Suomeen tarvitaan enemmän investointeja. Tätä lausetta toistelevat julkisuudessa niin poliitikot, työmarkkinajärjestöt kuin yritysten johtajat.
Esimerkiksi taloustieteen professori Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta on korostantut, että Suomessa investoinnit tietointensiivisiin palveluihin ovat kansainvälisessä vertailussa alhaisia.
Talous ei kehity, elleivät yritykset panosta tuotannon kehittämiseen. Suomessa tuottavuuden kasvu onkin jäänyt vaisuksi, mikä on helppo nähdä alhaisten investointien suorana seurauksena.
Keskuspankit ovat yrittäneet kannustaa yrityksiä investoimaan: ne ovat painaneet korkoja nollaan ja kehittäneet kohdennettuja toimia, joilla on yritetty rohkaista pankkeja antamaan lainoja yrityksille.
Yrityksille myönnetyt luotot ovat Suomessakin kasvaneet, kun lainat ovat halventuneet. Luotonanto on kuitenkin keskittynyt vahvasti kiinteistösektorille. Muille kuin kiinteistöyrityksille myönnetyt luotot eivät viimeisen vuosikymmenen aikana ole paljoakaan kasvaneet.
Tämän vuoden keväällä yritysluotot tosin kasvoivat rajusti. Kyseessä oli kuitenkin ennemmin koronapandemiaan liittyvä hätärahoitus kuin yritystoiminnan kehittämiseen myönnettyjen luottojen kasvu.
Tämä herättää kysymyksen: miksi alhaiset korot eivät ole saaneet aikaan merkittävämpää kasvua yritysten luotonotossa?
Lainat keskittyvät turvallisiin kohteisiin
Yksi mahdollinen selitys yritysluottojen vaisuun kasvuun on finanssikriisiä seurannut pankkitoiminnan tiukentunut sääntely.
Kiinteistöluottojen ripeä kasvu kertoo tosin siitä, että tiukentuneet vakavaraisuussäännöt eivät ole estäneet luotonannon kasvua. Kiristynyt sääntely voi kuitenkin olla osasyy siihen, että luotonanto on keskittynyt juuri kiinteistösektorille. Lainat keskittyvät suhteellisen turvallisina nähtyihin kiinteistöluottoihin, koska pankit haluavat välttää liiallista riskinottoa.
Kiinteistöluottoja pidetään suhteellisen vähäriskisinä, koska kiinteistö on lainalle tukeva vakuus. Pankilla on mahdollisuus saada rahansa takaisin myymällä kiinteistö, jos luottoa ottanut yritys ei pysty hoitamaan lainan maksua.
Kiinteistö on poikkeuksellisen hyvä vakuus, koska sen arvo ei ole tiukasti sidottu yksittäisen yrityksen tai toimialan kehitykseen. Koneita ja laitteita voidaan tietysti myös asettaa lainan vakuudeksi, jos teollisuusyritys ottaa lainaa investoidakseen uuteen tuotantolinjaan. Sen liiketoimintaan räätälöidylle tuotantolinjalle voi kuitenkin olla hyvin vaikea löytää ostajaa, jos yhtiön liiketoiminta ei menesty.
Mitä enemmän laitteisto on räätälöity yksittäisen yrityksen tarpeisiin, sitä huonommin se soveltuu lainan vakuudeksi ja sitä vaikeampaa sitä on rahoittaa lainalla pankista.
Autot tai tavanomaiset konttorikoneet ovat suhteellisen helposti rahaksi muutettavia vakuuksia. Kasvomaskien valmistuslaitteille voi olla vaikea löytää ostajaa, jos kysyntä hiipuu ja kasvomaskivalmistajan tulot eivät riitä lainojen hoitamiseen, kun koronapandemia saadaan aikanaan kuriin.
Aineettomat investoinnit yhä tärkeämpiä
Syyt pankkien nihkeään luotonantoon yrityksille ovat todennäköisesti syvemmällä kuin pelkästään kiristyneessä pankkien sääntelyssä. Talouden rakennemuutoksen myötä pankkilainojen kysyntä luonnollisesti vähenee.
Yritysluottojen kasvua jarruttaa palveluiden kasvava osuus tuotannosta. Kiinteistösektorin ulkopuolella pankkien luotonanto painottuu yhä perinteiseen teollisuuteen, sähköntuotantoon ja tavarakauppaan.
Palvelusektoreiden suhteellisen alhaisen lainanoton voi vain osittain selittää sillä, että alan yritykset ovat usein varsin työvoimavaltaisia, jolloin niillä ei ole niin suurta tarvetta investoida. Palvelualoillakin toiminnan kehitys ja kasvu vaatii usein suuria investointeja.
Mobiilipelien kehittäminen on esimerkiksi hyvin suuri investointi, joka muodostaa valtaosan peliyhtiöiden kuluista. Investointi kohdistuu kuitenkin tässä tapauksessa aineettomaan omaisuuden luomiseen, tutkimus- ja kehitystyöhön.
Aineettomien investointien merkitys on ollut jatkuvasti kasvussa viime vuosikymmenien aikana samalla kun kone- ja laiteinvestoinnit ovat supistuneet. Tosin viimeisen vuosikymmenen aikana erityisesti aineettomat investoinnit ovat vähentyneet Suomessa, mikä johtuu etenkin Nokian pienentyneestä tuotekehityspanostuksesta.
Nokian esimerkki muistuttaa, että aineettomien investointien kasvanut rooli koskettaa myös teollisuutta. Suomalaisten teollisuusyritysten investoinneista t&k-investoinnit ovat vuosituhannen alusta ylittäneet kone- ja laiteinvestoinnit.
Teollisuustuotteidenkin arvo on yhä enemmän tuotekehitystyössä, muotoilussa ja tuotteen sisältämästä teknologiassa. Varsinaisen teollisen tuotannon osuus arvosta on yhä pienempi.
Kehitystyön kasvava merkitys ei koske ainostaan teknologiayhtiöitä. Esimerkiksi vaateteollisuudessakin muotoilun ja luodun brändin merkitys korostuu yhä enemmän.
On lisäksi vahva syy epäillä, että aineettomia investointeja aliarvioidaan tilastoissa. Investoinnin suuruutta on suhteellisen helppo arvioida ostetun koneen hinnassa, kun esimerkiksi metsäyhtiö on hankkinut uuden paperikoneen.
T&k-investointeja teetetään sen sijaan usein yhtiön sisällä henkilökunnalla, joilla etenkin pienemmissä yhtiöissä voi olla muitakin tehtäviä. Investointipanosta ei silloin välttämättä kirjata sellaisenaan.
Kokki, joka kehittää ravintolan ruokalistaa, tekee periaatteessa tuotekehitystä, vaikkei sitä sellaiseksi tilastoitaisi. Mediayhtiön verkkosivuston kehittäminen on investointi tulevaisuuteen, mutta yhtiön IT-henkilökunnan palkka kirjataan silti ehkä vain juoksevaksi kuluksi.
Kaikenlaisia aineettomia investointeja ei edes yritetä laskea kansantalouden tilinpidossa. Yhtiölle tärkeä aineeton ”omaisuus” voi olla asiakaskunta, jonka hankkiminen on vaatinut investointeja esimerkiksi markkinointiin.
Asiakaskunta ei toki muodosta juridista omaisuuserää – yhtiö ei omista asiakkaitaan. Luoduilla asiakassuhteilla voi kuitenkin olla suuri merkitys yritysten tuloille tulevina vuosina. Taloudellisesta näkökulmasta asiakassuhteet voi siis olla järkevää laskea yritysten varallisuudeksi.
Palvelualan yrityksissä tärkeä investointi on usein henkilökunnan kouluttaminen. Palveluiden tehokas tuotanto vaatii, että työntekijät ovat oppineet yrityksen toimintatavat ja menetelmät. Jos yhtiö kehittää uuden it-pohjaisen hallintojärjestelmän, henkilökuntaa pitää myös kouluttaa sen käyttämiseen.
Palvelualallakin yrityksen perustaminen voi siis vaatia merkittävien investointien rahoittamista, vaikkei yritys tarvitsisi kovin paljon koneita ja laitteita. Palvelutarjonnan kehittämiseen, työntekijöiden kouluttamiseen ja asiakaskunnan hankkimiseen tarvitaan usein suuria panostuksia ennen kuin toiminta saadaan tuottamaan tuloja.
Aineettomia investointeja vaikea rahoittaa lainalla
Aineettomien investointien rahoittaminen on monesta syystä pankille hankalaa.
Kaikki aineettomat investoinnit eivät ensinnäkään tuota omaisuutta, jonka edes periaatteessa voisi asettaa vakuudeksi. Pankki ei voi ottaa haltuunsa ja myydä henkilökunnan saamaa koulutusta tai yhtiön luomia asiakassuhteita.
Toisissa tapauksissa aineettomat investoinnit luovat juridista omaisuutta. Tutkimus- ja kehitystyön tuloksia voidaan patentoida tai tuotetulle elokuvalle voidaan saada tekijänoikeus. Patentteja ja tekijänoikeuksia voi myydä, joten niillä voi olla jokin vakuusarvo.
Usein kuitenkin tuotekehitystyö on niin tiukasti sidottu kyseisen yhtiön liiketoimintaan, että sitä voi olla vaikeaa myydä. Haluaako kukaan ostaa mediayhtiön luomaa verkkosivustoa, jota on suurella työllä räätälöity juuri kyseisen median tarpeeseen?
Suurin ongelmana t&k-investointien lainarahoituksen kohdalla on, että lähes määritelmällisesti on mahdotonta etukäteen tietää, mikä on prosessin lopputulos.
Kun sähköyhtiö investoi voimalaitokseen, on verrattain helppoa tehdä laskelmia siitä, mitä investointi tulee tuottamaan. Toki investointikustannukset voivat nousta odotettua korkeammaksi tai sähkön markkinahinta jäädä odotettua alhaisemmaksi. Kohtuullisen suurella luottamuksella voidaan kuitenkin haarukoida vaihteluväliä, jonka sisälle tuotto todennäköisesti asettuu.
Pankki voi suhteellisen turvallisin mielin rahoittaa osan sähköyhtiön investoinnista, jos se laskee, että investointien tuottama kassavirta mitä todennäköisemmin riittää kattamaan lainanhoitokulut. Loppuosan rahoittamiseen tarvitaan sähköyhtiön omaa pääomaa. Sähköyhtiö kantaa tällöin pääosan taloudelliseen tuottoon liittyvästä epävarmuudesta.
Kun kehitetään täysin uutta tuotetta tai palvelua, on sen sijaan paljon vaikeampaa hahmottaa, mikä on kehitysprosessin lopputulos. Kehitystyö voi epäonnistua, jolloin se ei tuota tuloja ollenkaan. Toisaalta lopputuloksena voi olla maailmaa valloittava idea, jolloin kehitystyön tuotto voi olla valtava.
Pelivalmistaja ei voi varmuudella tietää etukäteen, onnistuuko se kehittämään jymymenestyksen, joka käärii satoja miljoonia, vai jääkö peli-idea fiaskoksi.
Pankille tuotekehityksen rahoittaminen on siksi erittäin hankalaa. On hyvin todennäköistä, että investoinnin tuotot eivät riitä maksamaan koko lainaa takaisin, vaikka vain pieni osuus tuotekehitystyöstä rahoitetaan lainalla. Jos kehitystyö epäonnistuu täysin, tuloja lainojen maksamiseen ei muodostu ollenkaan.
Toki pankki voi myöntää lainaa myös hyvin riskialttiiden investointien rahoittamiseen, jos yhtiöllä on asettaa muita vakuuksia lainan turvaksi. Yrittäjät saavat usein lainaa yrityksen perustamiseen asettamalla asuntonsa vakuudeksi.
Tällöin edellytyksenä on kuitenkin, että yritys tai yrittäjä on jo kerännyt riittävän määrän varallisuutta kyseisten investointien rahoittamiseen ja tarvitsee lainaa vain siksi, ettei tämän tarvitsisi realisoida muuta omaisuutta.
Riskisijoittajia tarvitaan
Talouden kasvun kannalta nimenomaan investoinnit uusien liiketoimintojen kehittämiseen ovat kaikkein tärkeimpiä. Juuri ne voivat tuottaa sellaisia uusia tuotteita ja toimintatapoja, jotka nostavat tuottavuutta ja talouden vaurautta.
Tällaiset investoinnit voivat olla hyvin järkeviä, vaikka useimmat niistä epäonnistuvat täysin. Onnistuneet investoinnit voivat tuottaa itsensä moninkertaisesti takaisin ja enemmän kuin kompensoida kaikkien epäonnistumisten tappioita.
Pankille tällaisten riskipitoisten investointien rahoittaminen ei kuitenkaan sovellu. Epäonnistumisista kerääntyy pankille luottotappiota. Suurimmistakin jymymenestyksistä pankki saa vain rahansa takaisin korkoineen.
Siksi tarvitaan riskirahoittajia, jotka ovat valmiita kantamaan tappiot epäonnistumisista siinä toivossa, että moninkertaiset tuotot onnistumisista kompensoivat muista investoinneista kertyneet tappiot.
Ei voida laskea kovinkaan pitkälle sen varaan, että vanhat yhtiöt, jotka ovat keränneet riittävän paljon varallisuutta rahoittaa tuotekehitystyötä, tekisivät vaadittavat aineettomat investoinnit. Uudet tuoreet ideat tulevat useimmiten uusilta yrittäjiltä, jotka keksivät uusia näkökulmia mutta joilla ei välttämättä ole varoja ideoiden kehittämiseen.
Keskeinen kysymys talouden dynamiikan kannalta on siis, miten saadaan riskirahoitusta näille uusille yrittäjille. Tarve ei toki ole mitenkään uusi, mutta se on korostunut, kun aineettoman pääoman merkitys on kasvanut.
Lue lisää:
Tutkimus- ja kehitystoiminnan tuolla puolen: Mitä t&k-menot eivät kerro?
Tämän sisällön mahdollistaa Tesi.
Lahjoittaja ei ole vaikuttanut sisältöön eikä MustReadin journalistiseen prosessiin.
Keskustelu