- Päästökauppa on EU-mekanismi, jonka tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä.
- Päästökaupassa ovat mukana suuret teollisuus- ja energiantuontantolaitokset.
- Mekanismi tuli voimaan vuonna 2005. Sen uudistamisesta kaudelle 2021–2030 sovittiin marraskuussa.
- Päästökaupan krooninen ongelma on ollut päästöoikeuksien ylitarjonnasta johtuva alhainen hinta ja päällekkäiset ohjauskeinot.
- Lisäksi 55 prosenttia EU:n kaikista päästöistä jää päästökaupan ulkopuolelle. Näihin päästöihin kuuluvat muun muassa liikenne ja rakennusten erillislämmitys. Niiden alentamiseen käytetään erilaisia kansallisesti sovittavia keinoja, kuten hiilidioksidiverotusta.
1. Päästöoikeudet ovat jatkuvassa alennusmyynnissä
Päästökaupan kriisi juontaa juurensa edelliseen finanssikriisiin ja sitä seuranneeseen lamaan viime vuosikymmenen lopulla.
Teollisuuden rattaat pysähtyivät. Muutaman vuoden toiminut päästöoikeuksien kauppa joutui epätasapainoon. Oikeuksia oli kaupan enemmän kuin ostajia markkinoilla, minkä takia niiden hinta laski. Samalla katosi myös ohjausvaikutus yritysten investointeihin. Järjestelmää ei ollut rakennettu syklin kestäväksi.
Päästötavoitteiden saavuttamiseksi valtiot reagoivat tahoillaan muun muassa lisäämällä tukia uusiutuvalle energialle. Keinovalikoimassa ovat olleet myös energiatehokkuuden tukeminen ja suorat päätökset sulkea kivihiilivoimaloita.
Päällekkäiset mekanismit kuitenkin hankaloittavat päästökaupan toimintaa.
Esimerkiksi uusiutuvan energian tuet häiritsevät päästökaupasta yrityksille tulevaa hintasignaalia tuomalla markkinoille päästötöntä, mutta yhteiskunnan tuella tuotettua energiaa. Se johtaa päästöoikeuksien hinnan laskemiseen, eikä vähennä päästöjä lainkaan.
Tällä hetkellä markkinoilla on yhden vuoden päästöjä vastaava määrä liikaa päästöoikeuksia. Päästöoikeuden hinta on viiden euron kieppeillä per hiilidioksiditonni. Ohjausvaikutuksen palauttamiseksi hinnan pitäisi olla 20-30 euroa.
Sitran hiilineutraalin kiertotalouden asiantuntijan Matti Kahran mukaan ongelma on EU-laajuisen mekanismin ”epäseksikkyys” verrattuna konkreettisiin kansallisiin tukiin.
”Taloustieteen näkökulmasta päästökauppa on kustannustehokkain järjestelmä. Mutta kun ministeri kirjoittaa tiedotteessa, että päästövähennyskerrointa kiristetään 0,3 prosenttia, se ei vaikuta poliittisesti mehukkaalta, vaikka kaikki eurooppalaiset veronmaksajat hyötyvät”, sanoo Kahra.
2. Päällekkäisiä mekanismeja pitäisi purkaa – silti uusia synnytetään
Päästökaupan ongelmat ovat hyvin tiedossa. EU:ssa päästiin marraskuussa sopuun päästökauppadirektiivin uudistuksesta.
”Selkeästi nyt on ollut poliittinen tahto saada instrumentista toimivampi ja vaikuttaa siihen, että päästöoikeuksista oikeasti olisi niukkuutta”, sanoo Kahra.
- Direktiivin uudistus tuo mukanaan muun muassa tärkeän muutoksen markkinavakausvarantoon. Markkinavakausvarantoon syötettävien päästöoikeuksien määrää kasvatettiin ja jatkossa oikeuksia voidaan myös mitätöidä. Tähän asti ne ovat periytyneet seuraavalle päästökauppakaudelle ja kasvattaneet ylijäämää.
- Lisäksi jäsenmaille luotiin mahdollisuus luopua päästöoikeuksista myös vapaaehtoisesti kunnianhimoisemman ympäristöpolitiikan toteuttamiseksi.
- Myös päästövähennyskerrointa korotettiin. Päästövähennyskerroin on prosenttiosuus päästöistä, jonka jäsenmaat vuosittain sitoutuvat vähentämään.
Pankkiiriliikkeiden arvioiden mukaan uudistusten myötä päästöoikeuksien hinta todennäköisesti nousee. Korkeimmissa arvioissa hinnan nähdään nousevan jopa yli 20 euron vuoteen 2020 mennessä. Keskimääräinen arvio on noin 10 euroa. Se ei riitä tekemään mekanismista tehokasta päästöjen vähentäjää. Ja selvää on, etteivät Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet tule uudistuksen jälkeenkään täyttymään.
”Jotta voisimme jättää ilmastonmuutoksen hillinnän päästökaupan varaan, niin kuin pitäisi voida, päästöoikeuden hinnan pitäisi nousta ainakin 50 euroon, ellei sataan”, sanoo vihreiden pitkäaikainen kansanedustaja Osmo Soininvaara.
”Tarve vähentää päästöjä on niin suuri, että se kannattaisi tehdä kustannustehokkaasti, koska muuten rahat loppuvat.”
Osmo Soininvaara
Samaan aikaan uusia päästökaupan kanssa päällekkäisiä tukimalleja kuitenkin mietitään ja otetaan käyttöön. Suomessa hallitus loi uusiutuvan sähköntuotannon syöttötariffille seuraajaksi huutokauppamallin, joka tosin on tarkoitettu vain ylimenokaudeksi. EU:n parlamentti käsittelee tällä hetkellä keinoja energiatehokkuuden lisäämiseksi.
”Eri toimijat katsovat asiaa vain omasta vinkkelistään. Jos halutaan lisätä uusiutuvaa energiaa tai energiatehokkuutta, samassa keskustelussa ei nouse esiin se, miten nämä tavoitteet vaikuttava ilmastonmuutoksen hillinnän ykkösinstrumentin, eli päästökaupan toimivuuteen. Energiatehokkuus on tietenkin kannatettava ja hyvä asia sinänsä, mutta asioita pitäisi katsoa kokonaisuutena”, Kahra sanoo.
Tärkeä syy päällekkäisiin ohjauskeinoihin on huoli teollisuuden kilpailukyvystä. Päästökauppa lisää unionin alueella toimivan teollisuuden kustannuksia verrattuna tärkeisiin kilpailijamaihin Kiinaan ja USA:han. Kahra suhtautuu tähän huoleen kriittisesti.
”Päästökauppa on instrumentti, jossa saastuttajan on tarkoitus maksaa. Sitten kuitenkin ollaan huolissaan siitä, että entä jos instrumentti onkin liian tehokas, ja onko teollisuudessa mahdollisuutta sopeutua näin nopeasti”, Kahra sanoo.
Toisaalta presidentti Donald Trumpin USA:ssakin osavaltiot tekevät toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi. Myös Kiinassa on herätty ilmastohuoliin suurkaupunkien vaikeiden saasteongelmien takia.
3. Päästökauppa ei toimi toivotusti, silti sitä pitäisi laajentaa lämmitykseen ja liikenteeseen
Tällä hetkellä päästökauppa kattaa vain 45 prosenttia EU:n päästöistä. Suurin osa päästöistä on EU-maiden oman päätöksenteon alla.
”Se tarkoittaa, että meillä on kahdet markkinat ja kaksi tasoa hiilidioksidipäästöille. Tämä johtaa väistämättä tehottomuuteen”, sanoo Soininvaara.
Lämmityksessä tulevat esiin maakohtaiset erot. Suomessa esimerkiksi on paljon kaukolämpöä, joka kuuluu päästökaupan piiriin, koska kaukolämpövoimalat kuuluvat päästökauppaan. Öljylämmitteiset talot taas ovat päästökaupan ulkopuolella.
”Olisi linjakkaampaa, että kaikki päästöt olisivat päästökauppasektorilla. Silloin olisi helpompi ohjata päästöjen vähentämistä. Päästökaupan kautta alkaisi syntyä päästövähennyksiä, kun päästökauppa nostaisi siinä huonosti pärjäävien energiamuotojen hintaa ja ohjaisi toimia kustannustehokkaasti”, sanoo Kahra.
Liikenteessä tilanne on mielenkiintoinen. Liikenne on aikaisemmin ollut täysin päästökaupan ulkopuolella, mutta nyt sähköautojen hiljalleen yleistyessä osa liikenteen päästöistä tulee päästökaupan alle, koska sähköntuotanto kuuluu päästökauppasektorille. Näin liikenteeseenkin syntyy kahdet hiilimarkkinat.
Näin EU:n päästökauppajärjestelmä toimii (Lähde: Euroopan komissio)
”Jokaiseen vanhaan Relluun ei voi laittaa mittaria, kuinka paljon se päästää. Hiili on siinä polttoaineessa. Polttoaineen myyjä pitäisi laittaa ostamaan ne päästöoikeudet”, Soininvaara napauttaa.
Kaliforniassa liikenne on päästökaupan piirissä.
”Siellä järjestelmä on toiminut todella hyvin, joten on olemassa benchmark siitä, että liikennekin voisi olla päästökaupassa”, Kahra sanoo.
Kahran mukaan liikenteen mukaan ottaminen tehostaisi ilmastonmuutoksen hillintää, sillä siten EU:n ilmastopolitiikan kokonaisuutta voitaisiin hallita paremmiin.
”Päästövähennystä tiukentamalla kokonaisuutta voitaisiin hallita paremmin. Päästökaupan ulkopuolisen sektorin ongelma on, että se on täysin riippuvainen kansallisista toimista. EU:n päästökauppa on kuitenkin sitova ja siellä päästöillä on katto,” sanoo Kahra.
EK:n asiantuntija: ”Päästökauppasektori on jo alittanut 2020-päästötavoitteensa”
Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Kati Ruohomäki ei allekirjoita väitettä päästökaupan toimimattomuudesta. Hän huomauttaa, että vuodelle 2020 sovittu päästötavoite on päästökauppasektorilla jo saavutettu. Huolta teollisuuden kilpailukyvystä hän pitää perusteltuna.
”Vastaavan tasoista järjestelmää ei ole missään muualla. Muun muassa Yhdysvalloissa on osavaltiokohtaisia mekanismeja, mutta EU:n säädökset ovat tiukimmat”, Ruohomäki sanoo.
Tuoretta EU-sopua hän pitää kohtuullisena.
”Uudistetut säännöt seuraavalle kaudelle 2021-2030 tasapainottelevat aika hyvin teollisuuden kilpailukyvyn säilyttämisen ja vähähiilisten investointien tukemisen välillä”, Ruohomäki sanoo.
Päästökaupan kanssa päällekkäisiä tukia tarvitaan Ruohomäen mukaan joissakin tapauksissa.
”Uusia tuotantotukimekanismeja uusiutuvalle energialle ei pitäisi enää ottaa käyttöön vuoden 2020 jälkeen. Esimerkiksi tuulivoima on jo niin kannattavaa, että sen tukeminen on turhaa. Sen sijaan demo- ja innovaatiotukia uusiutuvan energian hankkeisiin tarvitaan kyllä edelleen, koska edelläkävijähankkeissa kannattavuusriski on suuri. Myös energiatehokkuushankkeiden tuet toimivat hyvin kannustimena investointeihin, jossa takaisinmaksuajat ovat pidempiä kuin yritysten investoinneissa yleensä.”
Artikkelin on kirjoittanut MustReadin kaupallinen johtaja Merja Mähkä