Miten verotuksella voidaan edistää – tai estää – innovaatioita?

Julkisessa keskustelussa pöhistään mielellään siitä, miten valtio voi edistää innovaatioita. Puheissa vilahtelevat missiot ja kuulennot, mutta vanha kunnon verotus usein unohtuu. Uuden tutkimustiedon mukaan verotuksella on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia talouden kykyyn uudistua ja tuottaa innovaatioita. VAPAA LUKUOIKEUS

Heikki Pursiainen

Mitä julkinen sektori voi tehdä edistääkseen innovaatioiden ja kasvuyritysten syntymistä?

Harvasta aiheesta keskustellaan yhtä ankarasti. Niin poliitikot, tutkijat kuin sosiaalisen median kaikkitietäjätkin puhuvat innovaatioista ja kasvusta mielellään. Puhe on kuitenkin usein varsin korkealentoista. Se keskittyy usein suoriin innovaatiopolitiikan keinoihin, kuten innovaatiotukiin ja valtion suoriin pääomasijoituksiin.

Viime aikoina muodissa on ollut jopa ajatus siitä, että valtion pitäisi vauhdittaa teknologista kehitystä asettamalla sille selkeitä tavoitteita Yhdysvaltojen 1960-luvun kuulento-ohjelman tapaan. Aihetta on käsitelty myös MustReadin sivuilla.

Kuulennoista ja pöhinästä on kiva puhua. Innovaatioiden syntymiseen vaikuttavat kuitenkin myös monet muut arkisemmat poliittiset päätökset. Yksi tärkeä asia on verotus, joka vaikuttaa innovaatioihin ja uusien yritysten syntymiseen samoin kuin kaikkeen muuhunkin taloudelliseen toimeliaisuuteen.

Verotuksen vaikutuksista innovaatioihin on olemassa kehittynyttä teoriaa. Ennen kaikkea uusi empiirinen tutkimus on tuottanut uutta tietoa. Tutkimustiedon valossa näyttää siltä, että verotuksella on merkittäviä vaikutuksia talouden kykyyn tuottaa innovaatioita ja houkutella niitä tekeviä ihmisiä. Nämä vaikutukset olisi syytä tunnistaa myös Suomessa.

Esittelen tässä kirjoituksessa joitakin yleisiä teoreettisia näkökulmia ja kerron parista kiinnostavasta empiirisestä tutkimuksesta. Näiden esimerkkien tarkoitus on valottaa sitä, miten verotuksen, yritystoiminnan ja innovaatioiden aika monimutkaista suhdetta voidaan lähestyä empiirisesti. Mikään kattava katsaus ei siis ole kysymyksessä.

Aihe on laaja, ja kehotan syvemmästä tiedosta kiinnostunutta lukijaa kääntymään tämän kansainvälisen ja tämän kotimaisen katsauksen pariin.

Arkista liiketoimintaa, ei keksijäneroutta

Verotus saattaa kuulostaa aika etäiseltä aiheelta innovaatioista puhuttaessa. Innovaatioista tulee mieleen keksijänero, joka tekee keksintöjä keksimisen ilosta veroista tai muusta maallisesta murehtimatta.

Ekonomistit ovat kuitenkin ilonpilaajia myös tässä. He huomauttavat, että vaikka tuotoista piittaamattomia keksijäneroja on toki olemassa, suurin osa innovaatiotoiminnasta on ihan tavallista, tavoitteellista liiketoimintaa. Se on investoimista tutkimukseen ja tuotekehitykseen tulevien tuottojen toivossa. Se on taloudellisen menestyksen tavoittelua kasvuyrityksiä perustamalla ja rahoittamalla.

Taloustieteen näkökulmasta innovaatioiden tutkiminen on siis aika lailla samanlaista kuin minkä tahansa muidenkin investointien. Verotus vaikuttaa innovaatiotoiminnan kannustimiin muuttamalla sen tuottoja, kustannuksia, riskitasoa ja niin edelleen.

Kannustimet vaikuttavat siihen, kuinka paljon innovaatioon panostetaan ja sitä kautta lopulliseen innovaatioiden ja kasvuyritysten määrään.

Tahallisia – ja sivuvaikutuksia

Veropolitiikan vaikutukset innovaatioihin voidaan jakaa kahteen tyyppiin, kutsutaan niitä vaikka tahallisiksi ja sivuvaikutuksiksi.

Tahallisia vaikutuksia pyritään saamaan aikaan veroinstrumenteilla, jotka on suunniteltu edistämään innovaatioita. Näitä ovat vaikkapa innovaatioita edistävät verotuet tai immateriaalioikeuksiin, kuten patentteihin liittyvät verohelpotukset, esimerkiksi kammottavasti nimetyt IPR-boksit.

Tällaisilla verovirityksillä pyritään paljolti samoihin päämääriin kuin yrityksille annetuilla suorilla innovaatiotuilla.

Kaikki verotuksen innovaatiovaikutukset eivät kuitenkaan ole tahallisia. Valtio tarvitsee verotuloja, ja niitä on kerättävä tavalla tai toisella. Verojen kerääminen muuttaa kuitenkin ihmisten ja yritysten kannustimia ja aiheuttaa näin haitallisia tai joskus suotuisia sivuvaikutuksia.

Esimerkiksi ansio- ja pääomatulojen tai yritysten voittojen verottamisella ei pyritä vaikuttamaan innovaatioihin, vaan keräämään varoja julkiselle sektorille. Nämä verot kuitenkin muuttavat innovaatiotoiminnan tuottoja ja vaikuttavat siten talouden kykyyn tuottaa innovaatioita.

Keksijäksi vai virkauralle?

Millaisia nämä kannustinvaikutukset sitten voivat olla? Yksi perimmäisimmistä vaikutuksista koskee päätöstä ryhtyä innovaattoriksi. Potentiaalisten keksijöiden on mietittävä, lähteäkö innovaattorin vaikealle taipaleelle vai tavanomaisemmalle uralle.

Verotus vaikuttaa ilmeisellä tavalla näiden suhteelliseen houkuttelevuuteen. Innovaation tekemällä voi menestyessään ansaita hyvin, mutta innovaattorina voi myös epäonnistua. Tavanomaisella työuralla tulot ovat varmempia, mutta huipputuloja on vaikea saada. Suurten ja pienempien tulojen suhteellinen veroaste määrittää sitä, kuinka paljon riskinotosta palkitaan.

On päätettävä myös, lähteäkö tekemään innovaatioita jonkin olemassa olevan yrityksen työntekijänä, perustaako oma yritys vai yrittääkö myydä innovaatioita muille yrityksille. Verotus vaikuttaa kaikkiin näihin päätöksiin, koska innovaatiosta saatavia tuloja verotetaan monesti hyvin eri tavalla riippuen siitä, saadaanko ne ansiotulona, pääomatulona, voittoina vai osakkeiden myyntitulona.

Keskeinen päätös on myös innovaattorin maantieteellinen sijoittuminen, niin maiden sisällä kuin kansainvälisesti. Huippuosaajat ovat liikkuvaista sorttia ja verotus vaikuttaa siihen, mihin he osaamisensa vievät. Alhaisemman verotuksen paikoissa on mukavampi innovoida, siis jos olosuhteet ovat muilta osin samanlaiset. Innovaatioiden tuottamista palkinnoista jää enemmän käteen.

Juuri tätä ilmiötä koskee ensimmäinen empiirinen esimerkkini.

Supertähdet liikkuvat alhaisten verojen perässä

On helppoa teorisoida, että innovaattorit siirtyvät alhaisemman verotuksen maihin. Paljon vaikeampaa on selvittää kuinka merkittävästä ilmiöstä on oikeasti kysymys. Teoriassa on yhtä mahdollista, että innovaattorit ovat hulluja keksijäneroja, joita tulot eivät kiinnosta tai sitten veroprosenttiaan tarkkaan syynääviä ahnureita tai jotain siltä väliltä.

On empiirinen kysymys, kuinka vahvasti kannustimet vaikuttavat. Ja kuten aiemminkin olen näillä sivuilla todennut, käsitykset kannustinvaikutuksien suuruudesta ovat vahvasti muuttuneet viime vuosikymmeninä, kun taloustieteen empiiriset menetelmät ovat kehittyneet.

Yhdysvalloissa työskentelevä, mutta kokoonpanoltaan varsin kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti juuri tätä asiaa (maksuton versio). Ryhmän jäsenistä kenties tunnetuin on Harvardissa työskentelevä Stephanie Stancheva. Stanchevan pitäisi olla MustReadin lukijoillekin tuttu. Valtiovarainministeriön entinen kansliapäällikkö Martti Hetemäki siteerasi muun muassa häntä perustellessaan, että verotuksen nostaminen Suomessa ei ole kestävää.

Tutkijaryhmän käytössä on ollut yksityiskohtaista yhdysvaltalaista ja eurooppalaista tilastoaineistoa innovaattoreista, joille on myönnetty patentteja. Tutkimuksessa innovaattorit jaetaan eri tasoille sen mukaan, kuinka paljon patentteja heille on myönnetty. Patenttien määrä on painotettu laadulla, jota taas mitataan sillä, kuinka usein patentteihin viitataan muissa patenttihakemuksissa.

Laadukkaat patentit ovat vahvasti keskittyneet varsin harvoille innovaattoreille. Parhaaseen prosenttiin kuuluvilla innovaattoreilla on tyypillisesti moninkertainen määrä laatupainotettuja patentteja ”tavallisiin” innovaattoreihin verrattuna. Tutkijat ovat kiinnostuneita juuri tästä ylimmästä prosentista, joita he kutsuvat supertähtikeksijöiksi. He pyrkivät selvittämään, miten verotus vaikuttaa näiden supertähtien kansainväliseen liikkuvuuteen.

Muuttopäätöksen tutkiminen ei ole helppoa. Verotus ei tietenkään ole muuttajan suoranainen kiinnostuksen kohde, vaan nettotulotaso. Tulotaso vaihtelee eri maiden välillä muistakin syistä kuin verotuksen vuoksi, joten tutkijoiden on ensin ennustettava, kuinka paljon kukin innovaattori tienaisi missäkin maassa.

Tulotaso ei myöskään tietenkään ole ainoa syy asuinpaikan valintaan. Siihen vaikuttavat monet seikat, kuten kotiseuturakkaus, kielialue, elämänlaatu, työskentelyolosuhteet ja niin edelleen. 

Innovaattorit haluavat toimia alueilla, joille on kasautunut heidän alansa osaamista. Tutkijat rakentavat tämän vuoksi melko hienostuneen asuinpaikan valintaa kuvaavan mallin, joka pyrkii ottamaan tulotason lisäksi huomioon näitä tekijöitä.

Mallin avulla tutkijat voivat sitten ennustaa, miten supertähtien kansainvälinen muuttoliike vaihtelisi, jos veroastetta muutettaisiin. Tarkemmin sanottuna, kuinka paljon enemmän kotimaisia supertähtiä jäisi ja ulkomaisia tulisi maahan, jos ylintä tuloveroprosenttia alennettaisiin?

Supertähdet tienaavat hyvin, joten ylin veroprosentti on heidän kannaltaan se merkittävä asia. Tutkijat rajoittavat muuten tarkastelunsa yritysten palkkalistoilla oleviin innovaattoreihin, jotta yritysverotuksen vaikutukset eivät sotkisi liikaa tuloksia.

Alenna veroja jos haluat supertähtiä ulkomailta

Tutkijat esittelevät tuloksiaan mielenkiintoisten esimerkkilaskelmien avulla. He ennustavat tutkimuksen perusteella mitä muutamassa Euroopan ja Pohjois-Amerikan esimerkkimaassa tapahtuisi, jos ylintä tuloveroprosenttia alennettaisiin reilusti 10 prosenttiyksikköä.

Veronalennus saisi jonkin verran aiempaa useamman supertähden pysymään kotimaassaan. Esimerkiksi Ranskassa kotimaisten supertähtien määrä nousisi kuusi, Tanskassa pari ja Britanniassa kymmenisen prosenttia. Keskimäärin  kotimaisten, maassa pysyvien innovaattorien määrä lisääntyisi tarkastelumaissa vain 1 prosentin.

Tulokset ulkomaisten supertähtien osalta ovat dramaattisempia. Keskimääräinen maa voisi lisätä ulkomaisten supertähtien määrää liki 40 prosentilla alentamalla ylintä tuloveroprosenttia kymmenen prosenttiyksikköä.

