Tapasin Suomen 100-vuotispäivän bileissä erään Helsingin yliopiston tutkijan. Hän kertoi vaihtavansa alaa – hän opiskeli toista vuotta lääkäriksi.
Kysyin, oliko tutkimustyön pätkärahoitus tai ylipäätään työn epävarmuus syynä ratkaisuun. ”Ei, olin professori”, tutkija vastasi.
Tutkija kertoi syyksi yliopiston ankean työilmapiirin. Työstä saatu palaute, jos sitä ylipäätään sai, oli pääosin negatiivista. Ilmassa leijui jatkuva uhka siitä, olisiko omalla tutkimusprojektilla jatkoa ja millä resursseilla – ja nähtiinkö koko tutkimuksella olevan arvoa ensinkään.
Surullinen keskustelu maassa, jonka uskomaton nousu köyhästä maatalousyhteiskunnasta maailman vauraimpien maiden joukkoon perustuu pelkästään koulutukseen. Mitään muuta etua Suomella ei ole puolellansa: meillä ei ole merkittäviä luonnonvaroja, ei suotuisaa ilmastoa, ei suurta väkimäärää eikä kulttuurista monimuotoisuutta, joka toisi myös yritystoimintaan uutta dynamiikkaa, kuten Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Saksassa.
Pienellä maalla ei pitäisi olla varaa hukata yhtään lahjakkuusreserviä. Maiden kilpailukyky perustuu yhä enemmän innovaatioille ja osaavalle työvoimalle.
Suomi saa kiittää nousustaan vain ja ainoastaan korkeaa koulutusta ja sen tasa-arvoisuutta.
Peruskoulumme on edelleen huippu, se on kaikille sama, ja korkeakoulutus on maksutonta. Jokaisella on ainakin periaatteessa mahdollisuus kouluttautua pitkälle, jos niin haluaa.
Mutta haluammeko me sitä enää?
Koulutuksen arvostus on laskenut
Suomalaisten koulutustaso ei ole enää lähelläkään kansainvälistä kärkeä. Hälyttävintä kehitys on nimenomaan nuorten kohdalla.
Opetus- ja kulttuuriministeriön lokakuussa julkaistussa visiossa Korkeakoulutus ja tutkimus 2030 todetaan, että etenkin nuorissa ikäryhmissä Suomi on merkittävästi jäljessä maailman kärjestä. 25–34-vuotiaista suomalaisista vain 41 prosentilla oli korkeakoulutus vuonna 2016, mikä pudottaa meidät alle OECD-maiden keskiarvon.
Maailman korkeimmin koulutetut nuoret löytyvät nykyään Euroopan ulkopuolelta: Koreasta, Kanadasta ja Japanista.
Etenkin Aasian maat ovat viime vuosina rynnistäneet koulutustilastojen kärkeen. Vaikka Suomi olisi tavallaan edelleen ihan hyvä, tai yhtä hyvä kuin ennenkin, se ei enää riitä. Kun muut maat ovat koko ajan parantaneet juoksuaan, Suomi on jäänyt jälkeen.
OECD:n tilastot näyttävät murheellisilta myös pohjoismaalaisittain – joka ikisessä muussa Pohjoismaassa on korkeammin koulutetut nuoret kuin Suomessa. Jopa puolalaiset ovat koulutetumpia kuin me.
Suomen kaverimaita nuorten koulutustasossa OECD-keskiarvon alapuolella ovat nykyään Latvia, Viro, Espanja ja Kreikka.
Huonosti ajoitetut leikkaukset
Juha Sipilän (kesk.) hallituksen korkeakoulutukseen ja tutkimukseen tekemät valtavat leikkaukset eivät olisi voineet olla huonommin ajoitettuja. Keskustan lisäksi hallituksessa istuu kaksi muutakin puoluetta, kokoomus ja perussuomalaisten perillinen siniset. Ne ovat yhtä lailla vastuussa hallituksen toimista – etenkin kokoomus, jota edustaa pääkallopaikalla opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.
Kokoomuslaiset antavat mielellään ymmärtää julkisuudessa ja myös kulissien takana, että he eivät oikeastaan olisi halunneet tehdä koulutussäästöjä. Niihin oli kuitenkin pakko suostua valtiontalouden sopeuttamiseksi, vaikka ei oikeastaan olisi haluttu.
Kokoomuksen viesti on poliittisesti nerokas: he näyttäytyvät vastuullisena taloudenhoitajapuolueena, joka periaatteessa haluaisi puolustaa sivistystä, mutta ihan just nyt ei pysty.
Puolueen viimeaikaisista ulostuloista on voinut aistia, että kentän ja opposition kieltämättä kova, mutta myös oikeutettu kritiikki on viimein alkanut hermostuttaa myös kokoomuslaisia. Puheenjohtaja Petteri Orpo ja Grahn-Laasonen väittivät hiljattain yhteisessä pressitilaisuudessaan, että hallituksen koulutukseen tekemät leikkaukset olisi kompensoitu uusilla lisäpanostuksilla koulutukseen.
Väite ei pidä paikkaansa. Ensinnäkään koulutukseen tehtyjä leikkauksia ei ole peruttu, vaan raskaat säästöpäätökset – esimerkiksi korkeakoulujen perusrahoitusta nakertavat indeksien poistot – on päinvastoin pidetty voimassa huolimatta siitä, että valtiontalous on kohentunut.
Budjetin luovaa luentaa
Kaikkiaan hallitus on leikannut koulutuksesta Jyrki Kataisen (kok.) pääministerikaudelta lähtien vuositasolla noin miljardi euroa. Sipilän hallitus on jatkanut leikkauksia, jotka korkeakoulujen ja tutkimuksen osalta OKM:n budjetissa vain suurenevat hallituskauden loppua kohti: –183 miljoonaa (2017), –230 miljoonaa (2018), –290 miljoonaa (2019). Koko korkeakoulutuksen ja tutkimuksen budjetti OKM:ssä on noin 3,3 miljardia.
Säästöjen suuruusluokkaa on itse asiassa hiukan hankala saada selville, sillä luvut riippuvat siitä, mitkä kaikki määrärahat koulutukseen lasketaan mukaan ja puhutaanko vain tietyn vuoden vai koko hallituskauden panostuksista.
Valtion budjettia voi toisinaan lukea myös luovasti – tai sieltä voi tehdä sopivia poimintoja.
Tätä kokoomusministeritkin käyttivät hyväkseen esitellessään koulutuksen uusia lisäpanostuksia toimittajille. Orpo ja Grahn-Laasonen listasivat muun muassa Tekesin saaman 70 miljoonan lisärahan koulutuspanostukseksi ja ikään kuin tehtyjen leikkausten vastapainoksi.
OKM:n omissa listauksissa koulutuksen lisäpanostuksiksi on laskettu myös korkeakoulujen pääomittamisia, jotka voivat ollan kooltaan kymmeniä miljoonia euroja per oppilaitos. Pääomittamiset eivät kuitenkaan ole suoraa rahaa toimintaan, vaan niistä päätyy käyttövaroiksi vain sijoitetun pääoman tuotto, arviolta 5 prosenttia.
Kokoomuksen suosio ei horju
Näkyvin koulutusleikkausten vastustaja on ollut vihreät, jonka edellinen puheenjohtaja Ville Niinistö profiloitui ärhäkkänä säästöjen arvostelijana. Nykyisen puheenjohtajan Touko Aallon puheet jatkavat toki samaa linjaa, mutta Niinistön terrierrimäisyys puuttuu.
Kannatuksen perusteella kokoomus on onnistunut politiikassaan: viimeisimmässä gallupissa se oli edelleen suosituin puolue 22 prosentin kannatuksella. Muiden hallituspuolueiden kannatus on sukeltanut, mutta kokoomus sen kun porskuttaa.
Talouden ohitetusta taantumasta ja kovasta leikkauslinjasta huolimatta kokoomus on pysynyt hallituksessa jo yli kymmenen vuotta putkeen.
Kokoomuksella on suuri ja uskollinen kannattajakunta. Kuten MustReadin johtava politiikan tutkija Erkka Railo arvioi lokakuisessa kirjoituksessaan liikkuvista äänestäjistä, kokoomuksen äänestäjien porvarillinen vakaus ei horju edes hallitusvastuun aikana.
