Tällä viikolla julkistettujen Pisa-tulosten mukaan suomalaiset koululaiset pärjäävät erinomaisesti, kun heidän pitää ratkaista tehtäviä yhteistyössä muiden kanssa. Uutisotsikoihin ja julkiseen keskusteluun mahtui kuitenkin tuoreeltaan yksi murhe: pojat.
Suomalaisnuorten keskimääräisiä tuloksia paremmin pärjäsi tutkimuksessa vain kuusi maata, mutta eri sukupuolten keskimääräisten tulosten erot ovat Suomessa kaikista suurimmat – tyttöjen hyväksi. Tutkimus osoitti jälleen kerran huolen pojista, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) totesi Demokraatille.
Olisi yksinkertaista vetää tuloksista johtopäätös, että suomalaispojat ovat poikkeuksellisen huonoja yhteistyössä, mutta sitä tulokset eivät mitenkään kerro.
Tarkalleen ottaen tutkimuksessa ei oikeastaan edes mitattu yhteistyökykyä vaan kykyä ratkaista ongelmia yhteistyössä muiden kanssa. Toiseksi, sekä poikien että tyttöjen keskimääräisten tulosten sisään mahtui laaja skaala erilaisia tuloksia. Kuten Oslon yliopiston kasvatuspsykologian professori Markku Niemivirta painotti Twitterissä ja sittemmin Ylen haastattelussa, skaala on oikeastaan niin laaja, ettei siitä voi tehdä kategorista jakoa huonosti pärjääviin poikiin ja hyvin pärjääviin tyttöihin.
Kolmanneksi, tyttöjen keskimääräiset pisteet olivat parempia myös kaikissa muissa maissa. Suomi ei siis ollut tässä mielessä poikkeus.
Sitten on vielä sekin, että tulokset näyttävät varsin erilaisilta, jos otetaan huomioon erot lukutaidossa. Niemivirran laskelmien mukaan sukupuoli selittää kuusi prosenttia eroista yhteistoiminnallisessa ongelmanratkaisussa, mutta tämä katoaa lähes olemattomiin, jos otetaan huomioon suorituserot lukutaidossa.
Seuraa liuta kysymyksiä: Johtuvatko erot lukutaidossa todella eroista lukutaidoissa vai ovatko tytöt parempia siinä, miten lukutaitoa Pisa-tutkimuksissa mitataan? Onko taustalla vaikkapa eroja siinä, miten motivoituneita nuoret ovat suorittamaan Pisa-testin? Jos erot johtuvat lukutaidosta, miksi pojat pärjäävät siinä keskimäärin huonommin?
”En usko, että se liittyy vain biologiaan, vaan pikemminkin esimerkiksi eroihin harrastuneisuudessa ja mahdollisesti stereotyyppisiin rooleihin, jotka liittyvät huolellisuuteen ja tunnollisuuteen”, Niemivirta sanoo Ylelle.
Malttia yleistämiseen
Pisa-tulosten uutisointi tuo hyvin esille sen, miten helposti yleistämällä saa aikaan keinotekoisia ryhmiä, jotka korostavat sukupuolta enemmän kuin olisi tarpeen. Toisin sanoen on helppo luisua yksinkertaistamaan asioita sukupuolen piikkiin.
Opettajia onneksi kannustetaan tietoiseksi tästä uudessa opetussuunnitelmassa, ja Opetushallitus julkisti viime syksynä myös oppaan entistä sukupuolitietoisemman perusopetuksen tueksi.
Perusopetuksen opetussuunnitelmassa kehotetaan muun muassa huomioimaan perinteisten sukupuoliroolien vaikutukset silloin, kun oppilas pohtii kiinnostuksen kohteitaan ja tekee jatko-opintovalintoja. Oppaassa taas patistellaan opettajia muun muassa miettimään, vaikuttaako oppilaan sukupuoli siihen, mitä opettaja tältä vaatii. Oppimistulosten arvioinneissa on aiemmin esimerkiksi havaittu, että pojilta on vaadittu saman arvosanan saamiseksi enemmän osaamista matematiikassa ja tytöiltä äidinkielessä.
Miten kannustus on käytännössä toiminut, sitä pitää kysyä opettajilta. Julkisuudessa puhe Opetushallituksen linjauksista on valitettavan usein typistynyt siihen, mitä ihmisen haarovälistä löytyy ja saako sanoa ”tyttö” tai ”poika”. Viimeksi tämän näkemyksen äänenkannattajaksi nostettiin lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Hän viittasi opetushallituksen linjaukseen Ilta-Sanomien haastattelussa ja totesi lopulta, ettei ”pojalta tarvitse pippeliä viedä, eikä tytöltä pimppiä”.
Tarkemmin katsottuna Sinkkosen kritiikin kärki näyttää olevan, että hänen mielestään pienille lapsille ei tule puhua muunsukupuolisuudesta ja että sukupuolta ei tulisi häivyttää. Sen sijaan sukupuoliroolit hänkin näkee liian suppeiksi ja toteaa, että näistä tulisi pyrkiä pois:
”Koulussa hyvin pärjäävää poikaa pidetään nörttinä ja häntä kiusataan. Se on ihan idioottimaista.”
Todellisuudessa keneltäkään ei tietysti olla viemässä minkäänlaisia sukuelimiä saati sukupuolta. Oikeastaan päinvastoin: pyrkimyshän on, että lapsi saa olla oma itsensä ja ilmentää sukupuoltaan siten kuin haluaa. Juuri niin kuin Sinkkonenkin toivoi. Samalla Opetushallituksen linjaus herättelee opettajia miettimään sitä, millaisia sukupuoleen liittyviä ajatuksia, uskomuksia ja malleja he välittävät, ja tällaista herättelyä voi muuten suositella muillekin kuin opettajille. Jotta lapset eivät oppisi liittämään sukupuoltaan syyttä vaikkapa sitten heikompaan kykyyn ratkaista ongelmia yhteistyössä muiden kanssa.
Uskomukset ovat nimittäin siitä pirullisia, että ne alkavat herkästi toistaa itseään ja istuvat tiukassa. Olivat sitten negatiivisia tai positiivisia.
Keinotekoisen yleistämisen välttäminen ei tietenkään tarkoita sitä, että päättäjät eivät saisi koskaan olla huolissaan Pisa-tulosten sukupuolieroista. Se tarkoittaa vain hieman malttia kaiken julkisuuspyörityksen keskelläkin – ja sopivan kriittistä asennetta myös omia uskomuksia kohtaan.
Entä mikä Pisa-tulosten tärkein anti sitten oli, jos eivät sukupuolien väliset erot? Poikien kouluongelmista väitellyt yliopistonlehtori Harry Lunabba Helsingin yliopistosta toteaa blogissaan toivovansa tarkempaa tutkimusta kaikkein huonoimmin kouluissa pärjäävästä ryhmästä.
Hän muotoilee kysymyksen näin: onnistuvatko integraatioon perustuvat tukitoimet säästökuurille laitetuissa kouluissa, joissa luokkien oppilasmääriä kasvatetaan?
