Lyhyesti
- Lasten harrastukset avoimiksi kaikille ja toisen asteen koulumateriaalit maksuttomiksi
- Perusturva EU:n vaatimalle vähimmäistasolle
- Ymmärretään, että jokainen ihminen on yhtä arvokas
- Tuodaan kuntien eri palvelut yhteen ja kohdataan ihmiset kokonaisvaltaisesti
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen diakonian asiantuntija Tiina Saarela on työskennellyt pitkään lapsiperheiden, yksinäisten ja vanhusten talousongelmien parissa ja nähnyt, kuinka ihmisten arkikokemukset ovat eriytyneet yhteiskunnassamme. Saarelan mukaan taloudellisessa ahdingossa elävät ihmiset jäävät usein yksin ja joutuvat kamppailemaan epävarmuudessa. Tulevaisuutta ei voi suunnitella eikä luottaa siihen, että asiat järjestyvät.
Luottamusta ja toivoa heikentävät sosiaaliturvan monimutkaisuus ja niukkuus. Taloudellisessa ahdingossa elävät ihmiset kokevat olevansa toisen luokan kansalaisia, pelkästään taakka yhteiskunnalle, kun he eivät ole tuottavia.
”Julkisuudessakin on puhuttu, että vanhukset ovat taakka ja että nuori, joka ei saa koulutuspaikkaa tai sijoitu työelämään aiheuttaa miljoonan euron kustannukset yhteiskunnalle. Köyhiä on syyllistetty ja köyhyyttä hävetään. Samanaikaisesti palvelut ovat menneet kauemmas ja siiloutuneet. Jokaista eri ongelmaa varten on eri palvelu. Sellaiset paikat ovat harvassa, joissa ihminen nähdään kokonaisuutena. Tällaiset kokemukset vähentävät luottamusta omaan itseen, kanssaihmisiin, päättäjiin ja järjestelmään. Se johtaa toivottomuuteen. Ihmiset eivät tunne, että Suomessa asuvat olisivat samassa veneessä”, Saarela sanoo.
Miten luottamusta ja toivoa voisi sitten lisätä?
Lasten harrastukset avoimiksi kaikille ja toisen asteen koulumateriaalit maksuttomiksi
“Olen erittäin huolissani, että ajamme lapsemme erillisiin kupliin jo kouluiästä alkaen.
Vähävaraisten perheiden lapset joutuvat kantamaan aivan liian suuren taakan perheidensä huonosta taloudellisesta tilanteesta. Olen nähnyt monta kertaa perheitä, joissa lapset kertovat, että ovat valmiita luopumaan harrastuksistaan ja uusista vaatteista. Lapset haluavat helpottaa vanhempien taloushuolia senkin uhalla, että joutuvat kouluyhteisössä syrjään ja mahdollisesti kiusatuksi.
Emme saa ajaa lapsia tällaisiin tilanteisiin. Lapsilla on oikeus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen, jossa he voivat jättää aikuisten huolet aikuisille.
Taloudellinen eriarvoisuus johtaa siihen, että lapset syrjäytyvät.
Harrastusmaksut ovat monille perheille liian kalliita. Tämä eriarvoistaa lapsia jo nuorena. Tarvitsemme enemmän kaikille avoimia harrastuksia, jotka yhdistävät lapsia, eivätkä eriytä heitä toisistaan jo elämän alkumetreillä.
Nuoren ihmisen toisen asteen koulunkäynti ei saa olla kiinni siitä, pystyykö hänen perheensä maksamaan koulutarvikkeet. Liian moni nuori joutuu luopumaan haaveammatistaan koulutuksen aiheuttamien kustannusten johdosta.”
Perusturva EU:n vaatimalle vähimmäistasolle
“Suomi on saanut jo monta kertaa huomautuksia Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta liian alhaisesta perusturvasta. Suomen perusturvan taso ei täytä Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia”, Saarela kertoo.
Perusturvan pitää nimensä mukaisesti olla sellaisella tasolla, että sillä pärjää arjesta.
Perusturva on ihmisoikeus, ja perusturvasta tinkimällä siirrämme ongelmia vähävaraisten lapsille. Laitamalla perusturvan kuntoon säästämme ihmisten ja yhteiskunnan voimavaroja, ja ihan puhdasta rahaakin lopulta.”
Euroopan neuvoston sosiaalinen peruskirja edellyttää, että perusturvan osa-alueiden minimimäärien tulee olla vähintään 50 prosenttia kansalaisten mediaanitulosta ja ne eivät saisi missään nimessä alittaa 40 prosenttia. Suomessa sairauspäivä-, äitiyspäivä- ja kuntoutusraha sekä takuueläke ja työttömyysturvan peruspäiväraha rikkovat 40 prosentin sääntöä ja työmarkkinatuki ja toimeentulotuen perusosa jäävät selvästi alle 50 prosenttiin mediaanitulosta.
Ymmärretään, että jokainen ihminen on yhtä arvokas
“Kuulen toisinaan kirkonkin piirissä sanottavan, että on kylmä fakta, että meillä ei ole varaa hoitaa esimerkiksi kaikkia vanhuksiamme riittävällä tavalla. Tämä kuvaa, kuinka syvälle yhteiskuntaan on juurtunut näkökulma, josta kaikki nähdään vain taloudellisena kysymyksenä. Raha on tärkeää, mutta ihmistä, ympäristöä ja yhteiskuntaa täytyy osata katsoa muistakin näkökulmista.
Kylmä fakta on, että jokainen ihminen on yhtä arvokas huolimatta ihmisen taloudellisesta tilanteesta tai taloudellisesta tuottavuudesta. Ratkaisuja hoivaan pitäisi hakea ensisijaisesti tästä perusarvosta käsin, silloin voi löytyä uudenlaisia toimintamalleja, jossa hyödynnetään olemassa olevia resursseja uudella tavalla esimerkiksi kansalaistoimintaa vahvistamalla.
Menetämme merkittävän yhteiskunnallisen voimavaran, jos emme huomaa ihmistä talouden ja rahan takana. Toivo ja luottamus rakentavat yhteiskuntaa, lisäävät yhteenkuuluvuutta ja luovat perustan taloudelliselle menestymiselle – myös valtiontalouden näkökulmasta tarkasteltuna.
Ihmisarvon ymmärtämisen vaikeus johtuu nähdäkseni siitä, että emme kohtaa erilaisia ihmisiä arjessa. Tarvitsemme lisää yhteisöllisiä paikkoja ja toimintoja, joissa erilaisista sosioekonomisista taustoista tulevat ihmiset kohtaavat toisiaan luonnollisesti. Hyvä esimerkki tällaisista onnistuneista yhteisöllisistä tiloista ja toiminnoista on STM:n rahoittama Yhteinen keittiö -hanke, jossa naapurusto voi käydä kokkailemassa ja juttelemassa vapaasti. Yhteisissä keittiöissä paikalliset toimijat ja asukkaat yhdistävät voimavaransa.”
Tuodaan kuntien eri palveluita yhteen ja kohdataan ihmiset kokonaisvaltaisesti
“Kun ihmisellä on vaikea elämäntilanne, kuten työttömyyttä ja sairautta, hän kaipaa viranomaispalveluissa kokonaisvaltaista tukea.
Tiedämme varsin hyvin, että ongelmat yhdellä elämän osa-alueella vaikuttavat toiseen. Esimerkiksi terveyden pettäminen vaikuttaa työkykykyyn, ja työttömyys puolestaan vaikuttaa mielenterveyteen ja lisää riskiä velkaantumiseen. Yhteiskunnan palvelut on kuitenkin eriytetty eri ongelmien mukaan Tarvitsemme enemmän palveluita, jossa nähdään ihminen kokonaisuutena, eikä ihmistä pompotella yhdeltä luukulta toiselle.
Yhteispalvelupisteissä on tähän haasteeseen pyritty vastaamaan. Kirkon diakoniarahaston hakemuksissa tulee toistuvasti vastaan tilanteita, että asiakasmaksujen johdosta ihminen on joutunut taloudelliseen ahdinkoon, kun laskut ovat menneet ulosottoon. Joskus kaikki velat ulosotossa ovat pelkästään asiakasmaksuja ja niistä on yritetty päästä eroon esimerkiksi ottamalla pikaluottoja. Kuntien tulisi nykyistä enemmän soveltaa asiakasmaksulain 11 pykälää ja kohtuullistaa tai jopa kokonaan vapauttaa vähävaraisten asiakasmaksuja. Vain joissain kunnissa tähän on käytäntöjä olemassa, mutta liian monissa kunnissa kyseisestä lainkohdasta ei olla joko tietoisia, tai sen käyttöön ottamiseksi ei ole käytäntöjä.”
Artikkelin on kirjoittanut kaupallinen johtaja Outi Toivanen-Visti
