Abiturientit hikoilevat tänä keväänä ylioppilaskirjoituksissa, paitsi koronaviruksen pelossa muutenkin uudenlaisessa tilanteessa: kirjoitusten tulokset vaikuttavat entistä painavammin korkeakoulupaikkojen valintaan. Hieman yli puolet opiskelupaikoista jaetaan yksinomaan ylioppilasarvosanojen perusteella.
Tämä ei ole suinkaan ainoa muutos, joka lukio-opiskeluun on viime vuosina kohdistunut. Ylioppilastutkinnon digitalisointi käynnistyi 2016, ja täysin digitaaliset kokeet ovat nyt meneillään toista vuotta. Lisäksi lukioissa opiskellaan varsin tuoreen, vuonna 2015 voimaan tulleen opetussuunnitelman mukaan.
Edessä häämöttää vielä lisää uudistuksia: jälleen uusi opetussuunnitelma vuonna 2021 sekä pidennetty oppivelvollisuus ja maksuton toinen aste vielä tällä vaalikaudella.
Tulevia luokan- ja aineenopettajia Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa opettava Hannele Cantell on myös kokenut oppi- ja tietokirjailija, joka on ollut mukana kustantajan tiimissä laatimassa ympäristöaineiden oppimateriaaleja kaikille luokka-asteille. Cantell tuntee koulujen arkea hyvin ja on muutostahdista huolissaan.
”Muutos ei ole raskasta pelkästään opiskelijoille vaan se on myös opettajille rankkaa. Aiemmin opetussuunnitelmissa on ollut kymmenen vuoden syklit, tällä kertaa enää tuskin puolet siitä. Opettajat eivät ole ehtineet opettaa suunnitelman mukaan kuin yhden lukiolaisporukan ja aloittaa toista”, sanoo Cantell.
Uusi ops, uudet materiaalit
Opetussuunnitelmien muutokset johtavat pitkään siirtymäkauteen, jonka aikana pitää ottaa huomioon sekä uusi että vanha opetussuunnitelma. Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteerin Tiina Tähkän mukaan tämä johtuu ylioppilastutkinnon hajautusmahdollisuudesta: sen voi aloittaa jo 1,5 vuoden opiskelun jälkeen tai opinnot voi venyttää neljään vuoteen.
YTL:n pääsihteeri Tiina Tähkä on ollut mukana valmistelemassa muutoksia ja näkee, että ne muodostavat kokonaisuuden. Uusi lukiolaki astui voimaan elokuussa 2019, ylioppilastutkintoa koskeva lainsäädäntö uusittiin samassa yhteydessä ja tuleva uusi opetussuunnitelma liittyy myös näihin. ”Kaikki osa-alueet ovat kytköksissä toisiinsa ja otettu valmistelussa huomioon. Koko paketti tähtää siihen, että meillä olisi hyvä lukiokoulutus, joka antaa myös opiskelijoille hyvät valmiudet tulevaisuutta varten”, Tähkä linjaa. Tähkä rauhoittelee pääsykoeuudistuksen vaikutuksista huolestuneita. Hän vakuuttaa, että myös kohtuullisilla arvosanoilla valmistuville riittää opiskelupaikkoja. Vain prosentti opiskelijoista saa 5 laudaturia tai enemmän. ”Huippuarvosanat eivät riitä täyttämään kuin pienenpienen osan opiskelupaikoista. Uskoisin että tilanne rauhoittuu ja selkeytyy, kun saadaan ensimmäiset viralliset tulokset nyt keväällä 2020. Sen jälkeen opiskelijoilla on ennakkotietoja siitä, millaisilla arvosanoilla pääsee millekin alalle ja paikkakunnalle. Tämä auttaa suuntaamaan omaa opiskelua, tavoitteita ja suunnitelmia”, sanoo Tähkä. Seuraavat muutokset ovat Tähkän mukaan hyvissä ajoin tiedossa: vasta ensi syksynä aloittavat opiskelijat tekevät uuden rakenteen mukaisen yo-kokeen keväällä 2022. ”Tässä on lukiokentän puolella pikkuisen haastetta pysyä kärryillä, mitkä muutokset koskevat mitäkin ikäryhmää, mutta periaatteessa tieto näistä asioista on hyvissä ajoin selvillä. Tämän on hyvä ja toimiva kokonaisuus kunhan muutokset saadaan kokonaan käyttöön.” Muutokset kytkeytyvät toisiinsa
”Siinä on aika pitkä ajanjakso, jolloin me varmistamme että kokeet käyvät molempiin opetussuunnitelmiin. On monia keinoja, joilla siitä huolehditaan, ja eri aineissa muutokset ovat eri suuruisia. Kielissä muutokset voivat olla hienovaraisia, joissakin aineissa muutokset ovat isompia ja tarvitaan esimerkiksi vaihtoehtoisia tehtäviä”, kertoo Tähkä.
Opettajien näkökulmasta siirtymäkausi tarkoittaa, että he joutuvat opettamaan kahdenlaisia sisältöjä päällekkäin. Myös opettajaopetuksessa ja oppimateriaalien laatimisessa on tietenkin pysyttävä ajan tasalla siitä, mitä opetussuunnitelmapuolella tapahtuu. Hannele Cantell on ollut mukana sekä sekä nykyisen että tulevan opetussuunnitelman laatineessa työryhmässä.
”Opetussuunnitelma on Suomessa tärkein normi, opettajakoulutuksessa on kursseja, joilla käsitellään opetussuunnitelmaa. Oppikirjallisuudessa on sama juttu, joka ikisen oppikirjan pitää noudattaa opsia, ja kun tulee pieniäkin muutoksia, oppimateriaalit on tarpeen uudistaa. Sitä ei aina ymmärretä, ettei uutta tehdä vain uutuuden vuoksi”, Cantell painottaa.
Muutokset oppimateriaalissa voivat Cantellin mukaan koskea opetussuunnitelman tietosisällön lisäksi myös sen henkeä. Jos esimerkiksi korostetaan yksilöllistä tai yhteisöllistä oppimista, tämä näkyy tehtävien luonteessa.
”Opsin yleinen ajatus, vaikkapa yhdessä oppiminen tulee vahvasti näkyviin. Toinen tällainen asia on digitaalisuus – jos sitä korostetaan, totta kai tämän täytyy näkyä myös meillä oppimateriaaleissa.”
Digitaalisuus nopeuttaa reagointia
Ylioppilaskirjoitusten ja samalla koko lukio-opetuksen digitalisointi taas on asiantuntijoiden mukaan sujunut yllättävänkin hyvin. Digitaalisuus auttaa myös reagoimaan muihin nopeisiin muutoksiin, koska digitaaliset oppimateriaalit ovat nopeasti päivitettävissä.
Kun digitaaliset kokeet tulivat, heräsi YTL:n Tähkän mukaan paljon kysymyksiä, millaiset kokeet ovat ja miten niihin pitää valmistautua.
”Nyt kun digitaalisuus on arkipäivää, tulee enemmän kysymyksiä, voisiko sitä hyödyntää vielä enemmän kokeissa. Keskiössä on edelleen opsin mukainen osaaminen, eikä pelkkä tietotekniikan harjoitteleminen. Vastauksissa kuitenkin jo näkyy, että opiskelijoille tietotekninen työskentely on arkipäivää” sanoo Tähkä.
Ylioppilastutkintoon laaditaan Tähkän mukaan yhä enemmän kokeita niin, että niissä pitää käyttää laajalti ajattelun taitoja. Digitaalinen koe on tuonut tähän hyviä mahdollisuuksia, koska siihen voi tuoda ajankohtaisia aineistoja ja tehtävillä voi mitata entistä vaativampia ajattelun taitoja.
”Ei pelkästään muistamista, ymmärtämistä ja soveltamista vaan tarvitaan analysointia, arviointia, jopa jossain määrin uuden luomista – uusien tietojen yhdistämistä siihen, mitä on aiemmin oppinut”, Tähkä kuvaa.
Niina Väntänen opettaa Kallion lukiossa historiaa ja yhteiskuntaoppia 15 vuoden kokemuksella. Itsekin kustantajalle oppimateriaaleja tekevän Väntäsen mukaan jatkuva päivitysmahdollisuus on erityisen oleellinen hänen opettamistaan aineista yhteiskuntaopissa. Paperikirjat vanhenevat auttamatta nopeammin kuin digikirjat.
”Olemme pitäneet sitä ylpeyden aiheena, että esimerkiksi vaalien jälkeen jo seuraavana aamuna meillä on ajantasaiset graafit ja tiedot kirjassa. Istumme vaaliyön koneen äärellä, kirjoitamme analyysia vaalituloksesta ja lähetämme tiedot graafikolle. Muutenkin päivitämme oppimateriaalit vähintään kerran vuodessa”, Väntänen kertoo.
Väntänen pitää digitaalisuutta muutenkin tervetulleena muutoksena.
”Digitaalisuus on tullut isolla ryminällä ja olen siihen tyytyväinen. Kaikki käyttämäni oppimateriaalit ja kirjat ovat ainoastaan sähköisiä. Olemme saaneet niillä hyviä tuloksia ja ne helpottavat opettajan työtä”, sanoo Väntänen.
Opettajan työtä helpottaa esimerkiksi, että digitaalisuuden avulla voi seurata opiskelijoiden työskentelyä koko kurssin ajalta. Kokeiden korjaamista taas keventää koneella kirjoitetun tekstin lukeminen.
Avoimia kysymyksiä maksuttomuudesta
Vuoden 2021 opetussuunnitelman lisäksi uudistusjonossa odottaa vuoroaan myös hallitusohjelmassa suunniteltu maksuton toisen asteen koulutus. Tämän uudistuksen toteutukseen ja resursointiin liittyy vielä paljon avoimia kysymyksiä, sekä lukio-opetuksen, oppimateriaalien että ylioppilastutkinnon näkökulmasta.
”Lukiossa opiskelu tähtää ylioppilastutkintoon, eli sekin pitää ratkaista valmistelussa, miltä osin tutkinto on maksullinen tai maksuton. Muutos haastaa lukiokenttää – oppimateriaalipuoli varmaan ainakin jollakin tavalla monipuolistuu ja sieltä löytyy uusiakin vaihtoehtoja, miten materiaalia hyödynnetään”, Tähkä arvioi.
Hannele Cantellin mukaan kunnat ovat jo muutaman vuoden ajan keskustelleet siitä, miten oppimateriaaleja voisi tuottaa nykyistä edullisemmin opettajien omin voimin sähköisesti jaettaviksi. Hän on huolissaan tämän trendin vaikutuksesta oppimateriaalien laatuun.
Hän huomauttaa, että vaikka hän on laatinut oppimateriaaleja jo kymmeniä vuosia, hänenkin tekstejään korjataan moneen kertaan – laadukasta materiaalia ei synny yksin. Avoimet materiaalit saattavat kuitenkin olla yhden ihmisen itsenäisiä tuotoksia.
”Jo nyt on hankkeita, joissa jokin opettajaryhmä tuottaa hyvin nopeasti aineistoa, jakaa tehtävät keskenään ja tulokset laitetaan verkkoon ilman vertaisarviointia. Näistä hankkeista puuttuu tieteellinen arviointi ja kielentarkistus. Ovatko tekijänoikeudet kunnossa, mistä ne materiaalit napataan? Meillä joka ikinen kuva ja kartta on ammattilaisten tekemä”, Cantell painottaa.
Oppimateriaalikustantajien ammattimaisissa hankkeissa tehdään myös yhä enemmän digitaalisia materiaaleja opettajien käyttöön.
”Sekä arviointiin että tuntityöskentelyyn on paljon materiaalia, mitä voi näyttää ja teettää. Niiden tekeminen on aika hintavaa, mutta opettaja jää melko paljon tyhjän päälle ilman näitä”, sanoo Cantell.
Materiaalien tyhjästä nyhjäisy on raskasta
Niina Väntänen pohtii, miten paineet tuottaa itse oppimateriaaleja vaikuttavat opettajien jaksamiseen ja opiskelijoiden oppimiseen. Hän muistelee, kuinka hän nuorena opettajana paperikirjojen aikaan joutui laatimaan nopeasti yhden kurssin materiaalin, kun Lissabonin sopimus astui voimaan EU:ssa ja kurssin sisältö muuttui täysin.
”Jos lähtee tyhjästä nyhjäisemään, se oli ihan järkyttävän raskasta. Jos pitäisi aina tuottaa materiaaleja itse, kyllä siinä pakka hajoaa ja joutuu tekemään kompromisseja. Isona ongelmana näen myös avoimien materiaalien päivittämisen – mitä jos taustalla ei olekaan organisaatiota, joka huolehtii päivittämisestä?” Väntänen sanoo.
Vaikka hyvä oppimateriaali säästääkin opettajan työtä, kyseessä on Väntäsen näkemyksen mukaan ennen kaikkea opiskelijan väline. Kirjan pitää tukea opiskelijaa monin tavoin myös kotona, esimerkiksi lukulomalla yo-kirjoituksiin valmistautuessa. Lisäksi kirjan pitää tarjota eriyttämisvaihtoehtoja.
”Meillä on niitä, jotka tekevät kurssin, koska se on pakollinen ja niitä, jotka tähtäävät kirjoituksiin. Kirjan täytyy palvella molempia ja opettajan täytyy pystyä eriyttämään: täytyy löytyä riittävästi vaikeusastetta, kun opiskelija alkaa valmistautua yo-kokeisiin”, kuvaa Väntänen.
Opettajat ovat oman alansa asiantuntijoita, ja Väntäsen mukaan useimmat tuottavat itse myös täydentävää kurssikohtaista materiaalia. Tämä on kuitenkin eri asia kuin nojata pelkästään omaan materiaaliin.
”Toki helpottaa minunkin työtäni, kun kirjassa on hyvät kartat ja hyvät tehtävät valmiina. Aikani ei kulu niihin, vaan pystyn keskittymään opettamiseen ja siihen mitä tunneilla tehdään.”
Nykylukiossa opettajat saavat itse päättää, mitä oppimateriaaleja käyttävät kursseillaan. Esimerkiksi Väntäselle luonteva materiaali on sarja, jota hän on itse ollut tekemässä, mutta koulun toinen historian ja yhteiskuntaopin opettaja voi valita toisin – kukaan ei pidä sitä minään ongelmana.
”Tykkään valinnanvapaudesta. Opettajat ovat erilaisia persoonia, opetettavat ryhmät ovat erilaisia, lukiot ovat erilaisia. En usko että on yhtä mallia joka toimii kaikille. En missään nimessä halua että joku lähtisi ylhäältä käsin määrittelemään opettajalle, mitä materiaalia pitää käyttää.”
Heidi Hammarsten
