Kaupallinen yhteistyö Lahden kaupunki

Lahti tarttui tukevasti sähköisen liikenteen trendiin – mukana yritykset, oppilaitokset ja kaupunki

Lahteen on vahvan teollisen historiansa saattelemana syntynyt merkittävää liikenteen sähköistymiseen liittyvää osaamista ja yritystoimintaa. Osaamista tukevat huomattavasti yliopisto ja ammattikorkeakoulu. Ympäristöpääkaupunkistatus on alan kasvuyhtiölle Kempowerille merkittävä markkinointivaltti. VAPAA LUKUOIKEUS

Kaupallinen yhteistyö: Lahden kaupunki
Lahdessa rakennetaan sähköisen liikenteen tulevaisuutta yritysten, oppilaitosten ja kaupungin yhteistyönä. Kempowerin latauslaitteita viedään Lahdesta kymmeniin maihin. (Kuva: Duunitori / Fredrick Bäckman)

“On tapahtumassa liikenteen murros ja haluamme olla siinä keskeisesti mukana. Lahden alueella on jo nyt poikkeuksellisen paljon osaamista ja yritystoimintaa sähköisen liikenteen ympärillä ja pohja vahvistuu nopeasti koulutuksen avulla”, toteaa Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Lahden sähköisen liikenteen klusterissa on yli kolmekymmentä yritystä, joista merkittävin on hiljattain pörssiin listautunut ja vauhdikkaasti kasvava Kempower. Yhtiö valmistaa latausratkaisuja sähköisille ajoneuvoille.

“Tehdaskapasiteettimme viisinkertaistui pinta-alaltaan viime vuonna ja tänä vuonna sama tapahtuu uudestaan. Tarkoituksemme on pitää Euroopan valmistuksemme Lahdessa jatkossakin,” kertoo Kempowerin toimitusjohtaja Tomi Ristimäki.

Juuret teollisessa perinteessä

Lahden seudulla on vuosikymmenten ajan ollut merkittävää teollisuutta. Kempowerin tarinan taustalla oleva hitsauslaitevalmistaja Kemppi sai alkunsa, kun maitokärryjä ja betonimyllyjä hitsauslaitteiden ohella valmistava yritys päätti keskittyä erikoisosaamiseensa.

Pian laitteille löytyi kysyntää myös kansainvälisesti ja jo 1950-luvulla Kemppi aloitti viennin ympäri maailmaa, esimerkiksi Vietnamiin, Chileen ja Turkkiin.

“Kempillä, oman aikansa start-upilla, oli pelkäämätön asenne kansainvälistymiseen ja saman hengen voi sanoa jatkuvan nyt Kempowerilla. Meille kansainvälisten markkinoiden tavoittelu on ollut itsestään selvää alusta asti”, Ristimäki kertoo.

Kempowerin ensimmäinen kauppa tehtiinkin Englantiin ja sittemmin latausratkaisuja on toimitettu jo yli 30 maahan maailmanlaajuisesti.

Lahden ympäristöpääkaupunkivuosi ja kaupungin ympäristöteot ovat yritykselle merkittäviä mainetekijöitä, kertoo Kempowerin toimitusjohtaja Timo Ristimäki. (Kuva: Kempower)

Kasvuun lahtelaisella osaamisella

Kempower kertoo tavoittelevansa 4-6 vuoden aikajaksolla liikevaihtonsa kasvattamista 200 miljoonaan euroon. Työvoimaa tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan paljon ja nopean henkilöstön kasvun odotetaan vain kiihtyvän.

”Kasvu on ollut todella kovaa. Vuoden 2021 alussa meillä oli 30 henkilöä töissä ja kolmannen kvartaalin lopussa yli sata. Tahti on sen jälkeen vain kiihtynyt”, Ristimäki kertoo.

Sähköisen liikenteen osaajille on kysyntää muissakin yrityksissä.

“Sähköisen liikenteen alalla toimivat yritykset palkkaavat työntekijöitä käytännössä joka päivä ja parhaista osaajista jo kilpaillaan”, Timonen kuvailee.

Muutakin kuin akkuja

Lahdessa halutaan Timosen mukaan nähdä sähköinen liikenne laajemmin kuin ehkä perinteisesti ajatellaan.

“Moni näkee liikenteen sähköistymisen suppeammin esimerkiksi akkutehtaina tai -teknologiana. Me ajattelemme murrosta laajemmin ja kaikkea sitä uutta liiketoimintaa ja innovaatioita, joita sähköiseen liikenteeseen siirtyminen tarkoittaa.”

Timonen viittaa erilaisiin digitaalisiin palveluihin, Kempowerin erikoisalueeseen eli latausjärjestelmiin ja esimerkiksi vetytalouteen.

Lahdessa halutaan nähdä sähköinen liikenne laajana kokonaisuutena, kaupunginjohtaja Pekka Timonen kertoo. Lahden Mankeli-kaupunkipyörätkin ovat sähköavusteisia. (Kuva: Lahden kaupunki / Juha-Pekka Huotari)

Koulutuksella laajempaa osaamista

Lahti on Suomen tuorein yliopistokaupunki, kun LUT-yliopisto sai vuonna 2019 virallisesti kaksi kotipaikkaa ja nimen Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT. Lahdessa toimii myös muun muassa LAB-ammattikorkeakoulu.

Kempowerin Ristimäki arvioi, että osaamisen kehittämisellä ja verkostoilla on tärkeä rooli liiketoiminnan jatkuvuuden kannalta.

“Osaaminen on isoin asia, kun yritystä kehitetään pitkällä tähtäimellä. Joutuisimme vahvistamaan tuotekehitystä lisää muualla, jos paikallisia koulutusmahdollisuuksia ei olisi.”

LABissa on pian alkamassa sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusohjelma. Näkyvässä roolissa ovat myös LUT-yliopiston sähköisen liikenteen professuuri ja siihen liittyvä tutkimusryhmä. Kempower on yksi professuurin sponsoreista.

“Läheinen yhteistyö koulutuksen ja tutkimuksen kanssa on hyödyksi sekä yritykselle että opiskelijoille. Voimme tarjota portin alalle harjoittelujen kautta ja samalla saada rekrytoitua parhaita tulevaisuuden osaajia.”

Ympäristöpääkaupunkivuosi heijastuu pitkään

Lahti oli Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021. Vesiensuojelusta 1990-luvulla alkanut Lahden tekemä monipuolinen ympäristötyö pääsi näkyviin ennennäkemättömällä tavalla ympäri Eurooppaa.

“Lahdessa on tehty ympäristötyötä jo kolmekymmentä vuotta ja nyt olemmekin yhtäkkiä vahvasti läsnä tutkimuksen ja liiketoiminnan kautta kaikkein kiinnostavimmilla kasvualoilla. Ympäristöpääkaupunkivuosi oli upea tilaisuus päästä näyttämään lahtelaista osaamista maailmalle”, Timonen toteaa.

Kempower uskoo, että teemavuoden mukanaan tuomasta näkyvyydestä on hyötyä pidemmän aikaa.

“Mainetekijänä ympäristöpääkaupunkivuosi on meille iso asia. Voimme aidosti sanoa toimivamme vihreässä kaupungissa ja ylpeästi kertoa, mistä olemme kotoisin”, Ristimäki arvioi.

Kempower tähtää siihen, että vuonna 2025 yhtiö ei tuota enää lainkaan kaatopaikkajätettä.

“Lahden järjestämänä tämä on kohtuullisen helppo toteuttaa, jos vertaa vaikka eurooppalaisiin kilpailijoihimme. Tällaisilla asioilla on aidosti merkitystä sähköisen liikenteen parissa, jopa kaupankäynnille.”

Ristimäen mukaan esimerkiksi Saksan julkisen liikenteen hankkeissa saa etua siitä, että tuotannossa on todistettavasti käytetty päästötöntä sähköä.

Sijainti lisäetuna

Lahteen on keskittynyt myös paljon kaupungin logistiseen asemaan liittyviä palveluita ja toimijoita. Tälläkin on oma vaikutuksensa sähköisen liikenteen kehittämiseen, kertoo Timonen.

“Tällä hetkellä Lahdessa tutkitaan miten kuljetuslogistiikka voisi siirtyä kestävämpiin energiajärjestelmiin, kuten sähkö ja vety. Lisäksi tehdään seudullista suunnittelua sähköisen liikenteen infrastruktuurin kehittämiseksi.”

Myös Kempowerille Lahden sijainti on edullinen.

“Lahti on valmistuspaikkana logistisesti erittäin hyvä keskus, kun valmistetaan fyysisiä tuotteita. Täällä on valmistuskapasiteettiä ja ihmisiä, joilla on paljon kokemusta valmistavasta työstä,” Ristimäki toteaa ja kertoo Lahden olevan myös elinympäristönä laadukas:

“Lahti on erittäin mukava kaupunki asua. Tätä en oikeastaan tiennyt ennenkuin tänne itse muutin. Lahden taakkana on ehkä vähän epämääräinen maine ja ihmisten ennakkoluulot siitä johtuen, mutta täällä on kaikki oikeasti hyvin elämisen kannalta.”

Lahden kaupunki pyrkii omalla toiminnallaan tukemaan sähköisen liikenteen kehittymistä. Sähköbussit ovat Lahdessa tuttu näky. (Kuva: Lahden kaupunki / Lassi Häkkinen)

Lahden sähköinen tulevaisuus

Yritystoiminnan ja tutkimuksen tukemisen lisäksi Lahden kaupunki tekee itse konkreettisia tekoja sähköisen liikenteen edistämiseksi.

Jo kolmasosa Lahden linja-autoliikenteestä ajetaan sähköbusseilla ja tavoitteena on joukkoliikenteen siirtyminen kokonaan sähköiseksi. Tämä tukee myös Lahden kunnianhimoista tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2025.

Timosen mukaan bussioperaattorien kilpailutuksessa havaittiin viime vuonna käänne sähköbussien eduksi.

“Koko elinkaarta tarkastellessa bussioperaattorin on jo edullisempaa hankkia sähkö- kuin diesel-busseja.”

Sähköisen julkisen liikenteen lisäksi kaupunki ottaa pysäköintisuunnitelmissa huomioon sähköautojen lataustarpeet.

Alkutahdit soitettu

Timonen uskoo, että sähköinen murros on vasta alkuvaiheessaan.

“Muutos näyttää koko ajan nopeutuvan. Meidän on tärkeää ymmärtää, että emme vielä tiedä mitä kaikkea liiketoimintaa ja mahdollisuuksia tässä murroksessa piilee. Kokonainen valtava teollisuudenala ja suuri osa meidän elämäämme muuttuu nyt todella nopeasti.”

Timonen korostaa, että vaikka Lahteen on keskittynyt paljon osaamista, alan kehittäminen ei ole mikään paikallislaji, vaan siihen voivat ottaa osaa kaikki.

“Lahti on erinomaisissa asemissa ja jo kansainvälisestikin merkittävä osaamisen keskittymä. Tämän muutosjunan kyydissä kannattaa olla ensimmäisessä vaunussa.”

Aaro Kajaste

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta