Suomessa pienten lasten vanhemmilla on lähes mihin tahansa maahan verrattuna hyvät mahdollisuudet hoitaa lasta kotona. Ansiosidonnaista perhevapaata on tällä hetkellä 10 kuukautta, minkä jälkeen tulonsiirrot tippuvat merkittävästi.
Kuten MustReadin lokakuussa julkaistussa jutussa kerrottiin hallituksen perhevapaauudistuksen luvataan samaan aikaan ”lisäävän tasa-arvoa, säilyttävän mahdollisuuden hoitaa lasta kotona kolmevuotiaaksi sekä lisäävän varhaiskasvatukseen osallistumista”.
Isien kiintiöistä on puhuttu pitkään. Jo edellisellä hallituskaudella keskusteltiin 6+6+6-mallista, jossa olisi isille kuuden kuukauden kiintiö. Kuuden kuukauden isäkiintiöstä ei kai kukaan enää haaveile. SDP:n keväällä esittelemässä mallissakin ehdotetaan vain kolmen kuukauden kiintiötä isille. Hallitus aikoo uudistaa perhevapaat vielä tällä hallituskaudella.
Tällä viikolla isien kiintiöistä on keskusteltu Twitterissä: #isäaikaa. Keskusteluun osallistui muiden muassa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.), joka haluaa kannustaa isiä käyttämään enemmän perhevapaita.
”Isyysvapaa täyttää ensi vuonna neljäkymmentä vuotta. Siksi on yllättävää, että lähes viidennes isistä ei edelleenkään käytä lainkaan perhevapaata,” Saarikko totesi blogissaan.
Viime viikolla Elinkeinoelämän keskusliitto järjesti seminaarin, jossa EK:n työelämäjohtaja Ilkka Oksala kertoi EK:n kannattavan isien korvamerkittyjä kiintiöitä. Samaa viestiä tuli hyvin kirkkaana SAK:n reilu vuosi sitten järjestämässä seminaarissa. Myös lähes kaikki eduskuntapuolueet haluavat uudistaa perhevapaita. Missä siis hiertää? Poliittisesti päätös ei ole helppo, kun perussuomalaiset ovat onnistuneet leimaamaan perheuudistuksen perheiden pakottamiseksi. Perheuudistuksen yhteydessä on tosin ehdotettu isäkiintiön lisäksi myös monia joustoja, koska työelämäkin on muuttunut.
Olen käynyt aiheista lukuisia keskusteluita tavallisten perheiden kanssa. Usein taustalla paistaa pelko siitä, että äiti joutuisi palaamaan töihin nykyistä aiemmin. Usein kuulee äitien sanovan, että moni isä ei kiintiötään kuitenkaan haluaisi käyttää. Väitän kuitenkin, että moni isä olisi tyytyväinen voidessaan sanoa työpaikallaan pitävänsä tämän hänelle kuuluvan esimerkiksi kolmen tai kuuden kuukauden kiintiön. Moni työpaikka on edelleen valitettavasti niin konservatiivinen, että isän jäämistä kotiin ei pidetä kannustettavana. Kiintiö tekisi isälle tilanteen nykyistä helpommaksi. Ihmettelenkin, miksi miehet eivät ole aktiivisemmin vaatineet kiintiötä isille. Tuskin isän paremmasta osallistumisesta lapsen hoitamiseen olisi isän kannalta haittaa myöskään huoltajuuskiistoissa.
Keskusteluissa ilmenee, että selvästi erityisesti moni äiti kokee isäkiintiön olevan automaattisesti pois äidiltä. Pitääkö näin olla? Kysymys on poliittisesti vaikea, koska harva Arkadianmäellä kehtaa ehdottaa nykyistä kalliimpaa systeemiä. Yksi ratkaisu voisi olla tukien leikkaaminen sieltä, missä niitä ei aivan välttämättä tarvita.
Mielestäni olisi aivan perusteltua laittaa lapsilisiin tuloraja. Sosiaalituet ja tulonsiirrot on tarkoitettu köyhille, ei ylemmän keskiluokan varallisuuden kerryttämiseen.
Nykytilanteessahan monet pienipalkkaisetkin lapsettomat tukevat verorahoillaan hyvätuloistenkin perheiden lisääntymistä. Pienipalkkainen lapseton valitsisi todennäköisesti mieluummin pienemmän veroprosentin kuin mahdollisuuden tukea päiväkoteja ja ylläpitää järjestelmää, jossa kotiäidit syrjäytyvät.
Suomessa monet äidit varsin hyvin toimeentulevissa perheissä hoitavat lapsiaan kotona kolmevuotiaiksi veronmaksajien tuella, ja sen jälkeen saada lapsen verorahoilla tuettuun päivähoitoon. Samalla perhe voi käyttää omia rahojaan vaikka omakotitaloon tai osakesalkkuun.
Kuinka monelle hyvin toimeentulevalle perheelle tulisi esimerkiksi mieleen vaihtaa autonsa tai asuntonsa edullisempaan siinä vaiheessa, kun kulut kasvavat lapsen takia? Toivottavasti monelle, koska Suomessa tyypillisesti otetaan asunto- ja autolainat aivan tappiin, eikä pienintäkään pelivaraa tilanteen muuttuessa ole.
Jokainen tottakai haluaa itselleen sosiaalituet ja moni kiivastuukin pelkästään keskustelun siirtymisestä alueelle, jossa tukien leikkaaminen voi tulla edes puheeksi. Keskustelun olisi kuitenkin suotavaa siirtyä enemmän siihen suuntaan, mikä on reilua ja järkevää. Ketkä sosiaaliturvaa todella tarvitsevat?
