Suurituloisten verolistat törmäsivät GDPR:ään – verotietojen julkisuus on käännekohdassa

Julkisuuslain ja EU:n tietosuoja-asetuksen törmäyskurssin takia henkilö voi pyytää nimensä poistamista yli 100 000 tienanneiden listalta, mutta Verohallinto joutuu pyydettäessä kertomaan, ketkä ovat halunneet salata tietonsa. Paine verotietojen julkisuutta säätelevän lainsäädännön muuttamiseksi kasautuu, kirjoittaa Niko Pankka. VAPAA LUKUOIKEUS

Niko Pankka
Kuva: Petra Wessman (CC BY-SA 2.0)

Verotietojen julkisuus on ollut osa suomalaista yhteiskuntaa jo vuosikymmeniä. Kuka tahansa voi keskiviikkona 10. marraskuuta marssia verotoimistoon ja pyytää toisen henkilön vuoden 2020 verotietoja nähtäväksi. Nykyään tiedot saa myös puhelinsoitolla Verohallinnon puhelinpalvelusta. 

Myös monet mediat julkistavat verolistoja ja pistävät pystyyn verokoneita: Verotuksen valmistuttua Verohallinto tarjoaa tiedotusvälineille massajulkaisuna ja sähköisenä palveluna niin sanotun suurituloisten listan, joka sisältää vähintään 100 000 euroa vuodessa ansainneiden henkilöiden julkiset verotiedot. 

Verotietojen julkisuus perustuu lakiin 

Verotuksen julkisiin tietoihin kuuluvat:

  • henkilön nimi, syntymävuosi ja maakunta
  • valtion verotuksessa verotettava ansiotulo ja pääomatulo
  • kunnallisverotuksessa verotettava tulo
  • tulovero
  • kunnallisvero
  • maksuunpantujen verojen ja maksujen yhteismäärä
  • ennakoiden yhteismäärä
  • jäännösvero tai veronpalautus eli veronkannossa maksettava tai palautettava määrä.

Verotietojen julkisuus mahdollistaa tulojen ja veronmaksun jakautumisen arvioinnin. Verotiedot liittyvät myös kiinteästi julkisuuslakiin ja julkisuusperiaatteeseen, joiden tarkoituksena on muun muassa toteuttaa avoimuutta viranomaisten toiminnassa ja antaa yhteiskunnan jäsenille mahdollisuus valvoa julkisen vallan sekä julkisten varojen käyttöä. 

Tietojen julkisuudesta on lisäksi monia käytännön hyötyjä kansalaisille. Vuokranantaja voi haluta tarkistaa vuokralaisen vuokranmaksukyvyn tai työnhakija kartoittaa, millainen palkkataso potentiaalisella työnantajayrityksellä on.  

Verotietojen julkisuus ja erityisesti medialle luovutettavat tulolistat ovat kuitenkin törmänneet kysymykseen sananvapauden ja yksityiselämän sekä henkilötietojen suojan välisestä rajanvedosta EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) myötä. 

Erityisesti medioiden verokoneet taiteilevat tällä juridisella nuoralla välillä haparoiden. GDPR:n ja julkisuuslain törmäyskurssi on johtanut tilanteeseen, jossa kukaan ei voita mutta hallinnollista työtä on entistä enemmän. 

Miten tähän päädyttiin?

Luetteloista verokoneisiin

Suomessa verotietojen julkisuudella on todellisuudessa pidempiaikainen perinne kuin useimmat ajattelevat. 

Jo 1800-luvulla pidettiin julkisesti nähtävillä taksoitusluetteloita, jotka koskivat kunnallisverotusta. Myöhemmin käytäntö laajeni valtionverotukseen. Nykyaikaisen verotietojen julkisuuden historian voi laskea alkavaksi 1960-luvulta, kun verotuslaki astui voimaan ja sinetöi verotietojen julkisuuden siinä muodossa kuin sen nykyään tunnemme.

Julkisuuslaki astui voimaan vuonna 1999 ja laki verotietojen julkisuudesta ja salassapidosta vuonna 2000. Verohallinto onkin luovuttanut verolistat maksua vastaan tiedotusvälineille näistä vuosista alkaen. Vuodesta 2013 lähtien tiedot ovat olleet medioille maksuttomia. Vallitsevasta käytännöstä huolimatta listan antaminen tiedotusvälineille ei kuulu Verohallinnon lakisääteisiin velvollisuuksiin.

Lähtökohtaisesti henkilörekisterilaki – nykyinen tietosuojalaki – rajoittaa henkilötietojen keräämistä ja tallettamista. Laissa on kuitenkin toimituksellisia rekistereitä koskeva poikkeus, mikä mahdollistaa tiedotusvälineille julkisten henkilötietojen, eli tässä tapauksessa verotietojen, saannin. Salassapitosäännökset voivat tosin estää tämän. 

Digitalisaation myötä verolistojen luovuttaminen on kehittynyt CD-rompuista sähköiseksi palveluksi ja paperiset verolistat digitaalisiksi lehtien verkkosivuilla sijaitseviksi verokoneiksi. Nykyään verokoneet näyttävät yleensä henkilön nimen, tulotiedot, maksetut verot, veronpalautuksen tai jäännösveron ja kotikunnan. Lisäksi osa koneista sisältää laajempia tietosisältöjä, kuten esimerkiksi tilastotietoja tulojen jakautumisesta sukupuolittain tai alueittain.

Suomalainen verotietojen julkisuus ei ole globaalisti poikkeuksellista, mutta harvinaista kyllä. Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä vastaavanlainen julkisuuteen perustuva verojärjestelmä kuin Suomessa. Saksassa taas verotietojen katsotaan kuuluvan yksityisyyden suojan piiriin, eivätkä tiedot lähtökohtaisesti ole julkisia. 

Sananvapauden ja yksityiselämän suojan välissä

Verotietoihin ja verokoneisiin liittyvät juridiset kysymykset voidaan jakaa yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan sekä sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauteen. Oman mausteensa tähän perusoikeuksien soppaan tuo mainittu EU:n tietosuoja-asetus GDPR. 

Perinteisesti valtiosääntöoikeudessa henkilötietojen suojan on katsottu kuuluvan osaksi yksityisyyden suojaa. Lain esityöt antavat kuitenkin tukea myös tulkinnalle, jossa näitä kahta oikeutta pidetään erillisinä ja itsenäisinä kokonaisuuksina. 

Verotietojen julkaisemisen tapauksessa yksityiselämän suojaa arvioidaan muun muassa julkaistun tiedon yhteiskunnallisen merkityksen ja henkilön yhteiskunnallisen aseman kautta. Lisäksi yksityiselämän suoja on kapeampi verotietojen massamuotoisessa julkaisussa kuin yksittäiseen henkilöön kohdistuvassa tulo- ja varallisuustietoihin pohjautuvassa artikkelissa.

Medioiden mahdollisuus tehdä verokoneita perustuu julkisuuslakiin: Mediat voivat tallentaa ja käyttää henkilötietoja journalistisessa tarkoituksessa. Toimituksellista tai journalistista tarkoitusta ei ole määritelty laissa tai EU:n direktiiveissä, joten sen arviointi on tapauskohtaista. Käsitteelle ei tarkoituksella ole haluttu antaa liian tiukkaa määritelmää, koska sillä on kiinteä yhtymäkohta sanavapauteen perusoikeutena. 

Käsitteen tulkinnasta on kuitenkin syytä tehdä pari huomiota. Ensinnäkin journalistisen tarkoituksen täyttyminen ei edellytä joukkotiedotusvälineessä tai vastaavassa mediassa työskentelyä, vaan käsitteellä viitataan myös journalismia harjoittaviin henkilöihin. 

