Talouden globalisaatio on tullut merkittävään käännekohtaan. Yhä useampi talousasioita seuraava näkee viitteitä jopa globalisaation päättymisestä ja orastavasta de-globalisaatiosta. Vuonna 2007 alkaneen globaalin finanssikriisin jälkeen rajat ylittävä taloustoiminta on ollut vastatuulessa, joka viime vuosina on kasvanut melkoiseksi puhuriksi.
Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin käynnistämä kauppasota Kiinan kanssa, kovan inflaation takia päätepisteeseen tullut ultralöysä rahapolitiikka ja sen ruokkimat velkakuplat, taloudellisten sanktioiden lisääntyvä käyttö ja energiakriisi ovat merkittäviä takapakkeja globalisaatiokehityksessä.
Onko maailma jopa palaamassa tilanteeseen ennen globalisaatiota ja keskinäisriippuvuutta, jolloin taloudet olivat suljetumpia? Miten pienten avointen talouksien, kuten Suomen ja muiden Pohjoismaiden, tulisi luovia tällaisessa tilanteessa?
Globalisaation kultakaudella, kylmän sodan päättymisestä globaaliin finanssikriisiin, politiikka ja talous eroteltiin selvemmin toisistaan. Usko markkinatalouteen oli senkin jälkeen Suomessa vahva, eikä esimerkiksi keskeisten yritysten myymistä ulkomaille ole pidetty kovin isona poliittisena, saatikka turvallisuuspoliittisena, ongelmana.
Viime vuosina politiikka ja geopolitiikka ovat kuitenkin palanneet vahvasti taloudelliseen ajatteluun ja päätöksentekoon. Edward Luttwakin vuonna 1990 lanseeraama termi ”geotalous” (geoeconomics) on nyt monien poliittisten päättäjien ja yritysjohtajienkin mielessä.
Monet valtiot pyrkivät aktiivisesti suojelemaan omia talouksiaan ja yrityksiään vihamieliseltä ulkoiselta vaikuttamiselta, vahvistamaan huoltovarmuuttaan ja lisäämään taloudellista omavaraisuuttaan. EU:ssakin tavoitellaan strategista autonomisuutta. Laajemmin ilmiötä on kutsuttu strategiseksi ”irtikytkennäksi” (strategic decoupling). Näissä politiikkatoimissa on kaikuja varhaisemmilta taloudellista nationalismia korostaneilta ajattelijoilta, kuten Friedrich Listiltä ja Albert Hirschmanilta.
Geotaloudellinen ajattelu avuksi
Oman talouden suojelemisen taustalla nähdään usein tavalla tai toisella Kiinan toiminta. Kiina on ollut globalisaation suuri voittaja. Maa on neljässä vuosikymmenessä noussut maailmantaloudessa lähes merkityksettömästä rutiköyhästä maasta sen toiseksi suurimmaksi taloudeksi, ulkomaankaupassa jopa suurimmaksi.
Kiinan jälkitotalitaarisen järjestelmän kuviteltiin pitkään kulkevan kohti pehmeämpää autoritarismia ja suurempaa avoimuutta ja ennakoitavuutta. Viime vuosina maa on kuitenkin luisunut takaisin tiukempaan puoluekontrolliin ja sulkeutuneisuuteen. Kiinan poliittisen järjestelmän totalitaariset piirteet ovat vahvistuneet. Kiinan talouden suuri merkitys maailmantaloudessa yhdistettynä sen salailevaan puoluevaltioon huolettavat nyt monia länsimaissa.
Monet tulkitsevat, että Kiina on menestyksellisesti noudattanut geotaloudellista strategiaa tai ”sitomisstrategiaa”, esimerkiksi niin sanotuilla Vyö ja tie -hankkeellaan. Kiinan nähdään lisänneen tarkoituksellisesti muiden talouksien riippuvuutta ulkomaankaupan ja infrastruktuuri-investointien keinoin, joita se voi tarvittaessa käyttää vipuvartena. Kiinan uskotaan tavoittelevan suurempaa taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa globaalisti.
Pahimmissa uhkakuvissa Kiinalla nähdään jopa olleen pitkäaikainen salainen suunnitelma Yhdysvaltojen syrjäyttämiseksi johtoasemastaan. Onko näissä uhkakuvissa perää?
Huteria käsityksiä Kiinasta
Olemme tutkineet Suomen Akatemian rahoittamassa ForAc-tutkimushankkeessa sekä Pohjoismaihin suuntautuvia kiinalaisia yritysostoja huoltovarmuuden kannalta kriittisillä aloilla että Kiinan tapoja käyttää taloudellista valtiotaitoa. Hankkeen aikana on käynyt selväksi, että aina ongelmana eivät ole niinkään jo toteutuneet ja ongelmallisiksi osoittautuneet yritysostot tai investoinnit. Itse asiassa valtaosaan Euroopan maista on tehty vähemmän kiinalaisia investointeja kuin mitä maat aiemmin olisivat toivoneet. Kiinalaisinvestoinnit ovat kaiken lisäksi olleet merkittävässä laskussa jo muutaman vuoden ajan.
Useimmissa EU-maissa kiinalaisten investointien määrä ei olekaan kokonaisuutena kovin merkittävä. Esimerkiksi Tanskassa ne muodostavat alle prosentin koko ulkomaisesta investointikannasta. Suomi on tässä suhteessa poikkeus. Maamme on haalinut muutamassa vuodessa suhteessa eniten kiinalaisinvestointeja koko EU:ssa. Absoluuttisestikin Suomen saamat kiinalaissijoitukset ovat suurimpia heti isojen EU-maiden jälkeen. Lukujen taustalla on erityisesti peliyhtiö Supercellin ja urheiluvälinekonserni Amerin kaupat.
Näkemykset kiinalaisiin sijoituksiin liittyvistä potentiaalisista tulevaisuuden riskeistä sen sijaan ovat muuttuneet selvästi. EU:ssa kiinalaisten investointien mahdollisiin haitallisiin puoliin herättiin toden teolla vuonna 2017. EU-maiden käytännöt ulkomaisten investointien seurannasta vaihtelivat silloin suuresti.
Monessa maassa oli aika hutera käsitys kiinalaisista sijoituksista. Syksyllä 2020 astui voimaan EU:n laajuinen investointiseuranta, joka käytännössä toimii eräänlaisena tiedonvaihtokanavana.
EU:n mahdollisuuksia puuttua ulkomaisiin investointeihin turvallisuuden nojalla rajoittaa kuitenkin se, että kansallinen turvallisuus on jäsenvaltioille kuuluva asia, jossa EU:lla ei ole toimivaltaa. Kansallista lainsäädäntöäkin on päivitetty viime aikoina monessa maassa, mukaan lukien Pohjoismaissa.
Suomessa on jo 1930-luvulla alkunsa saanut ulkomaisten investointien seurantajärjestelmä, joka on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen pitkäikäinen. Järjestelmä on kuitenkin aina elänyt ajassa. 1980-luvun lopulla alkanut liberaalimpi kausi on jälleen vaihtumassa tiukempaan seurantaan. Muissa Pohjoismaissa lainsäädäntömuutokset ovat dramaattisempia ja selvemmin kytköksissä Kiinaan liittyviin potentiaalisiin riskeihin.
Sarjakuvia ja resilienssin arviointia
Koronapandemia, Ukrainan sotaan liittyvä taloussota ja energiakriisi ovat nostaneet pinnalle kysymykset huoltovarmuudesta ja yhteiskunnallisesta kriisinkestävyydestä. Yrityksetkin ovat tänä vuonna havahtuneet siihen, mitä niille tarkoittaisi, jos taloudelliset yhteydet Kiinaan yhtäkkiä katkeaisivat vastaavalla tavalla kuin Venäjään, esimerkiksi Taiwaniin liittyvän sotilaallisen konfliktin takia. Kiinan poliittinen riski on selvästi noussut länsiyritysten näkökulmasta, ja varautumissuunnitelmia tehdään.
Kiinan talous on kymmenen kertaa Venäjän talouden kokoinen. Osana globaaleja tuotantoketjuja Kiina on myös huomattavasti integroituneempi läntisiin talouksiin kuin Venäjä. Esimerkiksi lähes kaksi kolmasosaa Suomeen tulevista kannettavista tietokoneista ja liki puolet älypuhelimista tuodaan Kiinasta.
Äkkinäinen taloudellisten suhteiden katkaiseminen vaikuttaisi nopeasti myös esimerkiksi uusien autojen ja lääkkeiden saatavuuteen, koska Kiinalla on lähes monopoliasema niin kutsuttujen harvinaisten maametallien tuotannossa ja merkittävä rooli lääkeaineosien ja teollisuuden komponenttien tuotannossa. Taiwan puolestaan tuottaa yli 90 prosenttia edistyneistä puolijohteista, jotka ovat keskeisen tärkeitä niin IT-, auto- kuin sotilasteollisuudessa.
Olemme työstäneet haastattelujen ja toimintaympäristön kartoituksen perusteella aina vuoteen 2035 ulottuvia sarjakuvitettuja skenaarioita strategisen irtikytkennän ajan uhkista Suomen huoltovarmuudelle ja kansalliselle turvallisuudelle. Skenaarioissa havainnollistetaan muun muassa, mitä kiinalainen peliyhtiö voisi tehdä suomalaisista pelaajista keräämällään datalla ja miten poliittinen konflikti yksittäisen EU-maan ja Kiinan välillä voisi lamauttaa uusien tuulivoimaloiden rakentamisen Suomessa. Lisäksi esimerkiksi korostetaan Kiinan asteittaista kehitystä korkean osaamisen suurvallaksi ja alleviivataan sen vaikutusta suomalaissairaaloiden terveysteknologiahankintoihin.
Skenaariot toimivat pohjana Delfoi-kyselytutkimukselle, jossa eri alojen suomalaiset asiantuntijat on kutsuttu pohtimaan keinoja, joilla Suomen varautumista ja yhteiskunnallista resilienssiä voidaan lisätä. Harjoitus on itsessään kuin tulevaisuussimulaatio, jossa sarjakuvataide auttaa asiantuntijoita eläytymään tunnistamiimme uhkakuviin.
Toistaiseksi kerätyssä aineistossa asiantuntijoiden vastauksissa on korostunut pienille maille tyypillinen dilemma: olisiko Suomen nyt reagoitava ennakoivasti, lakeja tiukentaen ja riippuvuuksia katkoen, vai ennemmin sopeuduttava tietoisuutta lisäämällä ja suhteita huoltamalla? Keskeistä on jo tämän tematiikan nouseminen osaksi suomalaista Kiina-debattia Venäjä-keskustelun rinnalle. Oikeanlaisten toimenpiteiden valitseminen edellyttää parempaa Kiinan poliittisen järjestelmän tuntemusta.
Delfoi-kyselyjen tulokset julkistamme ensi elokuussa FIIA Report -tutkimusraporttina.
FIIA
Turun yliopisto
Tämän sisällön mahdollistaa Turun yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.