2–3 miljardin sopeutus julkisessa taloudessa – ketkä kärsisivät eniten?

Jos valtion ansiotuloveroasteikkoa korotettaisiin kahdella ja pääomatuloveroasteikkoa yhdellä prosenttiyksiköllä, julkisen sektorin rahoitusasema paranisi noin miljardilla eurolla. Alennettujen arvonlisäverokantojen nostaminen yleisen 24 prosentin tasolle tuottaisi lähes kaksi miljardia lisää.
Verotutkimuksen huippuyksikön professorit Jarkko Harju, Tuomas Kosonen, Kaisa Kotakorpi, Tomi Kyyrä ja Terhi Ravaska arvioivat, keihin sopeutuskeinot kohdistuisivat ankarimmin. VAPAA LUKUOIKEUS.

Jarkko Harju, Tuomas Kosonen, Kaisa Kotakorpi, Tomi Kyyrä, Terhi Ravaska Tampereen yliopisto
"Ennen kuin julkisia palveluja aletaan leikata, on hyvä olla tarkkaa tietoa niiden tuottamasta hyvinvoinnista."

Vaalikevään keskustelujen kuuma puheenaihe on ollut sopeuttaminen.

Puolueet ovat julkaisseet omia linjauksiaan siitä, kuinka paljon ne ovat valmiita sopeuttamaan julkista taloutta tulevien vaalikausien aikana. Valtiovarainministeriön arvion mukaan sopeutustarve on kuusi miljardia seuraavalla vaalikaudella ja kolme miljardia sitä seuraavalla.

Käytännössä sopeutukseen on kaksi reittiä. Tulosopeutus tarkoittaa julkisen sektorin tulojen lisäämistä eli verotuksen kiristämistä. Menosopeutus taas tarkoittaa menojen vähentämistä eli sosiaaliturvan leikkaamista tai julkisten palveluiden tarjonnan vähentämistä.

Eri toimien vaikutukset voivat olla hyvin erilaisia, vaikka niillä päästäisiinkin samaan summaan. Vertailimme aluksi kahta erilaista tapaa sopeuttaa julkista taloutta miljardilla eurolla ja tarkastelimme, miten sopeutukset vaikuttavat kotitalouden käytettävissä oleviin tuloihin eri tulokymmenyksissä.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa kiristetään valtion ansiotuloveroasteikkoa kahdella prosenttiyksiköllä ja pääomatuloveroasteikkoa prosenttiyksiköllä vuoden 2022 verosäännöillä. Toisessa vaihtoehdossa vähennetään sosiaaliturvaa leikkaamalla kansaneläkeindeksiä noin yhdeksän prosenttia.

Kuvio 1 havainnollistaa, miten nämä toimet vaikuttaisivat kotitalouden käytettävissä oleviin tuloihin eri tuloluokissa. Keinot ovat vertailukelpoisia siten, että kummassakin tapauksessa sopeutuksen vaikutus olisi noin miljardi euroa.

Kuvio esittää toimenpiteiden suorat vaikutukset mutta ei toimien mahdollisia vaikutuksia käyttäytymiseen kuten työllisyyteen. Mukana on myös viisi havainnollistavaa esimerkkitapausta.

Kuvio 1. Valtion tuloverojen ja sosiaalietuuksien leikkauksen vaikutukset kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin tulokymmenyksittäin. Kuvio perustuu SISU-mallilla tehtyyn laskelmaan.

Menosopeutukset purevat pienituloisiin,
tulosopeutukset suurituloisiin

Mustia ja keltaisia palkkeja vertailemalla havaitaan, että menosopeutus kohdistuu pääasiassa pienituloisiin eli kuvion laskelmassa ensimmäisestä neljänteen tulokymmenykseen. Suuri osa sosiaaliturvasta kun on sidottu kansaneläkeindeksiin.

Tulosopeutus sen sijaan kohdistuu pääosin keski- ja suurituloisiin eli seitsemännestä ylimpään tulokymmenykseen. Tämä johtuu pääasiassa progressiivisesta valtion tuloveroasteikosta.

Sosiaalitukien mustat palkit summautuvat myös suuremmaksi suhteelliseksi tulovähennykseksi kuin keltaiset verotusasteen muutoksista kertovat palkit. Tämä johtuu pienituloisten pienemmistä käytettävissä olevista tuloista.

Kun sopeutustavoite molemmissa keinoissa on euromääräisesti yhtä suuri, pienituloisten tulojen muutos on suurempi suhteutettuna lähtötilanteeseen. Vaikka laskelma esittää vain nimetyt tulo- ja menosopeutuksen toimet, menosopeutus kohdistuu yleisemminkin voittopuolisesti pienituloisiin. Tulosopeutus taas joko jakautuu tasaisemmin tai kohdistuu enemmän suurituloisiin.

”Sopeutusten vaikutukset
eri väestöryhmiin –
siihen kuka ne lopulta maksaa –
ovat hyvin erilaisia.

Kuvion pääviesti on, että eri sopeutustoimien vaikutukset eri väestöryhmiin – siihen kuka sopeutuksen lopulta maksaa – ovat hyvin erilaisia. Päätöksentekijöiden on hyvä olla tietoisia näistä eroista.

Kuvion palkkien alla on laatikoita, joista ilmenee käytettävissä olevat tulot kuukaudessa sekä niiden muutos toimien johdosta viidessä esimerkkitapauksessa. Esimerkit pyrkivät konkretisoimaan, millaisessa tilanteessa olevia henkilöitä eri tulokymmenyksissä on kotitalouden suurituloisimman jäsenen mukaan.

Kuviossa esitetty laskelma kuvaa myös muiden vastaavien sopeutustoimien suoria vaikutuksia.

Jos esimerkiksi tehtäisiin vastaavia toimia kaksinkertainen määrä laskettuun nähden, olisi sekä suora vaikutus julkiseen talouteen että kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin kaksinkertainen. Toisaalta esimerkiksi tuloveron kevennyksellä olisi samanlainen mutta päinvastainen vaikutus sekä julkiseen talouteen että käytettävissä oleviin tuloihin kuin veron kiristyksellä.

Tuloveron ja arvonlisäveron kiristys
tuo suurimman verotuoton

Tulosopeutusta tehdessä kannattaa tarkastella sellaisia veroja, joilla on laaja veropohja ja joilla siten kerätään jo nykytilassa paljon verotuloja. Tällaisten verojen kohdalla jo pieni veroasteen kiristys tuottaa suhteellisen suuren verotuoton. Laajimpia veropohjia on tuloveroilla ja arvonlisäveroilla.

Kuviossa 2 on esitetty laskelma yhden prosenttiyksikön arvonlisäveroasteiden korotuksen vaikutuksista käytettävissä oleviin tuloihin tulokymmenyksittäin. Laskelma on tehty samalla SISU-mallilla kuin aiemmatkin kuviot.

Kuvio 2. Arvonlisäveron yhden prosenttiyksikön korotuksen vaikutus käytettävissä oleviin tuloihin tulokymmenyksittäin.

Arvonlisäverojen yhden prosenttiyksikön korotuksella saataisiin noin miljardin euron lisäverotulo. Arvonlisäverojen korotus osuisi suhteellisesti enemmän pienituloisiin kuin suurituloisiin, mutta vaikutukset jakautuvat edellä esitettyjä keinoja tasaisemmin eri tulokymmenyksille.

Vaikutus käytettävissä oleviin tuloihin on kuitenkin tuloveron korotusta maltillisempi. Tämä johtuu siitä, että kuluttajilta tulee vain noin puolet arvonlisäverotulon kertymästä. Loput tulee yrityksiltä. Sen takia suora vaikutus kotitalouksiin olisi laskelmassa tuloveron kiristystä pienempi.

”Arvonlisäveron korotus vaikuttaa kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin maltillisemmin kuin tuloveron korotus.”

Arvonlisäverojen kiristystä koskeva arvio on kuitenkin epävarmemmalla pohjalla kuin tuloveron kiristykseen liittyvä arvio. Tämä johtuu siitä, että laskelmassa on käytössä huomattavasti suppeampi pohja-aineisto, eikä se mallinna suoraan yrityksiltä tulevaa arvonlisäverotilityksen osuutta.

Laskelma ei myöskään ota huomioon sitä, että sosiaaliturva on indeksoitu kuluttajahintoihin, ja arvonlisäverojen korotukset oletettavasti nostavat kuluttajahintoja. Tämä saattaa kompensoida alimpien tulokymmenysten tulomenetyksiä arvonlisäverojen noston johdosta ainakin osittain, mitä laskelma ei huomioi.

On lisäksi otettava huomioon, että arvonlisäveron pääkantaa (nykyisin 24 prosenttia) ei voi korottaa yhtä prosenttiyksikköä enempää. Syynä ovat EU-säännökset, jotka rajoittavat arvonlisäveron pääkannan EU-maissa 15–25 prosenttiin.

Arvonlisäverotusta voitaisiin muuttaa myös esimerkiksi siten, että nykyiset alennetut arvonlisäverokannat (tällä hetkellä 10 prosenttia ja 14 prosenttia) nostetaan pääkannalle. Tällöin verotuotot nousisivat noin kahteen miljardiin euroon, jos käyttäytymisvaikutuksia ei oteta huomioon.

Alennetulla arvonlisäverokannalla ovat tällä hetkellä esimerkiksi elintarvikkeet. Koska pienituloiset käyttävät tämänkaltaisiin välttämättömyyshyödykkeisiin suurituloisia isomman osan tuloistaan, on tällaiseen muutokseen usein arveltu liittyvän epäedullisia tulonjakovaikutuksia.

Vaikutuksia voitaisiin kuitenkin uudistuksen yhteydessä kompensoida pienituloisille esimerkiksi nostamalla kansaneläkeindeksiä. Kompensaation jälkeenkin alennettujen alv-kantojen noston nettovaikutus saattaisi vahvistaa julkista taloutta noin puolitoista miljardia euroa, koska keski- ja suurituloiset kuluttavat esimerkiksi elintarvikkeita euromääräisesti enemmän kuin pienituloiset.

Miten olisi kiinteistö-, osinko-, ympäristö-
alkoholi- ja tupakkaverojen kiristäminen?

Sopeutukselle on lukuisia muitakin vaihtoehtoja.

Esimerkiksi kiinteistöveron korotus olisi taloustieteellisen tutkimuksen perusteella hyvä tapa kerätä lisää verotuloja. Siitä voi kuitenkin yksinään saada miljardiluokan verotuottoja vain korottamalla veroasteita merkittävästi nykyisestä.

Näin siksi, että kiinteistöveron verotuotto on nykyään paljon pienempi kuin tuloverojen tai yleisen kulutusveron. Osana eri keinoja sisältävää sopeutuspakettia kiinteistöverojen korotus olisi kuitenkin yksi mahdollinen vaihtoehto.

Usein talouspoliittisessa keskustelussa nousee esiin listaamattomien yritysten osinkoverotuksen tuottorajan nostaminen. Tämänkin muutoksen vaikutus kokonaisverotuloihin olisi melko pieni arvioituun sopeutustarpeeseen nähden.

Ohjaavien verojen, kuten ympäristöverojen sekä alkoholin ja tupakan verojen, toivotaan taas vähentävän haitallista toimintaa. Tämä todennäköisesti myös vähentää niistä saatavia verotuottoja pitkällä aikavälillä.

Entä verovähennykset tai
työttömyysturvan porrastaminen?

Tuloverotuksen näkökulmasta myös verovähennyksiä on syytä tarkastella kriittisesti. Esimerkiksi kotitalousvähennys ei tutkimustiedon perusteella ole saavuttanut tavoitteitaan veronkierron vähentämisestä tai työllisyyden kasvattamisesta. Tämäntyyppiset vähennykset pikemminkin aiheuttavat tehottomuutta verojärjestelmään. Kotitalousvähennystä myönnetään vuosittain miltei puoli miljardia euroa.

Julkisessa keskustelussa on ollut lisäksi esillä ansiosidonnaisen päivärahan porrastaminen ja työttömyysturvan heikennykset. Työttömyyden keston mukaan aleneva ansiopäiväraha olisi kannustinmielessä nykyistä parempi mutta vakuutetun saaman vakuutushyödyn näkökulmasta huonompi vaihtoehto. Näin siksi, että pitkään työttöminä olleilla on vähemmän omia säästöjä jäljellä ja kulutuksen taso enemmän etuuksien varassa.

Jos porrastus toteutettaisiin korottamalla ansiopäivärahaa työttömyyden alussa ja laskemalla sitä myöhemmissä vaiheissa, uudistuksella ei välttämättä olisi työllisyyttä edistävää vaikutusta. Empiiriset tutkimukset optimaalisesta työttömyysturvan aikaprofiilista ovat toistaiseksi tuottaneet ristiriitaisia tuloksia.

”Työmarkkinatuen saajat reagoivat työttömyysetuuden suuruuteen heikommin kuin ansioturvan saajat.”

Jos julkista taloutta halutaan vahvistaa ja työllisyyttä edistää työttömyysturvaa leikkaamalla, olisi syytä kohdistaa toimet ansioturvaan.

Työmarkkinatuen saajat reagoivat työttömyysetuuden suuruuteen heikommin kuin ansioturvan saajat. Heidän kotitaloutensa saavat usein myös asumistukea ja toimeentulotukea, jolloin työmarkkinatuen heikennykset voivat korvautua muiden tulonsiirtojen nousulla. Lisäksi työmarkkinatuen saajilla työllistymisen esteenä saattaa usein olla myös muita kuin taloudellisia tekijöitä.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkauksilla on vaikea saavuttaa isoja säästöjä, koska oleellisesti heikompi ansioturva todennäköisesti heikentäisi myös työttömien työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen kohtaantoa.

Jos ansioturvaa heikennetään, olisi syytä pohtia, voitaisiinko ansioturvan tasoa tai sen kestoa parantaa tulevissa taantumissa ja mahdollisesti kiristää noususuhdanteissa.

Leikkausten sijaan lisää palveluja?

Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa on pikemminkin esitetty tarvetta laajentaa kuin supistaa julkisia palveluja. Esimerkkeinä terveydenhuollon, poliisi- ja pelastustoimen sekä maanpuolustuksen rahoituksen varmistaminen.

Myös esimerkiksi väestön ikääntyminen ja ilmastonmuutoksen torjuminen voivat tehdä joistakin julkisista menoista hyvinvoinnin kannalta aiempaa tärkeämpiä.

Ennen kuin julkisia palveluja aletaan leikata, on siis hyvä olla tarkkaa tietoa niiden tuottamasta hyvinvoinnista.

Laajempi versio julkisen talouden sopeuttamiskeinoista on luettavissa osoitteessa https://verotutkimus.fi/fit-5-2023-julkisen-talouden-sopeuttamisen-keinoista/

Tämän sisällön mahdollistaa Tampereen yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.

Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti