”20-luvun nuoruus” ja keski-ikäisen hämmennys – mitkä ovat ylisukupolvisen ymmärtämisen mahdollisuudet ja rajat?

Aikuiset luulevat usein tietävänsä asiat nuoria paremmin. Ovathan he itsekin joskus olleet nuoria. Nuoruutta eletään kuitenkin aina juuri tietyssä ajassa ja paikassa. Päivi Honkatukia ja Reetta Mietola pohtivat, miten nuorten maailmaa voi pyrkiä tavoittamaan ja miksi se on tärkeää. VAPAA LUKUOIKEUS

Päivi Honkatukia, Reetta Mietola Tampereen yliopisto, Helsingin yliopisto
Sen lisäksi, että 2020-luvulla nuoret tekevät tulevaisuuttaan koskevia valintoja aikuisten odotusten sekä omien toiveidensa ristipaineessa, vuosikymmenen alku on ollut heille monin tavoin dramaattinen aikuistumisen ympäristö.

“20-luku on kyllä ihan hirveää aikaa”, huokaa 14-vuotias Selma äidilleen. Äiti ei kuitenkaan heti käsitä, että tytär puhuu nykyajasta eikä 1920-luvusta.

Episodi oikeasta elämästä on esimerkki siitä, miten eri tavoin eri ikäiset ihmiset voivat hahmottaa ajan ja maailman. Keski-ikäiselle 20-luku tuo ensimmäisenä mieleen iloisen 1920-luvun, kun taas nuorelle ihmiselle se viittaa nykyaikaan. 

Selman pohdinta on pysäyttävä myös sen vuoksi, että kyseisessä hetkessä tiivistyy sukupolvien välisessä vuoropuhelussa läsnä oleva hankaluus.  

2020-luvun ensimmäiset vuodet ovat pitkä aika monen nuoren elämässä, kun taas keski-ikäisestä ne voivat tuntua vain ohikiitävältä hetkeltä. Siksi nuoret saattavat olla vanhempia sukupolvia herkempiä tunnistamaan elämäänsä liittyviä asioita sukupolvikokemuksiksi.

Olemme tarttuneet tässä tekstissä Selman ajatukseen ”20-luvun nuorista”. Pohdimme, voimmeko me aikuiset ymmärtää nuorten kokemuksia ja millä tavalla nuorten kokemusmaailman pitäisi näkyä yhteiskunnassa.

Aikuiset ovat aina olleet huolissaan nuorista

Nuoret ovat aina olleet huolen sävyttämän yhteiskunnallisen keskustelun kohteena. Yhteiskunnallinen tilanne ja kysymykset ovat kuitenkin vaikuttaneet siihen, mistä kulloinkin on kannettu huolta. Eri aikakaudet ovat synnyttäneet omanlaisiaan tapoja tarkkailla, ohjata ja kontrolloida nuorten aikuistumista. 


”Normatiivisen aikuistumisen mallin mukaan nuorten pitäisi kasvaa nopeasti ja tehokkaasti työtätekeviksi veronmaksajiksi.”


Suomessa  nykynuoret ovat varsin lainkuuliaisia ja kehitys on ollut monessa suhteessa myönteistä viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Huolipuhe ei ole kuitenkaan poistunut mihinkään. Siinä missä aikaisemmin nuoria saatettiin pitää kurittomina tai pahantapaisina, nykyisin aikuiset ja asiantuntijat ovat  äärimmäisen kiinnostuneita siitä, miten nuorten siirtymät kohti aikuisuutta sujuvat. 

Nuorten syrjäytyminen, suorituspaineet, uupuminen ja mielenterveyden ongelmat ovat julkisten keskustelujen yleisiä teemoja. Nuorten kamppailuihin suhtaudutaan ymmärtävästi, empaattisestikin. Aikuiset  ajattelevat usein, että nuoret tarvitsevat tukea ja terapiapalveluita ongelmista selviytymiseen. Sen sijaan nuorten vaikeuksien juurisyitä ei ymmärretä yhtä hyvin. 

Aikuisten olisikin tärkeä tiedostaa nykyistä laajemmin, että yhteiskunnalliset järjestelyt, eli juurisyyt, voivat aiheuttaa ongelmia nuorille. Niitä voi olla tarve muuttaa, eikä pelkästään yrittää saada nuoria taipumaan normatiivisiin malleihin. Esimerkiksi uusliberalistisen tehokkuusajattelun vaikutuksia nuorten elämään kyseenalaistetaan julkisessa keskustelussa harvoin.  

Normatiivisen aikuistumisen mallin mukaan nuorten pitäisi kasvaa nopeasti ja tehokkaasti työtätekeviksi veronmaksajiksi sekä kilpailla parhaista koulutuspaikoista ja pääsystä työelämään. Työmarkkinakansalaisuuden tavoittelun ajatellaan ratkaisevan kaikenlaisista taustoista tulevien nuorten ongelmat, vaikka osalle nuoria tällaiset ahtaat ja joustamattomat odotukset voivat olla nimenomaan ongelmien varsinainen syy. 

Millaista on elää nuoruutta globaalien kriisien keskellä?

Sen lisäksi, että 2020-luvulla nuoret tekevät tulevaisuuttaan koskevia valintoja aikuisten odotusten sekä omien toiveidensa ristipaineessa, vuosikymmenen alku on ollut heille monin tavoin dramaattinen aikuistumisen ympäristö. Ilmastonmuutos, koronaepidemia ja sodat ovat ravistelleet eri puolilla maailmaa elävien nuorten turvallisuuden tunnetta. 

Esimerkiksi maaliskuussa tehdyn kyselyn mukaan kaksi kolmesta nuoresta pelkää Suomen joutuvan sotaan. Vajaa puolet kertoo kokevansa elämässään hämmennystä ja surua, joka kolmas toivottomuutta, vihaa ja keskittymisongelmia. Kyselyssä esiin nousevat myös masennus ja alakulo, univaikeudet, paniikki, huoli omasta taloustilanteesta ja työllistymisestä sekä pelko eriarvoisuuden lisääntymisestä. 

Samaan aikaan nuoret uskovat, että viheliäisiin ongelmiin löydetään ratkaisuja. Vuoden 2021 Nuorisobarometrin mukaan nuorten toiveikkuus on lisääntynyt koronapandemiasta huolimatta. Lisäksi nuoret luottavat laajalti niin tieteeseen kuin muihin vakiintuneisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin. Myös hyvinvointivaltio saa nuorilta vahvaa kannatusta. 

Kestävän kehityksen tavoitteista nuorten mielestä tärkein on rauha. Asioita, jotka suurin osa nuorista haluaa säilyttää keinolla millä hyvänsä, ovat ihmisoikeudet, luonnon monimuotoisuus, demokratia, henkilökohtainen vapaus, riippumaton oikeuslaitos, hyvinvointivaltio, eläinten oikeudet ja vapaa liikkuvuus. Sen sijaan he ovat valmiimpia tinkimään talouskasvusta. 

Nuorisobarometrin tulosten perusteella iso osa nuorista hahmottaa oman olemassaolonsa paitsi suhteessa toisiin ihmisiin, myös luontoon ja muihin eläviin olentoihin, ja tätä suhdetta pidetään tärkeänä. Kestävä tulevaisuus ei rakennu monen nuoren ajatuksissa kasvun ja kilpailun varaan. Sen sijaan tärkeämpänä pidetään, että jokaiselle ihmisellä on mahdollisuus elää ja toteuttaa itseään arvostettuina yhteisönsä jäseninä.

Nuoret tarvitsevat tilaa elämän peruskysymysten pohdinnalle

Nuorilla on tuore kosketus yhteiskuntaan, totesi sosiologi Karl Mannheim jo lähes sata vuotta sitten analysoidessaan eri sukupolvien ajattelutapoja. Tuore kosketus herkistää heitä pohtimaan elämän tarkoitukseen ja hyvään elämään liittyviä perustavanlaatuisia kysymyksiä. 


”Nuorten ajatusten ja viestien äärelle on erityisen tärkeää pysähtyä silloin, kun ne ovat kriittisiä aikuisyhteiskuntaa kohtaan.”


Paitsi ihmettelyä, nuorten pohdinnat ovat myös monien itsestäänselvyyksien kyseenalaistamista.  

Elämän peruskysymysten ajatteleminen saattaa herättää voimakkaita tunteita, kuten surua, ahdistusta tai levottomuutta. Voimme yrittää esimerkiksi tutkimuksissa tavoittaa haastatteluiden tai kyselyiden kautta sitä, mitä korona, sota tai ilmastokriisi merkitsevät nuorille. Emme voi kuitenkaan aikuisina koskaan täydellisesti samastua nuorten ajatuksiin tai ymmärtää nuoruuttaan elävien ihmisten kokemuksia heidän omina eksistentiaalisina kysymyksinään. 

Samaan aikaan nuorten eksistentiaaliselle pohdinnalle yhdessä aikuisten kanssa on annettava tilaa, koska yhteiset keskustelut näistä kysymyksistä ovat molemmille osapuolille tärkeitä oppimisen ja sivistymisen mahdollisuuksia. Nämä keskustelut voivat olla tärkeitä vaikeiden tunteiden käsittelyssä. 

Tutkimuksissamme olemme huomanneet nuorten arvostavan aikuisten aitoa kiinnostusta heidän ajatuksiaan kohtaan. Nuorten ajatusten ja viestien äärelle on erityisen tärkeää pysähtyä silloin, kun ne ovat kriittisiä aikuisyhteiskuntaa kohtaan. 

Tutkimuksissamme mukana olleet nuoret ovat esittäneet yhteiskuntakritiikkiä esimerkiksi kapeita aikuistumisen malleja kohtaan. Monet sopeutuvat niihin, mutta osa ei eri syistä kykene tai halua tehdä niin. 

Olemme kuunnelleet kertomuksia siitä, millaista on tulla kohdelluksi “ihmisroskana”, mikäli asiat eivät ole sujuneet aikuisyhteiskunnan olettamin tavoin. Nuorten kriittisten näkemysten kuunteleminen ja arkipäivän vastarinnan tunnistaminen on tärkeää, jottei nuorten toisin tekeminen tule tulkituksi laiskuutena, poikkeavuutena tai patologisena oireiluna. 

Ohipuhumisen sijaan nuoret täytyy ottaa mukaan päätöksentekoon

Jos oletamme tuntevamme nuoret ilman keskustelua ja kohtaamisia heidän kanssaan, syyllistymme sukupolvien väliseen ohipuhumiseen.

Sukupolvien välinen ohipuhuminen tarkoittaa sitä, että nuorten kokemuksia, näkemyksiä ja asiantuntijuutta vähätellään heidän ikänsä perusteella. Oletetaan, että muut, kuten aikuiset, kasvattajat ja päätöksentekijät, tietävät paremmin.


”Me keski-ikäiset emme kerta kaikkiaan voi täysin ymmärtää sitä, millaista on olla 20-luvun nuori.” 


Ohipuhumista voi tapahtua niin läheissuhteissa, koulutusjärjestelmässä tai poliittisessa päätöksenteossa. Ohipuhuminen rapauttaa nuorten luottamusta siihen, että heitä arvostetaan yhteisöissään ja yhteiskunnassa. Onkin huolehdittava, että osallistuvan kansalaisuuden ideaali voi toteutua myös käytännössä ja nuorilla olisi todelliset mahdollisuudet vaikuttaa heille tärkeisiin asioihin. 

Nuorten oikeutta tulla kuulluksi edellyttää jo vuodesta 1991 Suomessa voimassa ollut YK:n Lapsen oikeuksien sopimus. Tämä tarkoittaa velvollisuutta ottaa heidän näkemyksensä huomioon päätöksenteossa ja tulevaisuuden suunnittelussa.

Keskeisenä lähtökohtana nuorten ainutlaatuisen, juuri tähän aikaan ja yhteiskunnalliseen kontekstiin kiinnittyvän kokemuksen sekä tästä nousevan asiantuntemuksen arvostamiseen on sukupolvieron tunnustaminen. Me keski-ikäiset emme kerta kaikkiaan voi täysin ymmärtää sitä, millaista on olla 20-luvun nuori. 

Tämän sisällön mahdollistavat Helsingin yliopisto ja Tampereen yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.

Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti