Suistuiko digitalisaatio pilvilinnoista perikatoon?
Digitalisaation unelma oli avoimen tiedon, ylirajaisen rikkauden ja kohtaamisten kultakausi. Se on nähty väylänä asioiden sujuvampaan ja tehokkaampaan hoitamiseen tietoteknologian avulla.
Kiistattomien hyötyjen varjoon jää kuitenkin rajallinen ymmärrys monimutkaisista haittavaikutuksista ja niihin liittyvistä vastuista.
Kun esimerkiksi siirrymme käsinkosketeltavista kovalevyistä pilvipalveluihin, emme enää samalla tavoin tunnista tai tunnusta syntyviä ilmastovaikutuksia omiksemme. Jo teollistumisen alkuajoista tuttu Jevonsin paradoksi kuvaa ongelmaa, jossa teknologian tehostuminen johtaa ympäristökuorman pienenemisen sijaan teknologian laajempaan käyttöön ja samalla päästövaikutusten ynnä muiden haittojen kasvuun. Tuttu tilanne tekoälyhuumassa.
Toisaalta etenevä digitalisaatio voi entisestään lisätä eriarvoisuutta globaalisti ja kotimaassa. Kun yhdet hyödyntävät kenialaisissa hikipajoissa koulutettuja laajoja kielimalleja hupiin ja hyötyyn, toisille jo sähköiset asiointipalvelut terveydenhuollossa ovat ylitsepääsemätön este.
Eduskuntavaaliteema 2027 ?
Kiihtyvä julkinen keskustelu digitaalisesta suvereniteetista sekä tekoälyn uhkista ja mahdollisuuksista tekevät digitalisaation tulevaisuudesta keskeisen teeman vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.
DigiSus on Tampereen yliopistossa toimiva monitieteinen tutkimusalusta, jonka tavoitteena on rakentaa uudenlaista yhteistyötä, oivalluksia ja tietämystä liittyen digitalisaation ja kestävän kehityksen kaksoissiirtymään yhteiskunnassa.
Tampereen yliopiston DigiSus -hankkeeseen liittyvät tutkimukset osoittavat, että digitalisaatiota voidaan johtaa kohti vastuullisuutta ja kestävän kehityksen periaatteita historiatietoisella ohjauksella, joka ei luota liiaksi suuryritysten hyvään tahtoon tai yksilönvastuuseen.
Kurssi kohti kestävää ja vastuullista digitalisaatiota vaatii niin keppejä kuin porkkanoita – mutta ennen kaikkea ohjausta. Onneksi ratkaisujen kohdallakaan pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Olemassa olevaa lainsäädäntöä ja aiempien sosioteknisten murrosten oppeja voidaan hyödyntää uusiin haasteisiin.
Päättäjiltä vaaditaan yhteiskunnallisten murrosten tajua ja liiketoimintalogiikan haastamista
Internet ja digivallankumous alkoivat kansainvälisinä ja yhteisinä hankkeina, joita ohjasivat avoimuuden ja tasa-arvon periaatteet. Nyt ne voi nähdä rapautumisena, lupaukset pettävinä libertaarin markkinatalouden temmellyskenttinä.
Historia toistaa itseään jakamalla maailmaa voittajien ja häviäjien leireihin, joissa
- globaalia käyttäjäkuntaa riistetään epäsuorasti harvalukuisen joukon hyödyksi,
- ulkopolitiikalla sanellaan ehtoja yli rajojen ja
- IT-sektorinkin aiheuttamista ympäristöhaitoista kärsivät eniten ne, jotka ovat niihin vähiten syypäitä.
Digitaalisen imperialismin torjuminen vaatii ymmärrystä riippuvuussuhteista ja valta-asetelmista. Vain siten voimme kantaa paremmin globaalia vastuuta ja tehdä realistisia satsauksia digitaaliseen riippumattomuuteen.
”Suurin haaste on kehittää nykyisten liiketoiminnan ajureiden rinnalle kohtuullisuusajattelua.”
Digipalvelujen haittavaikutusten kustannukset on voitava kohdistaa niitä tarjoavien tahojen vastuulle kuten tupakkateollisuuden tai otsonia tuhoavien kylmäaineiden kohdalla on aikoinaan tehty.
Todellinen haaste on kehittää nykyisten liiketoiminnan ajureiden rinnalle kohtuullisuusajattelua, jonka ensisijaisena tavoitteena ei ole vain suurempi teho ja tarkkuus valmistaa ja myydä uusia tuotteita.
Tarvitsemme järjestelmän, joka palkitsee sekä digikäyttäjiä että yrityksiä olemassa olevan korjaamisesta ja kehittämisestä sekä tarpeeksi hyvään tyytymisestä.
Päättäjille vahvempi rooli digitaalisen elämän rakentamisessa
Teknologiahuuma johtaa pahimmillaan harkitsemattomiin järjestelmäuudistuksiin ja ihmistyöntekijöiden irtisanomisiin.
Työpaikkojen korvaaminen teknologialla tuottaa usein vain lyhyen tähtäimen säästöjä, jotka kostautuvat suurina yhteiskunnallisina kustannuksina. Jopa miljoona suomalaista on jäänyt erilaisista sosiaalisista, taloudellisista tai saavutettavuussyistä digipudokkaiksi, joille edes digitaalisten laitteiden omistaminen ei ole itsestäänselvyys.
”Miksei digitaalista elämää ja kuluttamista voisi ohjata turvavyöpakon ja tupakointirajoitusten tapaan?”
Digitaalisten sovellusten, laitteiden ja viestintäkanavien ylitarjonnalla on myös haitallisia vaikutuksia hyvinvointiin ja kognitiivisiin kykyihin. Koulujen kännykkäkielto on hyvä esimerkki ohjaavasta toimesta, jossa vastuu digitalisaation haittojen hallinnasta siirtyy yksilöltä yhteiskunnalle.
Vastaavia toimia on pohdittava myös kaikille elämänaloille hiipivän generatiivisen tekoälyn kanssa. Miksei myös digitaalista elämää ja kuluttamista voisi ohjata turvavyöpakon ja tupakointirajoitusten kaltaisten politiikkatoimien kautta?
Lainsäätäjät voivat suitsia jo ongelmakohtia nykyisellä lainsäädännöllä
Digitaalinen maailma näyttäytyy usein todellisuudesta irrallisena ja immateriaalisena toivomuskaivona.
Viimeistään nyt on aika havahtua siihen, että toiveilla on hintansa – ja että digitalisaation hyötyjen ohella sen sosiaaliset, ympäristölliset ja taloudelliset haitat ja riskit ovat todellisia ja niitä tulee säädellä.
Historiantaju koskee myös lainsäädäntöä. Liian usein miellämme uusien teknologioiden tarvitsevan uusia lakeja, vaikka jo nykyisiä säädöksiä soveltamalla päästään pitkälle.
Esimerkiksi saavutettavuuslainsäädäntö ohjaa jo nytkehittäjiä välttämään käyttäjiä manipuloivia suunnittelukeinoja. Hankintalainsäädäntö huomioi kestävyyden ja vastuullisuuden vaateita, mutta nämä eivät välttämättä ulotu digitaalisten tuotteiden ja palveluiden hankintaan, vaikka hyvin voisivat.
Millaisia porkkanoita keppien lisäksi voitaisiin käyttää palkitsemaan vastuullisesta toiminnasta?
Tämän sisällön mahdollistaa Tampereen yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.