MustRead hakee uutta päätoimittajaa – Heikki Pursiainen nimitetty vt. päätoimittajaksi

Ekonomisti Heikki Pursiainen aloittaa MustReadin vt. päätoimittajana nykyisen päätoimittajan siirtyessä uusiin tehtäviin. ”Otan haasteen innokkaana vastaan”, sanoo Pursiainen. Hän on työskennellyt MustReadissa sekä toimituksessa että liiketoiminnan johtotehtävissä.

MustRead
MustReadin vt. päätoimittajana aloittaa 9. toukokuuta Heikki Pursiainen. Hän on työskennellyt vuonna 2017 perustetussa verkkomediassa alusta asti. Kuva: Liisa Vääriskoski

Yhteiskunnallisen MustRead-verkkomedian vastaava päätoimittaja vaihtuu. Vt. päätoimittajaksi siirtyy ekonomisti, VTT Heikki Pursiainen alkaen 9. toukokuuta 2022. Samalla mediayhtiö aloittaa uuden vastaavan päätoimittajan haun.

Tuleva vt. päätoimittaja Pursiainen kommentoi, että hänestä on mukavaa siirtyä uusiin hommiin tutussa yrityksessä.

”Meillä on huippuluokan toimitus tekemässä Suomen parasta päättäjämediaa. Menestyvän liiketoiminnan lisäksi minua elähdyttää koko ajan myös MustReadin yhteiskunnallinen missio”, Pursiainen sanoo.

Tähän saakka Heikki Pursiainen on työskennellyt MustReadissa sekä toimituksessa että liiketoiminnan johtotehtävissä. Pursiainen on myös verkkomediaa kustantavan mediayhtiön osakas. Hän kuuluu MustReadin alkuperäiskokoonpanoon.

Kiitokset Moilaselle

MustReadin päätoimittajan paikka vapautuu, kun nykyinen päätoimittaja Anne Moilanen siirtyy uusiin tehtäviin pois MustReadin palveluksesta.

”Olemme kiitollisia päätoimittajan tehtävää pitkään hoitaneelle Annelle hänen journalistisesta ja kaupallisesta huippuosaamisestaan. Anne on ollut työyhteisössä luova ja hauska henkilö, hänen saappaansa ovat isot”, toteaa MustReadin toimitusjohtaja Ari Lämsä.

Moilanen on toiminut MustReadissa myös viestintäjohtajana sekä yhtiön osakkaana.

”Jätän MustReadin haikein, mutta kiitollisin mielin. Sain MustReadissa alusta asti paljon vastuuta. MustRead on ainutlaatuinen media ja yhtiö, joka on täynnä lahjakkaita ihmisiä. Toivotan MustReadille ja sen tekijöille loistavaa menestystä myös tulevaisuudessa”, Moilanen sanoo.

Taloustieteilijä ja journalisti

47-vuotias Heikki Pursiainen on koulutukseltaan taloustieteilijä. Hän väitteli Helsingin yliopistosta valtiotieteiden tohtoriksi vuonna 2005. Ennen MustReadia Pursiainen on työskennellyt tutkijana Helsingin ja Turun yliopistoissa sekä Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa VATTissa. Vuodet 2015–2017 hän työskenteli Ajatuspaja Liberassa tutkimus- ja toiminnanjohtajana.

Vuonna 2017 perustetun MustReadin toiminta on ollut voimakkaassa kasvussa. Media työllistää tällä hetkellä parisenkymmentä journalistia. MustReadin toimitus sijaitsee Helsingin keskustassa coworking-tila Sofia Helsingissä. Lisäksi MustReadilla on kirjeenvaihtajat Brysselissä ja Oulussa.

Uutiskirjeitä tahkoamassa

Viimeisten reilun parin vuoden aikana MustRead on painottanut sisällöntuotantoaan sähköpostilla lähetettäviin journalistisiin uutiskirjeisiin. Niiden rinnalla julkaisualustana toimii mustread.fi-verkkosivusto.

”Uutiskirjeisiin panostaminen on ollut oikea siirto. Uutiskirjeemme kiinnostavat sekä lukijoita että kaupallisia yhteistyökumppaneita. Niitä on myös kiva tehdä. Voi jopa sanoa, että MustRead on luonut Suomeen kokonaan uuden mediaformaatin”, Heikki Pursiainen kuvailee.

MustReadin teemauutiskirjeitä ovat muun muassa energiapolitiikkaa käsittelevä MustRead Energy, vastuullisuuteen keskittyvä MustRead Horizon ja politiikan viihteellinen uutiskirje MustRead Perjantai

”MustRead on toteuttanut myös vaaleihin liittyviä pop up -erikoisuutiskirjeitä. Syksyllä alkaa jälleen uusi MustRead Eduskuntavaalit, joka keskittyy vaalien tärkeimpiin teemoihin.”

Uutiskirjeet ovat mediaformaatti, joka elää maailmanlaajuista buumia. Uutiskirjeet myös poikkeavat melko paljon tavanomaisista median julkaisukanavista, pohtii Pursiainen:

”Olemme jo useita vuosia kerryttäneet tästä mediaformaatista osaamista, joka on Suomen markkinoilla ainutlaatuista. Itsekin aion edelleen jatkaa omien MustRead Ruoka & Juoma sekä MustRead Perjantai -uutiskirjeideni tuotantoa.”

Uutta päätoimittajaa haetaan jo

MustRead on jo aloittanut uuden vastaavan päätoimittajan rekrytoinnin. Toimitusjohtaja Ari Lämsän mukaan uutta henkilöä haetaan aktiivisesti muun muassa median omista verkostoista:

”Haun aikataulu on avoin. Suhtaudumme avoimesti myös siihen, millaiseksi uuden päätoimittajan työnkuva lopulta muotoutuu”, Lämsä kertoo.

Toimitusjohtaja uskoo, että huippuduuni maan jännittävimmässä mediayrityksessä kiinnostaa monia. 

”Aiomme olla itse aktiivisia, mutta odotamme myös yhteydenottoja mahdollisilta kandidaateilta. Ei muuta kuin puhelin käteen ja soittamaan!”

Kulttuuri työllistää, virkistää ja luo liiketoimintaa – muttei ilman tekijöitä ja rahoitusta

Suomalaiset kokevat erilaiset kulttuuripalvelut merkityksellisiksi itselleen ja yhteiskunnalle. Korona-aika toi syvän kulttuurisuhteen entistäkin voimakkaammin esiin. Kulttuurialan positiivisista vaikutuksista ei kuitenkaan juuri ole tehty kokonaisvaltaisia arvioita. Kulttuuripoliittinen selonteko toisi kulttuurin vaikuttavuuden esiin ja helpottaisi päätöksentekoa. VAPAA LUKUOIKEUS

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti