Ilmastoliikkuvuuden iso kysymys: ketkä jäävät jumiin ja ketkä lähtevät liikkeelle?

• Jaa artikkeli X:ssä

Ihminen on osa luontoa ja riippuvainen sen elinvoimaisuudesta. Siksi ihmisen ja ilmastonmuutoksen välisen suhteen ymmärtämiseksi on tarpeen perehtyä myös muiden luonnon elementtien näkökulmiin.

Orgaanisilla olioilla on erilaisia mahdollisuuksia reagoida ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haittoihin:

• Kasvillisuuden kohtalona on näivettyä, muuntautua tai sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin.
• Pieneliöstö on riippuvainen kasvillisuuden tilasta, jota ne elämällään ylläpitävät.
• Isommat eläimet voivat etsiä elinmahdollisuuksia myös uusista ympäristöistä.

Vähittäisissä ympäristönmuutoksissa ekosysteemit voivat laajentua lähialueille. Jos siirtyminen ei riittävästi onnistu, seurauksena on joidenkin lajien sukupuutto ja toisten geneettisen monimuotoisuuden väheneminen.

Esimerkiksi tulvien ja tulipalojen aiheuttamissa äkillisissä ilmastonmuutokseen kytkeytyvissä katastrofitilanteissa osa eläimistä – pääasiassa linnut ja nisäkkäät – lähtevät pakoon. Ne etsivät lähimailta ympäristöä, missä on soveltuva ekologinen lokero.

Joskus lokero löytyy, joskus ei. Riippuen alueen aiemmista populaatioista onnistunutkin asettuminen uuteen ympäristöön voi johtaa haastaviin lajinsisäisiin ja lajienvälisiin kamppailuihin. Tätä voidaan kutsua eläinten ilmastonmuutokseen kytkeytyväksi liikehdinnäksi.

Hätä keinot keksii

Myös ihminen on osa luontoa. Emme ole immuuneja ilmastonmuutoksen suorille haittavaikutuksille elinympäristöissämme. Kun juomavesi loppuu, tulvavesi hyökyy päälle, kova helle tai pakkanen ei hellitä, olemme mekin hädän edessä.

Ihmisen suhde luontoon on kuitenkin kaksitahoinen. Elämme osana ympäristöjämme mutta myös suhteessa niihin eli voimme myös vaikuttaa monin tavoin sekä kokemukselliseen että toiminnalliseen luontosuhteeseemme. Ihmiset voivat vastata esimerkiksi lisääntyvään kuivuuteen ja tulviin pedagogisin ja teknologisin ratkaisuin.

Ymmärrys ilmastonmuutoksen vaikutuksista omassa elinympäristössä on keskeistä sopeutumistoimille. Esimerkiksi viljelyelinkeinon jatkaminen voi edellyttää uusien viljelykäytäntöjen ja -lajien opiskelemista. Kuiville alueille voidaan myös viedä juomavettä tankkiautoissa ja perustaa kastelujärjestelmiä. Tulvien varalle voidaan rakentaa patoja ja uudenlaisia asuinrakennuksia.

”Joidenkin ihmisten on mahdollista sivuuttaa ilmastonmuutoksen haittavaikutukset heille kasaantuneen pääoman avulla.”

Sopeutustoimien ansiosta ihmisten ja heidän itseään varten kasvattamien kasvien ja eläinten elämä alueella voi jatkua – tosin haastavampana kuin aiemmin – vaikka muu luonto joutuisikin antamaan periksi muutosten edessä.

Joidenkin ihmisten on myös mahdollista sivuuttaa ilmastonmuutoksen haittavaikutukset heille kasaantuneen pääoman avulla. Saharan aavikoltakin voi löytää viheriöiviä puutarhoja paksujen muurien ympäröimien ilmastoitujen talojen pihoilta.

Ihmisen keinotekoinen olemassaolo

Ihmisen kahtalaista suhdetta elinympäristöihinsä voidaan nimittää keinotekoiseksi ympäristösuhteeksi. Koska meille  ei ole tarjolla ekologista lokeroa samaan tapaan kuin muille eliöille, joudumme itse rakentamaan itsellemme kodin sinne missä kulloinkin elämme.

Tämän ”ihmislokeron” rakentaminen on pidempiaikainen projekti kuin yksilön elämä. Varttuessamme tietyssä perheessä ja yhteiskunnassa saamme kukin valtavan määrän kulttuurisia ja sosiaalisia rakennuspalikoita, jotka helpottavat ympäristösuhteiden rakentamista ja oman paikan löytämistä maailmassa. Pienestä pitäen opimme, mikä on normaalia, ja tunnistamme outouden suhteessa omaan käsitykseemme. Näin rakentuu itsestään selvältä tuntuva suhde elinympäristöihin: kuin kaikki olisi luonnollisesti juuri näin.

Tämä ei tarkoita, että emme tulisi koskaan tietoiseksi ympäristösuhteidemme keinotekoisuudesta ja vaikuttaisi itse niiden rakentumiseen. Luontosuhdekin voi muuttua radikaalisti elämän aikana.

Valoisa mäntykangas lakkaa näyttämästä luonnolliselta metsältä kun ymmärtää, että metsänhoitaja on istuttanut puut riveihin samaan tapaan kuin porkkanapenkin sekä kitkenyt ja lannoittanut sitä yhtä ahkerasti mahdollisimman hyvän sadon varmistamiseksi. Lapsena helpolta tuntunut kysymys ”mikä on metsä?” voi tuntua tämän jälkeen haastavalta vastata.

Tällaisten havahtumisen kokemusten myötä voi hahmottaa omakohtaisesti ympäristösuhteiden keinotekoisuuden: elämme suhteessa elinympäristöihimme siten, kuin ymmärrämme niiden olevan olemassa.

Yleensä emme tule tätä pohtineeksi. Elämämme perustuu luonnollistuneisiin ympäristösuhteisiin, joten niiden rakentumisen prosessien näkymättömyys arjessa on äärimmäisen inhimillistä.

Ketkä hyötyvät, ketkä kärsivät?

Oman elämän kannalta mielekkäiden ympäristösuhteiden eli kodin rakentaminen ja ylläpitäminen on toisille ihmisille helpompaa kuin toisille. Ilmastonmuutos lisää tätä eriarvioisuutta.

Suurin epätasa-arvo liittyy haitta–aiheuttaja–hyöty -suhteisiin. Ilmastonmuutoksen haittavaikutukset eivät realisoidu siellä, missä sitä edistetään tai missä siitä hyödytään.

Päinvastoin: vauraiden pohjoisten maiden vaikutukset ilmastonmuutokseen ja siitä saadut hyödyt ovat merkittäviä, mutta suorista haittavaikutuksista kärsitään huomattavasti vähemmän kuin monissa eteläisemmissä maissa.

Eriarvoisuutta ilmenee myös kansallisesti ja paikallisesti. Kaikilla ei ole mahdollisuutta vastata yhtä lailla heikentyneiden elinympäristöjen haasteisiin henkilökohtaisesti tai osana yhteisöjään. Myös yhteiskunnalliset tukirakenteet vaihtelevat merkittävästi eri alueilla ja yhteiskunnissa.

Ilmastoliikkuvuus kärjistyy ilmastopakolaisuutena

Globaali vastuu ilmastonmuutoksen haittavaikutuksista on vasta rakentumassa. Tämän takia miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa joutuvat tällä hetkellä pohtimaan, pitäisikö jäädä vai lähteä – ja jos lähtee, miten voi palata vai voiko ollenkaan? Tätä ilmiötä kutsutaan ilmastoliikkuvuudeksi.

Eläimenä ihminen on kykeneväinen liikkumaan paikasta toiseen, mikä auttaa pelastautumaan heikentyneistä olosuhteista. Aina tähän ei kuitenkaan ole käytännöllisiä mahdollisuuksia.

”Osa ilmastonmuutoksen kurjistamissa ympäristöissä elävistä ihmisistä joutuu pitkälti samaan asemaan kuin kasvit.”

Osa ilmastonmuutoksen kurjistamissa ympäristöissä elävistä ihmisistä joutuu pitkälti samaan asemaan kuin kasvit, jotka voivat vain pyrkiä muuntautumaan ja sopeutumaan vailla mahdollisuutta paeta. Tällaisissa olosuhteissa ihmisiä kuolee esimerkiksi nälänhätään, sairauksien heikentämänä ja vähentyneiden resurssien kiihdyttämien konfliktien uhreina. Tätä kutsutaan pakotetuksi ilmastoliikkumattomuudeksi.

Ne, jotka pystyvät, lähtevät epätoivoisista olosuhteista pois. Tätä muuttoliikettä voidaan kutsua ilmastopakolaisuudeksi. Kansainvälisissä sopimuksissa ilmastonmuutosta tai muita ympäristövaikutuksia ei kuitenkaan tunnusteta pakolaisuuden kriteereiksi.

Ilmastoliikkuvuus on paljon laajempi ilmiö kuin ilmastopakolaisuus. Se sisältää sekä pysyvää ja pitkäaikaista että väliaikaista ja lyhytaikaista siirtymistä pois asuinpaikasta.

Monipaikkainen asuminen on osa vapaaehtoista jäämistä

Ilmastonmuutoksesta pahoin kärsivillä alueilla on tyypillistä turvautua ensisijaisesti monipaikkaiseen asumiseen. Katastrofialueilta siirrytään etsimään turvaa lähialueille, kunnes paluu on mahdollista tilanteen parannuttua. Tämä voi edellyttää jälleenrakentamista. Näin tapahtuu parhaillaan esimerkiksi Pakistanissa, jossa Indus-joki tulvi elokuussa 2022 peittäen alleen kolmasosan maan pinta-alasta.

Tulvaa edelsi pitkä kuivuus ja kuumuus, jossa lämpötilat olivat jopa yli 50°C. Tulevaan varautuen kyliin rakennetaan nyt korkeilla pilareilla seisovia bamburakenteisia taloja, jotka kestävät tulvimista saviasumuksia paremmin.

Katastrofi vaikutti myös siihen, että vuoden 2022 kansainvälisessä ilmastokokouksessa sovittiin rahaston perustamisesta tällaisia tilanteita varten. Vuoden 2023 kokouksen aluksi rahasto myös perustetiin konkreettisena osoituksena ilmastoliikkuvuutta koskevasta kansainvälisestä vastuunkannosta.

Monipaikkainen asuminen on yleistä myös elinolosuhteiltaan vähitellen heikentyvissä ympäristöissä. Esimerkiksi Afrikan rannikkoalueilla ja Tyynenmeren saarilla eletään eri paikoissa eri vuodenaikoina ja liikutaan useiden paikkojen välillä jatkuvasti.

”Kun ansiotyötä tekevät lähettävät kotiin rahaa arkea pyörittäville perheenjäsenille, heillä on minne palata työreissuiltaan.”

Perheissä ja paikallisyhteisöissä tehdään myös työnjakoa liikkuvuuden suhteen. Jotkut lähtevät, jotta toiset voivat jäädä. Kun ansiotyötä tekevät lähettävät kotiin rahaa arkea pyörittäville perheenjäsenille, heillä on minne palata työreissuiltaan. Tämä mahdollistaa kodin ja paikallisyhteisön ylläpitämisen, samoin kuin lasten ja vanhusten hyvinvoinnista huolehtimisen.

Toisissa liikkuvissa yhteisöissä perheet ovat siirtyneet kaupunkeihin töihin ja kouluun, mutta paikalliskulttuuria ylläpidetään loma-aikoina asumalla omassa kylässä vahvasti perinteisiin nojaten.

Nämä yhteisöt ovat vaatineet kansainvälistä tukea nimenomaan monipaikkaisen elämän mahdollistamiseen, jotta yhteys kotipaikkaan ja sitä kautta paikalliskulttuuriin ei katoaisi. Pakolaisiksi he eivät missään tapauksessa halua tulla määritellyiksi. Päin vastoin he vaativat oikeutta vapaaehtoiseen jäämiseen.

Joissakin paikoissa tämä tarkoittaa jäämistä kertakaikkisesti: ihmiset eivät suostu lähtemään kotoaan muiden aiheuttamien ongelmien vuoksi vaan pyrkivät tekemään kaikkensa, jotta elämä siellä voisi edelleen jatkua. Tämä on perusteltua ilmastoliikkumattomuutta.

Ilmastopakolainen ei saa turvapaikkaa

Pysyvästi kotialueeltaan pois muuttavat ihmiset suuntaavat yleensä lähimpiin kaupunkeihin eli muuttoliike on maansisäistä. Varallisuudesta, koulutuksesta, sosiaalisista verkostoista ja elinkeinoista riippuen heillä voi olla paremmat tai huonommat mahdollisuudet aloittaa uutta elämää näissä ympäristöistä.

Esimerkiksi Afganistanissa maaseudun väestöä on suuntautunut runsain määrin kaupunkeihin kuivuuden ja tulvien synnyttämien ongelmien vuoksi. Suuri osa heistä elää äärimmäisen huonoissa oloissa, koska he ovat köyhiä, heillä ei ole kaupungeissa tarvittavaa osaamista eikä afganistanilaiselle yhteiskuntaelämälle elintärkeitä sosiaalisia verkostoja. Moni kuuluu myös etniseltä ja/tai uskonnolliselta taustaltaan vähemmistöön, mikä vaikeuttaa entisestään paikan löytämistä kaupunkien valtaväestön keskuudesta.

”Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa afganistanilaisia ei mielletä ilmastonmuutoksen uhreiksi.”

Osa katastrofeja paenneista maaseudun asukkaista on lähtenyt maasta pois etsiäkseen elinmahdollisuuksia muualta – esimerkiksi Pakistanista, mistä parhaillaan palautetaan maassa vuosikymmeniä asuneita perheitä takaisin Afganistaniin.

Myös Suomessa on afgaanipakolaisia, jotka ovat kotoisin kuivuus- ja tulva-alueilta. Harva heistä mieltää itseään ilmastopakolaiseksi, koska he ovat hakeneet turvapaikkaa muulla perusteella. Myöskään suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa afganistanilaisia ei mielletä ilmastonmuutoksen uhreiksi.

Tutkimustiedon pohjalta on kuitenkin kiistatonta, että ilmiöt kytkeytyvät yhteen: Afganistanin alue on yksi ilmastonmuutoksen pahiten heikentämistä. Tämä tieto ei kuitenkaan auta turvapaikan saamisessa, koska Suomi ei tunnusta ilmastopakolaisuutta.

Muuton syiden rajanveto on vaikeaa

Paikallista ja maansisäistä ilmastonmuutokseen liittyvää muuttoliikettä tapahtuu myös monissa länsimaissa, joissa se sekoittuu tavanomaiseen paikasta toiseen muuttamiseen.

Esimerkiksi Australiassa, Kaliforniassa, Kreikassa ja Iberian niemimaalla on ollut metsäpaloja, jotka ovat ajaneet ihmisiä kodeistaan. Myös tulvat ovat viime vuosina koetelleet eurooppalaisten ilmastokestävyyttä. Ne vaikuttavat osaltaan asumis- ja muuttopäätöksiin sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä.

Osa ihmisistä palaa jälleenrakentamaan kotiaan tai hankkii uuden asunnon samalta alueelta, mutta osa muuttaa muualle. Myös he, joiden kohdalle onnettomuus ei ole vielä osunut, harkitsevat muuttamista vähemmän palo- tai tulvaherkkään ympäristöön.

Nämä muuttoliikkeet eivät kuitenkaan yleensä nouse uutisaiheiksi, koska mikään ei estä asukkaita muuttamasta paikasta toiseen maan sisällä tai siirtymästä toiseen maahan. Muuttopäätökset ovat lisäksi usein monen tekijän summa, joten ihmiset eivät pääsääntöisesti miellä itseään ilmastomuuttajiksi.

Miten ilmastoliikkuvuutta pitäisi ymmärtää?

Eniten huomiota medioissa saa se ilmastonmuutokseen kytkeytyvä muuttoliike, joka nähdään uhkana.

Vaikka ilmastoliikkuvuudesta vain pieni osa on kansainvälistä, otsikoihin päätyy tyypillisesti globaalista etelästä länsimaihin suuntautuva muuttoliike. Siitä puhutaan monin termein, jotka ovat vahvasti arvolatautuneita:

• Kun puhutaan ilmastopakolaisuudesta, viitekehyksenä on pakotettu siirtyminen ja turvapaikkajärjestelmä. Tällöin näyttäytyy tärkeänä erityisesti kysymys, miten pakolaispolitiikkaa pitäisi muuttaa, jotta ilmastopakolaiset tulisivat tunnistetuiksi sen kautta?
• Jos taas puhutaan parempia elinmahdollisuuksia etsivistä siirtolaisista, puheenparsi on maahanmuuttopolitiikan mukainen, esimerkiksi miten EU:n alueelle voi tulla töihin eri maista ja millaista työvoimaa Suomessa tällä hetkellä tarvitaan?
• Ihmisoikeuksien kontekstiin päädytään silloin, kun Tyynenmeren valtiot esittävät kansainvälisissä kokouksissa vaatimuksia omien alueidensa elinkelpoisena pitämisen resursoinnista: kenellä on oikeus elää oman valtion alueella?
• Ympäristöpoliittinen tarkastelu liittyy puolestaan tilanteeseen, jossa katsotaan heikentyvää elinympäristöä ja sen elinkelpoisuuden haasteita: tulisiko eroosion tuhoaman ympäristön ennallistamiseksi perustaa kansainvälinen projekti, jotta paikallisyhteisöjen elinmahdollisuudet alueella säilyisivät?

Nämä viitteelliset esimerkit osoittavat, kuinka moninaisesta ilmiöstä kansainvälisessä ilmastoliikkuvuudessa on kysymys. Kenellä on oikeus lähteä, jäädä tai palata, ei ole ratkaistavissa yleisesti, koska ilmastoliikkuvuuden tilanteet eivät ole yleisiä.

Myös se vaihtelee, mihin suuntaan ilmastonmuutoksesta pahasti kärsivillä alueilla elävät ihmiset itse haluavat elämäänsä viedä.

Siksi ymmärrystä ilmastoliikkuvuudesta tulisi lisätä myös niissä yhteiskunnissa, joissa se on toistaiseksi ilmastonmuutoksen epäsuora vaikutus.

Jotta osaamme pohtia, miten erilaisiin ilmastonmuutokseen kytkeytyviin muuttoliikkeisiin ja muuttaviin tulisi suhtautua, on tärkeää tietää, mistä kunkin ihmisen kohdalla on kysymys. Tätä varten tarvitaan ilmastoliikkuvuutta käsittelevän koulutuksen ja viestinnän kehittämistä – kouluissa, aikuiskoulutuksessa, medioissa ja osana yhteiskunnallista keskustelua.

Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.

Tutustu muihin vapaan lukuoikeuden Akatemia-artikkeleihin