Kommentti: STT:n valtiontuki on pelottava ajatus – Suomi tarvitsee myös itsenäistä, valtiosta irrallista journalismia

Viikon MustRead on pikakommentti ajankohtaisesta aiheesta. Se on luettavissa ilman rekisteröitymistä.

Anne Moilanen
Totuuspalsta

Anne Moilanen

Päätoimittaja

Valtion mediatuet ovat olleet syksyn kuuma puheenaihe. Kaupallinen media on vaatinut jo vuosia, että myös sen pitäisi päästä veronmaksajien euroista ainakin jossain määrin osalliseksi – eikä vain pelkän Yleisradion, jonka koko toiminta on turvattu verovaroin.

Ministeri Anne Bernerin (kesk.) johtama liikenne- ja viestintäministeriö on luonut tv-uutistoimintaa varten väliaikaisen tuen, jota ovat parhaillaan hakemassa ainakin MTV ja pikkuruinen AlfaTV. Rahaa on tukipotissa tarjolla tälle vuodelle yksi ja ensi vuodelle kaksi miljoonaa.

Kannattavuutensa kanssa kamppailee myös maan ainoa uutistoimisto STT-Lehtikuva Oy. Uutistoimiston edustajat, etunenässä yhtiön hallituksen jäsen ja Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola, ovat vaatineet, että myös STT:lle pitäisi antaa valtion tukea.

STT:n tuki olisi Mervolan mukaan kilpailuneutraali, koska STT on suomalaisten mediakonsernien omistama. STT:n tukemisen kautta valtion tukieurot valuisivat tasaisesti kaikkiin niihin lukuisiin medioihin, jotka STT:n maksullista palvelua edelleen käyttävät.

Käytännössä STT:n tuki voisi tarkoittaa sen omistaja-asiakaslehdille alempia maksuja. Myös muunlaisia tuen muotoja on otettu esiin taustakeskusteluissa. Voisiko valtio jollain lailla ryhtyä itse STT:n asiakkaaksi? Jos voittoa tavoittelevan osakeyhtiömuotoisen STT:n tukeminen yritystuella on vaikeaa, niin voisiko STT muuttua vaikkapa osuuskunnaksi?

Valtion näkökulmasta STT ei ole tehnyt omaa tukemistaan helpoksi. STT:n omistajakonsernit ovat itse lakanneet tilaamasta omille lehdilleen yhteisen uutistoimistonsa palveluja. Helsingin Sanomat, Kauppalehti ja kaikki ruotsinkieliset lehdet ovat hylänneet STT:n asiakkaina ja jättäneet sen oman onnensa nojaan.

Ristiriitaa voi nähdä myös siinä, että kaupallisen median edustajat ovat arvostelleet yhteiskunnan rahoitusta Ylelle media-alan kilpailutilannetta vääristäväksi. Mahdollinen STT:n kautta pääasiassa maakuntalehdille itselleen kanavoituva tuki olisi kuitenkin jees.

Vajaa vuosi sitten käynnistynyt Ylegate oli yksi osoitus siitä, että rahoittajan ja rahoitettavan välinen suhde on aina jollain lailla jännitteinen.

Tämän vuoksi voikin pitää hieman yllättävänä, että STT ja myös MTV hinkuavat valtion rahoitettaviksi.

Tietenkin silläkin on toki merkitystä, olisiko valtion rahoitusosuus 100, 50 vai 10 prosenttia.

Pekka Mervolan STT:lle ehdottama 5 miljoonan euron vuosittainen valtiontuki olisi kuitenkin myös mittavakaavallisesti erittäin merkittävä. STT:n vuoden 2016 liikevaihto oli reilut 10 miljoonaa.

Millä voitaisiin varmistaa, että valtion tukeman STT:n palomuuri pitää – siis että rahoituksesta päättävät poliitikot eivät pääsisi vaikuttamaan uutistoimiston journalismiin?

Yksi palomuuri STT:llä tosin on jo valmiiksi. Se on se, että mikään STT:n asiakaslehti ei ole velvollinen julkaisemaan yhtään uutistoimiston juttua.

Eli jos vaikkapa Keskisuomalainen olisi sitä mieltä, että STT:n uutinen STT:n rahoituksessa avustaneesta ministeri Berneristä olisi liian myönteinen, niin Keskisuomalaisen ei olisi pakko julkaista sitä.

Tämä on kuitenkin vain kuvion pintataso.

Valtionrahotus muuttaa aina jollain lailla toiminnan luonnetta – olipa kyseessä virasto, taidelaitos tai mediayhtiö. Riippuvaisuus valtiosta on syvällinen ja monisyinen asia, jota voi olla pintatasolla vaikea havaita. Valtion tuen vastaanottaminen tuottaa saajataholle myös velvollisuuksia, vähintään raportointivelvollisuutta.

STT:n ja sen asiakasmedioiden journalismi (Yleä lukuunottamatta) on aina ollut yksityisesti rahoitettua, valtiosta riippumatonta. STT:tä on itse asiassa jollain lailla jopa määrittänyt juuri riippumattomuus valtiosta – vastakohtana valtionyhtiö Yleen.

Suuri osa suomalaisesta mediasta julkaisee edelleen, tälläkin hetkellä, STT:n uutisia.

Politiikassa voi tapahtua mitä tahansa, kuten Yhdysvaltojen presidentinvaali viimeksi osoitti.

Siksi on pelottava, itse asiassa suorastaan äärimmäisen karmaiseva ajatus, että kaikki Suomessa julkaistut uutiset olisivat valtion rahoittamia.

Suomi tarvitsee myös itsenäistä, valtiosta irrallista journalismia.

 

Lisää aiheesta:

STT – tietotoimistojen Titanic?

MTV hakee muutosta toimilupaan – voi näin saada valtiolta miljoonatukia

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta