Kaikki menolisäykset eivät elvytä yhtä tehokkaasti
- On suuri houkutus käyttää elvytyspakettia kauan kaivattujen hankkeiden toteuttamiseen, mutta tällöin raha ei välttämättä tuota mahdollisimman suurta elvyttävää vaikutusta.
- Julkinen rakentaminen on perinteisesti ollut hyvin perusteltu tapa elvyttää taloutta, koska rakentaminen tyypillisesti putoaa jyrkästi taantumissa.
- Velkarahoitteiset investoinnit ovat yleensä hyvä elvytyskeino, koska ne kohentavat taloutta tulevina vuosina, jolloin velkoja pitää hoitaa.
- Elvytystoimien kustannus jää pieneksi, jos niillä työllistetään muuten työttömäksi jääviä ja säilytetään työpaikkoja.
- Työpaikan menetyksellä on tutkimusten mukaan merkittäviä, pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia työuriin, joten on arvokasta estää työsuhteiden turhaa katkeamista.
- Koronakriisissä työllisyys on heikentynyt rakennusalalla toistaiseksi keskimääräistä vähemmän, mikä ei tue elvytystoimien kohdentamista rakentamiseen.
- Kriisin vaikutus rakentamisessa näkyy kuitenkin viiveellä, kun hankkeita lykätään nyt epävarmuuden vuoksi.
- Rakennussektorin sisälläkin on suuria eroja, jotka on syytä huomioida elvytyksen kohdentamisessa: väylien rakentamisessa tarvitaan erilaista osaamista ja työvälineitä kuin asuntojen rakentamisessa.
- Julkisia rakennusprojekteja on jo viimeisen vuoden aikana aloitettu ennätysvauhtia, mikä pienentää mahdollisuutta julkisen rakentamisen käyttämiseen rakennusalan suhdanteiden tasaajana.
Julkiset rakennusprojektit ovat perinteinen keino elvyttää taloutta taantumissa. Koronan jälkeisessä talouspolitiikassa katseet kääntyvät jälleen vahvasti rakentamiseen.
Hallituksen neljännessä lisäbudjetissa esimerkiksi väyläverkkojen kehittämishankkeisiin varataan yli 400 miljoonaa euroa ja valtion tukemaan asuntotuotantoon ohjataan 340 miljoonan euron korkotukivaltuuksien korotus. Lisäksi nostetaan esiin korjausrakentaminen ja kasvukeskusten kanssa tehdyt MAL-sopimukset.
Hallitus saa tässä panostuksessaan tukea Vesa Vihriälän johtamalta talouspolitiikan strategiaa pohdinneelta työryhmältä, joka suosittelee muun muassa tieverkoston kunnostusta sekä korjausrakentamisen ja kasvukeskusten asuntorakentamisen tukemista.
Investoinnit eivät jätä velkataakkaa
Hallitus perustelee rakennusinvestointeihin panostamista sillä, että ne lisäävät kysyntää lyhyellä aikavälillä ja vahvistavat talouden suorituskykyä ja tuottavuutta pitkällä aikavälillä. Tässäkin hallitus on Vihriälän strategiatyöryhmän linjoilla, joka suosittelee elvytyksen kohdentamista siten, että sillä ”tuetaan sekä kotimaisen kysynnän ja tuotannon vilkastumista lyhyellä aikavälillä että talouden suorituskykyä pitkällä aikavälillä”.
Tuottavat investoinnit ovat houkuttelevia, koska niistä saadaan hyötyä silloin, kun nyt otettavaa velkaa pitäisi hoitaa. Parhaimmassa tapauksessa investointien tuotto ylittää velanhoidon kustannukset, jolloin ne maksavat itsensä takaisin. Kynnys tämän toteutumiselle ei nykyisten nollakorkojen maailmassa ole kovinkaan korkea.
Suunniteltujen investointien aikaistaminenkaan ei pitkällä tähtäimellä nosta velkataakkaa. Velka kasvaa vähemmän tulevina vuosina, kun tuleva investoinititarve vähenee.
Liikenneinvestoinneista kertyvä hyöty näkyy toki vain osin julkissa tuloissa niiden vahvistaessa taloudellista toimintaa ja verotuloja. Suuri osa hyödyistä jää kuitenkin väylien käyttäjille.
Velkojen takaisinmaksu voikin siksi vaatia verojen korottamista tai muista menoista tinkimistä, vaikka investointien tuottama hyöty ylittää velanhoitokustannukset. Verotusta voidaan silti ainakin periaatteessa kohdentaa niin, että maksajat hyötyvät investoinnista saman verran kuin maksavatkin elleivät jopa enemmän.
Se, missä määrin rakennusinvestoinnit todella tuottavat tai nyt tehtävät investoinnit poistavat tarpeen tehdä investointeja myöhemmin, vaati tietysti tapauskohtaista arviointia. Kaikki tiehankkeet eivät välttämättä tuota kustannuksia ylittäviä hyötyjä, eikä niitä välttämättä olisi tulevaisuudessakaan koskaan toteutettu.
Työttömien työllistäminen ei ole kustannus
Taantumassa voi kuitenkin olla järkevää toteuttaa sellaisiakin hankkeita, jotka eivät normaaliolosuhteissa olisi kannattavia. Investointien todellinen kustannus jää olemattomaksi, jos niissä käytetään vain sellaista työvoimaa ja muita resursseja, jotka muuten jäisivät taantuman aikana toimettomiksi.
Yhteiskunta ei menetä muuta tuotantoa, jos työttömäksi jäänyt rakennustyöläinen saadaan tuottavaan työhön. Nettokustannus julkiselle sektorille jää pieneksi, kun verotulot kasvavat ja säästytään työttömyyskorvauksien maksamisesta.
Hallituksen COVID-19-tiedepaneeli painottaa myös tuoreessa raportissaan, että työurien katkeaminen aiheuttaa merkittäviä pitkäaikaisia kustannuksia: ”Työpaikan menettäminen vähentää elinkaarituloja noin 2,5 työvuoden verran. Suomen 1990-luvun laman aikaan irtisanottujen kumulatiiviset (20 vuoden) tulot laskivat noin 7–10 prosenttia verrattuna verrokkiryhmään.”
Työsuhteiden katkeaminen ei aiheuta kustannuksia ainoastaan siksi, että osa työttömäksi jääneistä syrjäytyy pysyvästi työmarkkinoilta. Palkanmenetyksistä kärsivät myös ne työntekijät, jotka onnistuvat työllistymään heti työpaikan menetyksen jälkeen, raportissa todetaan.
On siis monesta syystä tärkeää, että elvytystoimet suuntautuvat niille toimialoille, jotka kärsivät eniten taantumasta. Tällöin saadaan työllistettyä nimenomaan henkilöitä, jotka muuten jäisivät työttömiksi ja estetään työsuhteiden katkeamista.
Muuttuvassa taloudessa työsuhteita katkeaa tietysti vääjäämättä aina jonkin verran. Tilapäisestä suhdannenotkahduksesta aiheutuvia työsuhteiden katkeamisia on kuitenkin järkevää yrittää välttää.
Rakentaminen perinteisesti sopiva elvytyskohde
Elvytystoimien kohdistaminen rakentamiseen on yleensä ollut hyvin perusteltua, koska talouden taantumissa paljon työpaikkoja on tyypillisesti menetetty nimenomaan rakentamisessa.
Tämä koskee erityisesti 1990-luvun lamaa, joka sai alkunsa Suomen kiinteistökuplan puhkeamisesta. Työllisyys romahti rakentamisessa yli 40 prosenttia – yli tuplasti jyrkemmin kuin muussa taloudessa. Rakennusalan työllisyyden palautumiseen lähellekään lamaa edeltävää tasoa meni yli neljännesvuosisata.
Sama ilmiö toistui vuoden 2009 ja vuosien 2012–2014 taantumissa, vaikka perussyyt eivät silloin löytyneet Suomen kiinteistömarkkinoilta. Ensimmäinen näistä taantumista sai alkunsa globaalista finanssikriisistä, jälkimmäinen eurokriisistä ja Nokian matkapuhelintoimintojen romahduksesta.
Rakennusala työllistää yli seitsemän prosenttia palkansaajista. Sen osuus kaikista työllisistä on vielä suurempi, koska alalla on paljon itsensä työllistäviä yrittäjiä. Rakennusalan osuus työllisyydestä nousee tehdyissä työtunneissa laskettuna jopa kymmeneen prosenttiin, heijastaen sitä, että alalla paiskitaan pikemminkin ylitöitä kuin työskennellään osa-aikaisena.
Rakennusinvestoinnit eivät näy ainoastaan rakennusalan työllisyydessä. Rakentamisessa käytetään myös muiden sektoreiden tuottamia palveluita ja tuotteita. Rakennusprojekteissa tarvitaan paljon asiantuntijoiden suunnittelutyötä. Tämä nostaa tuotantoa yli 15 prosenttia yli rakennussektorin itsensä tuottamaan arvonlisän. Rakennustarvikkeiden valmistajat kuuluvat tietysti myös arvoketjuun, kuten myös kyseisiä tarvikkeita välittävä tukkukauppa.
Rakennusinvestoinnit laskivat 1990-luvun laman aikana pahimmillaan yhdessä vuodessa summalla joka vastasi neljää prosenttia bruttokansantuotteesta. Karkeasti voidaan siis sanoa, että rakennusinvestointien lasku synkensi BKT:n kasvulukemia silloin neljällä prosenttiyksiköllä. Finanssikriisin jälkeistä BKT:n sukellusta rakennusinvestointien supistuminen jarrutti vastaavalla tavalla laskettuna lähes kahdella prosenttiyksiköllä.
Yllä olevassa kuviossa esitetty lukema sisältää rakennusinvestointien vaikutuksen sekä rakentamiseen että muiden toimialojen tuottamiin työpanoksiin. Se ei kuitenkaan kata rakennustyöläisten kulutuksen vaikutusta muiden toimialojen kysyntään ja tuotantoon. Tämä niin sanottu kerrannaisvaikutus voi sekin olla taantumissa merkittävä.
Palvelulamassa tilanne on erilainen
Rakentamisen suhdanneherkkyys on luontevaa, koska rakentamista on helppo lykätä vuosikausiksi, kun talouden näkymät ovat epävarmoja. Päivittäistavaroita täytyy sanan mukaisesti tuottaa jatkuvasti, eikä ravintolapalveluita voi varastoida tulevia vuosia varten. Siksi niiden tuotanto romahtaa harvoin täysin.
Koronataantumassa tilanne on kuitenkin erilainen, koska tällä kertaa pahin isku on kohdistunut palveluin. Suora vaikutus rakentamiseen on pienempi, koska rakentaminen ei vaadi läheisiä asiakaskontakteja. Työtovereihinkin voi usein pitää kohtuullista etäisyyttä, hengityssuojainten pitäminen on usein normaali osa työtä ja työ tehdään usein ulkoilmassa, jossa virus leviää heikommin.
Helsinki Graduate School of Economicsin (HGSE) tilannehuoneen keräämien tilastojen mukaan työttömien tai lomautettujen osuus on rakennusalalla nyt suhteellisen alhainen, kun se majoitus ja ravintola-alalla lähestyy jo 40 prosenttia.
Työvoimasta yhä pulaa?
Keskeistä elvytystoimien tehokkuudelle on, että niillä pystytään työllistämään ihmisiä, joka muuten olisi vailla työtä. Elvytyshyötyä ei saada, jos toimet suoritetaan työntekijöillä, jotka olisivat ilman elvytystoimia tehneet jotain muuta.
Riskiä korostaa se, että EK:n huhtikuisen suhdannebarometrin mukaan lähes 30 prosenttia rakennusalan yrityksistä mainitsee yhä ammattityövoiman saatavuuden tuotantoa rajoittavana tekijänä.
Huoli ammattityövoiman saatavuudesta on viimeisen parin vuoden aikana tosin selvästi hellittänyt, kun rakentamisen ripeä kasvu on pysähtynyt. Työvoimapulasta valittavien yritysten osuus on nyt suurin piirtein samalla tasolla kuin vuonna 2016, jonka jälkeen rakennusalan työllisyyttä pystyttiin nostamaan vielä yli viidellä prosentilla seuraavina vuosina.
Työvoiman saatavuusongelmissa on tietysti merkittävää aluellista ja ammattikohtaista vaihtelua. Kaikenlaisista osaajista ei ole pulaa kaikkialla. Se, missä määrin elvytyshankkeet syrjäyttävät muuta rakennustuotantoa, riippuu siksi siitä, millaisia osaajia hanke työllistää ja missä päin Suomea hankkeet toteutetaan.
Yksi syy joka viimeisessä barometrissa nosti työvoiman saatavuusongelmaa oli koronapandemiasta johtuvat maahantulorajoitukset, jotka rajoittivat ulkomaisen työvoiman saatavuutta. Tältä osin tilanne on helpottumassa, kun ainakin virolaiset työntekijät voivat jälleen esteettä siirtyä rajan yli.
Toisaalta elvytysvaikutus on tietysti pienempi, jos toimilla työllistetään ulkomaista työvoimaa. Esimerkiksi säästöt sosiaalimenoissa ovat silloin pienempiä.
Taantuma iskee rakentamiseen viiveellä
Rakentamisessa nähtiin pientä viilenemistä viime vuonna, mutta rakennusaktiviteetti on silti säilynyt lähellä vuonna 2018 saavutettuja historiallisia huippulukemia. Uudisrakentamisen pinta-ala on tosin kaukana historiallisista huippulukemista. Tämä kuvastaa rakennustoiminnan painopisteen muuttumista. Korjausrakentaminen muodosti esimerkiksi vuonna 2018 44 prosenttia rakentamisesta.
Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä rakennushankkeita aloitettiin pinta-alalla mitattuna yli 30 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Koska rakennushankkeet ovat suhteellisen pitkäkestoisia (valmistuneet hankkeet seuraavat aloituksia noin vuoden viiveellä), tämä on lupaava enne koko vuoden rakentamista ajatellen. Alkuvuoden vahvuus rakentamisen aloituksissa voi tosin heijastaa pitkälti sitä, että rakennushankkeita on lämpimästä talvesta johtuen päästy aloittamaan aikaisemmin.
Vaikka alkuperäinen sokki iski palveluihin, seurannaisvaikutukset voivat koronakriisin edetessä hyvinkin kohdistua toisella tavalla. Moni palvelualan työntekijä voi palata ripeästikin töihin, kun välitön tartuntavaara hellittää ja rajoitustoimia puretaan.
Tätä puoltaa se, että työntekijöitä on pääosin lomautettu. Työttömäksi jääneitä työntekijöitä on HGSE:n mukaan ollut saman verran kuin vuosi sitten.
Rakennusinvestoinnit voivat sen sijaan heiketä viiveellä. Epävarmoissa olosuhteissa tuotantoa lykätään. Rakennusteollisuuden asuntotuotantokysely kertoo esimerkiksi jyrkästä käänteestä. Toukokuisessa kyselyssä vastaajat suunnittelevat aloittavansa tänä vuonna 25 prosenttia vähemmän asuntoja kuin vielä tammikuussa ajateltiin. Yritykset ovat muuttuneet varovaisemmiksi ja vaativat, että suurempi osa rakennettavista asunnoista on varattu ennakkoon.
Rakennusteollisuuden kyselyn tulokset eivät sen sijaan ennakoi läheskään tämän suuruista pudotusta. Arvio koskee vain vapaarahoitteista uudisrakentamista. Korjausrakentaminen ja julkinen asuntotuotanto, jotka eivät heilu yhtä jyrkästi, vaimentavat laskua.
Laajemmin rakentamisen aktiviteetista kertoo rakennusalan luottamus, joka myös romahti huhtikuussa. Pudotus alkuvuodesta on ollut samaa suuruusluokkaa kuin vuosien 2012–2014 taantumassa. Tämän perusteella rakennusinvestointien lasku voisi olla vajaat kymmenen prosenttia, eli noin prosenttiyksikkö bruttokansantuotteesta.
Luottamuksen heikkenemisen takana ei tosin ollut niinkään kysynnän heikkous, jonka yritykset eivät ainakaan tässä kyselyssä nähneet vielä heikentyneen. Pikemmin huolena olivat muut tuotannon rajoitteet, mikä ilmiselvästi viitta koronapandemian aiheuttamiin ongelmiin.
On monenlaista rakentamista
Elvytystoimien kohdentamista mietittäessä, on myös syytä ottaa huomioon, että on olemassa hyvin monenlaista rakentamista. Asuntorakentaminen vaatii erilaista osaamista ja työvälineitä kuin liikenneväylien rakentaminen. Sähkömiehen työpakista ei löydy paljoakaan apua, kun kaivataan asfalttikonetta.
Talonrakentaminen muodostaa valtaosan kaikesta rakentamisesta. Siihenkin toki sisältyy esimerkiksi teiden rakentamisessa keskeistä maansiirtotyötä. Koko talonrakentamisesta vapautuvaa kapasiteettia tuskin voidaan kovin helpolla siirtää liikenneväylien rakentamiseen.
Tämä havainto korostaa ristiriitaa työpaikkojen säilyttämisen ja yhteiskunnan muuttamiseen välillä. Työllisyyttä ylläpidetään tehokkaimmin, kun elvytystoimia kohdistetaan tuotannon ylläpitämiseen samankaltaisena kuin ennen taantumaa. Uusien työpaikkojen luominen menetettyjen tilalle toisilla aloilla on aina aikaa vievä prosessi, joka vaatii uusien työsuhteiden luomista ja uusien asioiden oppimista.
On tietysti suuri houkutus käyttää elvytyspaketteja toteuttamaan kaikenlaisia hankkeita, jotka aikaisemmin ovat jääneet määrärahojen puutteen vuoksi tekemättä. Tällöin elvytys ei kuitenkaan välttämättä tuota suurinta mahdollista vaikutusta.
Elvytysvaikutus voi esimerkiksi jäädä pieneksi, jos liikenneväylien rakentamista lisätään enemmän kuin Suomesta löytyy vapaata kapasiteettia kyseiseen tuotantoon. Tällöin elvytystoimet joko syrjäyttävät muuta tuotantoa tai tuotantokapasiteettia on hankittava ulkomailta.
Talouspolitiikan strategiatyöryhmä huomauttaa myös, että raidehankkeiden toteuttaminen on niin aikaa vievää, ettei niistä ole paljoakaan apua talouden elvyttämisessä.
Tehokkain elvytystoimi asuntorakentamisen notkahtaessa onkin asuntorakentamisen tukeminen, eikä väylähankkeiden käynnistäminen, jolla pystytään työllistämään ainoastaan osa asuntorakentamisesta vapautuvista resursseista. Raidehankkeet voivat toki olla siitä huolimatta perusteltuja esimerkiksi ilmastosyistä.
Julkisten rakentamishankkeiden aloitukset ovat kuitenkin nousseet huippulukemiin jo viime vuosien aikana. Julkista rakentamista on kiihdytetty tilanteessa, jossa rakentaminen on muutenkin ollut suhdannenousussa. Sekä kouluja että hoitolaitoksia rakennetaan jo nyt ennätysvauhtia. Riittääkö tässä tilanteessa enää järkevästi perusteltuja julkisia rakennushankkeita aikaistettavaksi?
Tämän sisällön mahdollistavat Palta, Rakennusteollisuus, Turun kauppakamari, Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen liitto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.