Prosenttilukua tulkitessa kannattaa toki pitää mielessä, että ulkomaisten supertähtien määrä on varsin pieni. Esimerkkilaskelmissa tarkasteltava veronalennus on myös aika merkittävä verotulojen näkökulmasta. Tästä huolimatta on selvää, että veropolitiikalla voidaan merkittävästi vaikuttaa siihen, saadaanko huippuosaajia houkuteltua maahan vai ei.

Mitä opetuksia pienelle Suomelle?

Samantyyppisiä tuloksia on saatu muistakin tutkimuksista. Tanskassa aloitettiin 1990-luvulla ohjelma, jossa korkeasti palkatuille ulkomaalaisille työntekijöille tarjottiin veroetuja. Laadukkaassa tätä verohelpotusohjelmaa koskevassa tutkimuksessa (ilmaisversio) havaittiin, että se lisäsi merkittävästi korkeasti palkattujen osaajien määrää maassa.

Toisin sanoen tutkimustulokset viittaavat siihen, että innovaattoreita ja osaajia on mahdollista houkutella maahan joko yleisesti alhaisemman verotuksen tai suunnattujen verohelpotusten avulla. Veropolitiikka on siis yksi hyödyllinen keino innovaatioihin perustuvan talouden edistämisessä.

Se saattaa olla erityisen hyödyllinen pienille maille. Hyödyt suorista innovaatiopoliittisista toimenpiteistä, kuten tuista, valuvat pienissä maissa helposti ulkomaille. Tukien perusteluna ovat teknologian leviämiseen liittyvät niin sanotut läikkymis- tai spillover-vaikutukset. Pienten maiden yrityksistä tukien hyödyt läikkyvät kuitenkin helposti ulkomaille. Osaajien houkuttelussa ei ole tätä ongelmaa.

Asiaa on käsitelty tarkemmin esimerkiksi tässä talouspolitiikan arviointineuvoston raportin taustapaperissa.

Suomessakin on käytössä ulkomaisia avainhenkilöitä koskeva verohelpotus. Se voi siis tutkimuksen mukaan olla hyödyllinen.

Kaltaiseni henkilö ei kuitenkaan voi olla pohtimatta, olisiko kaikille yhteinen, vähän alempi tuloverotus kuitenkin tasapuolisempi, tyylikkäämpi ja tehokkaampi tapa edistää osaamisen syntymistä, maahantuloa ja maassa pysymistä.

Verotus vaikuttaa myös yritysten kautta

Mainitsin jo aiemmin useita mahdollisia tapoja, joilla verotus voi vaikuttaa yksittäisten keksijöiden tai innovaattorien kannustimiin.

Verotus vaikuttaa kuitenkin innovaatioiden määrään niitä tekevien ihmisten lisäksi myös yritysten päätösten kautta. Myös yritysten täytyy päättää mitä ja missä ne tuottavat, milloin ne aloittavat uusia toimintoja ja milloin lopettavat. Verotus vaikuttaa näihin päätöksiin siinä missä  innovaattoreiden päätöksiinkin.

Kuten jo todettiin, yritysten näkökulmasta innovaatiotoiminta muistuttaa mitä tahansa muuta investointia. Yritysten on siis päätettävä kuinka paljon ja mitä panoksia ne käyttävät tutkimus- ja kehittämistoimintaan, mihin tämä toiminta kohdistuu ja kuinka monta ja millaisia ihmisiä ne palkkaavat sitä tekemään.

On ilmeistä, että sekä yritys- että henkilöverotus voivat periaatteessa vaikuttaa siihen, millaisia päätöksiä yritysten kannattaa tehdä. Henkilöverotus esimerkiksi muuttaa innovaatiotyöläisten palkkakustannuksia ja yritysverotus vaikuttaa siihen, millaiset investoinnit ovat kannattavia.

Verotuksen vaikutukset ovat lisäksi taloustieteen slangilla dynaamisia. Aiemmat innovaatioinvestointeja koskevat päätökset vaikuttavat siihen, millaisia päätöksiä nyt voidaan ja kannattaa tehdä.

Jälleen näitä moninaisia vaikutuksia luetellessa herää kysymys, kuinka merkittäviä ne todellisuudessa ovat? Kuinka herkkiä innovaatioiden tekijät ja yritykset ovat kannustimille, ja miten voimakkaasti muutokset päätöksentekijöiden käyttäytymisessä muuttavat innovaatioiden määrää? Kuinka paljon vähemmän innovatiivisia hyödykkeitä meillä on käytettävissämme verotuksen vuoksi?

Katsotaan oikein korkealta

Näihin isoihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan toinen empiirinen esimerkkini. Osittain supertähtitutkimuksen kanssa samoista tutkijoista koostuva ryhmä on tarkastellut innovaatioiden ja verotuksen yhteyttä Yhdysvalloissa koko viime vuosisadan aikana.

Tutkimushanke on kunnianhimoinen ja sen kaikille osa-alueille on täysin mahdotonta tehdä oikeutta tässä.

Tutkijoilla on käytössään laaja aineisto, jossa on tiedot kaikista Yhdysvalloissa patentin saaneista innovaattoreista 1920-luvulta alkaen, heidän patenteistaan ja viittauksista niihin. Lisäksi aineistossa on tiedot kaikista yrityksistä, yritysten patenteista, niiden tutkimuksessa ja tuotekehityksessä työskennelleistä työntekijöistä ja tutkimuslaboratorioista. Nämä tiedot on yhdistetty kattavaan henkilö- ja yritysverotusta koskevaan tietokantaan.

Kattavan tietokannan avulla on mahdollista yrittää arvioida liki vuosisadan aikana tapahtuneiden veromuutosten vaikutuksia innovaatioiden määrään. Tutkijat käyttävät koko ajan menetelmiä, joiden avulla on mahdollista tunnistaa nimenomaan verotuksen aitoja vaikutuksia pelkkien korrelaatioiden sijasta.

Tutkijat raportoivat kahdenlaisia tuloksia. He kutsuvat osavaltiokohtaisia arvioita verojen vaikutuksesta makrotason tuloksiksi. Tutkimuksen mukaan yhden prosenttiyksikön nousu joko mediaanitason tai ylimmän veroluokan veroprosentissa vähentää keksijöiden, patenttien ja patenttiviittausten määrää osavaltiossa noin 4 prosenttia ja supertähti-innovaattoreiden määrää peräti 5 prosenttia. Luvut ovat yllättävän isoja.

Yritysverokannan vaikutukset yritysten patentteihin ovat myös tutkimuksen mukaan merkittäviä.

Tutkijat raportoivat myös mikrotason tuloksia, eli verotuksen vaikutuksia yksittäisiin innovaattoreihin. Esimerkiksi yhden prosenttiyksikön nousu henkilöverotuksessa alentaa keksijän todennäköisyyttä saada korkealaatuinen patentti seuraavien kolmen vuoden aikana 0,6 prosenttiyksikköä.

Lisäksi näyttää siltä, että verotuksen vaikutukset yrityksissä työskenteleviin innovaattoreihin ovat vielä suuremmat kuin itsenäisillä keksijöillä. Yksi syy voi olla, että tulot ovat suurempi motivaation lähde korporaatioissa uraa tekevillä kuin omissa nimissään työskentelevillä keksijöillä.

Kun nämä vaikutukset ynnätään yli keksijöiden ja vuosikymmenten, on selvää, että ne ovat potentiaalisesti suuria. Innovaatioiden tuottamat tulot ovat tärkeä kannustin niiden tekijöille. Verotuksen taso on siksi pitkällä aikavälillä yksi olennainen talouden innovatiivisuutta määrittävä seikka.

Opetukset Suomelle ja Euroopalle

Tutkimus koskee Yhdysvaltoja. Sen tulosten tulkinnassa on oltava varovainen, sillä tutkimus on tehty niin sanoakseni isolla pensselillä. Uskon, että siitä voidaan kuitenkin oppia jotain myös täällä Euroopan reunamailla. 

Keskeinen viesti on, että verotuksella on väliä. Usein verotusta koskevassa keskustelussa rajoitutaan puhumaan verojen välittömistä vaikutuksista esimerkiksi työllisyyteen tai hintatasoon.

Verotus vaikuttaa kuitenkin myös pitkällä aikavälillä muuttamalla kannustimia hankkia osaamista ja innovoida. Myös nämä, hankalammin mitattavat ja vaikeammin havaittavat vaikutukset olisi syytä huomioida verotusta koskevassa päätöksenteossa. Innovaatioihin vaikuttavat paitsi julkiset innovaatiopanostukset, myös niitä varten kerätyt verot.

Pääomasijoittamisen suosiminen verotuksessa – kannattavaa hommaa?

Tuon esille vielä hyvin lyhyesti esille pari yritysverotukseen liittyvää, minusta mielenkiintoista tutkimustulosta. Yritysverotuksen tasosta tietysti kinastellaan niin Suomessa kuin maailmallakin. Verotuksen yleisen tason lisäksi kiinnostavaa on kuitenkin myös mahdollisuus verottaa erilaisia yrityksiä eri tavalla.

Tutkimuksissa on havaittu, että yhtäältä pienissä, toisaalta uusissa yrityksissä syntyy enemmän käänteentekeviä innovaatioita kuin suurissa tai vanhoissa. Tämä herättää tietenkin kysymyksen siitä, pitäisikö suuria ja vakiintuneita yrityksiä verottaa rankemmin kuin pieniä ja uusia. Esimerkiksi aiemmin tässä jutussa siteeraamien tutkimusten tekijöiden mukaan tämä on täysin vakavasti otettava ajatus.

Erittäin kiinnostava on myös ajatus siitä, että nimenomaan pääomasijoittajien rahoittamia yrityksiä on hyödyllistä suosia verotuksessa. Pääomasijoittajat tekevät talouden kannalta tärkeää työtä. Ne erottelevat oikeasti hyviä startupeja huonoista, rahoittavat hyviä ja ohjaavat niiden toimintaa. Yhdysvaltalaiseen aineistoon perustuvassa tutkimuksessa havaitaan, että tämä tuottaa merkittäviä yhteiskunnallisia hyötyjä.

Verotus liittyy tähän niin, että amerikkalainen verojärjestelmä suosii pääomasijoittajien rahoittamia yrityksiä muunlaisiin yrityksiin verrattuna. Pääomasijoittajien päämääränä on niin sanottu exit, eli yrityksen myynti tai listaaminen sen tultua riittävän arvokkaaksi. Näin ollen pääomasijoittajien tuotot realisoituvat osakkeiden myyntivoittoina, joita verotetaan vähemmän kuin esimerkiksi osinkoina nostettavia tuloja.

Verotus siis suosii pääomasijoittamista, mikä lisää tutkimuksen mukaan innovaatioita ja siten hyvinvointia merkittävästi. Pääomasijoittajien rahoittamien yritysten verotuksen harmonisointi samalle tasolle muiden kanssa olisi tutkijoiden mukaan haitallista.

Asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan, missä määrin suomalainen verojärjestelmä toimii samalla tavalla. En yksinkertaisesti ole varma, kuinka paljon alempi vero kohdistuu yhtiön myynnin yhteydessä luovutusvoittoina saatuun tuloon verrattuna esimerkiksi voittoina ja osinkoina nostettaviin tuloihin.

Ehkä ajankohtaista Suomessa

Tutkimustulos on kuitenkin kiinnostava Suomen kannalta myös toisesta näkökulmasta. Suomessa tehtiin juuri henkilöstölle suunnattujen osakeantien verotusta koskeva lakiuudistus. Uudistuksen jälkeen yritykset voivat palkita työntekijöitään osakeomistuksella entistä helpommin niin, että verot maksetaan vasta kun osakkeet joskus myydään. Ajatus on, että esimerkiksi startupit voivat hankkia huippuosaajia ja maksaa joskus tulevaisuudessa ehkä arvokkailla osakkeilla niukan käteisen sijasta.

Tutkimustulos siis viittaa siihen, että tällaiselle lainsäädännölle on ainakin periaatteen tasolla olemassa perusteluja. On aivan toinen kysymys, onko juuri tällainen lakiuudistus paras tapa edistää kasvuyritysten menestystä, enkä edes yritä vastata siihen tässä.

Tulokset yritysten erilaisen verokohtelun hyödyllisyydestä ovat suhteellisen uusia. Onkin kiinnostava nähdä, vakiintuvatko ne osaksi ekonomistikonsensusta. Tulokset haastavat kuitenkin itse tähän saakka luontevana pitämääni ajatusta siitä, että verotuksen pitäisi olla mahdollisimman neutraalia.

Olen tähän asti tykännyt neutraalista

Hellimäni neutraalin yritysverotuksen ajatus on nimenomaan vaikuttaa yritysten ja ihmisten päätöksentekoon mahdollisimman vähän ja olla suosimatta yksiä toisten kustannuksella. Tätä neutraalisuuden periaatetta olen esitellyt näyttävästi myös näillä sivuilla.

Epäneutraalilla verotuksella on aina kustannuksensa. Pienten yritysten suosiminen esimerkiksi tarkoittaa, että yrityksiä rangaistaan kasvusta korotetulla verolla. Muulla perusteella suosimisessa on aina jokin samanlainen ongelma. Vaikka päädyttäisiin siihen, että suosimisesta on hyötyä, oikeaa suosimisen tasoa on vaikeaa löytää. Kun portit suosimiselle avataan, syntyy kannustin lobata lisää suosimisperusteita.

Ajatus, että yrityksiä pitäisi suosia koon, iän tai rahoitusmallin perusteella on näistä syistä vähän jännittävä, mutta yritän suhtautua siihen avoimin mielin.

Ehkä totean vielä yhden tärkeän asian. En ole tässä jutussa käsitellyt lainkaan yhtä tärkeimmistä verotuksen innovaatiotoimintaan kohdistuvista ohjausvaikutuksista. Tarkoitan tällä haittaverojen, kuten hiilidioksidiveron tuottamia kannustimia innovoida uusia päästöttömiä ja ympäristöystävällisiä teknologioita. Tämä innovaatiovaikutus on täysin olennainen ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta.

Mitä opimme tästä?

Verotus on tärkeä osa innovaatioille ja osaamiselle perustuvaa kasvupolitiikkaa. Se kuitenkin unohtuu helposti, koska näyttävämmistä politiikkatoimista on mukavampi keskustella.

Silloinkin kun veroista puhutaan, niiden vaikutusta usein vähätellään. Puhe keskittyy lähinnä siihen, miten pienet tuloveromuutokset vaikuttavat työntekoon lyhyellä aikavälillä. Koska nämä vaikutukset ovat tutkimuksen mukaan suhteellisen pieniä, on kätevää päätellä, että korkealla verotuksella ja ankaralla progressiolla ei ole juuri vaikutuksia.

Esittelemäni tutkimukset kuitenkin vähintään haastavat tämän näkemyksen. Verotus näyttäisi vaikuttavan uusien innovaatioiden ja kasvuyritysten syntyyn pidemmällä aikavälillä merkittävästi. Lisäksi erityisesti korkeiden tulojen verotus vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka paljon innovaattoreita ja yleisesti osaamista maassa on.

Nämäkin asiat on hyvä pitää mielessä kun julkisen talouden suuntaa pohditaan koronakriisin toivottavasti kohta päättyessä. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Suomen tuleva menestys rakentuu osaamisen ja innovaatioiden varaan. Ei saa unohtua, että verotuksella on tärkeä merkityksensä näiden synnyttämisessä.

Digitaalisen yhteiskunnan toimivuus on monimutkaisen verkoston käsissä – “huoltovarmuusjoukot” ja skenaariotyö toisivat ketteryyttä häiriötilanteisiin

Ict-alan huoltovarmuus lepää osaamisen varassa. Selkeät sopimussuhteet, oikea osaaminen ja sujuvat hankintamekanismit mahdollistaisivat tehokkaan reagoinnin poikkeustilanteissa. “Tarvittaisiin vielä parempaa ymmärrystä palveluista. Millaisista komponenteista ne koostuvat ja millaista osaamista niiden ylläpito vaatii", toteaa johtaja Lauri Helenius Solitalta.

Tämän sisällön mahdollistaa Tesi.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

klaus kultti 3.3.2021 11:03
Verotuksen neutraalisuudessa on se hyvä puoli, että jos vaikka pieniä yrityksiä verotettaisiin lievemmin kuin suuria niin varmaankin kävisi seuraavasti: Kun yritys uhkaa kasvaa suureksi, se jakautuu kahdeksi pieneksi.

Jätä kommentti