Eduskunnan puhemies ja perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho julkaisi äskettäin muistelmateoksensa Jussi Halla-aho – elämäkerta. Kuten odottaa sopii, teos on herättänyt laajaa huomiota. Onhan Halla-aho on yksi aikamme kiistellyimmistä poliitikoista ja merkittävä vallankäyttäjä.
Tässä kirjoituksessa en käsittele niinkään itse kirjaa, vaan sen herättämää julkisuutta. Julkisen keskustelun perusteella toimittajat pitivät kirjan avainkohtana vuoden 2019 tilannetta, jossa Halla-aho mietti, haluaako hän jatkaa puolueensa puheenjohtajana vielä kahden vuoden ajan.
Kirjassa Halla-aho kertoo joutuneensa jo vuonna 2016 vaikeaan henkilökohtaiseen kriisiin. Hänelle selvisi, että hänen avioliittonsa ulkopuolinen suhde oli johtanut raskauteen. Halla-ahon mukaan hänen rakastajattarensa oli salaa luopunut ehkäisystä tullakseen raskaaksi toivoen, että tämä pakottaisi hänet luopumaan perheestään. Tilanne johti Halla-ahon elämässä voimakkaaseen ahdistukseen ja syyllisyydentunteisiin.
Esimerkiksi Yle lainaa jutussaan Halla-ahon omaa arviota tilastaan: ”Voin todella huonosti [vuoden 2019 toim. huom.] vaalien jälkeen. Olin alkanut kärsiä unettomuudesta muutamaa vuotta aiemmin. Pääasiallinen syy oli todennäköisesti avioliiton ulkopuolinen lapsi ja jatkuva stressi siitä, mitä asetelman toinen osapuoli seuraavaksi tekee.”
Sama lainaus toistuu käytännössä kaikissa tiedotusvälineissä, jotka ovat Halla-ahon kirjasta ja yksityiselämän paljastuksista kirjoittaneet, ainakin Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja MTV:n uutisissa. Toki aivan kritiikittä tiedotusvälineet eivät Halla-ahon lausumiin suhtautuneet, mutta kirjoitusten kärki oli toistuvasti Halla-ahon oma näkökulma ja kokemus.
Yksityiselämä julkisuudessa: myönteinen asetelma poliitikolle
Olennaista on, että Jussi Halla-ahon muistelmateos on poliittinen teko. Se on yritys vaikuttaa hänen henkilökohtaiseen julkisuuskuvaansa. Sellaisena se ei tietenkään ole mikään poikkeus suomalaisessa politiikan julkisuudessa.
Suomessa on päinvastoin varsin tavallista, että poliitikot avautuvat omasta yksityiselämästään julkisuudessa. Tapoja tähän on monia. He voivat julkaista muistelmateoksen, kuten Halla-aho, tai he voivat antaa lehtihaastattelun esimerkiksi naistenlehdille, jotka ovat suorastaan erikoistuneet yksityiselämää kuvaavien juttujen julkaisuun. He voivat myös mennä televisio-ohjelmaan kertomaan vaikka lempimusiikistaan ja siihen liittyvistä henkilökohtaisista muistoista.
Kaikki nämä julkisuuden muodot ovat myös vallankäyttöä ja vieläpä varsin tehokasta sellaista.
Kun poliitikko avautuu vapaaehtoisesti yksityiselämästään julkisuudessa, sitä pidetään johdonmukaisesti myönteisenä tekona. He kertovat tyypillisesti oman elämänsä vaikeista tai vähintään henkilökohtaisista vaiheista, kuten esimerkiksi sairauksista, henkilökohtaisen elämän kriiseistä tai muista vastoinkäymisistä. Tälle julkisuudelle on ominaista, että toimittajat asettautuvat poliitikon asemaan. Poliitikko esitetään inhimillisenä olentona, jonka tunteita voidaan kuvata hyvinkin koskettavasti.
Naistenlehtien tutkijat ovat jopa väittäneet, että poliitikon ja toimittajan välillä on eräänlainen sanaton sopimus: poliitikko paljastaa itsestään jotakin henkilökohtaista, ja toimittaja kirjoittaa tästä sävyyn, joka ei ole kriittinen vaan ymmärtäväinen. Tällaiset jutut ovat toimittajille vastustamattomia, koska ne ovat niin suosittuja.
Kulttuurissamme on vahva vastakkainasettelu yksityisen ja julkisen elämänpiirin välillä. Julkisuus tekee ihmisestä kiinnostavalta ja poikkeukselliselta vaikuttavan hahmon, vaikka tosiasiassa hän on yksityiselämässä tavallinen arkinen ihminen kuten me kaikki muutkin.
Kun julkisuudessa näkynyt vallankäyttäjä päättääkin tuoda yksityiselämänsä asiat julkisuuteen, ne herättävät suuressa yleisössä valtavaa kiinnostusta, koska ne ovat näennäisesti niin täydellisessä ristiriidassa ylevän julkisen pintakuoren kanssa. Ja jos poliitikko tuo julki yksityisen elämän vastoinkäymisiä, se herättää yleisössä herkästi myötätuntoa vallankäyttäjää kohtaan.
Vallankäyttö, joka ei tunnu vallankäytöltä
Kun Halla-aho kirjoittaa omista vaikeuksistaan ja elämänsä kriiseistä, hän ei tee sitä pelkästään yksityishenkilönä. Hän on edelleen poliittinen vallankäyttäjä, puolueen entinen puheenjohtaja ja nykyinen eduskunnan puhemies. Yksityiselämän avaaminen on siis myös poliittista toimintaa, vaikka sitä ei sellaiseksi helposti tunnisteta.
Juuri siksi yksityiselämään liittyvä julkisuus on voimakas vallankäytön väline: se ei näytä vallankäytöltä. Kun poliitikko kertoo kärsimyksistään, se herättää empatiaa. Lukija tai kuulija voi hetkeksi unohtaa poliittiset erimielisyydet ja samaistua ihmiseen, joka kokee ahdistusta ja surua – tunteita, joita me kaikki voimme ymmärtää.
Yksityiselämän julkisuus sulkee hetkeksi ulkopuolelle poliitikon poliittisen agendan. Sitä ei myöskään tuotu mainittavasti julki edellä mainittujen tiedotusvälineiden Halla-ahoa käsittelevissä jutuissa. Tämä ei ole ihme. Ei ole luontevaa puhua esimerkiksi Halla-ahon maahanmuuttovastaisesta politiikasta, kun käsitellään hänen yksityiselämänsä vaikeuksia.
Tai itse asiassa Halla-ahon maahanmuuttovastaista politiikkaa kyllä käsiteltiin, mutta Halla-ahon henkilökohtaisten tunteiden näkökulmasta. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti kirjaan pohjautuen, että Halla-aho koki maahanmuuttopolitiikan muuttamisen toivottomuutta herättävän vaikeana tehtävänä:
”Halla-aho kertoo väsymyksen aiheuttaneen masennusta ja masennuksen edelleen ruokkineen motivaatio-ongelmia ja synkkiä ajatuksia.Hän kertoo pohtineensa, että sopeutumishaluttomia ja -kyvyttömiä maahanmuuttajia on niin paljon, että kehitykselle on vaikeaa tehdä mitään millään päivänvaloa kestävillä ja oikeusvaltiossa kyseeseen tulevilla keinoilla.”
Suomalaisen poliittisen julkisuuden logiikka
Suomessa on yksi hyvin konkreettinen syy poliitikolle tuoda oma yksityiselämänsä julki: henkilökeskeinen vaalijärjestelmä. Suomessa äänestäjät antavat äänensä aina jollekin henkilölle. Henkilövetoinen äänestysjärjestelmä kannustaa poliitikkoja rakentamaan henkilökohtaista julkisuutta.
Joskus paljon aikaisemmin poliitikko saattoi olla oman yhteisönsä kunnioitettu jäsen, vaikka kyläkoulun opettaja tai tehtaan luottamusmies, jolloin hänellä oli luonnostaan henkilökohtainen suhde äänestäjiinsä. Nykyään henkilökohtainen suhde pitää luoda median kautta. Sosiaalinen media tarjoaa tähän toki hyvän välineen, mutta sosiaalisen median kuplat rajoittavat poliitikon henkilökohtaista näkyvyyttä. Joukkotiedotusvälineet tarjoavat edelleen hyvän keinon saavuttaa myös ne ihmiset, jotka eivät poliitikon sosiaalisen median kuplaan kuulu.
Yksityiselämän julkisuus luo siis myönteisen ja helposti samastuttavan kuvan poliitikosta. Yksityiselämän julkisuus tarjoaa tarttumapintaa myös sellaisille ihmisille, jotka eivät välttämättä seuraa politiikkaa kovin intensiivisesti. Tunnettuus itsessään, ja myönteinen julkisuus vielä sitä enemmän, ovat tärkeä resurssi tulevissa vaaleissa sekä Halla-aholle että hänen puolueelleen.
Näyttää siltä, että poliitikon yksityiselämän käsittely suorastaan pakottaa toimittajat kirjoittamaan myönteisesti poliitikosta, joka on valmis tuomaan tämän yksityiselämän julkisuuteen. Toki on todettava, että ihan koko totuus tämä ei ole. Toimittajat haastattelivat juttuihin myös Halla-ahon rakastajatarta, jonka näkökulma tapahtuneeseen oli aivan toinen, mutta jäi sivurooliin. Samoin pohdinnat Halla-ahon käytöksen eettisyydestä tai sen puutteesta unohtuivat jonnekin toimitusten uumeniin. Jälleen on todettava, että poliittikkojen yksityiselämän julkisuuteen – silloin kun se on vapaaehtoista – ei ole muutenkaan kuulunut heidän käytöksensä eettinen arviointi.
Halla-aholle tällainen myönteinen julkisuus on ehkä poikkeuksellisen arvokasta. Halla-aho on ollut suomalaisessa politiikassa erityisen polarisoiva hahmo, jonka poliittiset mielipiteet ovat herättäneet sekä voimakasta vastustusta – hyvästä syystä – että voimakasta kannatusta. Kun puolueen kannatus on viime kevään alue- ja kuntavaalien jälkeen kyntänyt poikkeuksellisen syvällä, epäilemättä Halla-ahon muistelmien saamalle myönteiselle julkisuudelle on tarvetta.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.