“Faktat eivät ole vain faktoja” – Miten arvot vaikuttavat päätöksentekijöihin ja tutkijoihin?

Faktat eivät ole arvoneutraaleja. Kohdistamme huomion usein juuri niihin faktoihin, jotka tukevat arvojamme. Parempi dialogi mahdollistuu, kun hyväksymme arvojen merkityksen päätöksenteossa, kirjoittaa työelämäprofessori ja filosofi Maija-Riitta Ollila. VAPAA LUKUOIKEUS

Maija-Riitta Ollila Turun yliopisto
"On mahdollista, että kaikki keskustelijat argumentoivat faktapohjaisesti samasta asiasta, mutta silti jokainen heistä päätyy eri lopputulokseen", kirjoittaa Maija-Riitta Ollila. Kuva: Jonne Räsänen

”Kyseessä on arvokysymys.” Tämän lauseen sisällyttäminen omaan puheenvuoroon saa aikaan naureskelua. Onko ajatuksessa kuitenkin jotakin järkeä? Mikä on arvojen rooli tietoperustaisessa päätöksenteossa? 

Väitän, että päättelyn perustaksi tarvittavien faktojen valinta riippuu arvoista. Poimimme massiivisesta ja toisinaan keskenään ristiriitaisten faktojen joukosta ne, joita pidämme tärkeinä ja asian kannalta olennaisina. 

Kuinka paljon valtion olisi järkevää ottaa velkaa tiettynä ajankohtana? Mitä on ajateltava talouskasvun ja ekologisen kestävyyden suhteesta? Koska faktojen valinta riippuu arvoista, siksi eri alojen asiantuntijat eivät pääse yksimielisyyteen esimerkiksi näistä kysymyksistä, vaikka he ovat kukin yhtä päteviä omalla alallaan. 

Arvot vaikuttavat ennakko-oletuksiin

Usein ajatellaan, että yhteiskunnallinen päättely sisältää arvoja vain halutun lopputuloksen määrittelyssä. Samalla oletuksena on, että faktat sentään ovat neutraaleja: niistä kaikki ovat yhtä mieltä. Yksittäisistä faktoista saatetaankin toki olla samaa mieltä, mutta päättelyssä tarvitaan lopulta tyypillisesti laajempi joukko faktoja. 

Filosofi Nicholas Rescherin ajattelun perspektiivejä koskevan teorian mukaan aporiat eli ajatusvaikeudet syntyvät, koska keskustelijoilla on erilaisia arvoja, kuten esimerkiksi tiedollisia, moraalisia, taloudellisia, esteettisiä ja uskonnollisia arvoja. Näiden arvojen pohjalta he tulevat muotoilleeksi ennakko-oletukset. Ennakko-oletukset taas puolestaan määrittävät ne kysymykset, joiden pohjalta premissit eli päättelyn lähtökohdat valitaan. 

Päättelijän faktapremissien joukolle asettuu vain yksi vaatimus: sen on oltava sisäisesti ristiriidaton. Kun jokainen keskustelija valitsee arvojensa pohjalta erilaiset faktat, päättelyiden johtopäätökset eroavat toisistaan, vaikka kaikki päättelisivät loogisesti oikein.

On siis mahdollista, että kaikki keskustelijat argumentoivat faktapohjaisesti samasta asiasta, mutta silti heistä jokainen päätyy eri lopputulokseen.  

Lisäksi yksittäisen faktan merkitys riippuu kokonaisuudesta, jonka osa se on. Sama fakta saa erilaisen painoarvon, kun se sijoitetaan uuteen yhteyteen.  

Käytännön elämässä voi helposti huomata, että tieto on kontekstisidonnaista. Ei ole mahdollista irrottaa yhteiskunnallisista ilmiöistä käytävää keskustelua konteksteista, joista tarjoutuu erilaisia arvoja. Emme voi tarkastella esimerkiksi taloutta ei-kenenkään-näkökulmasta.

“Annetaan faktojen puhua puolestaan!”

Otsikon fraasi on yleinen retorinen keino, erityisesti politiikassa. Monet nykypoliitikot toistelevat usein kilpaa faktojen merkitystä päätöstensä taustalla.  Faktoihin vetoaminen koetaan uskottavaksi tavaksi toimia, jonkinlaisena “epämääräisen politikoinnin” vastavoimana. 

Tosiasiassa politiikkaa ei kuitenkaan olisi ilman faktoja, muttei myöskään ilman arvoja. Miten tämä näkyy käytännössä? 

Tuore esimerkki on EU:n päätöksenteosta koskien eri energiamuotojen kestävyyttä.  Energiamuotojen kestävyyden näkökulmasta olennaista on niin sanotun kestävyysluokittelun eli taksonomian määrittely. Sen avulla voidaan kertoa, mitkä investoinnit ovat vastuullisia, ekologisesti kestäviä. 

Kun komissio teki alustavan määrittelyn energiamuotojen ekologisesta kestävyydestä, ydinvoima ei ollut mukana listassa. Sen jälkeen asiasta tehtiin useita tutkimuksia.  Komission tutkimuskeskuksen  raportti ydinvoiman taksonomiakelpoisuudesta valmistui maaliskuussa 2021. 

Raportti ei osoita tieteellisiä perusteita sille, että  ydinvoima aiheuttaisi enemmän haittaa ihmisten terveydelle tai ympäristölle kuin muut sähköntuotantomuodot. Lisäksi raportti vahvistaa, että ydinvoimalla tuotetun sähkön elinkaaren aikaiset ilmastopäästöt ovat verrattavissa vesi- ja tuulivoiman päästöihin.

Ei liene yllättävää, että raportin julkaisemisen jälkeen  ydinvoimayhtiö TVO:n nettisivuilla kerrottiin, että ”faktat puhuvat ydinvoiman puolesta”. Toisille faktat puhuivat kuitenkin jotain ihan muuta. Tietyt maat kuten Saksa ja Itävalta vastustivat ydinvoiman kirjaamista kestäväksi energiamuodoksi. 

Syntyi debatti, jossa seitsemän maata kannatti ydinvoimaa ja viisi maata vastusti. Vastustajat kritisoivat tutkimusta laiminlyönneistä ja väittivät, että olennaisia haittoja koskevia faktoja jätettiin huomiotta.    

Tilanne vaikuttaa ulkopuolisen silmin hämmentävältä. Tutkimukseen valitut faktat tukevat ydinvoiman sisällyttämistä taksonomiaan, mutta samaan aikaan myös toisella osapuolella on omasta mielestään tukena faktoja. 

Miksi eri maiden kannat suhteessa ydinvoimaan sitten vaihtelevat vaikka kaikilla on periaatteessa käytössä sama tutkimustieto?

Kyse on poliitikkojen arvoista. Taksonomiaa koskevissa lausunnoissa voidaan nähdä eri arvoalueiden kamppailua. Painotammeko ekologisia, taloudellisia vai sosiaalisia arvojaa, kun puhumme kestävästä kehityksestä ja ydinvoimasta? Painotammeko nykyhetken tarpeita vai tulevien sukupolvien tilannetta?

Tutkimuksen sisäiset arvot vaikuttavat faktojen valintaan

Kullakin erityistieteellä on oma tutkimuskohteensa ja metodinsa. Yhteen tutkimukseen ei näin ollen voi sisällyttää kaikkia mahdollisia asiaan liittyviä faktoja. Tutkija valitsee faktat, jotka hänen mielestään ovat relevantteja kussakin yhteydessä. Tämä kuvastaa hänen tiedollisia arvojaan, mutta se heijastelee myös tutkijan omaksumaa tieteen paradigmaa ja sen mahdollistamia tieteellisiä menetelmiä. 

Ajatellaanpa vaikka keskustelua luonnon monimuotoisuudesta eli biodiversiteetistä. Missä yhteydessä se sopii ottaa esille? Nykyisin tiedämme, että ympäristömme mikrobiston diversiteetti vaikuttaa ihmisyksilön mikrobistoon eli mikrobiomiin. Mikrobiomi taas vaikuttaa esimerkiksi hermoston välittäjäaineisiin, kuten serotoniiniin ja dopamiiniin. Lisäksi suolistomme mikrobiomi keskustelee vagushermon välityksellä aivojen kanssa. 

Aivotutkija ei kuitenkaan yleensä puhu ympäristömme biodiversiteetistä, koska se vaikuttaisi sangen omituiselta. On parasta keskittyä tutkimuskohteisiin ja aivotutkimuksen täsmällisiin menetelmiin. Kun tutkimuskohde on aivot, unohtuu kuitenkin, että aivot ovat kiinni ruumiissa, ruumis on kiinni yhteiskunnassa ja yhteiskunta kiinni luonnossa.

Menetelmien lisäksi tutkimuksen teoriavalinnankin taustalla on erilaisia arvoja. 

Luulisi, että teoriavalinnan tärkein kriteeri on selitysvoima, mutta käytännössä usein tätä tärkeämpi on teorian yksinkertaisuus. Yksinkertaisuuden suosimiseen ovat puolestaan vaikuttaneet uskonnolliset arvot. Aikoinaan uskottiin, että hyvä Jumala on luonut kokonaisluvut, mutta murtolukujen epäiltiin olevan paholaisen luomus. Niinpä kannatti valita yksinkertainen, kokonaisluvuilla operoiva teoria. 

Teoria on todellisuuden havaitsemisen väline ja  mitä kauemmin tutkija on käyttänyt samaa teoriaa havaintonsa apuna, sitä sokeammaksi hän tulee havaintojensa teoriapitoisuudelle. Arkiajattelussa sama on ilmaistu yksinkertaisesti: kun ihmisellä on vasara, kaikki näyttää naulalta.

Todellisuus ja vahvistusharha

Tutkijan arkea ohjaavat teorian ohella monet muutkin syyt. Rahoitus ratkaisee, mutta myös aineisto-ongelmat ovat merkittävässä roolissa. Jokin asia saattaisi olla yhteiskunnallisesti kiintoisa ja tutkimusmielessä hedelmällinen, mutta aihe jää tutkimatta, ellei soveltuvaa aineistoa ole saatavissa. 

Esimerkiksi makrotaloustieteen maailmassa tutkijat saattavat pidättyä talouspoliittisten suositusten pohjaksi tarvittavan tutkimuksen teosta, koska data on heidän mielestään liian heikkotasoista. Tutkijat väistyvät, mutta sillä välin joku toinen taho tekee talouspolitiikkasuositukset. 

Päätöksiä on tehtävä joka tapauksessa, olipa data minkä tasoista tahansa. Päätökset on helpompi perustella jos taustalla on tieteeseen perustuvia politiikkasuosituksia. Päädytään merkilliseen paradoksiin: tutkijat eivät ole halunneet koskea liian huteraan materiaaliin, jolloin suositukset jäävät jopa kokonaan vaille tutkimuksellista pohjaa. 

Tutkimusmaailma ja sen anti päätöksentekijöille on siis erittäin monimutkainen kokonaisuus. Päätöksentekijän tehtäväksi jää harsia kokoon todellisuus monista eri osasista. Hänen pitää ensinnäkin kuulla monien eri tieteiden edustajia ja koota näiden näkemyksistä kokonaisuus. 

Kokonaisuuden koostaminen ei kuitenkaan tarkoita vain systemaattista osien yhdistelyä. Ihmisellä on taipumus kiinnittää eniten huomiota niihin näkemyksiin, jotka ovat sopusoinnussa omien näkemysten kanssa. Tätä sanotaan vahvistusharhaksi. 

Kun näemme maailmasta juuri arvojemme osoittaman kaistaleen, olemme yhä varmempia siitä, että todellisuus on juuri sellainen kuin aina tiesimmekin sen olevan. Siksi ydinvoiman kannattajien on helpompi uskoa Euroopan komission tutkimuskeskuksen laatiman raportin sisältöön ydinvoiman ympäristöystävällisyydestä ja vastustajien taas etsiä raportista esimerkiksi menetelmällisiä epäkohtia.

Kun tunnustamme arvojen merkityksen, mahdollistamme dialogin

Dialogin ensimmäinen askel on yritys nähdä, mitkä arvot ohjaavat omaa faktojen valintaa. 

Seuraava askel on katsoa, mitkä arvot ohjaavat keskustelukumppanin faktojen valintaa. 

Oletetaan, että toinen kokoaa faktat, jotka kertovat ekologisesta kestävyydestä pitkällä aikavälillä, ja toinen valitsee faktat, jotka liittyvät taloudelliseen kestävyyteen viiden vuoden aikajanalla. Onko olemassa jokin yhteinen arvo, johon tukeutumalla voitaisiin koota kumpaakin osapuolta tyydyttävä faktojen joukko? Kun se löytyy, mahdollistuu dialogi ja “faktapohjainen” keskustelu. 

Kaikkien osapuolten tunnistaessa arvolähtökohtansa, keskustelu helpottuu. Kun asettuu katsomaan asioita toisen ihmisen perspektiivistä, se ei tarkoita oman perspektiivin hylkäämistä. Ongelmallista on vain se, jos ajaudumme katsomaan asioita tietystä perspektiivistä tiedostamatta ajattelumme taustoja.  

Käytännön päätöksenteko on vaikeaa myös siksi, että erilaiset arvot ovat usein yhteismitattomia. Tavallisin esimerkki tästä on julkisen terveydenhuollon resurssien käyttö. Kun yhden ihmisen sairauden hoito vie suuren määrä varoja, miten asetetaan ihmishenki ja raha samalle arvoasteikolle?

On myös mahdollista tietoisesti yhdessä valita – ainakin tilapäisesti – uusi tarkastelutapa johonkin asiaan. Jos taloutta on tarkasteltu turvallisuusarvon näkökulmasta ja painotettu uhkakuvia, voidaan hetkeksi vaihtaa vapausarvon mukaiseen mahdollisuuksien etsimiseen. Puntaroivan demokratian yksi hyvä puoli on siinä, että erilaisia perspektiivejä edustavat ihmiset tuovat esille erilaisia ajattelun vaihtoehtoja.

Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Henri Pitkänen 27.12.2021 12:12
Älykäs ja ajatuksia herättävä kirjoitus!
Matti Heikurainen 5.1.2022 09:01
Hyvä artikkeli, joka kuvaa esim käynnissä olevaa polarisoitunutta metsäkeskustelua. Erilaiset maailmankuvat ja arvot johtavat eri paradigmojen valintaan ja eri faktojen käyttöön. Itse kannatan luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvointivaltion tukemista. Paradigmani on silloin Culture For sustainable development. Kilpaileva maailmankuva on koskemattoman luonnon arvoa ja globaalia ylikulutusta vastustava maailmankuva, joka käyttää paradigmana Culture as sustainable development -käsitemallia. Yhteensovitus on kuitenkin löydettävissä Luonnon kantokyvyn tarkemman tutkimuksellisen määrittelyn kautta.

Jätä kommentti