Vaikuttavuussijoittaminen on kasvanut vauhdilla, ja ”vaikuttavuuspesusta” on tullut entistä suurempi ongelma – onko EU-taksonomiasta lääkkeeksi?

Pääomasijoittajat haluavat yhä useammin sijoituksiltaan tuottojen lisäksi vaikuttavuutta, esimerkiksi ilmastohyötyjä. Vaikuttavuuden arvioiminen on kuitenkin vaikeaa erilaisten mittarien ja läpinäkyvyyden puutteen takia. EU-taksonomian odotetaan selkeyttävän vaikuttavuussijoittamisen kenttää, mutta yksityiskohdat ovat yhä auki – ja osin kiisteltyjä, kuten myös hallituksen päätös vastustaa taksonomiasäädöstä osoitti. VAPAA LUKUOIKEUS

Kaisa Saario
Aurinko- ja tuulivoima saavat taksonomiassa korkeimman kestävyysluokittelun. Kiistaa on aiheuttanut etenkin ydinvoiman ja maakaasun luokittelu, josta komissio ei ole vielä päättänyt. Kuva: Marco Verch (CC BY 2.0)

“Näen tässä asiassa ison muutoksen tapahtuvan aika lailla nyt”, sanoo Taalerin salkunhoitaja, lakimies Jenny-Li Holmström.

Puhe on siitä, miten tarkkoja tavoitteita suuret sijoittajat – kuten vaikkapa työeläkeyhtiöt tai Euroopan investointipankki – haluavat, että Taaleri Energian pääomarahastojen ilmastohyödyille asetetaan.

Kun Holmström on aiemmin ollut myymässä tuuli- ja aurinkoenergiahankkeisiin sijoittavia rahastoja, sijoittajien kanssa on neuvoteltu lähinnä rahaston riskitasosta ja sijoituskohteiden laatukriteereistä. Ilmastohyödyn osalta sijoittajille on arvioitu ennustettua päästövähenemää, mutta käytännössä heille on riittänyt se, että rahat menevät nimenomaan uusiutuvaan energiaan.

Nyt institutionaalisissa sijoittajissa on Holmströmin mukaan herännyt kiinnostus asettaa ilmastohyödyille tarkkoja numeraalisia tavoitteita.

”Siihen menemme varmasti seuraavassa rahastossa.”

Taalerin kannalta kyse ei ole dramaattisesta muutoksesta. Taaleri on uusiutuvaan energiaan sijoittavien pääomarahastojen pioneereja Suomessa: yhtiö perusti ensimmäisen tuulirahastonsa vuonna 2012.

Isossa kuvassa se kertoo kuitenkin suuresta liikahduksesta pääomasijoitusmarkkinoilla: vaikuttavuuden edellyttäminen ei ole enää vain pienen edelläkävijäjoukon asia vaan kasvava ilmiö, joka on lyönyt läpi koko markkinan.

Taalerin salkunhoitaja, lakimies Jenny-Li Holmström. (Kuva: Taaleri)

Kansainvälisen vaikuttavuussijoittamisen verkosto (GIIN) arvioi vaikuttavuussijoittamisen markkinan paisuneen jo 715 miljardiin dollariin.

Sen sijaan itse vaikutuksista on mahdotonta tehdä kattavaa arviota. Vaikka mallinnuksen ja mittaamisen menetelmät ovat kehittyneet, tiedot eivät läheskään aina ole julkisia saati vertailukelpoisia.

Tämä jättää oven auki vaikuttavuusväitteiden väärinkäytölle: kun GIIN:n viime vuoden selvityksen vastaajia pyydettiin arvioimaan seuraavan viiden vuoden aikana eteen tulevia haasteita, kaksi kolmasosaa nosti esiin “vaikutuspesun”.

Haasteena vertailun vaikeus

Vaikuttavuussijoittaminen tai impaktisijoittaminen määritellään useimmiten sijoitustoiminnaksi, jolla tavoitellaan taloudellisen tuoton lisäksi mitattavissa olevia positiivisia vaikutuksia ympäristöön tai yhteiskuntaan. Sijoitus voi siis pyrkiä vaikkapa vähentämään päästöjä tai edistämään työttömien työllistymistä.

Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirta tosin suhtautuu varauksellisesti vaikuttavuuden ja impaktin termeihin. Yksi syy Santavirran vastahakoisuuteen on nimenomaan mainittu vaikutuspesu – etenkin monet alku- tai kasvuvaiheen yrityksiin sijoittavat venture capital -sijoittajat kokevat pyrkivänsä sijoituksillaan aina positiivisiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin ja välttävät väärinkäytön tahrimien termien käyttöä kokonaan, hän sanoo.

Danske Bankin tänä vuonna julkaistun raportin mukaan pohjoismaisten VC-sijoittajien sijoituksista 34 prosenttia voidaan määritellä vaikuttavuussijoituksiksi, mikä on selvästi enemmän kuin esimerkiksi Euroopassa keskimäärin tai Yhdysvalloissa.

“Meitä harmittaa Suomessa markkinoinnillinen puhuminen tästä asiasta. Sen takia monet haluavat välttää koko termin ja osoittaa teoilla, että me oikeasti teemme näitä asioita, emme vain markkinoi”, Santavirta sanoo.

GIIN:n viime vuoden kyselyssä sijoittajat nimesivät läpinäkyvyyden puutteen vaikutusten raportoinnissa keskeiseksi haasteeksi koko vaikuttavuussijoitusmarkkinoilla. Vastaavasti valtaosa vastaajista koki laadukkaan datan keräämisen ja vaikutusten vertailun muihin markkinatoimijoihin oman organisaationsa kannalta vähintään melko suureksi haasteeksi.

Vertailua vaikeuttaa se, että eri toimijat käyttävät erilaisia mittareita. Sitran ja Pääomasijoittajat ry:n toimeksiantamassa, vuonna 2019 julkaistussa Annemari Kirpun pro gradu -työssä lähes 80 prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä itse kehittämiään kvantitatiivisia mittausmenetelmiä. Selvitykseen osallistui 22 eurooppalaista pääomasijoitusyhtiötä.

GIIN:n kyselyjen perusteella ulkoiset mittaus- ja raportointimallit ovat kuitenkin vakiinnuttamassa asemiaan: viime vuonna jopa 89 prosenttia vastaajista kertoi hyödyntävänsä ulkoisia työkaluja, kun vielä kymmenen vuotta aiemmin 85 prosenttia käytti omia mittareitaan.

EU:n taksonomialta toivotaan selkeyttä

Oman lusikkansa soppaan on laittamassa EU, jonka kestävän rahoituksen luokittelun on määrä astua voimaan ensi vuonna.

Taksonomia-asetus pyrkii käytännössä asettamaan kriteerit sille, mitkä rahoituskohteet ovat kestävimpiä. Yksi keskeisistä tavoitteista onkin nimenomaan ehkäistä kestävyys- ja vaikuttavuusväitteiden väärinkäyttöä.

Lisäksi tavoitteena on ohjata rahoitusta kestävimpiin kohteisiin. Käytännössä taksonomia pyrkii luomaan positiivisen kierteen, jossa institutionaalisia sijoittajia verrataan sen mukaan, kuinka kestäviin kohteisiin kukin on sijoittanut. Mitä kestävämpi investointihanke, sitä helpommin ja edullisemmin sen on jatkossa tarkoitus saada rahoitusta.

Erimielinen hallitus päätti vastustaa taksonomiasäädöstä

EU:n taksonomia-asetuksesta syntyi Suomessa poliittinen kiista, kun osa hallituspuolueista kannatti ja osa vastusti asetuksen ilmastoa koskevan delegoidun säädöksen hyväksymistä. EU-ministerivaliokunta päätti lopulta tällä viikolla vastustaa säädöstä.

Taustalla oli erimielisyys etenkin metsätaloutta koskevista kriteereistä. Keskusta ja Rkp katsoivat, että kriteerit lisäisivät byrokratiaa ja siirtäisivät metsiin liittyvää päätösvaltaa Suomelta EU:lle. SDP asettui näiden kannalle. Vihreät ja vasemmistoliitto jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen. Niiden mukaan vastaan äänestäminen on Suomen intresseille ja ilmastopolitiikalle haitallista.

Suomen kannalla ei ole säädöksen läpimenon kannalta merkitystä, jos enemmistö EU-maista päätyy hyväksymään sen.

Rahasto voi saada kestävyydestä kertovan luokituksen sen mukaan, kuinka tiukat kriteerit se täyttää. Rahastoon sijoittaneille täytyy myös säännöllisesti raportoida siitä, miten sijoituksen ympäristö- tai yhteiskunnalliset näkökohdat tai kestävyystavoitteet ovat toteutuneet.

Etenkin eri energiantuotantomuotojen luokittelu on jakanut EU-maita. Suomessa metsätalouden kriteerejä määrittelevästä säädöksestä syntyi poliittinen kiista, kun osa hallituspuolueista kannatti ja osa vastusti sen hyväksymistä. Hallitus päätti lopulta vastustaa säädöstä.

Paras mahdollinen eli tummanvihreäksi kutsuttu kestävyysluokka edellyttää, että rahaston tavoitteena on tarkat kriteerit täyttävä, suora myönteinen vaikutus ympäristöön tai yhteiskuntaan. Tavoitteen edistymistä on seurattava ja siitä on raportoitava sijoittajille säännöllisesti EU-sääntelyn mukaisesti.

Jos impakti- tai muu rahasto viittaa positiiviseen vaikutukseen yhteiskuntaan tai ympäristöön, se todennäköisesti edellyttää, että rahasto on kaikista tiukimman sääntelyn mukainen, tummanvihreä tuote, Santavirta sanoo.

Taalerin Holmström uskoo, että taksonomia auttaa karsimaan “vaikutuspesun” aidosti vaikuttavista toimijoista. Rahastot eivät voi esimerkiksi korostaa markkinoinnissaan positiivisia vaikutuksia ja lakaista negatiivisia vaikutuksia maton alle.

“Uskon, että kun sääntely on selkeää ja raamit ovat selkeät, voi jäädä kiinni siitä, että ei ole noudattanut [sääntelyä]”, Holmström sanoo.

Taalerin uusiutuvaan energiaan sijoittavat rahastot ovat tulevan sääntelyn kannalta otollisessa asemassa, sillä aurinko- ja tuulivoima on määritelty taksonomiassa parhaiden rahoituskohteiden joukkoon. Holmström uskookin, että taksonomia tulee olemaan Taalerille selkeä etu, sillä se ohjaa vahvasti sijoittamaan juuri Taalerin rahastojen kaltaisiin kohteisiin.

Yksityiskohdat yhä epäselviä

Myös Santavirta kannattaa sääntelyn tavoitteita ja uskoo, että suomalaisilla toimijoilla on hyvät edellytykset saada siitä kilpailuetua. Piru on kuitenkin yksityiskohdissa, ja hän toivoo sääntelyltä ennen muuta selkeyttä: pahin pelko on, että taksonomiasta tulee byrokraattinen rasti ruutuun -harjoitus, joka ei todellisuudessa ohjaa aidosti vaikuttavaan sijoitustoimintaan.

“Liian kankea, kaavamainen raportointialusta olisi kaikista kurjin juttu, mitä tästä voisi tulla. Koska en usko, että sellaisesta raportoinnista olisi kellekään hirveästi hyötyä.”

Ylipäätään taksonomia on Santavirran mukaan suurempi haaste esimerkiksi startupeille ja niihin sijoittaville pääomasijoittajille kuin vakiintuneille pörssiyhtiöille, jotka ovat tottuneet erilaisiin raportointivaatimuksiin. Valmistautumisaika on käynyt vähiin, kun EU:n päätöksenteko on venynyt.

Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirta. (Kuva: Pääomasijoittajat ry)

Edelleen niinkin olennainen asia kuin se, miten eri kestävyysluokat tarkalleen määritellään, on osin epäselvä. Morningstarin mukaan noin neljäsosa sen arvioimista EU:ssa syyskuun lopussa myydyistä rahastoista täytti vähintään löyhimmän kestävyysluokituksen kriteerit. Näistä 2,8 prosenttia olisi yltänyt parhaaseen mahdolliseen, tummanvihreään kategoriaan.

Esimerkiksi Varman toimitusjohtaja Risto Murto haukkui taksonomian lokakuussa pystyyn ja totesi Maaseudun Tulevaisuudelle uskovansa, että suuri osa sijoituksista tehdään taksonomian ulkopuolella. Murron mukaan Varma ei voi keskittyä vain muutamaan prosenttiin yrityksistä.

Pääomasijoitusalan eurooppalainen kattojärjestö Invest Europe taas tulkitsee, että löyhempi, niin kutsuttu vaaleanvihreä luokitus jakautuisi käytännössä kahteen sen mukaan, sitoutuuko esimerkiksi rahasto tekemään kestäviä investointeja vai ottaako se vain kestävyystekijät huomioon strategiassaan.

Näin tulkittuna monet sijoittajista täyttäisivät Santavirran mukaan löyhimmän kestävyysluokan jo nyt. Toisaalta tämä ehkäisisi tilannetta, jossa sääntely ohjaisi pääomasijoittajia jättämään heikommin pärjäävät oman onnensa nojaan sen sijaan, että he auttaisivat näitä kehittymään myös kestävyyden näkökulmasta. Toisaalta riski on, että kriteereistä tulee niin löyhiä, että ne eivät enää palvele tarkoitustaan.

Sekin on mahdollista, ettei missään vaiheessa tule niin selkeitä ohjeita, että ne eivät jättäisi tilaa jäsenmaiden omille tulkinnoille, Santavirta sanoo.

“Suomalaisittain pitää pikkuisen varoa sitä, ettei mennä kaikista tiukimpien tulkintalinjojen kautta.”

Pääomasijoittajilta vaaditaan uutta osaamista

Vaikka yksityiskohdat ovat paikoin auki, taksonomia tulee siis myös ainakin osittain ohjaamaan sijoitusten vaikutusten mittausta ja raportointia ja helpottamaan eri toimijoiden vertailua Euroopan laajuisesti.

Kansainvälisen vaikuttavuussijoittamisen verkoston mukaan tällä hetkellä suosituimpia mittaristoja ovat YK:n Agenda 2030 -tavoitteiden pohjalta kehitetty SDG-viitekehys (Social Development Goals) sekä IRIS-menetelmät (Impact Reporting and Investment Standards), joiden kehittämisessä GIIN on ollut keskeisessä roolissa.

Karkeasti tiivistettynä SDG-mittarit arvioivat, miten hyvin sijoitus toteuttaa YK:n 17:ää kestävän kehityksen tavoitetta, kuten köyhyyden poistamista, sukupuolien tasa-arvoa ja ilmastotoimia. IRIS ja tuoreempi IRIS+ taas ovat alan tarpeisiin luotuja standardoituja mittaristoja, joista voi valita omiin tarpeisiinsa sopivimmat.

Taalerin uusiutuvan energian rahastoissa mittareita on Holmströmin mukaan kaksi:

“Vuoden hiilidioksidipäästövähenemä ja työllistymisvaikutus. That’s it.”

Hiilidioksidivähenemän rahasto laskee Euroopan investointipankin menetelmällä. Luku pyrkii kuvaamaan sitä, kuinka paljon hanke syrjäyttää hiilipäästöjä: kuinka paljon sähköä rahaston sijoituksilla valmistuva uusiutuvan energian tuotantolaitos tuottaa, ja miten se suhteutuu kohdemaan sähköntuotantolähteisiin.

Esimerkiksi Taalerin Aurinkotuuli-rahasto sijoittaa muun muassa tuulipuistoon Serbiassa, jossa ruskohiili on merkittävä energianlähde. Serbiassa tuulipuiston positiivinen vaikutus on siis paljon isompi kuin esimerkiksi vastaavan hankkeen Norjassa, jossa sähkö tuotetaan uusiutuvalla energialla, Holmström sanoo.

Taalerin sijoituskohteiden valintaan vaikuttaa tosin moni muukin asia: esimerkiksi se, ovatko maanvuokrasopimukset reiluja, onko paikallisten kumppaneiden maine kunnossa, onko poliittista riskiä ja niin edelleen.

Vaikuttavuuden toteutuminen vaatiikin pääomasijoittajilta uudenlaista, paikoin syvällistä tietoa ja osaamista. Taalerin rahastojen tiimi on kasvanut Suomen mittakaavassa harvinaisen suureksi, 40-henkiseksi – mukaan lukien kymmenen insinööriä, jotka tekevät hankekehitystä ja luvitusta. Pienemmät tiimit hyödyntävät sitäkin enemmän konsultteja ja neuvonantajia.

“Me olemme kaikki uuden edessä, eikä kukaan voi väittää tietävänsä kaikkea”, Santavirta sanoo.

Tärkeintä aloittaa mittaaminen

Santavirran mukaan on tärkeää, että erilaisten omien mittarien lisäksi vaikuttavuutta arvioidaan myös ulkopuolelta.

“Ettei vertaaminen riipu siitä, mitä kukin on valinnut näyttää ulos ja sitten näytetään vain sitä, minkä jälkeen kukaan ei pysty vertaamaan näitä yhtiöitä ollenkaan.”

Santavirta nostaa esimerkiksi suomalaisyritys Upright Projectin, joka on kehittänyt tekoälyä hyödyntävän menetelmän yritysten nettovaikutuksen mittaamiseen. Viime kesänä yritys julkisti globaalin yhteistyön Nasdaqin kanssa.

Vaikka taksonomian käytännön toteutusta odottavat pääomasijoittajat ja heidän sijoituskohteensa ovat tavallaan välivaiheessa, Santavirran mukaan tärkeintä on aloittaa mittaaminen edes jostain. Suomessa on paljon varsinkin teknologiayrityksiä, jotka menestyisivät vastuullisuus- ja vaikuttavuusvertailussa, jos vain mittaisivat niitä, hän sanoo.

“Pieleen ei voi mennä, jos ryhtyy varautumaan, yrittää tehdä mahdollisimman hyvin, valitsee oman liiketoiminnan kannalta keskeiset tekijät ja lähtee niitä seuraamaan.”

Kumpi voittaa, jos vaikuttavuus- ja tuottotavoitteet törmäävät?

Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirran mukaan vaikuttavuus- tai impaktisijoittamisen termiin on juurtunut väärinkäsitys siitä, että kyse olisi jonkinlaisesta hyväntekeväisyydestä, joka ei tähtäisi koviin tuottoihin.

Todellisuus on oikeastaan päinvastainen: Valtaosa toimijoista pitää vaikuttavuussijoittamisen taloudellista houkuttelevuutta muihin sijoitusstrategioihin verrattuna vähintään melko tärkeänä motiivina, kertoo kansainvälisen vaikuttavuussijoittamisen verkoston (GIIN) tuorein selvitys. Taustalla on ajatus, että esimerkiksi fossiilisiin polttoaineisiin kohdistuvat rajoitteet ja verot tekevät niihin sijoittamisesta riskialttiimpaa ja vastaavasti nostavat uusiutuvan energian kannattavuutta.

Aalto-yliopiston professori Vesa Puttonen tosin arvioi viime viikolla Kauppalehden Markkinaraadissa, että vastuullisten sijoituskohteiden houkuttelevuuden suhteen on tultu käännekohtaan. Puttosen mukaan on “liian hyvää ollakseen totta”, että parempien tuottojen, pienempien riskien ja maailmaa parantavan vaikutuksen yhdistelmä jatkuisi sellaisenaan.

“Ensimmäistä kertaa joudutaan miettimään, haluaako sijoittaa, jos tuotto-odotus tästä eteenpäin on todennäköisesti alhaisempi kuin perinteisellä sijoituksella.”

Vaikuttavuuden ja tuottojen suhde ei olekaan aivan yksiselitteinen. Selvä enemmistö Annemari Kirpun selvitykseen osallistuneista eurooppalaisista yhtiöistä ilmoitti tavoitteekseen markkinaehtoisen tai sitä paremman tuoton. Myös GIIN:n selvitykseen vastanneista reilu kaksi kolmasosaa kertoi tavoittelevansa riskipainotettua, markkinaehtoista tuottoa, ja 88 prosenttia kertoi joko päässeensä tuottotavoitteisiin tai ylittäneesä ne.

Herää kysymys, rahoitetaanko vaikuttavuussijoittamisella siis enimmäkseen kohteita, joille löytyisi rahoitusta muutenkin. Jos vaikuttavuus-etuliite otettaisiin sanan edestä pois, sijoitettaisiinko edelleen samoihin kohteisiin samoin vaikutuksin? Jos tuottotavoitteet ja vaikuttavuustavoitteet ajautuvat törmäyskurssille, kumpi vetää pidemmän korren?

Kirpun selvitykseen vastanneista 54 prosenttia ilmoitti olevansa valmiita tinkimään tuottotavoitteista vaikuttavuuden maksimoimiseksi vähintään joissain tapauksissa. Kompensaatio oli sidottu tavoiteltuihin vaikutuksiin 58 prosentilla vastaajista. Santavirran mukaan Suomessa ei kuitenkaan ole – ainkaan vielä – pääomasijoitusrahastoja, joissa pääomasijoittaja luopuisi aitakoron ylittävästä tuotostaan, jos vaikuttavuustavoitteisiin ei päästä.

Kolikon toinen puoli onkin se, että 42 prosentilla selvitykseen vastanneista ei ollut suoria taloudellisia kannustimia huolehtia siitä, että vaikuttavuustavoitteet eivät jää vain tavoitteiksi.

Holmström sanoo pohtineensa vaikuttavuuden ja tuottoisuuden suhdetta paljon. Taalerissa rahaston hoitajan kompensaatio on sidottu tuottotavoitteeseen mutta ei vaikuttavuustavoitteeseen. Taalerin uusiutuvan energian rahastoissa toteutuneet tuotot ovat nykyään yhdeksän prosentin luokkaa. Holmströmin oma kompensaatio on tosin sidottu myös päästövähenemään, mutta kyseessä ei ole rahastotason vaatimus.

Holmström ajattelee, että koska Taalerin aurinko- ja tuulirahastot sijoittavat nimensä mukaisesti vain uusiutuvaan energiaan, se takaa vaikuttavuuden. Ja koska siirtymä fossiilisesta uusiutuvaan energiaan on poliittisesti niin haluttu, tuottonäkymät ovat hyvät.

“Tässä rahastossa en näe ristiriitaa tai valinnan paikkaa, mutta muissa vaikuttavuussijoittamisrahastoissa tai -kohteissa niitä voi tietenkin tulla.”

Tämän sisällön mahdollistaa Tesi.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti