Osuustoiminta on ”hädän ja puutteen lapsi” – löytyisikö osuuskunnista apua työpaikkansa koronassa menettäville?

Työosuuskuntia perustettiin runsaasti 1990-luvun laman jälkeen. Auttaisiko keino myös heitä, jotka menettävät työpaikkansa koronakriisissä? Kenties, mutta haasteena ovat vähäinen tietous työosuuskunnista sekä viranomaisten epäselvät tulkinnat siitä, kuka on työntekijä ja kuka yrittäjä. VAPAA LUKUOIKEUS

Anne Moilanen
Aika näyttää, tuoko koronakevään lomautusaalto Journalistiliiton Mediakunta-työsosuuskuntaan uusia jäseniä. Kuva Mediakunnan ensimmäisestä vuosikokouksesta toukokuussa 2017. Kuva: Mediakunta Osuuskunta

Suurin osa työpaikkansa koronakriisissä menettäneistä on toistaiseksi vasta lomautettuja. Sitä ei vielä tiedetä, kuinka moni lomautus muuttuu lopulliseksi irtisanomiseksi, mutta on selvää, että työttömien armeija tulee koronan takia kasvamaan.

Mistä uutta työtä koronan takia työnsä menettäville, onkin tuhannen taalan kysymys. Voisivatko osuuskunnat olla apuna tässä?

”1990-luvun laman jälkeen Suomeen iski valtava massatyöttömyys, jonka aikana maahan perustettiin paljon työosuuskuntia. Sitä ennen meillä ei ollut työosuuskuntien perinnettä.  Perinne että työntekijät toimisivat myös omistajina yrityksissä, joissa työskentelevät, oli katkennut sotien aikaan”, kertoo toimitusjohtaja Jarmo Hänninen Ideakoop Osuuskunnasta. 

Hänninen on myös osuuskunta-aktiivi, joka toimii Osuustoiminnan kehittäjät – Coop Finland ry:n puheenjohtajana. Hänninen on ollut mukana toteuttamassa useita osuustoimintaan liittyviä selvityksiä ja tuntee hyvin myös työosuuskuntien historiaa.

Suomi on osuuskuntien luvattu maa, jossa valtaosa ihmisistä kuuluu asiakkuuden kautta ainakin yhteen suureen osuuskuntaan, kuten SOK:hon tai OP Ryhmään. Osuuskuntia on kuitenkin hyvin monenlaisia. 

Suomessa toimi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 yhteensä 1 834 osuuskuntaa, joista työosuuskuntia oli toimialarajauksen perusteella noin 500. Suurin osa työosuuskunnista on melko pieniä, keskimäärin noin kymmenen henkilön osuuskuntia.

”Aina kun talous menee kriisiin ja työmarkkinoille tulee häiriöitä, osuustoiminta alkaa kiinnostaa. Osuustoiminta on hädän ja puutteen lapsi. Kun on hyviä aikoja, osuustoimintaa ei synny ainakaan niin paljon kuin huonona aikoina”, Jarmo Hänninen kuvailee.

Työosuuskuntien uusi tuleminen?

On vielä vaikea sanoa, kiinnostavatko työosuuskunnat nyt samalla tavalla kuin 1990-luvun lamassa. Työosuuskunnat ovat jääneet Suomessa melko marginaaliseksi yrittämisen muodoksi jopa itsensätyöllistäjien parissa, vaikka osuustoiminnassa olisi työntekijän kannalta tiettyjä etuja:

Osuuskunta on jäsentensä omistama, eli jäsenet pääsevät vaikuttamaan työpaikkansa asioihin. Jos osuuskunta tuottaa voittoa, tuotot palautetaan takaisin omistajille. Osuuskuntien aatteellisena taustana on tuottaa ”hyvää” jäsenilleen ja maailmaan ylipäätään – eikä vain maksimaalisesti voittoa, kuten muussa yritystoiminnassa. 

Mikä on työosuuskunta?

Työosuuskunta on jäsentensä omistama yritys, joka pyrkii työllistämään omat jäsenensä. Työosuuskunnan tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa. Jos voittoa tulee, tulos jaetaan tilikauden aikana palkkoina työtä tehneille.

Työosuuskunnan ideana on yhteisöllinen yrittäminen. Työosuuskunta voi itse määritellä kriteerit, joilla se valitsee jäsenensä. 

Työosuuskunnan jäsenten status muuttuu, jos osuuskunnassa on seitsemän jäsentä tai enemmän. Tuolloin kunkin työosuuskunnan jäsenen omistusoikeus yrityksestä laskee alle 15 prosentin. Lain mukaan tämä on raja, jonka jälkeen yrityksen vähemmistöomistajaa ei enää katsota yrittäjäksi, vaan hän on omistamassaan yrityksessä työntekijän asemassa. Rajalla on merkitystä muun muassa työttömyyskorvausta haettaessa.

Osuuskuntayrittämisen haasteita ovat pääomien ja sitä kautta investointien puute. Osuuskunnilla on useimmiten monta omistajaa ja monta päätöksentekijää, minkä vuoksi osuuskuntia voi olla vaikea johtaa. Osuuskunnissa noudatetaan lähtökohtaisesti ”jäsen ja ääni” -periaatetta.

Työosuuskunnissa voi tulla ongelmia myös yhteisten töiden jakamisessa. Osuuskunnissa kaikki ovat samassa asemassa riippumatta siitä, miten paljon henkilö tekee yhteisen yrityksen hyväksi.

Yrittäjä-työntekijä-määrittely on kuitenkin komplisoitunut viranomaistulkinnoissa viime vuosina äärimmilleen. Työttömyyskassat, Kela ja TE-toimistot tekevät itsenäisesti omia selvityksiään ja voivat tulkita jopa saman henkilön osalta eri tavoin sitä, onko hän palkansaaja vai yrittäjä. 

TE-toimiston toivoimapoliittisesta lausunnosta voi esimerkiksi riippua merkittävä osa sosiaaliturvasta, kuten saako henkilö (ansiosidonnaista) työttömyyspäivärahaa – tai siis työttömyysetuutta ensinkään.

”Määrittelyiden ongelmallisuus ei tosin liity vain osuuskuntiin, vaan silppu- ja pätkätyöhön sekä alustatalouteen ylipäätään”, Jarmo Hänninen arvioi. 

Hännisen mukaan nykyinen sekava tilanne on harmillinen osuustoiminnan kannalta –  juuri osuuskunnat kun voisivat tarjota esimerkiksi alustatalouden usein heikossa asemassa oleville työntekijöille ”reilun” tavan tehdä työtä ja yrittää.

Vastaavasta solidaarisesta osuustoiminnasta on toimivia esimerkkejä, kuten Reilun kaupan järjestelmä.

”Osuustoiminta on nyt myös kansainvälisesti kuuma puheenaihe. Monet kysyvät, voisivatko osuuskunnat haastaa Uberin tai erilaiset pikalähettifirmat, jotka toimittavat kuluttajille ruokaa ja muita hyödykkeitä.”

Yrittäjä vai työntekijä

Yrittäjä-työntekijä-jaon ongelmat on huomattu myös ammattiliitoissa. Journalistiliitto on ensimmäisenä suomalaisena ammattiliittona perustanut työosuuskunnan, Mediakunnan. 

Vuonna 2017 perustettu Mediakunta ei ”lupaa” jäsenilleen sitä, että heidän työntekijäasemansa säilyisi, vaikka he tekisivät työtä Mediakunnan kautta työsuhteisena työntekijänä. Tämä tarkoittaa, että osuuskunnan jäsen tekee työsopimuksen osuuskunnan kanssa, minkä jälkeen osuuskunta maksaa jäsenelle palkkaa. Toimeksiantajan maksusuoritus siis kulkee työntekijälle osuuskunnan kautta.

”Mediakunnassa osa jäsenistä tekee työtä päätoimisesti ja osa sivutoimisesti. Osittain he saattavat olla jopa yrittäjiä. Me emme halua estää sitä, etteikö ihminen voisi hyvin monenlaisessa elämäntilanteessa tulla osuuskunnan jäseneksi”, kuvailee Mediakunnan toiminnanjohtajan sijainen Johanna Sillanpää.

Mediakunnalla on tällä hetkellä 260 jäsentä. Vain kahdella heistä on Sillanpään tietojen mukaan ollut viranomaisten kanssa ongelmia yrittäjä-työntekijä-määrittelyssä.

”Tässä on toki huomattava, että me hyväksymme jäseniksi myös yrittäjiä, kuten me hyväksymme myös eläkeläisiä ja opiskelijoita. Ainoa kriteeri on Journalistiliiton jäsenyys. Mediakunta ei sulje pois mahdollisuuksia, vaan antaa niitä lisää”, Sillanpää toteaa.

Sillanpää korostaa, että Mediakunnalla ei ole päätösoikeutta siinä, kuka katsotaan yrittäjäksi ja kuka ei. Jos jäsenillä on tarvetta asioida vaikkapa työttömyyskassan kanssa, jäsenet tekevät sen itsenäisesti.

