Puolueet, Talouspolitiikka Hallitus käyttää kaikki kikat antaakseen vaikutelman, että se saa paljon aikaiseksi, mutta näytöt ovat toistaiseksi vähissä
Kaupallinen yhteistyö Fortum Energia, Talous Yksi pohjoismainen kantaverkkoyhtiö? – Matka sellaiseen on pitkä, mutta yhteistyötä sähkömarkkinoilla voi muutenkin tiivistää
Politiikka Pitäisikö vaalikausia pidentää, jotta poliitikot pystyisivät tekemään riittävän rohkeita ilmastopäätöksiä, pohtii tulevaisuuden tutkija
Digitalisaatio, Oulu, Työmarkkinat Oulu elää korkeasta teknologiasta, mutta koodaripula hidastaa kasvua – ”Nuoret eivät tiedä, millaista insinöörin työ nykyään on”
Päättäjän työ, Politiikka, Talouspolitiikka ”Valtiosihteerillä on klassinen irtisanomisaika, eli se aika kun nousee tuolista ylös”, sanoo Kimmo Tiilikainen
Kirjasuositus Tiedon panttaamisella ja disinformaatiolla oli tuhoisia vaikutuksia jo Tšernobylissa, sanoo Ihmisoikeusliiton Kaari Mattila
Politiikka, Talous Voitontavoittelu on edelleen ihan hyvä yritystoiminnan päämäärä – pidetään kapitalismi kapitalismina ja politiikka politiikkana
Kaupallinen yhteistyö Lahden kaupunki Energia, Ympäristö Ympäristömummoja, voimalainvestointeja ja kiertotaloutta – näin Lahdesta tuli Euroopan Green Capital