Kommentti: Taloustieteen ihmiskuva ja viisi muuta pointtia

Viikon MustRead on pikakommentti ajankohtaisesta aiheesta. Se on luettavissa ilman rekisteröitymistä.

Heikki Pursiainen

Helsingin Sanomissa julkaistiin äskettäin kolumni, jossa arvioitiin taloustieteen Nobelin menneen oikeaan osoitteeseen, kun sen sai käyttäytymistaloustieteilijä Richard Thaler. Kolumnistin arvio voi hyvinkin olla oikea, mutta perustelut olivat melko erikoisia. Itse asiassa kolumni on aika hyvä esimerkki niistä virhekäsityksistä, joita taloustieteestä liikkuu muuten asioista hyvin perillä olevien ihmisten keskuudessa.

Kirjoitin jo aiemmin Thalerin tutkimuksesta, joten tämä kirjoitus ei käsittele sitä sen tarkemmin. Sen sijaan esitän kuusi kolumnin innoittamaa pointtia taloustieteestä. Pointit perustuvat eiliseen Twitter-keskusteluun.

1 Taloustieteen rationaalisuudella ei ole mitään tekemistä arkikielen ”järkiperäisyyden” kanssa.

”Kuka meistä voi kirkkain silmin väittää käyttävänsä rahaa vain järkiperustein”, HS:n kolumnin otsikko kysyy. Kolumnin mukaan nobelisti Thalerin elämäntyönä on ollut osoittaa, että ”ihmiset eivät tee taloutta koskevia päätöksiä pelkästään kylmän järkiperäisesti”.

Tässä sekoitetaan kaksi asiaa, yhtäältä arkikielen ”järkiperäisyys” ja toisaalta taloustieteen rationaalisen valinnan teoria. Näillä on yllättävän vähän tekemistä keskenään.

Monet järkiperäisen rahankäytön täydelliseltä vastakohdalta näyttävät asiat, kuten kreisi elämäntyyli ja rahan tuhlaaminen ”turhuuksiin” voidaan aivan hyvin selittää rationaalisen valinnan mallilla. Hullut Päivät eivät myöskään ole ristiriidassa rationaalisen valinnan teorian kanssa, toisin kuin HS:n kolumnissa väitetään.

Rationaalisuus viittaa nimittäin valintojen johdonmukaisuuteen, ei tavoitteiden ”järkevyyteen”. Aivan järjettömiä asioita (siis kolumnistin tai minun mielestäni) johdonmukaisesti tavoitteleva päätöksentekijä toimii täysin rationaalisesti.

Yhtä lailla päätöksentekijä, joka pyrkii järkiperäiseen toimintaan, voi toimia epärationaalisesti. Itse asiassa monet käyttäytymistaloustieteen tuloksista koskevat nimenomaan ihmisiä, jotka käyttäytyvät omasta mielestään järkiperäisesti.

Ajatellaan esimerkiksi henkilöä, joka haluaa aivan kylmästi ansaita mahdollisimman paljon rahaa markkinoilla. Mutta valitettavasti henkilön ajattelun inhimilliset rajoitteet johtavat hänet tekemään huonoja tai ainakin epäoptimaalisia valintoja tästä näkökulmasta. Näin ollen hänen toimintaansa ei (ehkä) voida kuvata rationaalisen päätöksenteon mallilla. Silti, jos tälle henkilölle esitettäisiin HS:n kolumnin otsikon kysymys, hän saattaisi ”kirkkain silmin” vastata toimineensa ”järkiperusteisesti”.

Toisin sanoen taloustieteen perusmallissa ei oleteta, että ihmiset pyrkivät toimimaan ”järkevästi”, eikä käyttäytymistaloustieteellinen rationaalisuuskritiikki kohdistu tähän olettamaan. Rationaalinen päätöksentekijä voi tehdä aivan hulluja juttuja ja epärationaalinen toimia kylmästi laskelmoiden.

2 Taloustieteen rationaalisen päätöksentekijän malli on mallinnusratkaisu, ei ihmiskuva.

Toinen yleinen valituksen aihe on taloustieteen ns. ihmiskuva. Mutta rationaalisen päätöksentekijän malli ei ole ihmiskuva, se on teoreettisten pohdintojen helpottamiseksi tehtävä mallinnusratkaisu.

Asiaa voi valottaa pohtimalla esimerkiksi liikennesuunnittelijaa, jonka tehtävänä on miettiä miten tietyn kaupungin liikenne pitäisi järjestää. Suunnittelija saattaa hyvinkin perustaa pohdintansa malliin, jossa hän mallintaa autoilijoita matka-aikaa minimoivina päätöksentekijöinä.

Olisi järjetöntä syyttää tätä liikennesuunnittelijaa ihmiskuvasta, joka latistaa ihmisen pelkäksi matka-aikaa kalkyloivaksi laskukoneeksi.

Liikennesuunnittelijan mallinvalinta ei ole kannanotto siihen, mitä on olla ihminen, vaan siihen, millainen teoria on riittävä liikennesuunnitelman tekemiseen.

Taloustieteilijän pyrkimys on sama kuin liikennesuunnittelijan. Rationaalinen päätöksentekijä on tyylitelty olio. Se ei ole kannanotto ihmisyyden luonteesta, vaan siitä miten voidaan rakentaa toimiva teoria vaikkapa työn tarjonnasta. Perusteltu rationaalisen mallin kritiikki onkin aina kohdistunut juuri tähän. Kriitikot ovat osoittaneet, ettei rationaalinen malli ole riittävän hyvä kuvaamaan jotakin ilmiötä, vaan tarvitaan toisenlainen, joustavampi valintamalli.

Taloustieteilijöiden, kuten liikennesuunnittelijoidenkin, ihmiskuva on siis aivan yhtä avara ja monipuolinen kuin muidenkin. Ajoreitin valinnan tai työn tarjonnan mallintaminen eivät ole heidän kannanottojaan ihmisyydestä.

3 Oikeustaju, sosiaaliset preferenssit, yhteistyö jne. voidaan aivan hyvin selittää rationaalisen päätöksenteon mallilla.

Kolumnisti kertoo, että oikeudentaju ja epäreilun tarjouksen hylkääminen ovat asioita, joita ei voida selittää rationaalisella käyttäytymisellä. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Rationaalisuus olisi aika surkea nimitys sellaiselle käyttäytymiselle, joka sulkisi tällaiset ilmiöt pois.

Sosiaalisten normien rationaalisesta selityksestä voi lukea kansantajuisesti esimerkiksi täältä.

4 Taloustieteen olennaiset kysymykset eivät useinkaan liity yksittäisten päätöksentekijöiden rationaalisuuteen.

Taloustieteen kiinnostuksen kohteena eivät useinkaan ole yksittäiset päätöksentekijät, vaan esimerkiksi erilaisten markkinoiden toiminta. Markkinoilla toimijoilla on usein erittäin voimakkaat kannustimet toimia rationaalisesti. Yhtäältä virheistä rangaistaan ankarasti, ja toisaalta onnistumisista palkitaan runsaskätisesti.

Markkinoilla, joilla muut toimivat lyhytnäköisesti tai muuten virheellisesti, se ainoa rationaalinen tyyppi rikastuu helposti. Virheitä tekevät joutuvat tyhjätaskuina pois markkinoilta. Siksi epärationaalista käytöstä on vaikea ylläpitää markkinoiden paineessa.

Yksittäisten ihmisten epärationaalisuutta kiinnostavampi kysymys onkin monesti se, miten inhimillisen ajattelun rajoitteet heijastuvat markkinoiden toimintaan ja esimerkiksi markkinahintojen määräytymiseen. Jos rationaaliseen valintaan perustuva näkemys markkinoiden toiminnasta on väärä, täytyy olla niin, että merkittävä osa ihmisistä toimii erittäin voimakkaista kannustimista huolimatta jatkuvasti ja järjestelmällisesti omia intressejään vastaan.

Se, missä määrin tämä pitää paikkansa on selvästi paljon vaikeampi kysymys kuin yksittäisten ihmisten kyky ja halu rationaaliseen käyttäytymiseen.

5 Käyttäytymistaloustiede ei ole koulukunta.

HS:n kolumnissa väitetään, että käyttäytymistaloustiede on taloustieteen koulukunta. Näin ei ole, käyttäytymistaloustiede on täysin taloustieteen valtavirrassa. Alalta on Thaleria ennen myönnetty ainakin kaksi Nobelia. Käyttäytymistaloustieteellisiä tutkimuksia julkaistaan kaikissa alan parhaissa lehdissä ja samat tutkijat tekevät käyttäytymistaloustieteellisiä ja ”perinteisempiä” tutkimuksia.

Suuri osa empiiristä taloustiedettä on lisäksi sellaista, ettei sen pätevyys riipu millään tavalla siitä, omaksuuko käyttäytymistaloustieteellisen vai rationaaliseen päätöksentekoon enemmän nojautuvan asenteen.

Käyttäytymistaloustieteen ja rationaalisen valinnan teorian välinen jännite on tavallista tieteellistä keskustelua, eikä jaa taloustiedettä koulukuntiin.

6 Kuka nudgaa nudgaajia?

Käyttäytymistaloustieteellisen tutkimuksen kenties merkittävin vaikutus käytännön politiikkaan on ns. nudge-ajattelun esiinmarssi. Nudge-ajattelun ydin on se, että rajoitetusta rationaalisuudesta kärsiviä ihmisiä voidaan ”tönäistä” tekemään omalta kannaltaan parempia valintoja, esimerkiksi muotoilemalla valinnat sopivasti. Tönäisijänä voi olla esimerkiksi viranomainen joka kannustaa säästäväisyyteen tai terveellisiin elintapoihin.

Nudge-ajattelussa on kuitenkin sama ongelma kuin kaikessa paternalismissa. Viranomaiset ja politiikot ovat aivan yhtä alttiita lyhytnäköisyydelle, itsekontrolliongelmille ja muille ajattelun rajoituksille kuin kaikki me muutkin.

Muiden rahoilla pelaavien poliitikkojen ja byrokraattien paine ylittää nämä rajoitteet voi hyvinkin olla pienempi kuin omassa elämässään korkeimmilla mahdollisilla panoksilla pelaavien ihmisten. Siksi ei ole ollenkaan selvää, että viranomaiset osaisivat tai haluaisivat aina tönäistä ihmisiä nimenomaan oikeaan suuntaan.

Ajatus siitä, että vastaus ihmisten päätöksenteon rajoitteisiin on nudge-ajattelu, tai muu paternalismi, on kiistanalainen. Vaikka ihmiset eivät ole täydellisen rationaalisia, voivat he silti olla useimmiten oman elämänsä parhaita asiantuntijoita.