”Se on kuitenkin toteutunut aika hyvin, että jos henkilö on tehnyt pääasiassa työsuhteista työtä Mediakunnan kautta, työntekijän oikeudet ovat säilyneet. Mediakunnassa työ tehdään aina työsuhteessa, ja me maksamme jäsenillemme palkkaa.”

Työosuuskunta liiton jäsenetuna

Toistaiseksi työosuuskuntien kautta yrittäminen ei kuitenkaan ole suuremmin kiinnostanut suomalaisia – edes aloilla, joilla on paljon ei-työsuhteista työtä.  Journalistiliitolla on esimerkiksi  reilut 14 000 jäsentä. Heistä noin puolet on työsuhteessa. Muista jäsenistä vajaat 1 600 on freelancereita ja vajaat 1 000 työttömiä. 

Jäsenistä kuitenkin vain 260 eli alle kaksi prosenttia on halunnut liittyä Mediakuntaan. 

Osuustoimintaa pidetään myös Journalistiliiton jäsenetuna, vaikka kyse on kahdesta erillisestä toimijasta – osuuskunnan avulla liitto voi palvella varsinkin free-jäseniään. 

Akateemisten Erityisalat suunnitteleekin tällä hetkelllä Mediakunnan kaltaista työosuuskuntaa.  Liittoon kuuluu suuri kirjo erilaisia, etenkin luovien ja kulttuurialojen ammattilaisia: kääntäjiä, liikunta-alan osaajia, restonomeja, konsultteja, markkinointi-ihmisiä. 

Akateemisten Erityisalojen toiminnanjohtajan Salla Luomanmäen mukaan liiton työosuuskunta voisi nähdä päivänvalon vuonna 2021.

”Meillä on hyvä potentiaali 27 000 jäsenessä, josta nousee tarvetta osuuskunnan perustamiseen. Tärkein syy osuuskunnan perustamiselle on, että haluamme huolehtia itsensätyöllistäjäjäsentemme sosiaaliturvasta ja työttömyysturvasta”, Luomanmäki perustelee.

Päätöstä osuuskunnan perustamisesta ei ole vielä tehty. Tällä hetkellä Akateemisten Erityisalat selvittää, millä tavalla osuuskunta kannattaa perustaa, jotta se varmistaisi jäsenilleen juuri työntekijän sosiaaliturvan.

”Meille tämä on osuuskunnan perustamisen ydinkysymys. Tässä on nyt oltava erityisen tarkka ja tehtävä huolellisesti pohjatyö. Myös taloudellisten lukujen on oltava kunnossa siten, että alkupanostuksen jälkeen osuuskunnan pitäisi pyöriä muutamassa vuodessa niin sanotusti omillaan.”

Akateemisten Erityisalojen työosuuskunnasta kaavaillaan tällä hetkellä säännöiltään Mediakuntaa tiukempaa. Akateemisten Erityisalojen osuuskunnassa jäsen ei voisi olla yrittäjä, vaan mahdollinen muu yritystoiminta osuuskunnan ulkopuolella pitäisi lopettaa. Jäsenten tulisi myös tehdä kaikki toimeksiannot osuuskunnan kautta, eikä käyttää rinnalla muita reittejä. 

”Pelisääntöjen ja ohjeiden pitää olla mahdollisimman selkeät. Työosuuskunnan on oltava jäsenelle turvallinen tapa työllistää itsensä. Osuuskunnan täytyy täyttää työnantajakriteerit ja jäsenen toimia aidosti työsuhteessa työosuuskuntaan. Huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella pyrimme varmistamaan, ettei yllätyksiä jäsenten sosiaaliturvassa tule.”

Minne katosi aate?

Liittojen työosuuskuntaihmisiä kuunnellessa huomaa pian, että osuuskunta-aatteen ylevät historialliset periaatteet eivät juuri kuulu toiminnan perusteluissa. 

Työosuuskunta perustetaan, jotta vakituisten työsuhteiden ulkopuolelle jääneet työntekijät saisivat sosiaaliturvaa.

Sotu-uudistus on myös asia, jonka tarve toistuu osuuskuntalaisten puheissa. Sosiaaliturvaetuuksien ulkopuolelle jääminen koetaan ainakin ammattiliitoissa niin fataalina puutteena, että osuuskuntia perustetaan ihan jo pelkästään jäsenten sosiaaliturvan parantamiseksi.

Osuuskunnan voi kuitenkin perustaa kuka tahansa – osuustoimintalain perusteella jopa yksittäinen ihminen. Tätä ihmettelee Itä-Suomen yliopiston aineettoman pääoman professori Anu Puusa.

”Se on aivan omituinen asia osuustoimintalaissa, jota kukaan ei ole kyennyt minulle selittämään, että osuuskunnan voi perustaa yksikin ihminen. Osuuskuntien keskeinen idea on kuitenkin yhteistoiminta”, Puusa sanoo.

Puusa arvelee asian johtuvan siitä, että vuonna 2014 säädetyssä laissa haluttiin tietyllä tavalla harmonisoida osuustoiminta- ja osakeyhtiölait.

Osuustoimintaa tutkinut Puusa on niin ikään osuuskunta-aktiivi – sellaisia osuuskuntien tutkijoita, jotka eivät olisi mukana osuustoiminnassa, ei Suomessa taida ollakaan.

”Olen mukana muun muassa Pohjois-Karjalan Osuuskaupan hallituksessa, Pellervon hallituksessa, Cooperative Europen hallituksessa, ja yhteydet löytyvät myös ainakin Valioon ja OP ryhmään. Katsantokantani osuustoimintakenttään on siis varsin monipuolinen”, Puusa selostaa.

Ongelmana neuvonnan puute

Suurimpana syynä siihen, että työosuuskuntia ei ole Suomessa nykyistä enempää, Puusa pitää tiedon ja neuvonnan puutetta. 

Puusan mukaan osuustoiminnasta ei juurikaan kerrota kouluissa, oppilaitoksissa eikä yritysneuvonnassa – eikä oikein missään.

”Tästä yrittämisen muodosta ei yksinkertaisesti tiedetä. Teimme muutama vuosi sitten itäsuomalaisille opiskelijoille kyselyn, jossa osuustoiminnasta kysyttiin lähes 4 000 nuorelta. Nuorista 90 prosenttia osasi nimetä S-ryhmän ja 40 prosenttia OP Ryhmän. Niiden lisäksi tietämys oli erittäin vähäistä.”

Tiedon puute esimerkiksi juuri yritysneuvonnassa on Anu Puusan mukaan suurin este sille, ettei osuuskuntayrittäjyys houkuttele, koska ”miten voit valita jonkin yritysmuodon, jos et ole koskaan kuullutkaan siitä?” 

Toisin on esimerkiksi Ruotsissa, jossa pyörii osuustoimintaneuvontaa antava Coompanion-verkosto, jolla on 25 neuvontapistettä ympäri Ruotsia. Toiminnan rahoitukseen osallistuvat valtio, kunnat ja EU. Suomesta vastaava verkosto puuttuu.

Syynä työosuuskuntien vähäisyyteen saattaa olla myös osuustoiminnan arvostus. Näin voi olla siitä huolimatta, että arvostus on kymmenen viime vuoden aikana kohentunut. Vuonna 2018 osuustoimintaan suhtautui myönteisesti tai erittäin myönteisesti Osuustoimintakeskus Pellervon mukaan kuusi kymmenestä suomalaisesta.

”Osuuuskuntia pidetään joskus vähän puuhasteluna. Näin voivat ajatella myös osuuskuntalaiset itse, he voivat esimerkiksi sanoa, tämä työosuuskunta on vähän kummajainen, tällainen epäyritys. Osuuskunnan ansaintalogiikkaa ei aina ymmärretä.”

Voi myös pohtia, onko osakuntaan liittyminen pakkoyrittäjyyttä, viimeinen vaihtoehto esimerkiksi joillekin työttömille?

”Tämä on toki mahdollista. Itse en tällaista ajattelua allekirjoita, koska osuuskuntaan liittyminen on täysin vapaaehtoista”, Puusa vastaa.

Olipa syy työosuuskunnan perustamiseen mikä tahansa, osuustoimintaan kuuluu periaatteessa aina tietty aatteellisuus – se, että tarkoituksena on tuottaa yhteistä hyvää ei vain yksilöille, vaan kaikille osuuskunnan jäsenille. 

Osuuskunta voi toimia ilmankin aatteen paloa, pohtii Anu Puusa, mutta sellainen osuuskunta ei välttämättä toimi kovin hyvin. 

”Kukaan ei varmaan ole valinnut vaikkapa työosuuskuntaa sen takia, että hän on osuuskuntauskovainen – että osuuskunta sinänsä olisi se juttu. Mallin parhaat puolet kuitenkaan tuskin tulevat esille, jos ei edes tavoitella niitä päämääriä, joiden vuoksi malli on rakennettu.”

Lisää aiheesta:

Löytyykö vahvoista suomalaisosuuskunnista lääke kapitalismin uudistamiseen ja digijättien uhkiin? Periaatteessa kyllä, mutta…

Koronakriisi haastaa Pohjois-Suomen ruokahuollon, sanoo Osuuskauppa Arinan Veli-Matti Puutio

Tämän sisällön mahdollistaa Osuustoimintakeskus Pellervo.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti