Mitä mieltä ”viisaiden miesten” lääkkeistä työllisyyden nostoon? – Pylkkänen ja Kangasharju vastaavat

Paikallinen sopiminen, työttömyysturvan porrastus, aktiivimalli kakkonen, tarveharkinnan poisto. Vesa Vihriälän työryhmän ideoiden mukaisia tuttuja lääkkeitä työllisyyden nostoon kommentoivat taloustieteilijät Elina Pylkkänen Palkansaajien Tutkimuskeskuksesta ja Aki Kangasharju Etlasta. VAPAA LUKUOIKEUS

Anne Moilanen
Vesa Vihriälän työryhmä ehdottaa politiikan "kipupakettia", jolla työllisyysaste ja tuottavuus saataisiin kriisin jälkeen takaisin nousuun. Kuva: (CC0)

Muistatteko vielä ex-pääministerin Antti Rinteen (sd.) hallituksen vuosi sitten asettaman työllisyystavoitteen? Suomen työllisyyden piti nousta 75 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä. Tämä piti saavuttaa luomalla 60 000 uutta työpaikkaa.

Katsaus viimeisimpiin Tilastokeskuksen työllisyyslukuihin paljastaa, että koronakriisin myötä on tapahtunut lähes vastaavan suuruinen muutos, mutta väärään suuntaan. Huhtikuussa työllisiä oli 56 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 70,1 prosenttia.

Luvut eivät kuitenkaan kerro kaikkea, huomauttaa Etlan tutkimusjohtaja Aki Kangasharju:

”Tässä on nyt se ongelma, että emme tiedä, minne asti työllisyys laskee. Lomautetut lasketaan edelleen työllisiksi. Pitäisi odottaa kesäkuun loppuun asti, sillä lomautetut aletaan laskea työttömiksi vasta kolmen kuukauden jälkeen.”

Toisin kuin Tilastokeskuksen luvuissa, työ- ja elinkeinoministeriön tilastoissa lomautetut jo näkyvät. TEMin mukaan työnhakijoita oli helmikuussa 240 000, mutta huhtikuussa jo 450 000. 

Ylivoimainen valtaosa työpaikkansa menettäneistä on toistaiseksi ollut lomautettuja, todetaan myös Vesa Vihriälän johtaman ”viisaiden miesten” työryhmän toukokuisessa raportissa Talouspolitiikan srategia koronakriisissä. Juuri se, että irtisanottuja on vielä vähän, on raportin mukaan avain siihen, että työllisyys voi palautua kriisiä edeltävälle tasolle nopeastikin.

Kangasharjun mukaan työllisyydessä on syytä erottaa pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteet. Pitkän aikavälin tavoitteet eivät ole muuttuneet kriisissä.

”Se, että onnistuttaisiin luomaan vaikkapa 60 000 työpaikkaa elvytystoimilla, on lyhyen aikavälin tavoite. Todellinen työllisyystavoite on pitkän aikavälin tarpeisiin. Koronan kaltaisten sokkien ei pitäisi antaa sotkea pitkän aikavälin tavoitteiden asettamista. Sokki ei tilannetta ainakaan paranna – mutta paljonko se heikentää sitä? Sitä on vielä mahdoton sanoa.”

Työllisyysaste olisi hänen mielestään saatava hilattua lähelle 80 prosenttia jollakin aikavälillä – mutta millä, puhutaan kuitenkin vuosista, ja useista hallituskausista.

Niitäkin on, joiden mukaan työllisyystavoite tulisi koronan vuoksi suosiolla ankkuroida kriisiä edeltävään aikaan. Näin ajattelee Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen:

”Työllisyystavoitteen voisi asettaa koronaa edeltäneelle tasolle, eli reiluun 73 prosenttiin, vaalikauden loppuun mennessä. 75 prosentin tavoitteesta ei pidä luopua, mutta realistinen olisi se 73”, Pylkkänen arvioi.

Työllisyysaste oli 73,0 prosenttia viimeksi joulukuussa 2019. Sen jälkeen luku on ollut laskusuunnassa.

Myös taloustieteilijät Vesa Vihriälä, Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Roope Uusitalo ovat keränneet raporttiinsa eri tahojen ”optimistisia skenaariota” työllisyyden kehityksestä. Raportissa valtiovarainministeriö arvioi työllisyyden asettuvan kuluvana vuonna 71,2 prosenttiin ja Suomen Pankki 71,0 prosenttiin.

Vuoteen 2023 ulottuva arvio työllisyysasteesta löytyy raportissa vain valtivarainministeriöltä. Se on 71,8 prosenttia.

”Kipupaketilla” työllisyyden nostoon?

Vihriälä kollegoineen hahmottelee raportissaan poliittisten päätösten ”kipupakettia” eli päätöksiä, jotka olisivat välttämättömiä, jotta aiemmalta kasvu-uraltaan koronan takia suistuneet tuotanto ja työllisyys saadaan takaisin nousuun.

Miehet kirjoittavat, että mitkään meno- ja veropäätökset tai rakennepoliittisten päätökset eivät ole helppoja. Lisäksi ”kipupaketti” koostuu heidän mukaansa vanhoista lääkkeistä:

”Työllisyysasteen nostamiseen tai tuottavuuden kasvattamiseen käytettävissä olevat keinot eivät ole muuttuneet kriisin myötä”, raportissa todetaan.

Luonteeltaan melko akateemisessa raportissa ei mennä yksittäisiin keinoihin, joilla työllisyyttä voisi yrittää sysiä poliittisilla päätöksillä kasvuun. Raportissa kuitenkin listataan kuusi yläotsikkomaista politiikkatointa, joista kipupaketti voisi koostua. Palataan niihin tarkemmin tuonnempana.

Vihriälän työryhmän lääkkeet työllisyyden nostoon

  1. Työurien pidentäminen alusta ja lopusta
  2. Työttömyysturvan ja toimeentulotuen muuttaminen työn vastaanottamista kannustavampaan suuntaan
  3. Aktiivisen työvoimapolitiikan tehostaminen
  4. Ulkomaisen työvoiman maahantulon esteiden vähentäminen
  5. Niin sanotun Suomen mallin vahvistaminen
  6. Paikallisen sopimisten ja työntekijöiden osallistumisen edistäminen

Lähde: Vesa Vihriälä, Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Roope Uusitalo: Talouspolitiikan strategia koronakriisissä (2020)

Koronakriisi on iskenyt erityisesti palvelualoihin. Työllisyyden elpymisen kannalta hyvää on, että kriisi on toistaiseksi kohdistunut työntekijöihin, joilla on suhteellisen pieni riski jäädä pitkäaikaisesti työttömiksi.

Asian suhteen on silti syytä olla varpaillaan, sillä vuonna 2018 palvelualoilla työskenteli yli miljoona työntekijää. Yksityisen sektorin työntekijöistä peräti kaksi kolmasosaa työskenteli palvelualoilla.

Aiemmista talouskriiseistä tiedetään myös, että kasvanut työttömyys on aina vaarallista. Osa irtisanotuista työllistyy nopeasti uudelleen, mutta eivät kaikki. Erityisesti lähellä eläkeikää olevilla työntekijöillä voi olla suuria vaikeuksia löytää enää uutta työtä.

”On otettava huomioon myös heidät, jotka olivat työttöminä ennen koronakriisiä. Heistä tulee nyt pitkäaikaistyöttömiä”, pohtii Elina Pylkkänen.

Jos työttömien etuuksia koronakriisin jälkeen heikennetään, mahdolliset heikennykset pitäisi Pylkkäsen mukaan toteuttaa asteittain niin, että ne eivät koske jo ennen kriisiä ilman työtä olleita ”vanhoja” työttömiä.

Rajoitukset pois, vaativat ravintolat

Kovimmin koronarajoitukset ovat tietysti iskeneet ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-aloihin. Vaikka rajoituksia on pikkuhiljaa ryhdytty purkamaan, tilanne on vielä kaukana normaalista. Ravintoloihin saa ottaa sisään vain puolet normaalista asiakasmäärästä. Yli 500 hengen tilaisuuksien järjestäminen taas vaatisi niin monimutkaisia erikoisjärjestelyitä, ettei esimerkiksi kesäfestareita kannata pitää.

Hallitus päätti viime viikolla silti sallia matkustamisen ilman karanteeneja muun muassa Viroon. Tämä sai ravintola- ja majoitusyrittäjät hermostumaan lopullisesti: ”Ravintola- ja kokoontumisrajoitukset purettava heti”, vaati alan yritysten etujärjestö MaRa. 

Ravintoloita koskeville rajoituksille ei ole enää perusteita, tulkitsee MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi:

”Olen saanut jäsenyrityksiltämme runsaasti tulikivenkatkuista palautetta siitä, miksi ravintolatoimintaa rajoitetaan tiukasti, kun samanaikaisesti ihmiset istuvat puistoissa ja jokien rannoilla etäisyyksistä ja hygieniasta piittaamatta.” 

Lapin mukaan ravintolayritykset kokevat epäoikeudenmukaiseksi myös sen, että kaupoissa olevat salaatti- ja sushibuffetit saavat toimia, mutta ravintoloissa buffetit ovat kiellettyjä. Närää herättää myös se, että vaikka rajoituksia lievennettiin kesäkuun alussa, asiakkaiden määrä on rajattu puoleen ja valomerkki pitää antaa kello 22.

Palvelualoilla rajoitukset heijastuvat kaikkeen, sanoo Elina Pylkkänen.

”Kun ihmiset lähtevät liikkeelle, he menevät samalla reissulla ravintolaan, parturiin ja kauppaan. Kun lähdetään, niin käytetään useita palveluita kerralla. Rajoitukset aiheuttivat valtavan paniikin. Henkinen rajoite oli niin kova, että ehkä näin totaalista stoppia ei alun perin edes tarkoitettu kaikkeen toimintaan”, epäilee Pylkkänen.

Pylkkänen kuvailee myös median toiminnan kriisissä olleen osaltaan paniikkia lietsovaa. Se on pahimmillaan syventänyt talouden ahdinkoa ja heikentänyt työllisyyttä entisestään. 

”Medioissa esiintyi vakavia naamoja ilta toisensa jälkeen, presidenttiä ja pääministeriä myöten. Media uutisoi hyvin näkyvästi pandemiaan liittyvät negatiiviset asiat ja kauheimmat tapaukset. Jos tässä tapahtui ylilyönti, niin kärsijänä on koko talous ja erityisesti vielä kaikki palvelualan yritykset.”

Rajoitusten purkaminen vähitellen on ollut Pylkkäsen mielestä oikea ratkaisu. Yritysten kriisiapu ja lomautettujen toimeentuloturva ovat olleet hänen mukaansa hyviä toimia yhteiskunnalta. 

Aineellisen avun lisäksi tarvittaisiin kuitenkin myös henkistä rohkaisua, jotta talouden pyörät saadaan pyörimään ja ihmiset eivät menetä töitään pysyvästi.

”Ihmisiltä on hävinnyt käsitys, että koronavirus mene ohi. Vaikka suoraa yhteyttä ei ole, influenssakin tulee joka vuosi ja menee sitten pois. Nyt me luulemme, että kyseessä joku aivan ihmeellinen ja omituinen rutto.”

Mitä tekee hallitus?

Koronavirus on tietysti viilentänyt talouden muuallakin kuin Suomessa. Se ei lupaa hyvää Suomen työllisyyskehitykselle, mutta korostaa osaltaan kotimaisen politiikan merkitystä. On yritettävä tehdä se, mikä on kansallisesti tehtävissä, vaikka työllisyyden parantaminen onkin pitkänsitkää puuhaa. 

Etenkin keskustan poliitikot ovat valtiovarainministerin vaihtumisen yhteydessä puhuneet rakenteellisten uudistusten tarpeellisuudesta: entinen ministeri Katri Kulmuni mainitsi muun muassa eläkeiän noston. Uusi valtiovarainministeri Matti Vanhanen on puhunut samanhenkisesti.

Koko hallituksen päätökset vyön kiristyksestä ja ylipäätään koronan jälkeisestä talouspolitiikasta kuitenkin puuttuvat. Pääministeri Sanna Marin (sd.) on ainoastaan päinvastoin sanonut, että nyt ei ole syytä leikata.

Hallituksen politiikka ei vastaa sitä, mitä Vesa Vihriälä ja muut taloustieteilijät suosittavat raportissaan. He korostavat, että parhaatkin työllisyyttä ja tuottavuutta kohentavat toimet näkyvät täysimittaisesti vasta vuosien päästä.

”Tästä seuraa politiikan uskottavuusongelma, joka on sitä hankalampi, mitä suurempaan velkaantumista lisäävään elvytyspanostukseen päädytään. Tästä syystä on tärkeää, että samalla kun päätetään merkittävistä talouden elvyttämiseen tähtäävistä ratkaisuista, määritetään myös sopeutuksen ja työllisyyttä ja tuottavuutta vahvistavan politiikan tavoitteet”, raportti toteaa. 

Uskottavuus vaatisi raportin mukaan myös, että linjaukset kyettäisiin täsmentämään ja niiden toimeenpano aloittamaan mahdollisimman pian.

Vihriälän raportin politiikkatoimet

Kaikki Vihriälän raportin listaamat, työllisyyttä parantavat politiikkatoimet ovat siis olleet jo yhteiskunnallisessa keskustelussa esillä.

Kysytään Kangasharjun ja Pylkkäsen näkemystä ehdotetuista toimista:

  1. Työurien pidentäminen alusta ja lopusta

PYLKKÄNEN:

”Tärkeintä kriisissä olisi pyrkiä huolehtimaan kotitalouksien ostovoimasta. Esimerkiksi olemassa olevat pysyvät yritystuet ovat tekohengitystä. Emme pysty saamaan aikaan kestävää kasvua ja talouden tuottavuuden kasvua pelkästään lapioimalla yrityksiin rahaa. Pitäisi pyrkiä estämään se, että kuluttajat käpertyvät itseensä ja alkavat tehdä kaiken itse, kuten 1990-luvun lamassa kävi. Työnjako taloudessa lisää tehokkuutta.

Työuria pitää pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Tässä on yhtenä keinona perhevapaiden uudistus. Perhevapaiden nykyistä tasaisempi jakautuminen äideille ja isille edistäisi työllisyyttä.

Työuria voisi pidentää loppupäästä antamalla verokannustimen ihmisille, jotka tulevat työmarkkinoille uudestaan vielä työuran jälkeen. Heillä on koulutusta, ammattitaitoa ja mahdollisuuksia työntekoon, kun ruuhkavuodet ovat ohi eikä ole huollettavia lapsia.

Ruotsissa on onnistuneesti käytössä verokannustin, joka on suunnattu yli 65-vuotiaille eläkeläisille. Kannustin on käytännössä merkittävä työtulovähennys työntekijälle. Työnantajalle kannustin on sosiaalivakuutusmaksujen alennus. Suomessa työtulovähennys voisi olla esimerkiksi 20–30 prosenttia suurempi kuin yleinen työtulovähennys.

Eläkeikää en lähtisi korottamaan ihan vielä, koska eläkeikähän nousee elinaikakertoimella joka tapauksessa. Näkisin yleiseen eläkeiän korotukseen tarvetta vasta noin vuoden 2030 tienoilla, jos toimintakykyisyyttä riittää korkeammalla iällä.”

KANGASHARJU:

”Mitä nopeammin hallitus tekisi työllisyyttä parantavia päätöksiä, sen parempi. Kaikki uudistukset pitäisi tehdä mahdollisimman nopeasti, niitä on nyt jo vetkuteltu turhan kauan. Nykyhallitus on itse asiassa vain huonontanut työllisyyttä. Työttömyysturvaa on parannettu, aktiivimalli on poistettu ja kotitalousvähennystä on pienennetty. Nämä kaikki heikentävät työllisyyttä.

Kannatan työurien pidentämistä ehdottomasti. Viime vuoden puolellahan työmarkkiajärjestöt päättivät lyhentää eläkeputkea. Kun se poistettaisiin kokonaan, tulisi lisää työpaikkoja. Myös opintoaikoja tulisi lyhentää.

Eläkeputki pitäisi siis poistaa niin, ettei lähellä eläkeikää olevilla olisi enää mahdollisuutta saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa vielä 400 päivän jälkeenkin, kuten nyt. Tällä hetkellä työntekijät ja työnantajat sopivat keskenään usein eläkeputkesta, koska se on molemmille hyvä diili. Tällaista yhteiskunnan maksamaa väylää ei pitäisi olla.

En lähtisi korottamaan nyt eläkeikää, vaan antaisin nykyisen eläkejärjestelmän toimia. Meidän ongelmammehan ei ole virallinen eläkeikä vaan todellisen eläköitymisen ja virallisen eläkeiän välinen ristiriita. Todellinen eläköityminen tapahtuu nyt iässä 61 ja risat, vaikka virallinen eläkeikä on 65.

Opintoaikoja pidentäisin lisäämällä edelleen ylioppilastutkinnon perusteella opintoihin pääsyä. Lisäksi toisin yliopistoihin lukuvuosimaksut. Maksu jokaisesta opiskeluvuodesta toisi motivaatiota opiskella nykyistä nopeammin. Maksu toisi myös yliopistoille rahaa. Maksut pitäisi maksaa takaisin opintojen päätyttyä vasta, kun tienaa tarpeeksi. Jos jäisi opintojen jälkeen työttömäksi, maksuja ei tarvitsisi maksaa.”

  1. Työttömyysturvan ja toimeentulotuen muuttaminen työn vastaanottamista kannustavampaan suuntaan

PYLKKÄNEN:

”Toimeentulotuen pitäisi joustaa huomattavasti nykyistä paremmin. Suojaosaa voisi kasvattaa. En usko, että julkista taloutta horjuttaa, jos pienten työkeikkojen vastaanottaminen sallitaan. Epätyypillisten töiden vastaanottamiseen tulisi lisätä hyvin paljon joustavuutta. Ihmisillä on takaraivossa luulo, että tukien maksu keskeytyy pitkäksi aikaa jos teet keikkatyötä. Työn vastaanottaminen aiheuttaa harmia enemmän kuin parantunutta toimeentuloa. Käteen jäävä tulo on pieni verrattuna siihen, että kohtaat valtavan byrokratian ja paperisodan joudut mahdollisesti jopa palauttamaan tukia. Tässä on meidän sotu-järjestelmän pahin byrokratialoukku.

Ansiosidonnainen työttömyysturva on riittävän tasoinen. Siinä ei tarvita muutoksia. Työttömyysturvan tasoon liittyen pitäisi huomata, että kun työllistyy, tulot ovat paremmat ja on myös vakuutettu. Ihminen saa työllistyessään paljon muutakin kuin palkkaa. Hän pääsee osalliseksi lakisääteisen vakuutusjärjestelmän eduista.

Ruotsissa on lyhennetty työttömyysturvan kestoa ja tämän vaikutusta työllisyyteen on myös tutkittu.Tutkimustuloksia pitäisi katsoa myös Suomessa. Jos perusteluja työttömyysturvan lyhentämiselle on, ei päätöksentekijöiden pidä aliarvioida ihmisten käsityskykyä. Reformeja pitäisi uskaltaa toteuttaa tässäkin. 

En ampuisi suoralta kädeltä alas myöskään työttömyysturvan porrastusta. Olisin valmis harkitsemaan porrastusta, jos sillä on tutkimusten mukaan saavutettu työn tarjontaa edistäviä asioita. 

Työttömyysturvasta sopiminen on ollut perinteisesti työmarkkinajärjestöjen vastuulla, mutta luulen, että järjestöt odottavat hallitukselta lähtölaukausta, käskyä toimiin.

Perusturvan taso on jo aika heikko, emme nytkään loista eurooppalaisessa vertailussa. Olemme keskitasoa, joissain tapauksissa jopa alapuolella. Sellaisia muutoksia ei pidä tehdä, jotka vievät kehitystä enemmän eriarvoistavaan ja tuloeroja kasvattavaan suuntaan.”

KANGASHARJU:

”Kannatan kyllä, ehdottomasti. Tämähän on osa niin sanottua sotu-uudistusta, kannustinloukkujen purkamista. Julkaisimme juuri Etlassa tutkimuksen, jonka mukaan yksi tehokkaimpia konsteja työllisyyden lisäämiseksi olisi työttömyysturvan lyhentäminen ja porrastaminen.

Työttömyysturvan tasosta on ehdotettu sellaistakin, että se olisi aluksi vähän korkeampi, ja leikkautuisi myöhemmin vähän alemmas. Aktiivimallissa tuli 4–5 prosentistakin hirveä haloo, eli ehkä ne portaat eivät voi olla kovin isoja poliittisen hyväksyttävyyden kannalta. Tätä filosofiaa pitäisi kuitenkin noudattaa.

Suojaosien korottamisessa on se ongelma, että ne vain siirtävät kannustinloukun eri paikkaan. Vaikka suojaosaa nostaa, tunnit tulevat jossain vaiheessa  täyteen, koska töitä ei kuitenkaan kannata tehdä kuin tiettyyn rajaan asti. Järjestelmä estää henkilön paremman kiinnittymisen työmarkkinoille. En näkisi, että suojaosille on kovin paljon tehtävissä.”

  1. Aktiivisen työvoimapolitiikan tehostaminen

PYLKKÄNEN:

”Aktiivinen työvoimapolitiikka on se, mihin meidän todella pitäisi satsata – kaikista tärkein asia, joka meiltä on miltei puuttunut. Tämän takia jäämme jälkeen muista Pohjoismaista. Me jätämme ihmiset oman onnensa nojaan, vaikka aktiivisen ja yksilöllisen neuvonnan toimenpiteet olisivat arvokkaita juuri nyt. Ne eivät myöskään tule niin kalliiksi kuin luullaan. 

Työttömät tarvitsevat parempaa henkilökohtaista palvelua, mentorin ja sparraajan, joka pystyy näkemään yksilöllisiä taitoja ja ominaisuuksia muustakin kuin koulutuksesta ja työkokemuksesta.

Työttömältä pitää edellyttää aktiivista työnhakua, siitä ei todellakaan pidä joustaa. Aktiivimalliin liittyvät tutkimustulokset eivät olleet rohkaisevia, että malli olisi lisännyt työllisyyttä. Jos malli ei lisää työllisyyttä, ja vain heikentää taloudellista toimeentuloa ja hyvinvointia, siitä tulee jatkossakin pidättäytyä. Politiikassa aktiivimalli on myös saanut hyvin negatiivisen kaiun. Ei pidä lyödä päätä seinään.

Työttömyysturvalle tarvitaan kuitenkin jonkinlainen vastine, jonkinlainen valppauden osoitus työttömältä. Sen toteutukseen voisi olla erilaisia tapoja. En nyt puhdetöitäkään ehdota, mutta jotain sen tyyppistä osallistamista. Julkisella puolella on vanhustenhuollossa, ystävätoiminnassa, kerhotoiminnassa paljon asioita, jotka voisivat olla luonteva osa vastinetta. Toimintaa, jossa voi tavata ihmisiä ja kiinnittyä työelämään. Työttömien syrjäytyminen pitäisi yrittää välttää kaikin keinoin.

Nythän parhaillaan tehdään kuntakokeiluja, joissa pyritään puuttumaan työttömyyden syvään ytimeen paikallisella tasolla. Kaikille työttömille pitäisi järjestää jotain aktivointia, joka lähtee työttömän omista intresseistä, hänen omista vahvuuksistaan.

Aktiivisen työvoimapolitiikan keinoista myös palkkatuki on hyvä ajatus. Siitäkin on olemassa hyviä tutkimustuloksia Ruotsin puolelta.”

KANGASHARJU:

”Aktiiviseen työvoimapolitiikkaan liittyen on meidän tuoreessa tutkimuksessa havainto. Tällä hetkellä TE-toimiston virkailijat määrittävät, ketkä työttömät valikoituvat mihinkin toimenpiteisiin. Tutkimus osoittaa, että valikointi kannattaisi mieluummin tehdä koneälyn avulla, käyttämällä tilastollisia päätössääntöjä. Ne ovat paljon tehokkaampia valikoimaan toimenpiteisiin ihmiset, jotka eniten hyötyvät niistä. Kone on tässä parempi kuin ihminen.

Työllisyys ei juurikaan lisäänny toimenpiteillä, vaan niillä on päinvastoin paljon syrjäytysvaikutuksia. Jos yksi työtön hyötyy jostain toimenpiteestä, hän syrjäyttää toisen, vastaavan työttömän. Tässä mielessä aktiivisen työvoimapolitiikan vaikutus työllisyyteen on todella vähäinen. Siihen voidaan tehdä vain hienosäätöä. 

Se mitä voitaisiin tehdä, olisi aikuiskoulutuksen mylläys. Meillä on nyt 150 000–160 000 aikuisopiskelijaa koko ajan opiskelemassa. Opinnot eivät silti juurikaan hyödytä ihmisten tulo- tai työllisyyskehitystä koulutuksen jälkeen. Maksamme aikuiskoulutuksesta kuitenkin aika paljon, miten se saadaan tehokkaammaksi? Tarkoitan esimerkiksi koulutusta, jossa juristi menee puutarhakoulutukseen. Yhteiskunnan ei tule maksaa koulutusta, josta ei ole hyötyä, vaan ihmisten pitäisi maksaa se itse.

Aktiivimalliin liittyen, ihmisten henkilökohtainen kontaktointi ja jututtaminen fyysisesti on ollut tehokasta ainakin Tanskassa. Sen ei saisi olla vain yksi puhelinsoitto, että oletkos hakenut töitä, vaan enemmän. 

Työttömältä pitää ilman muuta odottaa aktiivisuutta työttömyysturvan vastineeksi. Työttömyyden jatkuessa sekä halut että kyvyt työntekoon vähenevät nopeasti. Aktivointi auttaa.

Jonkinlainen aktiivimalli kakkonen pitäisi tehdä, mutta mitkä olisivat speksit? Lyhyen aikavälin tulokset olivat epäselviä, oliko aktiivimallista hyötyä vai ei. Siitä tuli periaatekysymys. Kiistassa ei haettu hyötyjä, joita yhteiskunta olisi pidemmällä aikavälillä saanut, vaan malli politisoitui hirveästi. Se oli harmi.”

  1. Ulkomaisen työvoiman maahantulon esteiden vähentäminen

PYLKKÄNEN:

Kannatan ilman muuta. Tämähän myös palvelisi meidän demografiarakennetta vanhenevan väestön Suomessa. Ulkomaalaiset toisivat lisää taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä.

Ongelma on se, että kompetentilla väestöllä ei ole ollut suurta tunkua tulla Suomeen. On resurssien hukkaa, että meillä on halukasta ulkomaista työvoimaa, jonka on vaikea saada työlupaa. Se on käsittämätön tilanne, jollaista ei pitäisi enää olla digitaalisella aikakaudella. En ymmärrä työlupien saannin vaikeutta.” 

KANGASHARJU:

”Ehdottomasti kyllä ulkomaalaisille. Meillä on ikääntyvä väestö ja tarvitsemme nimenomaan työperäistä maahanmuuttoa. Kansainvälisestä tutkimuksesta tiedetään, että siirtotyöläiset ovat hyvää työvoimaa ja menestyvät työmarkkinoilla, eivätkä he syrjäytä kantaväestöä. 

Tämän asian hyväksi hallitus ei ole tehnyt oikein mitään. Esimerkiksi tarveharkintaa ei ole poistettu. Se pitäisi poistaa ensimmäisenä. 

Kun tuottavuus ja innovaatiot on vähäisiä, veroinsentiiviä koulutetulle työvoimalle pitäisi parantaa. Voisimme suurentaa ja pidentää edun, jonka nokialaiset saivat aikoinaan, eli että korkeasti koulutetut ulkomaalaiset maahanmuuttajat saisivat maksaa vähemmän veroja. Esimerkiksi Tanska kilpailee ulkomaalaisista työntekijöistä tällä keinolla voimakkaasti.”

  1. Niin sanotun Suomen mallin vahvistaminen

PYLKKÄNEN:

”Lähtökohtaisesti Suomen malli, jossa vientiala sopii ensin palkankorotustasosta, ylläpitää kilpailykykyä ja ostovoimaa. Mallia on aika hyvin toteutettukin. 

Tässäkään ei kuitenkaan saisi olla jääräpäinen silloin, kun joku ala kärsii työvoimapulasta. Esimerkiksi Ruotsissa opettajaksi haluavien opiskelijoiden määrä alkoi yhtäkkiä romahtaa. Työssä oli pieni palkka ja paljon vastuuta. Siellä tehtiin korkein palkankorotus nimenomaan tälle sektorille, korotus oli paljon isompi kuin vientialojen. Eli näkisin, että tarvittaessa palkkojen pitää pystyä reagoimaan myös julkisella sektorilla.

Suomessa vastaava ala on ainakin varhaiskasvatus, jonne alkaa olla vaikea saada työvoimaa. Toinen on terveydenhuoltoala.

Tämä on ollut palkkojen suhteen kuitenkin poikkeuskevät. Hoitoalan korotuksia ei yksinkertaisesti pystytty toteuttamaan tässä tilanteessa, kun kansantalous niiaa niin pahasti ja valtio velkaantuu hurjaa vauhtia. Valtion kassa on tälle vuodelle jo 20 miljardia euroa miinuksella suhteessa verotuloihin. Joka lisätalousarviossa on otettu 4–5 miljardia per kerta lisää velkaa.

Näen, että palkoissakin on oltava joustovaraa. Meillä puhutaan paljon joustavuudesta ja paikallisesta sopimisesta. Jos ihmiset eivät halua tietylle alalle tai alueelle palkkatason takia, palkan korjaus on tehokas toimenpide, joka voidaan tehdä.”

KANGASHARJU:

”Pidän Suomen mallia ehdottomasti hyvänä. Nythän se toteutui, kuntasektori teki saman tasoisen palkkaratkaisun kuin muut, eli tällä kierroksella näin kävi. Joskaan sekään ei näytä auttavan. Sopimuskierros vaikutti kalliilta jo ennen koronaa, ja pandemia on tekemässä siitä vielä kalliimman. Kilpailukykymme heikkenee lähivuosina. 

En osaa sanoa, riittäisikö Suomen malliin sitoutumiseen pelkkä keskusjärjestöjen ilmoitus, vai pitäiskö asia lisäksi kirjata johonkin ylös, tesseihin tai lakeihin. Nythän kukaan ei ole eksplisiittisesti sitoutunut malliin. Yksi tapa voisi olla, että keskusjärjestöt ja niiden alaiset liitot sitoutuisivat Suomen malliin.”

  1. Paikallisen sopimisten ja työntekijöiden osallistumisen edistäminen

PYLKKÄNEN:

”Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Suomessakin pitäisi tavoitella sitä, että työntekijät pääsisivät vaikuttamaan laajemminkin työpaikkansa asioihin. Se edistäisi työviihtyvyyttä, tuottavuutta, yritysten kasvua ja kannattavuutta. Osallistumisen tulisi olla kokonaisvaltaisempaa, muustakin kuin vain palkoista ja työehdoista sopimista.

Yrityksillä ja niiden työntekijöillä on yhteisiä etuja, niillä voisi olla myös yhteisiä tavoitteita ja arvoja. Työntekijöiden laajempi osallistuminen kasvattaisi yhteistä näkemystä ja motivaatiota yrityksen sisällä.

Paikallisen sopimisen avulla voisi myös lisätä työaikojen ja rekrytointien joustavuutta esimerkiksi aloilla, joilla on kysyntähuippuja eri aikoina. Kun kysyntää on enemmän, työtä voitaisiin tehdä enemmän ja vastaavasti hiljaisina aikoina vähemmän. Työn intensiteettiä voitaisiin tasoittaa ympäri vuoden. Paikallisella sopimisella voidaan tukea myös työn ja perheen yhteensovittamista.

Yleissitovuudella on oma tarkoituksensa, näen siinä hyviä puolia. Yleissitovuus määrittää peruslinjan Suomessa. Se estää yhtäältä palkkojen polkemisen, mutta myöskin palkkojen liiallisen nousun. Kilpailukyky pysyy hallinnassa ja voimme tehdä kokonaistaloudellisia ratkaisuja paremmin, samoin kuin parempaa sosiaali- ja veroveropolitiikkaa. Yleissitovuudella on yhteiskuntarauhaa takaava ominaisuus.

Samoin näen, että mieluummin kapeampi kuin leveämpi palkkajakauma edistää meidän sosiaalista rakennetta. Liian suuret tuloerot etäännyttävät ja ovat omiaan aiheuttamaan sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia.

Kiky-sopimuksen lisätunneista ja lomarahojen leikkauksista eroon pääsy oli mielestäni hyvä asia. Ne jakautuivat epätasaisesti eri aloille. Paperilla katsottuna työn yksikkökustannus aleni, mutta lisäsivätkö nämä keinot oikeasti työn tuottavuutta? Vai aiheuttivatko ne pääasiassa mielipahaa, kun tietyille aloille tuli enemmän työaikaa entisellä palkalla kuin joillekin toisille? Sen iskun ottivat vastaan tilastojen mukaan kaikkein kovimmin julkisen sektorin naiset hoiva- ja hoitoalalla.

Tärkeintä kikyssä olivat maltilliset palkankorotukset. Niillä parannettiin aidosti kansainvälistä kilpailukykyä, se oli se koko vitsi ja idea. Muissa maissa palkat kehittyivät Suomea nopeammin, joten tällä saatiin suhteellista kilpailukykyä ulkomaankaupassa.”

KANGASHARJU:

”Nythän me näemme koronassa, miten tärkeä paikallinen sopiminen olisi. Suomen asema on huonontumassa, kun meillä kustannustaso nousee, vaikka kilpailijamaissa ei.

Nyt saimme yt-menettelyn nopeammaksi, kahdesta viikosta viiteen päivään. Paikallisesti pitäisi pystyä sopimaan mahdollisimman monista asioista, kuten palkkajoustoista. Tämä myös auttaisi pitämään työpaikoista kiinni – eikä niin, että pidetään palkoista kiinni ja työpaikat häviävät.

Joissakin tesseissä, kuten teknologiateollisuuden alalla, paikallista sopimista ja kriislausekkeita on enemmän, mutta joissain vähemmän, eikä niitä välttämättä uskalleta käyttää. Tämä olisi kuitenkin tärkeää, koska paikallinen sopiminen on nimenomaan paineilmaventiili sokkitilanteeseen. 

Paikalliselle sopimiselle saataisiin lisää hyväksyttävyyttä sillä, että työntekijöiden päätöksentekomahdollisuuksia lisättäisiin yrityksissä. Käytännössä se tarkoittaa yritysten hallitustyöskentelyä, siellä tulisi olla työntekijöiden edustusta. Ruotsissa ja Saksassa sitä on paljonkin ja se toimii. Isommissa yrityksissä tämä on tietysti helpompi järjestää.

Suomi on maailman ainoa maa, jossa on voimassa yleissitovuus. Se on kummajainen, joka vaikuttaa myös työmarkkinoiden joustavuuteen. Työntekijöille yleissitovuus on kuitenkin se viimeinen linnake, jota ei saa neuvotteluissa edes mainita.”

Tämän sisällön mahdollistavat Palta, Rakennusteollisuus, Turun kauppakamari, Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen liitto.
Lahjoittajat eivät ole vaikuttaneet sisältöön eivätkä MustReadin journalistiseen prosessiin.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tarmo Valkonen 17.6.2020 15:06
Tuo Akin viittaama tutkimuskirjallisuus antaa melko negatiivisen kuvan monien työpolitiikan lohkojen työllisyysvaikutuksista. Toki monilla toimenpiteillä päätarkoitus on sosiaalipoliittinen, mutta se ei muuta asiaa: rahallisen kepin tai porkkanan on oltava suuri, jotta työllisyysvaikutukset ovat merkittäviä. Iso ongelma tutkimuksissa on, ettei niissä ole yleensä kyetty arvioimaan toimenpiteiden kustannusten suuruutta ja siten julkisen talouden kokonaisvaikutuksia. Esimerkiksi ruotsalaisen mallin mukainen työuran pidentämisen malli veronkevennyksin on kallis, mitä kuvaa Laun (PubEc 2017) estimoima matala osallistumisjousto kohderyhmälle. Eläkeiän nosto on siitä hyvä toimenpide, että se sekä suurentaa kuukausieläkettä että nostaa työllisyysastetta tehokkaasti.
Pekka Järveläinen 23.6.2020 10:06
Työurien aloittamisen varhentamisen ongelma on että löysä on menestyneessä peruskoulussa: lukio- ja yliopisto-opinnoissa ei ole tiivistämisen varaa omankaan muinaisen kokemuksen perusteella (päinvastoin yliopistostakin näyttäisi joku hyödyllinenkin kurssi kadonneen, ymmärrän kyllä koska uusiakin asioita on tullut) ja ainakin merkittävä osa nykyopiskelijoista on jo stressaantuneita.

Jätä kommentti