MustRead on nyt auki – näin eteni Suomen salaperäisin mediahanke

MustRead kehittyi ideasta oikeaksi mediaksi noin vuodessa. Matka on ollut vähintäänkin jännittävä.

Heidi Hammarsten
Päätoimittaja Heidi Hammarsten. Kuva: John Palmén
Blogi

Heidi Hammarsten

Asiakkuusjohtaja

Vajaa vuosi sitten, kesken kiinnostavan seminaaripäivän, puhelimeni soi. Hälyssä en oikein saanut soittajan asiasta selvää. Kun soittaja sanoi sanan ”yhteistyö”, tajusin että kyseessä ei ehkä olekaan myyjä vaan mahdollinen asiakas. Sovimme, että jatkamme keskustelua myöhemmin.

Puhelimessa oli konsulttitaustainen Ari Lämsä, joka itse asiassa halusi myydä ajatuksensa aivan uudenlaisesta yhteiskunnallisesta digimediasta. Olen nähnyt urallani aika monta konsultin powerpoint-sulkeista. Useimpiin niihin verrattuna Arin esityksessä oli mielestäni paljonkin järkeä.

Sitä paitsi se seminaari oli silloisen Viestinnän Keskusliiton järjestämä Mediapäivä. Olin mukana, koska olin päätoimittanut vuosikirjan, jonka teemana oli median tulevaisuus. Nythän sitä tulevaisuutta pääsisi itse tekemään!

Lähdin mukaan ja tässä sitä nyt ollaan. Olin valmiiksi viestintäyrittäjä, joten oli helppo ottaa uuden median valmistelu yhdeksi projektiksi muiden joukkoon. Aluksi kyse olikin idean testauksesta – uskooko tähän kukaan muu kuin me?

Aika pian osoittautui, että kyllä uskoo. Sekä asiakkaita että tiimiä alkoi kertyä. Alkusyksystä oli aika tehdä päätös: sopimuksia on kertynyt sen verran, että uskallamme lähteä liikkeelle. Vuokrasimme halvimman löytämämme toimitilan, ostimme työpöydät Ikeasta ja kokosimme ne itse (ensimmäinen harjoitus matkalla oppivaksi organisaatioksi).

MustRead on ensisijaisesti päättäjille suunnattu media, joka käsittelee politiikkaa, taloutta ja yhteiskuntaa. Perinteisiä mainoksia meillä ei ole. Niiden sijaan meillä on natiivimarkkinointia, jossa yritykset voivat nostaa omia näkemyksiään julkiseen keskusteluun. Tämä on yksi tapa lisätä päättäjäviestinnän läpinäkyvyyttä.

Uskomme myös, että Suomessa on muitakin yhteiskunnallisesta journalismista kiinnostuneita kuin pieni päättäjäjoukko. Heille MustRead on tilattavissa kohtuulliseen kuukausihintaan. Toivomme tietysti, että kiinnostuneet äänestävät lompakoillaan sankoin joukoin.

Meillä on kirkas yhteinen tavoite: haluamme, että Suomessa tehdään entistä parempia päätöksiä. Pyrimme sitä kohti nostamalla keskusteluun politiikan sisältöjä. Kaivamme taustoja ja analysoimme, mutta ennen kaikkea katsomme eteenpäin.

Olemme rakentaneet MustReadia modernien startup-yritysten pelikirjan mukaisesti. Ensin on selvitetty, kiinnostaako konsepti ylipäänsä asiakkaita, sitten vasta lähdimme sitä kehittämään. Tiimiimme on koottu ihmisiä, joiden osaaminen ja ajattelutapa eroaa perinteisten toimitusten kokoonpanosta. Erilaisten näkemysten törmäyttäminen luo uutta, sanotaan johtamisen oppikirjoissa.

Nyt tätä on testattu käytännössä, ja onhan se jännittävää. Taloustieteen tohtori Heikki Pursiainen ja teatterintutkimusta opiskellut Anne Moilanen ovat väitelleet kiivaasti siitä, millainen tutkimus on riittävän pätevää jutun lähteeksi – onko olemassa laadukasta laadullista tutkimusta? Politiikan tutkija Erkka Railon kilpailukykysopimusjutun kommenttikenttään ilmestyi myös keskusteluketju, josta olisi saanut ihan oman juttunsa.

Startup-henkinen olemme myös siinä, että MustRead ei varmasti yllä täydellisyyteen päivänä yksi. Nopea kehittyminen on meille elinehto. Tervetuloa matkalle mukaan, toivottavasti palautteenne auttaa meitä kehittymään!

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta