Suomen Keskustan uusi puheenjohtaja Annika Saarikko ryhtyy johtamaan puoluetta, josta liki kaikki ovat sitä mieltä, että se on historiansa pahimmassa kriisissä, jopa tuhon partaalla. Mielipidemittaukset eivät kuitenkaan kerro kaikkea puolueen vaikutusvallasta ja todellinen kannatus mitataan vasta vaaleissa. Keskustan asema suomalaisen politiikan keskellä tekee siitä kannatustaan vahvemman toimijan. Pienikin kannatuksen nousu riittää tekemään keskustasta hallituskumppanina liki korvaamattoman, eikä sen saavuttaminen ole Saarikolle mikään mahdottomuus.
Puolue tuhon tiellä?
On jo miltei klisee sanoa, että keskusta on kriisissä.
Väite onkin totta, jos katsotaan mielipidemittauksia, joiden mukaan keskustan kannatus on noin 10 prosenttia. Keskustan tulos edellisissä eduskuntavaaleissa oli sen heikoin itsenäisyyden ajan Suomessa. Siitä kannatus on mielipidemittauksissa edelleen laskenut. Yleisesti arvioidaan, että keskustalla on vaara taantua pysyvästi pienehköksi puolueeksi, ehkä jopa vaipua merkityksettömyyteen.
Kuten Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Marko Junkkari asiaa arvioi: “[Keskustan tilanteessa] kyse ei ole kannatuskyselyiden prosentin kymmenyksistä. Kyse on siitä, onko keskustaa enää kohta lainkaan olemassa.”
Junkkarin lausunto antaa hyvän kuvan siitä yleisestä tunnelmasta, jolla keskustan tilannetta nyt arvioidaan. Iltalehden toimittaja Lauri Nurmi puolestaan tiivisti, että keskustaa uhkaa perussuomalaisten kohtalo: hajoaminen, jäljelle jääneiden radikalisoituminen ja siitä vaipuminen mitättömäksi pikkupuolueeksi.
Pitkällä tähtäimellä on toki totta, että keskusta käy demografista viivytystaistelua, mutta on hyvä muistaa, että Annika Saarikon onnistuminen tai epäonnistuminen puoluejohtajana mitataan lyhyellä – alle viiden vuoden – tähtäimellä. Olennaista on, että Saarikko kykenee viemään puolueensa vaalivoittoon tulevissa kunta- ja eduskuntavaaleissa vuosina 2021 ja 2023.
Se ei muuten ole aivan niin vaikeaa, kuin luulisi.
Keskusta on edelleen vallassa
Ensinnäkin on hyvä muistaa, että jos joku ulkopuolinen tarkastelisi Suomen poliittista tilannetta tuntematta sen tarkemmin puolueiden historiaa, hän saattaisi yllättyä väitteestä, että keskusta on henkitoreissaan.
Vaikka kannatus mielipidemittauksissa on alhainen, puolue istuu tukevasti hallituksessa käyttämässä valtaa. Keskustalla on viisi ministeriä Sanna Marinin hallituksessa eli yli neljännes hallituksen ministerisalkuista, mukaan lukien toiseksi vaikutusvaltaisin asema eli valtiovarainministerin salkku.
Puolue sai hallitusohjelmaa laadittaessa läpi kaikki keskeiset vaatimuksensa ja valtiovarainministerin asemasta käsin puolueella on valtaa jopa siihen, mitä muut ministeriöt voivat tehdä ja eivät voi. Taloudellinen taantuma on omiaan entisestään korostamaan muutenkin vaikutusvaltaisen valtiovarainministerin asemaa.
Keskustan vaikutusvallan salaisuus on siinä, että se on suomalaisen politiikan keskellä. Suomalaisen puoluepolitiikan dynamiikka on viimeisten kymmenen vuoden aikana vienyt suuntaan, jossa laidat erkanevat toisistaan, jolloin poliittisen keskustan merkitys korostuu.
Niin kauan kuin keskustalla on noin 30 kansanedustajaa, on vaikea kuvitella enemmistöhallitusta, joka kyettäisiin kokoamaan ilman keskustaa.
Jussi Halla-ahon johtamasta perussuomalaiset-puolueesta on tullut aikaisempaa selkeämmin oikeistopopulistinen puolue, jolle maahanmuuton vastustaminen on niin tärkeää, että sen eteen ollaan valmiita jopa tärvelemään puolueen aikaisemmin suurin piirtein salonkikelponen maine. Kokoomus ja vasemmistopuolueet eivät enää mahdu samaan hallitukseen ennen muuta talouspoliittisten erimielisyyksien vuoksi.
Ja vaikka valta vaaleissa keikahtaisikin oikealle ja perussuomalaiset ja kokoomus voittaisivat vaalit, nekään eivät kykene luomaan enemmistöhallitusta ilman keskustaa ainakaan lähitulevaisuudessa. Näistä laskelmista seuraa myös, että keskusta on elintärkeä kumppani miltei tahansa kuviteltavissa olevalle hallituskoalitiolle, minkä seurauksena sen painoarvo hallituksessa saattaa olla jopa suurempi kuin sen kansanedustajien määrä antaisi olettaa.
Tämä tilanne tekee keskustasta tulevien hallitusten kuninkaantekijän, jos se pystyy pitämään päänsä pinnalla ja kannatuksensa yli 10 prosentissa myös tulevaisuudessa. Jos Annika Saarikon menestystä mitataan sillä, kykeneekö hän saamaan keskustan tavoitteita läpi hallituksessa, hänellä on hyvät kortit käsissään.
Keskustan kenttä on protestinsa ilmaissut
Mutta on tietysti totta, että jos keskustan kannatus jatkaa hupenemistaan, jossain kohtaa käy huonosti. Entä jos kannatus ei käänny nousuun?
On toki totta, että äänestäjien halllitseva luonteenpiirre on kiittämättömyys, kuten mielipidemittauksia laativa Taloustutkimus oy:n tutkimusjohtaja Juho Rahkonen on luonnehtinut. Ei ole mitään takuita siitä, että kannatus nousee yksin sen voimalla, että keskusta saa tavoitteitaan läpi hallituksessa.
Ylipäänsä kannatuksen nostaminen hallitusvastuussa on erittäin vaikeaa. Kuten tunnettua, yksikään “suuri” puolue ei ole kyennyt nostamaan kannatustaan hallitusvastuussa tällä vuosituhannella. Viimeksi siihen kykeni SDP* vuosina 1999–2003.
Mutta on hyvä huomata, että näissä laskemissa verrataan puolueen tulosta kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa. Kannatuksen nostaminen eduskuntavaaleista toiseen samalla kun istuu hallituksessa onkin tosiaan vaikeaa. Mutta ainakin alkuvaiheessa Saarikolle riittää jo se, että hän saa puolueensa kannatuksen nousemaan mielipidemittausten nykytasosta, noin 10 prosentista, edellisten eduskuntavaalien tuloksen tasolle noin 13 prosenttiin. Se ei ole yhtä hankalaa.
Kaikkien puolueiden kannatus heiluu vaalien välillä ja äänestäjät antavat mielipidemittausten välityksellä muitakin viestejä kuin vain ennakoivat äänestyskäyttäytymistään tulevissa vaaleissa. Kansalaiset voivat esimerkiksi ilmaista tyytymättömyyttään “omaan” puolueeseensa vaalien välisissä mielipidemittauksissa, mutta vaalien tullen palata jälleen sen äänestäjiksi. Ensi keväänä on kuntavaalit ja kun protesti on nyt kanavoitu mielipidemittauksissa ja puheenjohtajan vaihdoksessa, on jopa todennäköistä, että keskustan kannatus kääntyy jälleen nousuun.
Odotukset ovat matalalla ja se on hyvä asia
Palataanpa vielä kerran analyytikkojen ja toimittajien mataliin odotuksiin. Keskustan tilannetta on viime kuukausina luonnehdittu toinen toistaan synkemmin värisävyin. Mutta tilanteessa on myös valoisa puolensa. Kun julkisuudessa laaditaan jo potilaan muistokirjoitusta, vähäisetkin elonmerkit herättävät suurta riemua. Kun odotukset ovat lattianrajassa, pienikin nousu vaikuttaa käänteentekevältä.
Samanlainen psykologia vaikuttanee siinä, että 1990-luvun jälkeen varsinkin suuremmissa puolueissa “heikot” ja “vahvat” puoluejohtajat näyttävät seuranneen toinen toistaan. Näin on ollut myös keskustassa. “Vahvaa” Esko Ahoa seurasi “heikko” Anneli Jäätteenmäki, jota seurasi “vahva” Matti Vanhanen, jota seurasi “heikko” Mari Kiviniemi, jota seurasi “vahva” Juha Sipilä, jota seurasi “heikko” Katri Kulmuni. (Olen tarkastellut ilmiötä täällä.)
Istuvaa puheenjohtajaa verrataan aina edelliseen. Jos edellinen puheenjohtaja menestyi, nykyinen vaikuttaa häneen verrattuna huonolta ja heikolta, ja päinvastoin. Nyt Annika Saarikkoa verrataan epäonnistuneeseen Kulmuniin. Tilannetta voi pitää Kulmunin kannalta myös epäreiluna. Odotukset olivat kovat, eikä Kulmuni saanut kunnolla edes täyttä vuotta aikaa toteuttaa näkemyksiään puoluejohtajana.
Tämä edelliseen puheenjohtajaan vertaaminen tarjoaa Saarikolle kuitenkin vahvaa vetoapua hankalassa paikassa. Puheenjohtajaa vaihtamalla puolue ikään kuin siivoaa vanhat epäonnistumiset pois, laittaa ne edellisten puheenjohtajien syyksi, ja aloittaa puhtaalta pöydältä uutta kohti. Kun protesti on huudettu julki, uudelle puheenjohtajalle annetaan työrauha. Jollei jotain odottamatonta tapahdu, Saarikko saa keskittyä puolueen johtamiseen vuosien ajan.
On toki selvää, että keskusta soutaa kannatuksensa kanssa vastavirtaan tilanteessa, jossa maaseutumaiset kunnat tyhjenevät ja ihmiset muuttavat Etelä-Suomen suuriiin kaupunkeihin. Niissä keskustalla ei vieläkään ole kunnon jalansijaa. Tässä hankalassa tilanteessa kunnon vaalivoiton saavuttaminen vaatii ylipäänsä entistä enemmän työtä. Mahdotonta se ei silti ole, koska muutkin puolueet ovat pienentyneet alle 20 prosentin vaalikannatuksen puolueiksi. Ja vain viisi vuotta sitten, vuoden 2015 vaaleissa, keskusta oli selvästi maan suurin puolue.
Ensi kevään kuntavaaleissa odotuksia parempi tulos ei ole mahdottomuus, kun odotukset ovat jo nyt maanrajassa. Se antaisi lisävauhtia vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalikamppailuun, jossa keskustalle riittää niin hyvä tulos, että se pysyy poliittisen keskustan ohittamattomana hallituskumppanina vaikuttamassa Suomen asioihin. Silloin Saarikko olisi onnistunut.
*Korjaus 15.9.2020: Kirjoituksessa väitettiin, että kokoomus olisi kyennyt nostamaan kannatustaan vaalikautena 1999-2003. Tosiasiassa SDP nosti kannatustaan vaalikaudella 1999-2003, ei kokoomus.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.