Sitran taannoisessa raportissa mainittiin, että suomalaisten luottamus poliittisiin instituutioihin on maailman huippuluokkaa. Sitä siinä ei mainittu, että OECD:n viime vuonna julkaiseman tilaston mukaan suomalaisten luottamus omaan hallitukseensa oli kymmenen vuoden aikana (2007—2017) laskenut voimakkaasti, jopa 30 prosenttiyksikköä. Suomalaisten luottamus oli edelleen muihin maihin verrattuna korkealla tasolla, noin puolet luotti hallitukseen, mutta kehitys oli huolestuttavaa. Luottamuksen lasku oli OECD-maiden suurinta.
On hyvä kysymys, mikä voi aiheuttaa tällaisen romahduksen.
Alankomaissa sama tilanne
Muutama vuosi sitten Alankomaissa tutkittiin samanlaista ilmiötä. Vuosituhannen alussa alankomaalaisten luottamus poliittisiin instituutioihin vajosi kymmeniä prosenttiyksikköjä muutamassa vuodessa. Tutkijaryhmän johtopäätös oli, että ilmiön aiheuttivat taloudellinen laskusuhdanne ja rikkonaisten hallitusten kyvyttömyys ratkaista sekä talouteen että muuhun yhteiskuntaan liittyviä ongelmia. Tutkijoiden mukaan poliittinen retorikka kärjistyi poikkeuksellisella tavalla. Myös poliittinen väkivalta vaikutti asiaan. Tavallisesti rauhallisessa maassa tapahtui kaksi poliittista väkivallantekoa lyhyen ajan sisällä: poliitikko Pim Fortuyn (2002) ja elokuvaohjaaja Theo van Goghin (2004) murhat.
Suomessa luottamuksen puutetta hallitukseen ja poliittiseen järjestelmään selittänevät osittain samat asiat. Kymmenen vuoden aikana 2007—2017 talous taantui, eivätkä hallitukset näyttäneet saavan otetta tilanteesta. Vaalirahaskandaali söi luottamusta poliitikkoihin. Erityisesti Jyrki Kataisen hallitus muistetaan riidoistaan ja tempoilevasta politiikastaan. Myös Juha Sipilän hallituksen taival on välillä ollut vaivalloisen näköistä. Ideologiset erot puolueiden välillä ovat kärjistyneet ja julkinen keskustelu on ollut sen mukaista.
Maanantaina Yleisradion aamu-tv:ssä pohdittiin, voiko sote- ja maakuntauudistuksen kaltainen hanke heikentää luottamusta politiikkaan.
Mielestäni kyllä. Sosiaali- terveydenhuoltoa sekä aluehallintoa on yritetty eri tavoin uudistaa jo viidentoista vuoden ajan ja siinä on toistuvasti epäonnistuttu. Koko hanke on saanut kansalaisten mielissä varmasti jo tragikoomisiakin sävyjä.
Viimeisimmässä, Sipilän hallituksen esityksessä on tämän päälle vielä erityispiirteitä, jotka pistävät kansalaisten luottamuksen koetukselle.
Hallitus on valinnut – kauniisti muotoiltuna – rohkean ja ennakkoluulottoman tavan ratkaista sote- ja maakuntauudistus.
Vähemmistön vähemmistö
Kokoomuksen lisäksi yksikään puolue eduskunnassa ei halua yhtä laajaa valinnanvapautta sote-palveluissa, eikä keskustan lisäksi yksikään puolue eduskunnassa halua nyt ehdotettua maakuntauudistusta.
Kun nämä kaksi puoluetta ovat keittäneet kokoon sote- ja maakuntauudistuksena tunnetun kompromissin, on todennäköistä, että itse asiassa vain pieni osa suomalaisista kannattaa tällaista uudistusta. Siitä seuraa, että paitsi eduskunnassa myös julkisuudessa uudistusta kritisoidaan ankarasti.
Sote- ja maakuntauudistuksen legitimiteetti on sanalla sanoen heikko. Kun keskusta ja kokoomus ovat pitäneet omista tavoitteistaan jääräpäisesti kiinni, on syntynyt vaikutelma, että ne ajavat melko pienten yhteiskuntaryhmien, tai jopa yksittäisten yritysten, etua. On eri asia, onko näin vai ei, mutta vaikutelma on ilmeinen, ja se vaarantaa luottamuksen poliitikkoihin ja politiikkaan.
On toki tärkeää, että hallitus tekisi kaikkensa toimiinsa liittyvien epäilysten hälventämiseksi. Sekään ei haittaisi, että uudistus osoittautuisi kaikesta huolimatta menestykseksi.
Toisaalta, mikäli aikaisemmista kokemuksista voi jotain päätellä, sote- ja maakuntauudistuksen kaatuminen vasta luottamusta söisikin. Kyseessä on hallituksen ylivoimaisesti suurin hanke, jonka kaatuminen leimaisi Sipilän hallituksen täysin kyvyttömäksi riippumatta siitä, mitä muita saavutuksia sillä on tilillään.
Luottamus on ansaittava
Kansalaisten luottamuksen heikkeneminen ei ole kuitenkaan välttämättä pysyvä ilmiö. Luottamuksen voi voittaa myös takaisin.
Politiikan tutkimuksessa erotellaan toisistaan lyhyt- ja pitkäkestoinen luottamus poliitikkoihin ja poliittisiin instituutioihin. Eri maissa luottamus poliittisiin instituutioihin vaihtelee huomattavasti. Esimerkiksi Pohjoismaissa luottamus on korkeammalla tasolla kuin eteläeurooppalaisissa maissa.
Luottamuksen taso voi heilahdella suuntaan ja toiseen, mutta pysyvä luottamuksen romahdus on kuitenkin epätavallinen ilmiö, ja vaatisi pitkään kestäneen poliittisen kriisin. Ihmiset voivat kokea, että yksittäinen uudistus tai laajemmin puolue tai jopa hallituskoalitio herättävät epäluottamusta, mutta luottavat kuitenkin edelleen politiikan instituutioihin yleisellä tasolla.
Alankomaissa luottamus politiikkaan palautui 2000-luvun alun ensimmäisten vuosien jälkeen, kun valtaan nousi toimintakykyinen enemmistöhallitus ja talous kääntyi nousu-uralle. Muutamassa vuodessa hallitukseen luottavien ihmisten osuus kaksinkertaistui. Muutos voidaan toki selittää osittain taloudellisilla tekijöillä, jotka eivät ole hallituksen toimista riippuvaisia, mutta silti.
Taloustilanne tukee nyt luottamusta politiikkaan, mutta ei Sipilän hallitus voi kokonaan sen varaan heittäytyä. Jos Sipilän hallitus haluaa vakuuttaa ihmiset siitä, että suomalainen politiikka ei ole rikki, niin sen on osoitettava se toimintakyvyllään. Perhevapaauudistuksen kaatuminen on tässä suhteessa aivan väärä viesti. OECD:n taannoinen raportti muistutti, että tärkeitä rakenteellisia on edelleen tekemättä. Ja tärkeintä tietysti: sote- ja maakuntauudistus on saatava maaliin sellaisessa muodossa, että se aidosti saavuttaa sille asetetut tavoitteet. Silloin kansalaiset voivat luottaa politiikkaan.
