Oululaisen Uroksen loisteliaan kasvun kupla puhkesi – median syyttämisen sijaan kannattaisi katsoa peiliin

Yli miljardin liikevaihdon tehneen Uroksen todellinen arvo näyttää olevan jotain muuta. Yritykseltä peritään velkoja takaisin oikeudessa, eikä parin vuoden takaista tilintarkastuskertomusta ole vieläkään palautettu. Kriisitilanteessa yritys pukeutuu pääomistaja Jyrki Hallikaiselta tuttuun salamyhkäisyyden verhoon. VAPAA LUKUOIKEUS

Markus Leskinen
Uroksen toimitilat sijaitsevat Oulun Niittyarossa. Naapurissa toimi aikoinaan Jyrki Hallikaisen entinen yritys Microcell.
Blogi

Markus Leskinen

Maksamattomia velkoja, verosuunnittelua ja ylimitoitettuja tuotto-odotuksia. Oululainen teknologiayhtiö Uros on viimeisen puolentoista vuoden aikana saanut kyseenalaista julkisuutta kiihtyvään tahtiin.

Kaiken lisäksi yritys ja sen pääomistaja ovat koko tuon ajan vältelleet julkisuudessa esiintymistä.

Suuren yleisön tietoon yritys pamahti kertaheitolla, kun Tampereen pian avattava monitoimiareena sai yritykseltä sponsorinimen Uros Live.

Tampereen paraatipaikalle rakennetun areenan nimen luomat mielikuvat olivat monille liikaa, ja nimestä syntyi kohu. Yritys itse puolustautui kertomalla, että nimi on akronyymi, joka muodostuu sanoista universal roaming solutions.

Ken tietää, mitä oikeasti on kyseisen nimen taustalla, mutta mainehaitta yritykselle ja koko areenalle oli jo tapahtunut. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että areenan nimikohu on jäämässä Uroksen omaan toimintaan liittyvän kohun varjoon.

Laitetaanko Uros lihoiksi?

Muun muassa mobiilipalveluita ja esineiden internetiin liittyviä palveluita tuottava Uros perustettiin vuonna 2011. Perustajia olivat Nokiassakin toiminut ja Microcell-yrityksensä 2000-luvun vaihteessa myynyt Jyrki Hallikainen sekä myös Nokialla työskennellyt Tommi Uhari.

Uhari jäi pois yrityksestä vuonna 2018. Hallikainen on nykyisin yrityksen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Uroksen liiketoiminta alkoi kasvaa hurjaa vauhtia viitisen vuotta sitten. Viimeinen hyväksytty tilinpäätös on vuodelta 2018, jolloin koko konsernin liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa. Vuonna 2019 konsernin liikevaihto oli noussut jo 2,7 miljardiin.

Suomen maayhtiön liikevaihto on pysynyt pienenä ja tulos tappiollisena, eikä Uros Oy ole maksanut veroja Suomeen käytännössä ollenkaan. Pääosa liikevaihdosta ja tuloksesta kirjataan ulkomaisiin tytäryhtiöihin, vaikka suurin osa Uroksen noin 80 työntekijästä työskentelee Oulussa.

Tämän vuoden maaliskuussa Uros kertoi siirtävänsä pääkonttorin Suomesta Sveitsiin ja listautuvan siellä pörssiin. Uroksen Sveitsin osoite on kirjattu Freienbachin pikkukaupunkiin.

Melko pian sen jälkeen STT uutisoi Suomen viranomaisten vaatineen Urokselta puuttuvaa tilintarkastuskertomusta vuodelta 2019. Samassa yhteydessä kerrottiin, että vaikka Uroksen bisnes on paperilla kasvanut miljoonaluokkaan, yhtiön ja tuotannon todellinen arvo on pienempi kuin on annettu ymmärtää.

Jättimäiseltä vaikuttanut kasvu on syntynyt muun muassa Uroksen tytäryhtiöiden välisestä rahaliikenteestä, kuten Luxemburgiin kirjattujen patenttien myymisestä lisenssillä Hong Kongiin rekisteröidylle tytäryhtiölle. Liikevaihtoa paisuttaa myös operaattoridataliikenne, joka liittyy yrityksen tarjoamiin mokkula- ja IoT-palveluihin.

Tapahtumissa on kaikuja menneestä, sillä vuonna 2002 Hallikaisen Microcell muutti pääkonttorinsa Sveitsiin ja sen osakkeet siirtyivät Hollantiin Microcellin tytäryhtiölle. Tästä kiinnostui aikoinaan myös verottaja, mutta tapauksen ratkaisu on jäänyt hämärän peittoon. Microcellia oltiin myös viemässä pörssiin Uroksen tavoin.

Jo vuotta myöhemmin Microcell oli talousvaikeuksissa ja verottaja karhusi yritykseltä rahoja. Lopulta elektroniikka-alan suuryhtiö Flextronics osti Microcellin, ja Hallikainen tienasi kaupoilla 80 miljoonaa dollaria. Pian Microcellistä irtisanottiin yli sata työntekijää ja koko toiminta ajettiin alas.

On hyvin mahdollista, että Hallikaisen aikomuksena on ollut lyödä myös Uroksella rahoiksi pörssiin listautumisella tai yrityksen myymisellä. Tällä hetkellä tie näyttää kuitenkin kiviseltä.

Rahatilanne näyttää huonolta

Uroksen toimitusjohtajana toimi aiemmin Jerry Raatikainen, mutta syyskuun lopulla Uros tiedotti, että toimitusjohtajaksi nousee aiemmin teknologiajohtajana ja Suomen maajohtajana toiminut Rauno Jokelainen. Raatikaisen lähdölle ei kerrottu minkäänlaista syytä.

Huonot uutiset jatkuivat lokakuussa, kun STT kertoi, että Urokselta vaaditaan Helsingin käräjäoikeudessa 15 miljoonan lainojen takaisinmaksua Valtiokonttorille, Nordealle sekä Oulun Osuuspankille. Valtiokonttorin osalta on kyse Tekesin eli nykyisen Business Finlandin myöntämistä tuotekehityslainoista, jotka on annettu vuosina 2011 ja 2012.

Muutamaa päivää myöhemmin STT jatkoi kertomalla, että Uros on hakenut Business Finlandin lainoihin useita kertoja lyhennysvapaita ja laina-ajan jatkoja vuosina 2015–2020. Juuri tuohon aikaan Uros kertoi satumaisesta kasvusta ja ryhtyi Oulun Kärppien pääsponsoriksi sekä myöhemmin Tampereen uuden areenan sponsoriksi.

Uroksen rahat ovat kiinni satojen miljoonien myyntisaamisissa, joita yritys ei ole perinyt asiakkailtaan tai toisaalta myöntänyt tappioiksi.

Uros ei ole toimittanut aiemmin mainittua tilintarkastuskertomusta edelleenkään. Syyskuun lopussa Patentti- ja rekisterihallitus vaati yhtiötä toimittamaan kertomuksen tammikuun 13. päivään mennessä, tai muuten yritys laitetaan selvitystilaan ja pahimmillaan poistetaan kaupparekisteristä.

Hallikainen pysyy piilossa

Kaiken tämän keskellä yrityksen Sveitsissä asuva pääomistaja Jyrki Hallikainen on pysynyt hyvin pitkälti median tavoittamattomissa. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, sillä myös Hallikaisen johtama Microcell vältteli mediahuomiota. 

Kriisitilanteessa salamyhkäisyydellä ja selittelyllä saa kuitenkin vain lisää vahinkoa aikaan. Tunnetusti maine on huomattavasti helpompi menettää kuin rakentaa.

Hallikaisen menneisyydestä löytyy myös melko röyhkeää liiketoimintaa. 1990-luvun lopulla Hallikainen irtisanoutui Nokialta, vei mukanaan 44 tuotekehittäjää kilpailevaan yritykseensä ja vaati Nokialta 200 miljoonaa dollaria, jotta he palaisivat takaisin Nokialle. Lopulta hanke kariutui.

Hankaus Hallikaisen ja Nokian välillä jatkui Microcellin aikana, sillä nämäkin yrityksen kilpailivat työntekijöistä. Yritysten välillä epäiltiin myös tietovuotoa, sillä Nokialta siirtyi työntekijöitä Microcellin palvelukseen.

Myös Hallikaisen johtama hotellirakennusprojekti Oulun Torinrannassa on kärsinyt viivästyksistä ja huonosta tiedottamisesta. Koko projektin ajan Oulun kaupunki ja media ovat olleet melkoisessa pimennossa. Kaupunki on vaatinut rakennuttajalta selvityksiä ja parempaa tiedottamista.

Välillä vaikutti jo siltä, että hanke ei toteudu ollenkaan. Samalla Torinrannan elävöittämisen sijaan hotellityömaa on haitannut alueen liikennettä ja viihtyisyyttä jo vuosien ajan.

Torihotellin piti valmistua alunperin jo vuonna 2019, mutta hanke on viivästynyt ja työmaa seissyt useaan otteeseen – kuten tälläkin hetkellä. Nyt rakennustyömaa on harjakorkeudessa, mutta keskeytyksen syyksi on kerrottu hotelliyrityksen kanssa pidettävät neuvottelut sisustusratkaisuista.

Hallikaisen omistamalle rakennuttajalle MGP Servicesille viivästymiset ovat aiheuttaneet ylimääräisiä kuluja. Oulun kaupunki on pannut täytäntöön 150 000 euron sopimussakon ja realisoinut rakennuttajayhtiön tallettaman 800 000 euron vakuussumman.

Syyskuun lopussa Hallikainen kertoi Kalevan haastattelussa, että oululaisille ja medialle on kerrottu kaikki olennainen, vaikka todellisuudessa medialle ei ole kerrottu juuri mitään.

Vastaavaa ylimielisyyttä on havaittavissa myös Uroksen uuden toimitusjohtajan puheissa. Rauno Jokelainen syytti mediaa Uroksen negatiivisesta kierteestä: kielteinen julkisuus on hänen mukaansa vaikuttanut yrityksen henkilöstöön sekä suomalaisiin yhteistyökumppaneihin ja alihankkijoihin.

Toimitusjohtaja Jokelaisen mukaan yhtiössä mietitään, miten firma jatkossa pyrkii rakentamaan uudelleen ”yhteiskuntakuvaansa”. Mikäli epämääräinen ilmaisu tarkoittaa uuden suhteen rakentamista mediaa ja muuta yhteiskuntaa kohtaan, on sille todellakin tilausta. Yhtiö tuntuu pyörivän aivan omilla säännöillään muusta maailmasta piittaamatta.

Jos ja kun negatiivinen julkisuus on ollut yritykselle haitaksi, kannattaisi muiden syyttelyn sijaan katsoa syvälle peiliin.

Tämän sisällön mahdollistavat Oulun kaupunki, Oulun yliopisto ja Osuuskauppa Arina.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti