Jussi Halla-aho ja Havukka-ahon talousajattelu

Perussuomalaisten puheenjohtajan protektionistinen talousoppi tekisi meistä köyhempiä. Mutta panisiko hän sitä edes pahakseen?

Heikki Pursiainen
Blogi

Heikki Pursiainen

Ekonomisti

MTV julkaisee verkkosivuillaan vieraskolumnia, johon kirjoittavat vuorotellen kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Viime viikolla oli perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon vuoro. Halla-ahon kirjoitus oli sikäli mielenkiintoinen, että se ei käsitellyt pelkästään hänen vakioaihettaan maahanmuuttoa, vaan mukana oli runsaasti muihinkin asioihin liittyvää taloudellista pohdintaa.

Halla-aho esittää kolumnissa näkemyksiään esimerkiksi vapaakaupasta, työvoiman liikkuvuudesta, globaaleista pääomamarkkinoista ja asioiden hinnoista. On hämmästyttävää todeta, että näissä asioissa Halla-ahon näkemykset ovat kauniisti sanottuna melko kypsymättömiä. Hän kuulostaa enemmän sosiaalisen median reuna-alueilla pyörivältä antiglobalisaatioaktivistilta kuin merkittävän puolueen intellektuellipuheenjohtajalta.

Ei niin kiinnostava perusväite

Halla-ahon kolumnin perusväite on tuttu eikä kovin kiinnostava. Trumpin voitto, brexit ja oikeistopopulismi Euroopassa ovat kaikki seurausta ”liberaalin globalismin” kriisistä. Ihmiset ovat kyllästyneet globalisaation tuomaan taloudelliseen turvattomuuteen ja maahanmuuttoon. Erityisesti ihmiset ovat kyllästyneet päättäjiin, jotka keskustelevat ”miehen oikeudesta synnyttää” näiden oikeiden ongelmien asemesta.

Köyhien maiden siirtolaiset ovat Halla-aholle ”lauma”. Länsimaisen ”duunarin” turvallisuuden kaipuu on hänestä täysin legitiimiä. Sen sijaan äärimmäistä taloudellista ja muuta turvattomuutta pakenevien ”siirtolaislaumojen” turvallisuuden kaipuu ei. Ainakin länsimaisen ”duunarin” oletettu toive elää kulttuurisesti yhdenmukaisessa maassa ajaa ilmiselvästi tämän siirtolaisten turvallisuudenkaipuun ohi. Ja niin edelleen ja niin poispäin.

Kuten sanottua, tämä on aika tavanomaista maahanmuuttokielteisen oikeiston ajattelua, jonka kommentointiin ei kenties kannattaisi uhrata juurikaan palstatilaa. Kiinnostavampaa on tosiaan se, että Halla-aho yrittää tällä kertaa perustella näkemyksiään taloudellisella argumentaatiolla.

Työvoiman vapaa liikkuvuus

Halla-aho käsittelee laajasti jutussaan työvoiman vapaata liikkuvuutta. Hän ei kannata sitä, ei edes Euroopan unionin sisällä saati maailmanlaajuisesti.

Halla-aho kertoo, että elintaso EU:n jäsenmaissa on erilainen. Yhden jäsenmaan minimipalkalla voi elää herroiksi toisessa jäsenmaassa. Tämä johtaa siihen, että Itä-Eurooppa ”tyhjenee” hyvinkoulutetuista nuorista, jotka syrjäyttävät parempiin tuloihin tottuneet paikalliset esimerkiksi Britanniassa.

Halla-ahosta tämä on selvästi valitettava asia. Mutta tietenkin työvoiman liikkuvuuden hyödyt syntyvät juuri siitä, että yhden maan palkkataso on toista maata korkeampi. Erot palkkatasossa heijastavat alueellisia eroja työn tuottavuudessa.

Kun ihminen muuttaa matalan tuottavuuden alueelta korkean tuottavuuden alueelle, hän rikastuttaa itseään ja koko maailmaa. Hän pystyy samalla työpanoksella tuottamaan paljon, kenties moninkertaisesti arvokkaamman tuotoksen.Osa lisääntyneestä tuottavuudesta hyödyttää häntä itseään korkeampina tuloina, osa hyödyttää muita. Joka tapauksessa maailma on paikkana rikkaampi, kun täsmälleen samalla työmäärällä saadaan paljon enemmän tuotosta.

