Vuosi sitten alkanut kohu vanhustenhoidon käytännöistä on saanut aikaan paljon hyvää: hoivan laatuun on kiinnitetty entistä enemmän huomiota ja paljon myönteistä kehitystä on lähtenyt käyntiin. Mehiläiselle hoivan laatu ei ole mitenkään uusi asia, vaan sitä on seurattu tarkasti aiemminkin.
”Laadun kannalta oleellisin asia on, että organisaation kulttuurissa laatu on keskiössä, erilaiset laatuun liittyvät tilanteet havaitaan ja niihin puututaan. Ja tätä tehdään kumppanuudessa palvelun tilanneen kunnan kanssa”, sanoo Mehiläisen hoivapalveluista vastaava liiketoimintajohtaja Niklas Härus.
Härus korostaa, että asiakkaan kokemus on vähintään yhtä tärkeää kuin tekninen, laatujärjestelmien mittaama laatu.
”Paras laadun määrittäjä on asiakas, hoivapalveluiden tapauksessa usein myös hänen läheisensä. Palvelun tuottajan pitää olla läpinäkyvä ja antaa tietoa laadusta. Me teemme sen laatuindeksin avulla”, Härus kertoo.
Esimerkiksi espoolaisessa Villa Andantessa Hoiva Mehiläisen laatulupaukset ovat mukana jo työsopimuksessa.
”Työntekijä sitoutuu laatulupauksiin allekirjoittaessaan työsopimuksen, perehdytys lähtee jo siitä”, kertoo yksikönjohtaja Pauliina Rantanen.
Hoiva Mehiläisen toiminnan keskeinen tavoite on yksilöllinen hyvä elämä. Se rakentuu viidestä osa-alueesta, joiden toteutumista laatuindeksi mittaa: yksilöllinen hoivan ohjaus ja tuki, asukkaan kokema turvallisuus, maukas ja terveellinen ravinto, oma viihtyisä koti sekä yhteisöllisyys ja osallisuus.
”Turvallisuus sisältää asiakkaan kokeman turvallisuuden lisäksi esimerkiksi palo-, tieto- ja lääkehoidon turvallisuuden. Ruuan maukkauden varmistamiseksi panostamme omiin keittiöihin, joiden avulla voimme ottaa asiakkaiden lempiruuat huomioon. Kyseessä ei ole laitos vaan asukkaan oma viihtyisä koti, jossa eletään kodin elämää”, Härus kuvaa.
Tämä on Hoiva Mehiläinen
- Noin 200 asumispalveluyksikköä eri puolella Suomea.
- Yksiköissä on yli 6 900 asiakaspaikkaa.
- Hoitovuorokausia on vuosittain lähes kaksi miljoonaa ja työvuoroja yli miljoona.
Hoiva Mehiläisen periaatteena on kohdata kaikki asukkaat yksilöinä ja keskittyä heidän rajoitteidensa sijasta jäljellä oleviin voimavaroihin. Jokaisella asukkaalla on omahoitaja, joka tuntee asiakkaan elämänhistorian ja mieltymykset.
Omahoitajan vastuulla on asiakkaan henkilökohtainen palvelu- ja kuntoutussuunnitelma, jonka toteutusta arvioidaan hoitokokouksissa asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa vähintään puolen vuoden välein.
Omahoitajalla ja asiakkaalla on myös kahdenkeskisiä tuokioita.
”Joku voi tykätä musiikista, joku toinen hieronnasta. Asiakkaiden kanssa käydään kävelyllä, joku kävi kesällä uimassa. Viime viikolla muutama asiakas oli elokuvissa katsomassa Downton Abbeytä. On pitkälti asenteesta kiinni, mitä vanhusten kanssa voi tehdä – muiden ihmisten pitäisi myös ymmärtää muistisairaita nykyistä paremmin”, muistuttaa Rantanen.
Laatulupausten toteutumista seurataan kuukausittain tablettikyselyillä, joihin vastaavat asukas, hänen läheisensä ja työntekijät. Kyselyiden ja muiden asukastietojärjestelmästä kerättävien mittarien perusteella jokaiselle yksikölle muodostuu laatuindeksi. Laatuindeksi on ollut käytössä vuodesta 2017 ja sinä aikana Villa Andanten laatuindeksi on kyselyissä vaihdellut 75:stä yli 80:een, kun paras mahdollinen luku on sata.
”Jos luku putoaa, katsotaan, miksi se on pudonnut ja miten asiaa voisi parantaa. Jos asukas esimerkiksi kokee, että ruoka on huonoa, tämä otetaan esiin asukaskokouksessa ja kysytään ehdotuksia”, Rantanen kertoo.
Hän myöntää, että laatulupauksesta kiinni pitäminen ei ole aina helppoa. Haasteita tuo esimerkiksi työntekijöiden vaihtuvuus. Myös avustavaa henkilökuntaa pitää olla riittävästi.
Henkilöstömitoitus vaatii lisäresurssit
Kesäkuussa aloittanut uusi hallitus reagoi hoivan laatukriisiin tuoreella lakiesityksellä, joka lupaa alalle henkilöstömitoitukseksi 0,7 ammattihenkilöä yhtä hoidettavaa kohti. Henkilöstömitoituksen on tarkoitus astua voimaan elokuussa 2020.
”Lainsäädäntömuutos on sillä lailla hyvä, että nyt hoivaan tulee lisää resursseja, mutta se toki vaatii myös lisärahoituksen. Näemme tämän erinomaisena mahdollisuutena tuottaa entistäkin laadukkaampaa hoivaa”, Härus sanoo.
Hoiva Mehiläisen yksiköissä nykymitoitus on 0,5–0,6, useimmiten vähintään 0,55. Mitoituksen määrittävät yksiköiden toimiluvat ja kuntien puitesopimukset.
”Uusi mitoitus tarkoittaa keskimäärin 27 prosentin korotusta henkilöstömääriin. Se lisää myös sijaiskustannuksia sekä vaatii merkittäviä lisäresursseja rekrytointiin. Tästä kaikesta syntyy yli 30 prosentin lisäystarve hoivarahoitukseen”, laskee Härus.
Ainakaan täysimääräistä lisärahoitusta hoitajamitoitukseen ei kuitenkaan ole heti näköpiirissä, vaan rahoitusta haetaan sosiaali- ja terveysministeriön budjetista hallituksen kehysriihen yhteydessä tänä keväänä. Siksi mitoituksen toteuttamiseen on annettu siirtymäaikaa vuoteen 2023 asti.
Kuinka poikkeuksista päätetään?
Esitetyn siirtymäsäädöksen mukaan 0,7 henkilöstömitoituksesta on mahdollista poiketa, jos nykymitoitus on yli 0,5 ja todetaan, että asiakkaan hoidon tarve on mahdollista täyttää nykyisellä mitoituksella. Sitä säädös ei selvennä, kuka hoidon tarpeen ja poikkeamisen toteaa ja miten.
Yleisimmin käytössä on RAI-toimintakykymittari, jolla myös Hoiva Mehiläinen arvioi asukkaitaan. Härus tietää, että hoivan tarpeessa todellakin on eroja.
”Eroja on asiakaskohtaisesti ja niitä on myös kuntakohtaisesti. Tilanne riippuu siitä, mitkä kunnan tehostetun palveluasumisen kriteerit ovat ja miten kotihoito toimii. Meillä on tälläkin hetkellä hyvin kirjava kenttä sen suhteen, minkälaisia asukkaita asumispalveluissa asuu. Voi olla asiakkaita, jotka saattavat tarvitakin 0,7 mitoitusta ja toiset selviävät pienemmällä”, Härus kertoo.
Villa Andanten yksikönjohtaja Pauliina Rantanen vahvistaa Härusin havainnot. Palvelu- ja kuntoutussuunnitelmaa varten Villa Andanten uusien asukkaiden toimintakyky ja voimavarat arvioidaan heidän tullessaan RAI-mittarilla. Lukemat osoittavat Rantasen mukaan, että vuosien mittaan hoivakotiin pääsyn kriteerit ovat tiukentuneet.
”Nykyisin hoetaan mantraa, että vanhusten pitää saada asua kotona mahdollisimman pitkään. Välillä kuitenkin toivoo, että asiakkaat pääsisivät tänne hiukan parempikuntoisina, jotta he kotiutuisivat paremmin ja nauttisivat asumisesta enemmän”, sanoo Rantanen.
Uudenlaiset kilpailutukset lisääntyvät
Myös kunnat ovat ottaneet keskustelun hoivan laadusta vakavasti. Ne ovat reagoineet esimerkiksi ottamalla käyttöön uusia ostopalveluiden kilpailuttamistapoja, jotka antavat mahdollisuuden painottaa laatua entistä vahvemmin ja lisätä asiakkaan valinnanvapautta.
Samaan aikaan kuntiin kuitenkin kohdistuu yhä enemmän kustannuspaineita myös uudesta henkilöstömitoituksesta. Sekä Kuntaliitto että ulkopuoliset asiantuntijat ovat arvioineet henkilöstömitoituksen todelliset kustannukset jopa kaksinkertaisiksi hallituksen laskuihin verrattuna.
”Nyt hoivalle asetetut vaatimukset kiristyvät koko ajan niin yhteiskunnan, kuntien tarjouskilpailuiden kuin ihmisten itsensä vaatimuksesta. Tämä yhtälö on haastava ja edellyttää myös sitä, että vaatimukset huomioidaan hoivan rahoituksessa. Tällä hetkellä hoivaan kohdistuvat vaatimukset ja rahoitus eivät kohtaa”, sanoo Härus.
Näkemys resursoinnista saa tukea Jyväskylän yliopiston professorilta Teppo Krögeriltä, joka on havainnut, että muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi käyttää selvästi vähemmän rahaa ikäihmisten palveluihin. Ikääntymisen ja hoivan huippututkimusyksikköä johtava Kröger arvioi tilastolukujen perusteella tämän hoivaköyhyyden summaksi jopa miljardi euroa.
”Ostovoimakorjatussa tarkastelussa Norja panostaa vanhusten palveluihin yli kaksi ja puoli kertaa enemmän jokaista 65 vuotta täyttänyttä kohden kuin Suomi. Ruotsin ja panostukset ovat Suomeen verrattuna noin 1,7-kertaiset”, sanoi Kröger MustReadin haastattelussa.
Uuden kilpailutustavan pioneereihin kuuluu esimerkiksi Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä. Samantapaisia malleja on kokeiltu myös Raumalla, Espoossa ja Jyväskylässä.
Lisää valinnanvapautta asiakkaalle
Malli toimii esimerkiksi Espoossa niin, että kaupunki antaa hinnan hoitopäivälle ja kilpailutukseen osallistuvat kertovat, millaista laatua he tällä hinnalla tarjoavat. Kaikki peruskriteerit täyttävät tarjoajat hyväksytään mukaan, ja hoivapalvelun asiakas saa vapaasti valita näistä mieleisensä.
Kuusikkokuntien keräämät vertailuluvut paljastavat, että kunnat maksavat hoivasta ostopalveluna vähemmän kuin mitä kunnan itse tuottama hoiva maksaa käyttäjää kohti päivässä. Kuusikkokunnissa kunnan itse tuottaman hoitopäivän hinta liikkuu 150–170 eurossa, kun taas esimerkiksi Espoo haluaa hoivaa ostopalveluna noin 132 eurolla päivä.
Kunta-alan työehtosopimus on jonkin verran kalliimpi kuin yksityisten palveluntuottajien, mutta tämä ei riitä selittämään eroa.
”Lisäksi julkiset toimijat eivät ole lupamenettelyn piirissä, joten yksityisiin kohdistuu enemmän vaatimuksia – hoitohenkilöstön mitoitukseen, avustavan henkilöstön mitoitukseen ja kiinteistöön”, Härus kertoo.
Hoiva-alan kustannuksista kaksi kolmannesta on Härusin mukaan henkilöstökustannuksia. Tämän päälle tulevat kiinteistökustannukset, joissa palveluntuottaja usein on sitoutunut kiinteistöön pitkän vuokrasopimuksen ajaksi, esimerkiksi 15 vuodeksi. Kuntien puitesopimukset ovat tyypillisesti 3–4 vuoden mittaisia.
Yksityisillä toimijoilla on ollut merkittävä rooli uusien hoivapaikkojen rakennuttamisessa, ja ne ovat auttaneet vastaamaan väestön ikääntymisen haasteisiin.
”Yksityiset ovat investoineet tuhansiin uusiin hoivapaikkoihin, alalle on saatu modernia kapasiteettia ja asumisen laatu on noussut valtavasti verrattuna laitoshoitoon eli perinteisiin vanhainkoteihin ja terveyskeskusten vuodeosastoihin. On kehitetty kiinteistökonsepteja miettien, miten tilat kannattaa suunnitella kotien toiminnan kannalta oikein ja toimivasti”, Härus kuvaa.
Parempi laatu ei ole ollut ainoa ajuri, jonka perusteella kunnat ovat ulkoistaneet hoivapalveluita – samalla on tavoiteltu myös mittaviakin säästöjä. Uudenlaiseen kilpailutukseen kuuluu, että palvelulle asetetaan kiinteä hinta tai maksimihinta, jota ei saa ylittää.
Mutta mitä jos kiinteä hinta ei riitäkään vaadittuun laatuun? Tuottajalle voi pahimmillaan syntyä tarjouskilpailussa tilanne, jossa vaihtoehdot ovat tarjota palvelua alihintaan tai jättää tarjous kokonaan tekemättä.
”Meillä kaikilla on yhteinen tahtotila investoida hoivan laatuun. Alihinnalla tätä ei kuitenkaan voida tehdä. Me tulemme kantamaan tässä vastuumme palveluiden tuottajana ja uskomme, että myös palveluiden tilaajat tulevat kantamaan oman vastuunsa kilpailuttaessaan palveluja”, Härus painottaa.
Heidi Hammarsten
