Pohjoismainen sähkömarkkina on pitkään ollut edelläkävijän maineessa näyttäen esimerkkiä Euroopalle ja muulle maailmalle.
”Olemme päässeet pitkälle, koska osaamme käyttää resursseja tehokkaasti ja kaikki Pohjoismaat ovat hyötyneet siitä. Työnjako tuo hirveästi etua. Meillä esimerkiksi on Euroopan edullisin teollisuussähkö. Myös ilmasto kiittää, kun yhteisten sähkömarkkinoiden ansiosta voimme käyttää tehokkaasti uusiutuvia eikä synny ylikapasiteettia tuotantoon”, sanoo Fortumin johtaja Simon-Erik Ollus, joka vastaa sähkökaupasta ja tuotannonohjauksesta.
Ruotsi: Svenska Kraftnät Suomi: Fingrid Oyj Norja: Statnett Tanska: Energinet Neljä maata, neljä kantaverkkoyhtiötä
Ollus viittaa järjestelmään, jossa esimerkiksi sähkön nettotuoja Suomi voi käyttää kysyntäpiikkeihinsä norjalaista vesivoimaa tai ruotsalaista tuulivoimaa.
Nyt markkinoiden kehitys on kuitenkin monien mielestä hidastunut, ellei jopa pysähtynyt. Syy löytyy Olluksen mukaan markkinoiden alla vaikuttavasta infrastruktuurista, joka ei olekaan kehittynyt riittävästi.
”Tuotantomix on muuttumassa nopeasti, ja silti sähköjärjestelmää ylläpidetään kansallisella tasolla: verkko-operaattoreita ohjataan kansallisesti. Niiden hallintomalleissa, sääntelyssä ja toimintatavoissa on paljonkin eroja eri maissa”, Ollus sanoo.
Tilannetta hahmottaa Fortumin Pöyryltä tilaama tuore raportti pohjoismaisten kantaverkko-operaattoreiden eroista ja toiminnan harmonisointimahdollisuuksista. Aihe kiinnostaa Fortumia, koska se on isoista energiayhtiöistä ainoa, joka käy sähkökauppaa kaikissa Pohjoismaissa.
Kipukohtia investoinnit ja poikkeustilanteet
Raportin mukaan eniten kehittämiskohteita löytyy kahdesta suunnasta: investointien priorisoinnista sekä sähköverkon käyttötoiminnasta ja siirtojen hallinnasta häiriö- ja poikkeustilanteissa.
”Kantaverkkoyhtiöt ovat niin yhdessä, yksin kuin EU-tasollakin hyviä laatimaan kehittämissuunnitelmia, mutta kun siirrytään yhteisissä kehittämishankkeissa suunnitelmista investointien toteutukseen, asiat monesti mutkistuvat”, sanoo Pöyryn johtava asiantuntija Juha P. Leinonen, joka on yksi raportin kirjoittajista.
Investointien toteutusongelmat johtuvat siitä, että helpot asiat on jo tehty – siis sellaiset investoinnit, joiden kustannukset jakaantuvat tasaisesti ja joista kaikki hyötyvät. Nyt pöydällä on hankkeita, jotka ovat kyllä yhteispohjoismaisesta näkökulmasta järkeviä, mutta joissa jokin maa saa enemmän etua ja joku toinen ei ehkä lainkaan.
Kantaverkkoyhtiöt voivat kyllä sopia sekä kustannusten että hyötyjen jaosta epäsymmetrisesti, neuvotteleminen niistä joka kerran erikseen vain käy raskaaksi. Tarvittaisiin yhteiset periaatteet ja toimivat prosessit kustannusten ja hyötyjen arviointiin.
”Kun kustannus-hyöty-analyysejä tehdään, mallin käyttöön liittyy epävarmuutta siitä, millaisilla skenaarioilla ja oletuksilla analyysiä lähdetään tekemään. Nykyisin yhteistä viitekehystä ei ole, vaan liikkeelle lähdetään aina lähes nollasta. Sähkö- ja energiamarkkinat ovat mitä suurimmassa määrin politiikkaa, ja kansallisessa lainsäädännössä korostuvat aina omat kansalliset edut”, Leinonen muistuttaa.
Kansalliset intressit painavat
Tilanteen tuntee hyvin Miltton Purposen toimitusjohtaja Maria Wetterstrand, joka on myös Ruotsin vihreän puolueen entinen puheenjohtaja. Hän on koonnut Miltton-ryhmään kuuluvan Nordic West Officen viime kesänä ilmestyneen raportin Stronger together: The future of the Nordic energy markets. Siinäkin puhuttiin vahvasti pohjoismaisen yhteistyön lisäämisen puolesta.
”Ei ole kovin realistista eikä järkevääkään, että Pohjoismaissa olisi vain yksi sähkön hinta-alue, mutta kantaverkkoyhtiöt voisivat yhdistyä tai ainakin tehdä nykyistä tiiviimpää yhteistyötä. Voisi olla mahdollista optimoida investoinnit pohjoismaisesta näkökulmasta”, sanoo Wetterstrand.
Tällä hetkellä esimerkiksi Norja priorisoi yhteyksiä Isoon-Britanniaan, koska se voi myydä siihen suuntaan ylijäämäsähkönsä parempaan hintaan kuin pohjoismaisille markkinoille. Ruotsi puolestaan päätti rakentaa uuden yhteyden Puolaan samasta syystä.
”Nämä päätökset kuitenkin vaikuttavat sähkön hintatasoon kaikissa Pohjoismaissa, joten olisi hyvä jos olisi myös yhteistä päätöksentekoa”, Wetterstrand perustelee.
Myös Ollus kannattaa sitä, että verkkosuunnittelun periaatteita ruvetaan harmonisoimaan. Nykyisin haasteena on varsin heikko kantaverkko: vain 40 prosenttia huipputehosta voidaan siirtää hinta-alueelta toiselle.
Tuulivoima vaatii siirtokapasiteettia
Tämä tuottaa haittoja etenkin nyt, kun energiamurros muuttaa kovaa vauhtia sähkön tuotantotapoja. Ruotsissa esimerkiksi suljetaan ensi vuonna kaksi ydinreaktoria. Tilalle on jo rakennettu runsaasti tuulivoimaa, joten tuotantokapasiteetti ei ole ongelma. Kysynnän ja tarjonnan sijainti sen sijaan on.
Tuulivoiman kannalta parhaat tuotantoalueet ovat Pohjois-Norja ja Pohjois-Ruotsi. Molemmissa maissa kantaverkko on heikko ja jaettu poikittaisiin hinta-alueisiin. Siksi pohjoisessa tuotettu sähkö ei ongelmitta siirry etelään, minne kysyntä painottuu, sillä siirtokapasiteetti hinta-alueiden välillä ei riitä.
”Helpottaisi, jos kantaverkkoa suunniteltaisiin alueellisesti. Silloin sähköä voisi kuljettaa Suomen kautta, koska meillä on jo vahvat linkit pohjoisesta ja etelästä Ruotsiin”, sanoo Ollus.
Siirtokapasiteetin riittävyyttä kuvaavat raportin mukaan hyvin niin sanotut pullonkaulatulot. Kantaverkko-operaattorit saavat niitä, kun sähköpörssin tarjousalueiden välinen sähkön siirtokapasiteetti ei ole riittävän suuri kysynnän kattamiseen ja tarjousalueet eriytyvät omiksi hinta-alueiksi. Hinta-alueita on Pohjoismaissa kaikkiaan 12, eniten Norjassa ja Ruotsissa.
Kantaverkkoyhtiöistä Statnett ja SvK ansaitsevatkin eniten pullonkaulatuloja, yli sata miljoonaa euroa vuosittain. Fingridillä tulot jäävät yleensä joukon pienimmiksi, esimerkiksi viime vuonna alle 30 miljoonaan euroon.
Pullonkaulatulojen käyttö vaihtelee: Fingrid ohjaa ne kaikki verkkoinvestointeihin, Statnett taas käyttää kaiken siirtotariffien alennuksiin. Energinet ja SvK käyttävät pullonkaulatuloja sekä investointeihin että alentamaan siirtotariffeja.
”Meidän mielestämme kaikki pullonkaulatulot pitäisi investoida pohjoismaisen verkon vahvistamiseen, koska me ylläpidämme toistemme toimintavarmuutta”, sanoo Fortumin Ollus.
Yhä kansalliset reservimarkkinat
Sähköverkon käyttötoiminta normaalitilanteessa on yksi pohjoismaisen yhteistyön parhaiten toimivia osa-alueita, mutta poikkeustilanteita toimivuus ei koske.
”Monet näkevät, että toimintavarmuus on kansallinen asia. Häiriö- ja poikkeustilanteissa pyritään turvaamaan aina ensisijaisesti omien kansalaisten sähkönsaanti”, arvioi Pöyryn Leinonen.
Kulutuksen ja tuotannon jatkuvaa tasapainottamista varten ovat esimerkiksi säätösähkö- ja reservimarkkinat, joiden avulla hallitaan suunnitellun ja toteutuneen sähkönkulutuksen ja -tuotannon eroja. Kun normaalit sähkön spot-markkinat on harmonisoitu Pohjoismaiden tasolla, säätösähkön ja reservien puolella on kansallisia tuotteita ja markkinoita. Niillä on erilaiset markkinasäännöt ja tekniset vaatimukset.
Leinonen pohtii, voisivatko työkalut myös poikkeustilanteiden hallintaan olla yhteispohjoismaisia tai jopa EU-tasoisia. Samoilla linjoilla on myös Fortumin Ollus.
”Voisiko kysyntäjousto hoitaa taajuussäätöä? Tämä vaikuttaa siihen, millaisia startup-yrityksiä syntyy markkinoille”, ehdottaa Ollus.
Näkemyseroihin balansointimarkkinoilla vaikuttaa raportin mukaan sekin, onko maa sähkön nettoviejä kuten Ruotsi ja Norja, vai tuoja kuten Suomi ja Tanska.
Koska Suomelta ja Tanskalta puuttuu säätövoiman tuotantokapasiteettia, ne painottavat kysyntäjoustoa. Ruotsin ja Norjan kantaverkkoyhtiöt taas haluaisivat enemmän päätösvaltaa tasapainotuksen kustannusten jakoon liittyvissä kysymyksissä, koska ne myös tuottavat enemmän säätövoimaa.
Leinonen nostaa esiin vielä yhden osa-alueen, jolla on merkittävää yhteistyön kehittämispotentiaalia: transparenssin. Läpinäkyvyyden ja avoimuuden osalta pohjoismaisten kantaverkkoyhtiöiden välillä on eroja, jotka liittyvät sekä tiedon saatavuuteen että asennekysymyksiin – luotetaanko ylipäänsä markkinoiden kykyyn ratkaista sähköjärjestelmän hallintaan liittyviä ongelmia.
”Läpinäkyvyys liittyy yhtä lailla erilaisiin poikkeus- ja häiriötilanteisiin esimerkiksi kapasiteetin laskennan ja allokoinnin sekä siirtojen hallinnan osalta kuin hinta- ja muiden markkinatietojen saatavuuteen sekä niiden reaaliaikaisuuteen markkinaosapuolille.”
Poliittista painetta kaivataan
Raportissa käsitellään myös regulaation kehittämistä. Sen mukaan yhteistyötä varten on jo olemassa monenlaisia alustoja ja prosesseja, mutta näkemykset niiden tehokkuudesta ja kehitystarpeista eroavat eri maissa.
Parin vuoden takaisen Jorma Ollilan raportin jälkeen on perustettu alan toimijoiden Pohjoismainen sähkömarkkinafoorumi, joka valmisteleman pohjoismaisen sähkömarkkinavision maiden energiaministerit hyväksyivät viime kesäkuussa.
Uusi visio lähtee siitä, että Pohjolassa on vuonna 2030 maailman kilpailukykyisimmät, innovatiivisimmat ja kuluttajalähtöisimmät sähkömarkkinat, jotka myötävaikuttavat ilmastotavoitteiden saavuttamiseen. Pohjolan sähkömarkkinoiden tulee olla myönteinen vaikutin Euroopan sähkömarkkinoiden yhdentymisessä, markkinoiden kehittämisessä ja pyrittäessä saavuttamaan kunnianhimoisia ilmastotavoitteita. Pohjolan sähkömarkkinayhteistyöllä on hyvät edellytykset selvitä tuuli- ja vesivoiman sekä muiden vaihtelevien energianlähteiden osuuden kasvusta. Tätä kehitystä ohjaa Pariisin sopimus ja tavoite kestävästä energiantuotannosta.Mikä pohjoismainen sähkömarkkinavisio?
Fortumin yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Merja Paavola näkee paineiden kehittää sähkömarkkinayhteistyötä kasvavan monesta syystä. Keskeinen kehityksen moottori on pyrkimys päästöttömään energiaan, joka lisää uusiutuvien energiamuotojen tuotantoa etenkin 2020-luvun loppua kohti.
”Pohjoismaat ovat jo tehneet paljon ja meillä on hyvä track record: olemme pystyneet sekä vähentämään päästöjä että huolehtimaan talouskasvusta. Olisimme vaikuttavampia, jos tekisimme sen edelleen yhdessä, myös ilmastopolitiikan osalta”, sanoo Paavola.
Itse sähkömarkkinavisioon Fortum on Paavolan mukaan tyytyväinen – siinä on mukana oikeita asioita. Suurin huoli yhtiöllä on, että vision tavoitteet eivät muutukaan toiminnaksi.
”Toteuttaminen tulee olemaan haastavaa. Pohjoismaat ovat nyt eri kiinnostuksen tasolla mukana toteutuksessa. Suomessa ajetaan yhteistyötä vahvasti, Norjassa taas kyseessä on enemmän retoriikka kuin käytännön toimet”, sanoo Merja Paavola.
Jonkun pitäisi siis luoda prosessiin poliittista painetta. Visiohanke käynnistettiin Suomen Pohjoismaisen ministerineuvoston puheenjohtajakaudella, siksi Suomelle sopisi hyvin kätilöidä lopputulosta ja katsoa prosessin perään, arvioi Paavola.
”Poliittinen sitoutuminen on kaikkein tärkeintä. Näemme että tämä on prosessi, joka vaatii myös resursseja. Sellainen voisi olla esimerkiksi yhteinen sihteeristö, jolla olisi mandaatti viedä eteenpäin ja seurata prosessia. Se mitä eteneminen vaatii, on säännöllinen monitorointi ja lisäohjaus.”
Heidi Hammarsten