Se, että yhdessä paikassa voi elää herroiksi toisen minimipalkalla on juuri se signaali, joka viestii ihmisille, missä kannattaa asua ja työskennellä. Ja ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään eri maiden asukkaiden tuottavuuseroista, muistutan, että tutkimustiedon mukaan erot ihmisten tuottavuudessa selittyvät suureksi osaksi sillä, missä he asuvat eikä sillä, keitä he ovat.

Kirjallisuudessa tunnettu esimerkki tästä on se, että haitilainen työntekijä ansaitsee Yhdysvalloissa moninkertaisesti verrattuna siihen, mitä sama työntekijä ansaitsisi Haitilla.

Aiheesta voi lukea täältä, täältä ja täältä.

Mitä tulee Itä-Euroopan tyhjenemiseen, niin uskoakseni tämä on liioittelua. Mutta oli miten oli, oikea tarkastelutapa on katsoa yksilöiden hyvinvointia, ei ”alueiden”. Itä-Euroopan hyvinvointi tarkoittaa itäeurooppalaisten hyvinvointia, asuivatpa nämä tällä hetkellä Itä-Euroopassa tai eivät. Paras tapa parantaa itäeurooppalaisen hyvinvointia voi olla siirtää hänet pois Itä-Euroopasta.

Kun katseen siirtää alueesta ihmiseen, on helppoa nähdä, että työvoiman liikkuvuus on ilmiselvästi hyödyllistä.

On myös aika vaikea olla huolissaan siitä, että Britannian hyvinkoulutetut nuoret kohtaavat vähän lisää kilpailua itäeurooppalaisilta tulijoilta. Kysymyksessä on yksi maailman parhaiten toimeentulevista ihmisryhmistä, jolle kotikieli antaa vielä erityisen kilpailuedun globaaleilla työmarkkinoilla. He kestävät hyvin kilpailun lisääntymisen.

Sitä paitsi, tutkimustiedon mukaan maahanmuutolla ei juuri ole kielteisiä vaikutuksia alkuperäisten asukkaiden palkkatasoon, tai vaikutukset voivat olla jopa myönteisiä.

Halla-aho kertoo myös, että itäeurooppalaisten maahanmuutto Britanniaan on painanut tuottavuuden Italian tasolle. Halla-aho ei ilmoita lähdettä tai mitä tuottavuusmittaria hän tarkoittaa. OECD:n aineisto ei kuitenkaan näyttäisi tukevan ajatusta Britannian tuottavuuden laskusta suhteessa Italiaan, sen jälkeen kun Itä-Euroopan maat liittyivät EU:hun.

Tämä on kuitenkin yhdentekevää. Halla-aho tekee saman virhepäätelmän kuin niin monet maahanmuuttokriitikot. Asiaa on käsitelty jo MustReadissakin. On täysin mahdollista, että työn keskimääräinen tuottavuus laskee ainakin aluksi kohdemaassa vapaan liikkuvuuden vuoksi.

Jos esimerkiksi Suomeen työskentelemään saapuu henkilö jostakin hyvin alhaisen kehitystason maasta, hänen tuottavuutensa ja siten palkkansa tyypillisesti moninkertaistuu lähtömaahan verrattuna. Vaikka näin on, hän todennäköisesti aloittaa työuransa työskentelemällä alhaisen tuottavuustason töissä, kielitaito-, koulutus- ja muiden rajoitteiden vuoksi. Näin hänen merkittävästi kohonnutkin tuottavuutensa on luultavasti suomalaisen keskitason alapuolella.

Toisin sanoen on matemaattinen välttämättömyys, että Suomen keskimääräinen tuottavuus laskee uuden työntekijän saavuttua. Mutta tämä ei kerro oikeastaan mitään kiinnostavaa. Maailmanlaajuisesti tuottavuus on ottanut merkittävän harppauksen. Kenenkään tuottavuus ei Suomessa myöskään ole laskenut, mukaan keskiarvolaskelmiin on vain tullut yksi uusi alhaisen tuottavuuden työntekijä.

Aivan sama pätee Britanniaan. Voi hyvin olla, että muutto Itä-Euroopasta on hidastanut keskimääräisen tuottavuuden kasvua. Mutta se ei kerro mitään mistään kiinnostavasta, ei alkuperäisten eikä uusien brittiläisten työntekijöiden näkökulmasta.

Halla-aho väittää myös, että työvoiman vapaasta liikkuvuudesta voidaan luopua ilman, että ”sisämarkkinat siitä kärsisivät”. Hän sanoo, että sisämarkkinoiden ja vapaan liikkuvuuden kytkös on ”ideologinen ja poliittinen”, ei ”looginen”.

Tämä on toki varsin epämääräistä, eikä ole ihan selvää mitä Halla-aho tarkoittaa. On kuitenkin varmaa, että työvoiman vapaalla liikkuvuudella on täysin looginen yhteys sisämarkkinoiden muuhun toimintaan. Sisämarkkinoiden ajatus on se, että mitä tahansa taloudellista toimintaa saa harjoittaa EU:n sisällä samoin ehdoin kuin kotimaassa. On siis täysin ”loogista”, että myös työn tarjonta ja kysyntä kuuluvat sisämarkkinoiden piiriin.

Samoin on selvää, että merkittävän tuotannontekijän, kuten työn, jättäminen sisämarkkinoiden ulkopuolelle rajoittaisi merkittävällä tavalla sisämarkkinoista saatavaa hyötyä.

Halla-aho ottaa vielä puheeksi ”avokätisen” sosiaaliturvan, joka ”koetaan osaksi palkkaa”. Hänen mukaansa tämä mahdollistaa sen, että yritykset ovat voineet käytännössä ulkoistaa osan palkkakuluistaan veronmaksajille. Tässäkin on vaikeaa saada selvää, mitä hän tarkoittaa. Ainakin minua saisi vakuutella melko pitkään, ennen kuin uskoisin eurooppalaisen hyvinvointivaltion olevan nimenomaan tulonsiirto yrityksille.

Pääomien liikkuvuus

Halla-aho kertoo, että ”tavaran ja rahan vapaata liikkumista on kautta historian puolustettu sillä, että se synnyttää maiden välille keskinäisriippuvuutta, joka puolestaan ehkäisee niiden kykyä ja halua sotia keskenään”. Tällaista on tosiaan esitetty, kuuluisasti esimerkiksi juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa. Mutta tämä on aina ollut toissijainen perustelu, eikä mitenkään ilmiselvästi totta, kuten ensimmäinen maailmansota osoittaa.

Tavaran ja pääomien (Halla-ahon ”rahan”) vapaan liikkuvuuden ensisijaiset perustelut ovat jotakin aivan muuta. Pääomien vapaan liikkuvuuden hyödyt ovat siinä, että investoinnit kohdistuvat sinne, missä niistä saatava tuotto on suurin. Näin esimerkiksi kannattavia hankkeita voidaan toteuttaa niissäkin paikoissa, joissa ei ole omia pääomia.

Esimerkiksi Suomessa niin kotitalouksien kuin yritystenkin mahdollisuus saada edullista rahoitusta on täysin seurausta integraatiosta kansainvälisiin pääomamarkkinoihin. Sama pätee suomalaisten mahdollisuuteen sijoittaa varallisuutta, esimerkiksi työeläkevarallisuutta, kannattavasti ja riskiä hajauttavasti.

Halla-aho ei kuitenkaan mainitse näitä asioita lainkaan. Hänen mukaansa pääomien vapaa liikkuvuus on johtanut poliittisen päätösvallan siirtymiseen ”kansalaisilta ja heidän valitsemiltaan edustajilta rahoituslaitoksille, luottoluokittajille, suuryrityksille, sanalla sanoen ’markkinoille'”. Kansalaiset saavat kyllä äänestää, mutta hallituksen tulee nauttia markkinoiden luottamusta, ei kansalaisten. Jos rahahanat pannaan kiinni ja luottoluokitusta lasketaan, ”mikä tahansa hallitus menee nurin”. Lisäksi pääomien liikkuvuus ”on mahdollistanut jatkuvan velaksi elämisen” ja altistanut hallitukset markkinoiden uhkailulle ja kiristämiselle.

Tällainen puhe on tuttua miltä tahansa aktivistinuorten leirinuotiolta ja on toki kuulunut aina myös antiglobalistisen oikeiston repertuaariin. Silti on jännittävää kuulla sitä merkittävän eduskuntapuolueen puheenjohtajalta. Kuten totesin, pääsy kansainvälisille pääomamarkkinoille on suomalaisille kotitalouksille ja yrityksille elinehto. Jos suomalaiset joutuisivat elämään suomalaisen pääoman varassa, olisimme köyhiä.

Mitä tulee julkiseen sektoriin, kansainväliset pääomamarkkinat mahdollistavat sen, että Suomen valtio ja muut kehittyneiden maiden valtiot pystyvät lainaamaan ja ylläpitämään valtavia määriä velkaa alhaisella korolla. Maailmanhistoriallisesti tämä on aivan poikkeuksellista. Se on mahdollista vain kehittyneiden pääomamarkkinoiden vuoksi. Kansainväliset pääomamarkkinat siis lisäävät olennaisesti Suomen valtion toimintamahdollisuuksia, eivät rajoita niitä.

Vapaakauppa

Halla-ahon mielipiteet vapaakaupasta ovat yhtä sekavia. Hän toteaa ensin, että periaatteessa vapaakauppa johtaa siihen, että tavaroita valmistetaan siellä, missä se on kannattavinta. Mutta tämä toteutuu vain ”periaatteessa”. Todellisuudessa kuljetuksen aiheuttama ympäristön kuormitus ja kasvihuonepäästöt tekevät vapaakaupasta haitallista. ”Protektionismi ja kotimainen tuotanto on ympäristöystävällistä”, varsinkin kun ottaa huomioon kansainväliset erot päästösääntelyn tiukkuudessa.

Tämäkin ajatus on tuttu. Sitä suositaan tietynlaisissa ekopiireissä, joiden joukkoon Halla-ahoa on vaikea mieltää. Mutta ajatus on silti virheellinen. Asioiden tuottaminen siellä, missä tuotanto kuluttaa vähiten resursseja on pohjimmiltaan paitsi ekonomista, myös ilmeisellä tavalla ekologista.

Jos samat hyödykkeet saadaan erikoistumisen hyötyjen ja suurtuotannon etujen vuoksi tuotettua olennaisesti vähemmillä voimavaroilla jossakin kaukana, kuljetus on kannattavaa vaikka ekologiset kustannukset otettaisiin huomioon. Kuljetuksen kustannukset ja päästöt ovat pieniä verrattuna tuotannossa säästettyihin resursseihin.

Protektionismi ja kotimainen tuotanto ovat siis ympäristövihamielisiä, koska ne johtavat kallisarvoisten resurssien tuhlaamiseen.

Nykytilanteessa on toki niin, että päästöjä ei hinnoitella oikein. Siksi väistämättä kannattamatonta kuljetustakin tapahtuu, eikä kaikki tuotanto ole sijoittunut tai muutenkaan järjestetty parhaalla mahdollisella tavalla ympäristön näkökulmasta. Tässä on paljon korjattavaa.

Mutta tästä huolimatta on aika helppoa ymmärtää, että vaikka päästöille lätkäistäisiin tiukkakin hinta, maailmankauppa ei olennaisesti vähenisi, niin hyödyllistä se on. Seurauksena ei missään tapauksessa olisi siirtyminen lähituotantoon. Kansainvälinen kauppa ja erikoistuminen tulevat olemaan hyvinvoinnin takeena myös sitten, kun päästöille viimein saadaan hinta.

Halla-ahokin myöntää, että ”kansainvälinen kauppa ei tietenkään ole huono asia. Tuonnin pitäisi kuitenkin täydentää kotimaista tuotantoa, ei korvata sitä”. Ajatus on todella erikoinen. Suomen kaltaisessa maassa on mahdollista elää sivistynyttä elämää vain jos lähes kaikki tuodaan ulkomailta.

Ajatus on se, että me erikoistumme muutamiin hyödykkeisiin, toivottavasti arvokkaisiin, joita myymällä sitten hankimme lähes kaiken ulkomailta. Ei ole, eikä voi ollakaan mitään kotimaista tuotantoa, jonka avulla meidän olisi mahdollista kuluttaa yhtä aikaa iPadeja, autoja, avokadoja, polkupyöriä, televisioita, elokuvia, rap-musiikkia, kromia, ydinvoimaloita, lentokoneita, leluja, vaatteita, chiliä, sosiaalista mediaa, suoratoistopalveluita, viiniä, oliiviöljyä ja noin miljoonaa muuta hyödykettä.

Tuonti ei täydennä kotimaista tuotantoa, vaan kotimainen tuotanto täydentää pieneltä osin tuontia. Protektionismi Suomessa on siksi täysin itsetuhoista.

Duunarit matkaan?

Sekavin ja kenties epämiellyttävin kohta Halla-ahon kirjoituksessa käsittelee kansainvälistä työnjakoa ja lahjakkuuden jakautumista väestössä. Hänen hypoteesinsa tuntuu olevan, että ihmisten synnynnäiset lahjakkuuserot rajoittavat kansainvälisen työnjaon hyötyjä. Suomen kykyä erikoistua pelkästään korkean teknologian ja jalostusarvon tuotantoon rajoittaa se, että ”kaikista ei tule mikrosirujen tai digitaalisten palveluiden kehittäjiä ja valmistajia”.

Vaikka siis Suomesta ”poistettaisiin” suorittava työ, meille jää kuitenkin ”ihmisiä, joiden taipumukset sopivat parhaiten suorittavaan työhön”. ”Laskennallinen” vaihtoehto olisi ”siirtää matalan osaamistason ihmiset sinne, missä on tarjolla matalan osaamistason töitä”, eli kehittyviin maihin. Tätä ei kuitenkaan voida tehdä, koska kukaan ei halua muuttaa kotimaastaan. ”Minne suomalainen duunari lähtee, kun duunit ovat lähteneet?”

Ainoa ratkaisu tarjota ”henkisesti ja materiaalisesti ihmisarvoinen elämä” myös ”taipumuksiltaan” suorittavaan portaaseen kuuluville on siis pysäyttää globalisaation tuottama kansainvälinen erikoistuminen ja säilyttää Suomessa kaikille osaamistasoille sopivia töitä.

Tämä ajatuksenjuoksu on aika monella tavalla harhautunut.

Ensiksikin on tietysti se, että vaikka Suomi sulkeutuisi, niin teollisuuden duunarityöpaikkoja ei saataisi takaisin. Suomessa teollisuus on lähes väistämättä vientiteollisuutta. Siksi on aivan nurinkurista ajatella, että teollisuustyöpaikkoja saataisiin lisää rajoittamalla ulkomaankauppaa protektionismilla. Se vain tuhoaisi loputkin teollisuustyöpaikat.

Kenties Halla-aho on ottanut ajatuksissaan mallia presidentti Trumpilta, mutta Suomi on tässä suhteessa aivan eri asemassa kuin Yhdysvallat valtavine sisämarkkinoineen. Protektionismi ei toki ole järkevää Yhdysvalloissakaan, mutta Suomessa se on itsemurhaa.

Halla-ahon ajattelu siitä, missä matalan tuottavuuden työntekijöiden kannattaa olla on myös aivan nurinkurista. Ei Suomesta tietenkään kannattaisi edes ”laskennallisesti” lähettää matalan tuottavuuden työntekijöitä sinne, mihin matalan tuottavuuden työpaikat ovat siirtyneet.

Massatuotanto on siirtynyt köyhiin maihiin, koska suomalaisen matalankin tuottavuuden työntekijän tuottavuus ja siten palkkataso kilpailevissa töissä, esimerkiksi palveluissa on niin korkea. Korkean tuottavuuden työntekijät Suomessa ovat valmiita maksamaan matalan tuottavuuden työntekijöille kahvilassa työskentelystä tai siivoamisesta niin paljon, ettei heidän kannata tehdä tekstiilejä kansainvälisesti kilpailukykyisellä hinnalla.

On siis ”laskennallisesti” ja ihan todellisuudessakin paljon kannattavampaa työllistää kaikki entiset teollisuusduunarit vaikka kuinka matalan tuottavuustason palvelutöihin Suomessa kuin lähettää heidät köyhiin maihin. Vain vähän karkeistaen Suomessa pikaruokalan kassa tai bensan tankkaaja tienaa enemmän kuin kehittyvän maan hienoimman vientitehtaan työntekijä.

Ongelma on se, että vaikka palvelualan töissä ansiotaso olisi edelleen korkea kehittyviin maihin verrattuna, se voi olla huono muihin suomalaisiin verrattuna. Hyvissä teollisuustyöpaikoissa ansiotaso oli aikanaan lähempänä korkeasti koulutettujen ansioita kuin nyt tarjolla olevissa palvelutyöpaikoissa.

Jos meille syntyy tilanne, jossa ”taipumuksiltaan” suorittavaan työhön sopivien ansiotaso jää entistä enemmän jälkeen muista, voi seurata ongelmia. Mutta nämä mahdolliset yhteiskunnalliset ongelmat ja polarisaatio johtuvat siis Suomen sisäisistä tuottavuuseroista, ei siitä että duunarien olisi kannattanut lähteä teollisuustyöpaikkojen mukana Kiinaan.

En myöskään ole ihan varma, asettavatko ihmisten synnynnäiset kyvykkyyserot ihan niin tiukkoja rajoitteita kuin Halla-aho ajattelee. Ehkä ”taipumuksiltaan” suorittavaan työhön suuntautuvilla ihmisillä on vielä toivoa myös tietoyhteiskunnassa. Minä uskon jopa, että inhimillisten ”taipumusten” rajoja ei ole vielä saavutettu.

Mutta ilmeisin vastalause Halla-ahon ajatuksia kohtaan on tietenkin se, että hänen protektionistisella reseptillään Suomesta tehtäisiin köyhä. Suomen vauraus on täysin kansainvälisen työnjaon seurausta ja yritys irtautua siitä olisi tuhoisaa. Ja jos yksi asia on varmaa, se on se, että on mukavampi olla suhteellisen köyhä rikkaassa kuin suhteellisen köyhä köyhässä maassa. Halla-ahon ajatukset ovat siis vahingollisia nimenomaan suomalaisille köyhille.

Kuin ohimennen Halla-aho toteaa samassa yhteydessä myös miten mahdoton on ajatus, että kouluttamattomista maahanmuuttajista voitaisiin tehdä huippuosaajia. Ajatteleeko hän, että myös tämä johtuu synnynnäisistä taipumuksista, jää epäselväksi.

Halla-aho kertoo myös, että Yhdysvallat pystyi ”absorboimaan” lyhyessä ajassa miljoonia tulijoita 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, koska silloiset elinkeinot pystyivät työllistämään lähes rajattomasti kielitaidottomia ja kouluttamattomia ihmisiä, eikä sosiaaliturvaakaan ollut tarjolla. Hän unohtaa mainita, että Yhdysvaltojen väestöstä tälläkin hetkellä yli 40 miljoonaa on maahanmuuttajia, ja lähes toinen mokoma maahanmuuttajien jälkeläisiä.

Yhdysvallat on siis pystynyt ”absorboimaan” valtavan määrän maahanmuuttajia myös nykyisellä elinkeinorakenteella. Tämä ei tietenkään ole sujunut ongelmitta tai hankauksitta, mutta jokainen historiaa tunteva tietää, että näitä liittyi runsaasti myös aiempiin maahanmuuttoaaltoihin.

Asioiden mentaalinen arvo

Halla-aho haikailee aikoja, jolloin asiat maksoivat vielä paljon. Hän kertoo, miten hänen lapsuudessaan tuontitavarat, etenkin koneet ja laitteet olivat kalliita. Hän kertoo nostalgisesti, että 80-luvulla Sony Walkman-korvalappustereot olivat investointi, mutta nykyisin lapsen kadulle pudottama älypuhelin korvataan uudella tuosta vain.

”Kun kaikki on halpaa, sillä ei ole myöskään mentaalista arvoa”, Halla-aho toteaa.

Tämä on melko ällistyttävää. Se, että tavarat, joista rikkainkaan ei voinut ennen edes uneksia, ovat nyt halpoja, on merkki siitä, että olemme rikastuneet. Kenties 1980-luvulla Walkman oli kallis, mutta silloinkin ihmiset suhtautuivat välinpitämättömästi esineisiin, joita menneinä aikoina olisi pidetty erittäin arvokkaina. Muutama sukupolvi sitten ihmisillä oli vain yksi vaatekerta. Teräksinen veitsi saattoi muinoin olla äärettömän arvokas.

Kasarinakaan housuun tullut reikä tai veitsen putoaminen terassilautojen väliin ei kuitenkaan muistaakseni herättänyt suurta murhetta. Monissa maissa puhdas vesi on vieläkin arvokasta, mutta 80-luvun Halla-aho laski varmaankin sitä aivan huoletta viemäristä miettimättä sen ”mentaalista arvoa”.

Asia on hyvin yksinkertainen. Kun ihmiset rikastuvat, asioista tulee vähemmän arvokkaita. Walkmanin lisäksi 100 muuta 1980-luvun ihmiselle täysin ulottumattomissa olevaa teknologiaa sisältävä halpa älypuhelin on merkki siitä, miten paljon rikkaampia olemme kuin 30 vuotta sitten.

Ainoa keino saada ihmiset arvostamaan heistä tällä hetkellä halvoilta tuntuvia esineitä on köyhdyttää heidät. Kun Halla-aho haikailee 1980-luvun arvostuksia, hän haikailee köyhyyttä. Kun Halla-aho haluaa tehdä tavarasta kalliimpaa, se on vain toinen tapa sanoa, että hän haluaa ihmisistä köyhempiä.

Hän on siinä mielessä johdonmukainen, että hänen talousoppinsa taatusti tekisi meistä köyhempiä.

Onko perussuomalaisilla talouspolitiikkaa?

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat eivät aina esitä täysin vedenpitävää talousajattelua. Olisi kuitenkin mahdotonta kuvitella minkään muun puolueen puheenjohtajan kirjoittavan taloudesta aivan näin. Jos Halla-ahon kirjoitus heijastaa perussuomalaista talousajattelua laajemmin, vaikuttaa tosiaan siltä, että kysymyksessä on yhden asian puolue, jolla ei oikeastaan ole sanottavaa muusta kuin maahanmuutosta.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Pekka Töytäri 22.6.2018 23:06
Poimin tästä ansiokkaasta kirjoituksesta yhden yksityiskohdan, josta haluaisin synnyttää keskustelua. Ekonomistit selittävät mieluusti korkeita palkkoja korkealla tuottavuudella. Väitän, että korkeat palkat määräytyvät yksinomaan työn hinnoittelijan neuvotteluaseman perusteella. Työ tuottavuus voi olla aivan tähtitieteellisen huikea, mutta jos työntekijän neuvotteluasema tuon korkean tuottavuuden synnyttämän arvon jakamisessa on heikko, työn tekijä ei rikastu. <vain neuvottelusemalla on merkitystä. Ahtaajat, lennonjohtajat, aivokirurgit, lääkärit jne eivät saa korkeaa palkkaa tuottavuutensa takia, vaan siksi, että heidän (tai edustajiensa) neuvotteluasema on vahva. Työn tuottavuus määrittää vain sen, mitä työstä on mahdollista maksaa, mutta ei sitä, mitä työstä joudutaan maksamaan. Esimerkiksi suomalaisen teollisuustuotannon hinta maailmanmarkkinoilla ei nouse tai laske tuottavuuden muutosten myötä, vaan teollisuuden myyjien hinnoitteluvoiman perusteella. kehitysmaasta tulevan työntekijän saama korvaus työstään ei moninkertaistu tuottavuuden moninkertaistumisen vuoksi, vaan siksi, että täällä palkan määräytymistä kontrolloidaan lainsäädännöllä. Luonnollisesti on mahdollista (ja usein näin onkin), että korkea tuottavuus johtaa korkeaan ansiotasoon. Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa kilpailu ei ole tai se on vähäistä. Siksi esim Lauri Markkanen tienaa hyvin.

Jätä kommentti