisia kysymyksiä väkivallan keinoin. Emme ole kuitenkaan aiemmin halunneet puhua ”pelotteesta”, vaikka samojen asiakirjojen englanninkielisissä käännöksissä esiintyy termi ”deterrence”.
Kolmenlaista strategiaa
Suomen lähitulevaisuuden yksi tärkeimmistä tehtävistä on pohtia Naton Pelote ja puolustus -konseptin merkitystä ja vaikutusta Suomen omaan pelotestrategiaan. Nato käsittää pelotteen kolmen strategian yhdistelmänä, jotka ovat yleinen, välitön ja räätälöity pelote.
* Yleinen pelote voidaan käsittää liittouman maineena, jonka keskiössä on tahtotila puolustaa jokaista liittouman jäsenmaata. Yleiseen pelotteeseen liittyvä peloteviestintä on jatkuvaa, eikä se kohdistu mihinkään tiettyyn toimijaan.
* Välitön pelote kohdistaa ennaltaehkäisevää peloteviestintää sellaiseen uhkatoimijaan, joka osoittaa merkkejä aggressiosta yhtä tai useampaa Naton jäsenvaltiota kohtaan. Viestinnällä tehdään selväksi, että uhka on tunnistettu ja Nato on liittoumana valmis toimimaan tätä uhkaa vastaan.
* Räätälöity pelotestrategia on tarkoitettu tilanteisiin, jossa havaitaan ensimmäiset viitteet siitä, että kansainvälinen tilanne on kiristymässä ja jostakusta valtiosta on vaarassa muodostua uhkatoimija. Tällöin Nato viestii kyvyistään vastata uhkiin yleisesti nimeämättä jotain tiettyä uhkatekijää.
Uudet näkökulmat mukaan viestintään
Nato perustaa pelotestrategiansa keinovalikoiman klassisen peloteteorian periaatteille: hyötyjen kiistäminen, kustannusten aiheuttaminen ja aggressiosta pidättäytymiseen kannustaminen.
* Hyötyjen kiistämisen perusta luodaan kansallisella resilienssillä, jolla viestitään kunkin jäsenvaltion kyvystä kohdata uhkia ja toipua kriisitilanteista.
* Kustannusten aiheuttaminen perustuu Naton kykyyn vastata uhkiin kokonaisvaltaisin toimin, kaikkia valtion voiman instrumentteja hyödyntäen. Ydinasepelote on tässä oleellinen voimatekijä.
* Aggressiosta pidättäytymiseen kannustetaan pääasiassa kansainväliseen säädöspohjaan vetoamalla. Tämä on keinoista epäsuorin.
Suomen näkökulmasta Naton pelotteessa on paljon elementtejä, joita toteutamme jo valmiiksi omassa kansallisessa pelotestrategiassamme.
Suurin ajatustyö on tehtävä sen suhteen, miten Suomi viestii jatkossa uusista näkökulmista: Naton pelotteeseen kuuluva kustannusten aiheuttaminen, ydinaseet mukaan lukien sekä muiden valtioiden puolustaminen, tarvittaessa sotilaallisella voimalla.
Suomen sanoman on oltava nykyistä selkeämpi
Ihannetilanteessa valtion strategisen viestinnän ydinsanoma rakennetaan koordinoidusti. Tämän ytimen ympärille muodostuu moniääninen kaanon, jossa hallinnonalat kertovat omia strategisia näkökulmiaan yhteistä punaista lankaa seuraten.
Toisaalta myös kansalaiset kertovat omia tarinoitaan tuon ydinsanoman ympärillä, sitä rikastaen ja sitä haastaen. Demokraattisessa yhteiskunnassa keskustelun vapaus on tärkeää.
Sanoilla on merkitystä, koska ne luovat viestin vastaanottajassa mielikuvia. Suomen on muutettava peloteviestintäänsä turvallisuusympäristön muutosten ja Nato-jäsenyyden vuoksi.
Perusnarratiivin ympärille on tietoisesti sanoitettava Suomen uusi asema osana sotilaallista liittoumaa. Tuohon perusnarratiiviin sisältyy Suomen tahtotila profiloitua rauhanomaisena valtiona, mutta pelotteesta on kyettävä viestimään väheksymättä oman kansamme tai muiden valtioiden silmissä uskottavaa sotilaallista suorituskykyämme, yhteiskunnan resilienssiä ja korkeaa maanpuolustustahtoamme.
Siksi pelotteesta on puhuttava pelotteena, juuri kyseistä termiä käyttäen. Näin toteaa myös Valtioneuvoston kanslia vuoden 2024 alussa täydentämässään Nato-sanastossa.
Tämän sisällön mahdollistaa Maanpuolustuskorkeakoulu.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.