Toiseksi, vaikka tietoja sinänsä käsiteltäisiin journalistisessa tarkoituksessa, tietojen julkaisu ei automaattisesti tapahdu journalistisessa tarkoituksessa. Tietojen julkaisun tulee palvella yleistä etua, kuten veropolitiikasta käytävää julkista keskustelua. 

Journalistisen tarkoituksen häilyvä raja

Julkisen sanan neuvosto ei ole tähän mennessä koskaan antanut verotietojen julkistamisesta langettavaa ratkaisua. JSN on painottanut ratkaisuissaan julkisuusperiaatetta: vaikka yksityiselämän suojan tarve on ratkaisuissa tiedostettu, verotietojen julkisuudella on katsottu olevan merkitystä veropolitiikan oikeellisuuden sekä tulo- ja varallisuuserojen kasvun seuraamisen näkökulmasta. 

Esimerkiksi Iltalehden verokonetta koskevassa ratkaisussa vuonna 2019 JSN totesi, että tiedotusvälineiden tarjoamien verokoneiden avulla myös tavalliset kansalaiset voivat tehdä yhteiskuntaa koskevia havaintoja yksittäisten henkilöiden verotietojen perusteella. 

Oikeuskäytännön osalta kiinnostava on myös niin sanottu Veropörssi-tapaus, joka eteni lopulta Euroopan unionin tuomioistuimeen. Yritys julkaisi vuosittain Veropörssi-nimistä lehteä, joka oli käytännössä lehtimuodossa oleva verokone. 

Lehti sisälsi verotietojen lisäksi myös yhteenvetoja sekä yksittäisiä artikkeleita, mutta verolistojen osuus sisällöstä oli selvästi suurin. Samat verotiedot oli myös luovutettu eteenpäin toiselle yritykselle, joka oli tarjonnut maksullisena tekstiviestipalveluna mahdollisuutta tiedustella yksittäisten henkilöiden verotustietoja. 

Suomen tietosuojavaltuutettu oli katsonut, ettei lehden julkaisu tai tekstiviestipalvelu tapahtunut journalistisessa tarkoituksessa. EUT katsoi ratkaisussaan, että yhtiöiden harjoittama verotietojen käsittely on henkilötietojen käsittelyä. Journalistisen tarkoituksen arviointi taas jätettiin kansalliselle tuomioistuimelle. Korkein hallinto-oikeus kallistui asiassa tietosuojavaltuutetun kanssa samalle näkökannalle. 

Journalistisen poikkeuksen edellytykset eivät täyttyneet, koska Veropörssi-lehdessä tiedot julkaistiin lähes sellaisenaan eikä niiden ohessa ollut merkittävissä määrin muuta sisältöä. Tämän myötä myöskään tekstiviestipalvelun ei voitu katsoa täyttävän journalistisen tarkoituksen edellytyksiä. 

Huomionarvoista on, että journalistista toimintaa voidaan harjoittaa myös kaupallisessa tarkoituksessa, kunhan toiminta tähtää tietojen, mielipiteiden tai ajatusten ilmaisemiseen yleisölle millä tahansa tiedonsiirron välineellä.

Vallitseva oikeuskäytännön perusteella verotietoihin liittyvä toimituksellinen sisältö on siis eri asia kuin verokoneet ja verotietolistat. Samaan aikaan pitää huomioida näiden sisältöjen muodostama journalistinen kokonaisuus. 

Veropörssi-tapaus osoittaa, että puhtaita verolistoja ja tätä myöten pelkkiä verokoneita voidaan pitää juridisesti rajatapauksena. Kokonaisharkinta herättää myös haastavia kysymyksiä. 

Kuinka suuri merkitys tulee antaa esimerkiksi sille, jos verokoneiden yhteyteen sisältyy tilastollista dataa verotulojen jakautumisesta? Minkälainen toimituksellinen sisältö verokoneiden ohessa on riittävää journalistisen tarkoituksen täyttymiseksi?

GDPR toi tulvan kieltohakemuksia

Vuoden 2019 elo-syyskuussa Verohallinto oli kiperän tilanteen edessä. Yksityisyydestään huolestunut kansalainen oli ottanut veroviranomaiseen yhteyttä ja ilmoittanut vaativansa nimensä poistamista tiedotusvälineille luovutettavasta suurituloisten listalta.

Hakija vetosi GDPR:n artiklaan 21, jonka mukaan ”rekisteröidyllä on oikeus henkilökohtaiseen erityiseen tilanteeseensa liittyvällä perusteella milloin tahansa vastustaa häntä koskevien henkilötietojen käsittelyä”. Rekisterinpitäjä ei saa enää käsitellä henkilötietoja, ellei tämä voi osoittaa, että käsittelyyn on olemassa ”huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, joka syrjäyttää rekisteröidyn edut, oikeudet ja vapaudet tai jos se on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi”.

Verohallinnon lakiosasto kokoontui pohtimaan asiaa kuin hallituksen kehysriihessä konsanaan: Lehtitietojen mukaan viisi juristia pohti asiaa kaksi viikkoa. Veropäivä on perinteisesti marraskuun alussa, joten veroviranomaisen tuli tehdä merkittävä päätös nopealla aikataululla. 

Verohallinto linjasi, että verotietojen mediapalveluun sovelletaan GDPR:n mukaista vastustamisoikeutta, koska listojen luovuttaminen tiedotusvälineille ei kuuluu viranomaisen lakisääteisiin velvollisuuksiin. Tietojen luovuttamisen vastustamisen peruste on voinut liittyä esimerkiksi henkilön itsensä tai hänen läheistensä turvallisuuteen tai terveyteen. 

Verohallinnon oikeusyksikön antamien haastattelujen perusteella tehdyistä päätöksistä ei ole olemassa pöytäkirjaa tai kirjallista muistiota, mitä voidaan pitää hallinto-oikeudellisesti kyseenalaisena.

Vuonna 2019 hakemuksia tietojen luovuttamisen vastustamisesta tuli hieman yli 230 kappaletta. Yhtään hakemusta ei hylätty. On mahdollista, että nopeasta käsittely- sekä päätösaikataulusta johtuen kattavaa Verohallinnon sisäisten ohjeistusten teettämistä tai hakemusten laadullista arviointia ei ollut mahdollista tehdä. 

Vuonna 2020 hakemusten määrä kasvoi yli 4 000:een. Tällä kertaa hylkäyksiä tuli hieman yli 60 kappaletta. Hylkäysten määrää voidaan pitää marginaalisena, mikä kuvastaa asiaan liittyvän rajanvedon hankaluutta ja verovelvollismyönteistä tulkintaa. 

Mikä katsotaan riittäväksi henkilökohtaiseksi erityiseksi tilanteeksi? Määritelmä tarkentunee sitä mukaa, kun GDPR:n soveltamisesta ylipäätään saadaan enemmän oikeuskäytäntöä. Hakemusten määrän kasvu yhdessä vuodessa oli kuitenkin valtava.

Tiedotusvälineet heräävät taistoon

Verohallinnon linjaus vastustamisoikeuden käyttämisen sallimisesta aiheutti kipakkaa kritiikkiä tiedotusvälineissä. Tuohtuneissa pääkirjoituksissa ja twiiteissä oltiin sitä mieltä, että suunta oli kohti orwellilaista dystopiaa.

Medioiden käyttämät argumentit verotietojen julkaisemisesta olivat hyvin samanlaisia. Esimerkiksi Ylen vuonna 2020 esiin nostamien perusteiden mukaan suurituloisimpien verotietojen julkistaminen on avoimen yhteiskunnan perusta ja kertoo muun muassa siitä, mistä Suomessa kulloinkin palkitaan ja kuinka paljon. Myös JSN julkaisi asiaan liittyen oman kannanottonsa

Ylen ja muiden tiedotusvälineiden listaamat tavoitteet sekä ideaalit ovat kannatettavia, mutta onko suurituloisten lista tehokkain tapa edistää näitä tavoitteita ja onko listalla olennainen rooli verotietojen julkisuuden osana?

Kannanottojen lisäksi Helsingin Sanomat ja osa maakuntalehdistä pitivät tietojen julkistamisesta kuukauden protestitauon kunnes julkaisivat omat verokoneensa joulukuussa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut varsinainen tauko, sillä tämän kuukauden lehdet käyttivät itsenäiseen selvitystyöhön ja onnistuivat täydentämään listaansa yli tuhannella nimellä, mikä kattoi noin 30 prosenttia alkuperäisistä listoista puuttuneista nimistä.  

Listoja onnistuttiin siis vastustamisoikeuden käytöstä huolimatta täydentämään. Täydentäminen tulee kuitenkin vaikeutumaan vuosi vuodelta. Ajatus on sama kuin Game of Thrones -sarjan televisioinnissa ilman täysin valmiita kirjoja: prosessi vaikeutui sitä mukaa mitä pidemmälle sarjassa edettiin ilman alkuperäistä pohjamateriaalia. 

Edellisen vuoden kokonaisia verolistauksia pystyy käyttämään selvitystyön pohjana, mutta vuosien saatossa vanhojen tietojen hyöty vähenee ja vähenee. Katveeseen jäävät erityisesti ”uudet” suurituloiset ja esimerkiksi ulkomaille muuttaneet henkilöt.

Korkeimman hallinto-oikeuden tulkintakäytännön ja esimerkiksi Veropörssi-tapausta koskevan julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen valossa on perusteltua väittää, että verotietoihin kohdistuva intressi on laajalti yksityistä. 

Julkisasiamies on Veropörssi-tapauksen yhteydessä myös erikseen maininnut naapureihin ja tuttuihin kohdistuvan henkilökohtaisen uteliaisuuden. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivätkö verolistat toteuttaisi tärkeää yhteiskunnallista tarkoitusta. 

Vaikka verokoneita määrällisesti käytettäisiinkin enemmän naapureiden palkkakehityksen seuraamiseen, muutamienkin veropolitiikkaan liittyvien tutkimusten tai artikkeleiden vaikuttavuus voi näihin verrattuna olla merkittävä. 

Jätän MustReadin yhteiskunnallisesti valveutuneiden lukijoiden pohdittavaksi, kuinka vahvasti verotietojen avoimuuden ja julkisuuden teoreettiset ideaalit kohtaavat käytännön journalismissa.

Nurinkurinen käytäntö

EU:n tietosuoja-asetuksen tullessa voimaan osattiin odottaa, että verotietojen julkisuus ja erityisesti tiedotusvälineiden verolistat joutuisivat törmäyskurssille sääntelyn kanssa. 

Oikeuskanslerille tehty kantelu ei johtanut toimenpiteisiin, koska päätökseen oli mahdollista hakea muutosta hallintotuomioistuimelta. Tiedotusvälineet valittivat Verohallinnon menettelystä hallinto-oikeuteen. Helsingin hallinto-oikeus ratkaisi kerralla peräti seitsemän ratkaisua huhtikuun 2021 lopussa.

Ratkaisuissaan hallinto-oikeus vahvisti Verohallinnon tulkinnan siitä, että vastustamisoikeuden käyttäminen on sallittua GDPR:stä johtuen. Tämä oikeuskysymys ei kuitenkaan ollut valituksissa keskeinen, vaan niissä keskityttiin ensisijaisesti kahteen muuhun seikkaan:

1) Onko vastustamisoikeuden käyttäminen (nimitieto) salassa pidettävä tieto?

2) Oliko Verohallinnolla velvollisuus toimittaa tiedotusvälineille verotietolista, joka sisältää myös vastustamisoikeutta käyttäneet henkilöt?

Hallinto-oikeus katsoi, että vastustamisoikeutta käyttäneiden henkilöiden henkilöllisyyttä koskevien tietojen luovuttamiselle ei ollut estettä sillä perusteella, että vastustamisoikeuteen liittyvissä asiakirjoissa saattoi olla salassa pidettäviä tietoja. 

Vaikka vastustamisoikeuden käyttäneiden henkilöiden nimet eivät olleet salassa pidettäviä, Verohallinnolla ei kuitenkaan ollut velvollisuutta tuottaa tiedotusvälineille verolistaa, joka sisälsi myös nämä nimet. Hallinto-oikeus kuitenkin vahvisti Verohallinnon tulkinnan siitä, että julkisten verotietojen toimittamiseen sovelletaan GDPR:n mukaista vastustamisoikeutta. 

Tässä vaiheessa on annettava ansaitut aplodit hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpäälle, joka käytännössä ennusti hallinto-oikeuden ratkaisun jo vuoden 2019 loppupuolella.

Verohallinto ei valittanut asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joten olemme nurinkurisessa tilanteessa: Henkilö voi pyytää nimensä poistamista suurituloisten listalta, mutta Verohallinto joutuu pyynnöstä antamaan erillisen listan näistä vastustamisoikeutta käyttäneistä henkilöistä. Tämän listan myötä tiedotusvälineet voivat täydentää alkuperäisen puutteellisen listan. 

Lopputulos on siis täysin identtinen verrattuna tilanteeseen, jossa vastustamisoikeutta ei olisi mahdollista käyttää. Käytännössä kukaan ei voita, mutta hallinnollinen työmäärä lisääntyy. Oikeustilan selkeyttämisen vuoksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu asiassa olisi ollut toivottava.

Lokakuussa 2021 vuoden 2020 verotietojen julkaisemista oli vastustanut yli 2 000 henkilöä. Määrää voidaan pitää suurena ottaen huomioon, että vastustamisoikeudella ei ole käytännön vaikutusta suurituloisten listan sisältöön tai julkaisemiseen. 

Vaikka varsinaiset verotiedot tulevat julkiseksi marraskuussa, vastustamisoikeuden käyttäminen on julkista jo hakemusvaiheessa. Vastustamisoikeutta käyttäneiden henkilöiden nimitietoja on siis mahdollista pyytää sitä mukaa, kun verovelvolliset tekevät vastustamispyyntöjä.

Huomionarvoinen on myös tietosuojavaltuutetun tuore päätös, jonka mukaan tietosuojalaissa säädetty journalistisen toiminnan poikkeus soveltuu myös verokoneisiin. Päätös ei ole lainvoimainen, ja siitä voi valittaa hallinto-oikeuteen. 

Verokeskustelu murroksessa

Verotietojen julkisuuteen liittyvää keskustelua kannattaa tarkastella yhteiskunnallisten muutosten tarjoaman linssin läpi. Mediaympäristömme on hyvin erilainen kuin 2000-luvun alussa. 

Verokeskustelu on laajentunut sosiaalisen median alustoille ja digilehtiin sekä verkkosivujen keskustelupalstoille. Julkkiksen suuret tulot, pienet verot! Heikki Pursiaisen perustama hattuliike jakoi miljoonaosingot! 

Mediaympäristön laajeneminen on lisännyt riskiä siitä, että verotietoja käytetään yksityiselämän suojan näkökulmasta väärin. Samalla verotietojen avoimuuden laajentumisella erityisesti verkkoympäristöön on huomattu olevan pienentävä vaikutus harmaaseen talouteen.

Suurituloisten listaa pidetään kiinteänä osana verotietojen avoimuutta, vaikka käytäntö ei perustu lainsäädäntöön. Edelleen on tärkeä erottaa verotietojen julkisuus sekä avoimuus periaatteina tiedotusvälineiden ylläpitämistä verokoneista. 

Jonkinlainen kansan syviä rivejä puhutteleva vaikutus verolistoilla väistämättä on. Kuvaavaa on, että Verohallinto itse siirsi verotietojen julkaisupäivää vuonna 2020, jotta päivä ei osuisi päällekkäin Yhdysvaltain presidentinvaalien kanssa. Juhlimmeko veropäivää verotietojen julkisuuden tuoman tärkeän yhteiskunnallisen lisäarvon vai henkilökohtaisen uteliaisuutemme vuoksi?

Olemme verotietojen julkisuuden suhteen käännekohdassa. Paine lainsäädännön muuttamiseksi kasautuu. 

Riippumatta ihmisten henkilökohtaisista näkemyksistä voidaan todeta, että julkiset verotiedot antavat ihmisten tuloista vajaan kuvan. Verotiedot koskevat vain valtion ja kunnan ansio- ja pääomatuloverotusta. Julkisiin verotietoihin eivät kuulu esimerkiksi perinnöt tai holding-yhtiöihin kertyvät tulot. Myöskään esimerkiksi oman asunnon luovutusvoitot eivät näy verotiedoissa. 

Kyseessä on myös poliittinen ja arvoihin perustuva kysymys siitä, mihin suuntaan avoimuutta tulisi kehittää ja minkä tietojen tulisi olla julkisia ja minkä ei. Oma kysymyksensä on, minkä suuruinen suurituloisten listan euromääräisen rajan tulisi olla. Tällä hetkellä raja on 100 000 euroa.

Hallitusohjelman mukaisesti verotustietojen julkisuutta koskevaa lakia tullaan muuttamaan siten, että myös verotuksen päättymisen jälkeen tehdyt muutokset verotustietoihin tulevat julkisiksi. Jos verotuksen lopputulokseen on hakenut muutosta oikaisuvaatimuksen kautta verotuksen oikaisulautakunnalta tai oikeusasteesta, muuttuneet tiedot näkyisivät tällöin julkisissa verotiedoissa. 

Muutosta voidaan pitää perusteltuna, koska muutoksenhaku voi muuttaa verotuksen lopputulosta merkittävästi. Pidän mahdollisena, että nykyiseen lainsäädäntöön tehdään myös muita muutoksia. Näemme todennäköisesti alkuvuodesta 2022 viitteitä siitä, mitä hallituksen esityksellä lähdetään ensisijaisesti tavoittelemaan.

On mahdollista, että verokoneet jäävät tulevaisuudessa historiaan. Verokoneiden kieltäminen voi kuitenkin kaventaa tiedotusvälineiden vapauksia. Verotietojen avoimuus itsessään on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa. 

Nykyiseen toimintamalliin liittyy kuitenkin elementtejä ja aukkoja, joiden paikkaaminen tai korjaaminen on perusteltua. Keskustelu verotuksen oikeudenmukaisuudesta ja vaikutuksista puolustaa paikkaansa.

 

Juttua muokattu 9.11.2021 klo 8.18: Tarkennettu vuoden 2020 verotietojen julkaisupäivä.

Korjaus 9.11.2021 klo 17.27: Lisätty tieto, että verotiedot ovat olleet medioille maksuttomia vuodesta 2013 lähtien.

Korjaus 10.11.2021 klo 10.08: Poistettu virke MustReadin verokoneesta. MustRead ei julkaise verokonetta.

Digitaalisen yhteiskunnan toimivuus on monimutkaisen verkoston käsissä – “huoltovarmuusjoukot” ja skenaariotyö toisivat ketteryyttä häiriötilanteisiin

Ict-alan huoltovarmuus lepää osaamisen varassa. Selkeät sopimussuhteet, oikea osaaminen ja sujuvat hankintamekanismit mahdollistaisivat tehokkaan reagoinnin poikkeustilanteissa. “Tarvittaisiin vielä parempaa ymmärrystä palveluista. Millaisista komponenteista ne koostuvat ja millaista osaamista niiden ylläpito vaatii", toteaa johtaja Lauri Helenius Solitalta.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti