Eurooppalainen minimipalkka ja yhteinen työttömyysvakuutus – Tämä on vasta alkua, kun EU etsii vastauksia työn murrokseen

BRYSSEL. Teknologia, ikääntyminen ja globalisaatio mullistavat työelämän. Samalla murenevat yhteiskuntarakenteet. Varmaa on, että marttyyriasenne ei nyt hyödytä ketään. Ratkaisujen etsiminen valtaviin haasteisiin antaa työmarkkinaosapuolille mahdollisuuden nousta taas vallankahvaan. VAPAA LUKUOIKEUS.

Heli Satuli
Uusi komissio on nostanut kunnianhimon tasoa työelämäsääntelyssä. Lähiaikoina luvassa on tukku aloitteita, joilla vastataan työn murrokseen. Kuva: Euroopan komissio

“Mitä sinä teet nykyään elannoksesi?”

“Olen nuorten kyberrikollisten kuntouttaja. Asiakkaani tulevat ympäri maailman. Ihoni alla on mikrosiru, joka mittaa kaiken aikaa sijaintiani, tekemisiäni ja hyvinvointiani. Korvaus koostuu eurooppalaisesta minimipalkasta ja sen päälle tekoälyn avulla päivittäin laskettavasta lisäosasta.”

Moinen keskustelu on kuvitelmaa, mutta se voi hyvin olla jonain päivänä myös täyttä totta.

Tekoäly ja muut uudet teknologiat mullistavat tapamme tehdä työtä – hyvässä ja pahassa.

”Tekoäly tuo ratkaisun moneen ongelmaan, jonka kanssa yhteiskunnat kamppailevat ja se mahdollistaa paremman päätöksenteon”, kertaa tekoälyn pluspuolia Žiga Turk, Slovenian entinen kilpailukyky- ja tiedeministerin ja yksi Euroopan arvostetuimmista tekoälytutkijoista.

Tekoäly poistaa sellaiset työt, joita ihmiset eivät halua tehdä. Työt, jotka ovat vaarallisia, raskaita ja tylsiä.

Tämä kehitys ei toki ole mitään uutta. Teolliset vallankumoukset ovat satojen vuosien ajan tehneet ihmisen työstä helpompaa ja koneet tietyistä taidoista tarpeettomia.

Nyt vuorossa ovat korkeasti koulutetut.

Tervetuloa tekoäly, näkemiin työ

Monia ammatteja, joita ennen pidettiin varmoina ja hyväpalkkaisina, ei kohta ole enää olemassa. Investointipankkiirien, tilintarkastajien ja lakimiesten päivät ovat luetut. Jo nyt ainakin 60 prosentissa ammateista kone hoitaa vähintään 30 prosenttia työtehtävistä, ja kasvuvauhti on nopea.

Samalla digitaalisista taidoista on tullut joka alalla osa työntekijän perustaitoja.

Tekoäly tuhoaa työpaikkoja kaikkialla mutta synnyttää myös paljon uusia. Syntyykö uusia enemmän kuin vanhoja kuolee? Siitä tutkijat eivät ole yksimielisiä.

Sen sijaan varmaa on, että tekoäly muuttaa koko työn käsitteen. Tutkija Turk huomauttaa, että aiemmin, kun kone korvasi ihmisen, vapauduimme tekemään mielekkäämpää työtä. Jos jatkamme tällä linjalla, luvassa on uudenlaisia tapoja tehdä työtä. Työstä maksettava korvaus ei ole enää oleellista vaan työn merkitys ja vaikutukset.

Tai voimme valita myös toisin: lopettaa työn tekemisen ja antaa tekoälyn hoitaa hommat. Turk toivoo, ettei näin käy, sillä ihmiset ovat vuosituhansia määritelleet suhteensa toisiin ihmisiin paljolti työn perusteella.

EU-maat tienristeyksessä

Teknologia on jo muokannut työn tekemisen muotoja. Eräs esimerkki on alustatalous. Yleensä alustataloudella tarkoitetaan mitä tahansa työtä, jossa työn tarjoajat ja työn tilaajat kohtaavat digitaalisella alustalla.

Vielä vuosikymmen sitten termi oli tuntematon, nyt “uberisaatio” on käsite ja jo 10 prosenttia eurooppalaisista ilmoittaa hankkivansa ainakin osan toimeentulostaan erilaisten verkkoalustojen kuten Deliveroon tai Airbnb:n kautta.

Uudet teknologiat ovat kuitenkin vain yksi monista, toisistaan riippuvaisista muutosvoimista, jotka mylläävät työn tekemisen arkea, rakenteita ja sitä kautta koko yhteiskuntaa uusiksi.

Digitalisaation lisäksi tällaisia voimia ovat muun muassa ilmastonmuutos, globalisaatio, ikääntyminen ja maahanmuutto.

”Elämme keskellä siirtymäkautta, jossa työmarkkinoiden muutokset testaavat vakiintuneen institutionaalisen ja sääntelykehyksen kestävyyden ja murentavat sitä pala palalta”, summaa European Policy Centren (EPC) työelämätutkija Claire Dhéret.

EU:lla ja sen jäsenmailla on Dhéret’n mukaan kaksi vaihtoehtoa: joko antaa markkinavoimille vapaus ja hyväksyä se, että hyvinvointivaltiomme tuhoutuu asteittain – tai sitten ryhtyä toteuttamaan systeemisiä muutoksia, joilla vastataan valtaviin haasteisiin.

Jäsenmaat ovat tienristeyksessä: antaako työelämän murroksen muutosvoimien jyllätä vai ryhdytäänkö uudistusurakkaan? Kuva: Euroopan komissio.

Sosiaalinen pilari kaipaa lihaa luiden ympärille

Työ haasteisiin vastaamiseksi on jo alkanut. Sosiaalinen Eurooppa, työllisyys ja työelämän murros nousivat EU-agendalle voimalla jo edellisen komission kaudella, tosin pääosin talouskriisin takia.

Epätyypillinen on työn uusi musta

Euroopan komission oman ajatuspajan, European Political Strategy Centren laatiman tutkimuksen mukaan jo 40 prosenttia eurooppalaisista työskentelee niin sanotuissa epätyypillisissä työsuhteissa. Epätyypillisellä tarkoitetaan esimerkiksi itsensä työllistäjiä, määräaikaisuuksia ja nollatuntisopimuksia. Suomessa muutokset ovat olleet viime vuosikymmeninä kuitenkin pieniä.

Yhteiskunnan rakenteet toimivat yhä vanhan standardimallin mukaan, jossa ihminen on kokoaikaisessa pysyvässä palkkasuhteessa yhteen työnantajaan. Samaan aikaan 54 prosenttia itsensä työllistävistä eurooppalaisista elää työttömyysturvan ulkopuolella.

Epätyypillisen työn lisääntyminen köyhdyttää myös valtion kassaa, sillä nämä ihmiset ja heidän työnantajansa maksavat vähemmän sosiaali- ja työnantajamaksuja.

Ennen ihmisellä oli tyypillisesti elinikäinen työpaikka tai ainakin ura. Nyt eurooppalaisilla on uransa aikana vähintään 10 eri työpaikkaa. Muutos on tapahtunut yhden sukupolven aikana.

Työelämässä on ollut pakko tottua jatkuvaan muutokseen. Joka viides EU-maiden kansalainen ilmoittaa, että uskoo omien taitojensa vanhenevan seuraavan viiden vuoden aikana.

Ihmiset elävät entistä vanhemmiksi ja eläkeläisten osuus kasvaa. Huoltosuhteen muutos asettaa hyvinvointiyhteiskunnan ennennäkemättömän paineen alle. Vuoteen 2050 mennessä esimerkiksi Puolassa, Italiassa ja Kreikassa on enemmän aikuisia työelämän ulkopuolella kuin työelämässä.

Ikääntyvä väestö kaipaa enemmän terveyspalveluita. Tämä sektori tarvitsee vuosien 2018 ja 2030 välillä EU-maissa ainakin 3,8 miljoonaa työntekijää lisää.

Mistä ammattilaiset löydetään? Vain pieni osa Euroopan ulkopuolelta tulevista maahanmuuttajista muuttaa tänne työn perässä. Yli kahdella kolmasosalla perusteena on perheen yhdistäminen tai humanitäärisen syy.

Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Australiaan verrattuna EU-maat houkuttelevat paljon vähemmän osaavaa työvoimaa ja osuus kutistuu koko ajan.

Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari näki päivänvalon vuonna 2017. Sen avulla on tarkoitus taata kansalaisille entistä tehokkaammat oikeudet, toimivat työmarkkinat ja hyvinvointiyhteiskunta.

”Pilari liittyy kattavasti työn tulevaisuuden haasteisiin, koska se käsittelee yhtäläisiä mahdollisuuksia ja pääsyä työmarkkinoille, tasapuolisia työoloja sekä sosiaalista suojelua ja osallisuutta”, Dhéret huomauttaa.

Pilarin on tarkoitus toimia kompassina sääntelylle, jolla uudistetaan jäsenmaiden työmarkkinoita ja hyvinvointiyhteiskuntia. Sen mukana luotiin EU:lle myös sosiaalinen tulostaulu, joka vahvistaa eurooppalaisen talouden ohjausjakson sosiaalista puolta.

Mutta sosiaalinen pilari ei ole laillisesti sitova instrumentti, ja sen toimeenpano on pääosin jäsenmaiden vastuulla yhteistyössä kansallisten työmarkkinaosapuolten kanssa.

Tukeakseen pilarin täytäntöönpanoa komissio esitti viime kaudella useita lainsäädäntöesityksiä. Niillä perustettiin muun muassa Euroopan työviranomainen, parannettiin itsenäisten ammatinharjoittajien sosiaalisen suojelun saatavuutta sekä työ- ja yksityiselämän tasapainoa.

Sosiaalisen pilarin konkreettiset saavutukset ovat kuitenkin toistaiseksi jääneet pieniksi.

Yksi esimerkki koskee viime kaudella sovittua direktiiviä läpinäkyvistä ja ennakoitavista työoloista. Sen oli tarkoitus parantaa epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien asemaa, mutta näennäisesti itsenäiset ammatinharjoittajat jäivät kokonaan direktiivin ulkopuolelle. He ovat usein kaikista eniten suojelun tarpeessa.

Jäsenmaat myös vesittivät komission alkuperäisiä esityksiä roimasti. Lisäksi työelämään liittyvissä asioissa aloitteiden sitovuus lentää usein roskakoriin. Esimerkiksi työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien sosiaalisesta suojelusta piti tulla direktiivi, mutta jäsenmaiden vastarinnan takia siitä tuli pelkkä suositus.

EU:n toimia vaikeuttaa myös se tosiasia, että EU:lla on työllisyys- ja sosiaalipolitiikassa vain rajoitettu toimivalta. Työelämää ja sosiaalipolitiikka koskevat kysymykset ovat suureksi osaksi jäsenmaiden vastuulla. Jäsenmaat päättävät muun muassa palkoista ja palkkojen sääntelystä, työehtojen määräytymisjärjestelmästä, eläkejärjestelmistä ja eläkeiästä sekä työttömyysetuisuuksista.

EU:lla ei ole näihin sananvaltaa.

Uusi komissio, lisää kunnianhimoa

Ongelmista huolimatta Ursula von der Leyenin johtama komissio on nostanut kunnianhimon tasoa entisestään. Se on luvannut julkistaa toimikautensa ensimmäisen 100 päivän aikana useita työn muutokseen liittyviä aloitteita, joilla se aikoo vahvistaa EU:n sosiaalista pilaria.

”On selvää, että von der Leyenin komissio haluaa rakentaa edellisen komission saavutusten päälle”, EPC:n Dhéret toteaa.

Epätyypillisen työn kasvu, prosenttia, 2000–2017

Työllisyyden kasvu yhteensä 9,8
Yksityisyrittäjät 13,6
Osa-aikaiset työsuhteet 36,4
Määräaikaiset suhteet 30,2

Lähde: Eurostat

Tutkija muistuttaa, että EU-maat ovat sitoutuneet sosiaalisen pilarin 20 periaatteen toimeenpanoon ja kunnioittamiseen. Komissio onkin pyytänyt kaikkia jäsenmaita toimittamaan tämän vuoden aikana suunnitelmansa pilarin kansallisesta toimeenpanosta.

Lisäksi tänä vuonna on tulossa muun muassa minimipalkka-aloite, sukupuolten tasa-arvoa koskeva strategia ja sitovat palkkauksen avoimuutta koskevat säännöt sekä uusi osaamisstrategia. Von der Leyen aikoo ehdottaa myös eurooppalaista työttömyysvakuutusjärjestelmää.

”Komissio on ehdottomasti oikealla tiellä. Enempään eivät EU:n perussopimukset anna valtaa työ- ja sosiaaliasioiden puolella. Nämä kaikki aloitteet on tärkeää saada läpi tällä vaalikaudella”, toteaa Dhéret.

Eurooppalainen ja suomalainen työnantajapuoli ovat perinteisesti suhtautuneet EU:n ”yhden koon” työelämäsääntöihin skeptisemmin. Niin nytkin.

Paltan toimialapäällikkö Anu Sajavaaran mielestä kansalliset toimintatavat ovat parempia, koska erot jäsenmaiden työmarkkinamallien välillä ovat niin suuret.

”Standardiratkaisuja on vaikea saada istumaan kansalliseen järjestelmään, eikä niitä voi oikein liimata olemassa olevien rakenteiden päällekään.”

Toinen ongelma on Sajavaaran mukaan sääntelyn hitaus: EU:ssa lakien laatiminen kestää niin kauan, että etenkin digitaaliseen maailmaan liittyvä sääntely on vanhentunutta jo syntyessään.

”Ja samalla kun säädellään, olisi muistettava pitää huolta yritysten mahdollisuuksista luoda uusia työpaikkoja. Niitä pystyvät luomaan vain kilpailukyiset, elinvoimaiset yritykset.”

Sajavaara muistuttaa, että työvoima liikkuu vapaasti. EU-alue ei ole mikään umpio, ja on vaarallista rakentaa toimintamalleja sellaisen ajattelun varaan.

”Nyt lähdetään usein siitä, että Eurooppa sääntelee ja asettaa esimerkin, ja sitten muut seuraavat perässä. Mutta seuraavatko? Yhtä suuri mahdollisuus on, että eivät seuraa ja jäämme oman sääntelymme vangiksi.”

Mikä ihmeen eurooppalainen minimipalkka?

Ylivoimaisesti eniten keskustelua on herättänyt komission aloite eurooppalaisista minimipalkoista.

Kyseessä on lainsäädäntöinstrumentti, jonka on tarkoitus taata kaikille eurooppalaisille työntekijöille kohtuullinen minimipalkka. Lakiesityksen lopullinen sisältö on kuitenkin vielä kysymysmerkki. Brysselissä juorutaan, että se on rakenteeltaan direktiivin ja suosituksen yhdistelmä.

Tutkija Dhéret toivottaa aloitteen tervetulleeksi. Hän muistuttaa, ettei ajatus minimipalkasta ole mikään uusi idea.

”Tästä on keskustelu jo vuosikausia EU:ssa, mutta keskustelu on aina typistynyt monen jäsenmaan ja työnantajaosapuolen vastustukseen.”

Niin näyttää käyvän nytkin.

Viidessä EU-maassa palkkoja ei ratkaista kansallisella lainsäädännöllä, vaan ne perustuvat työmarkkinaosapuolten neuvottelemiin työehtosopimuksiin. Suomi on luonnollisesti yksi näistä. Tilanne on sama Tanskassa ja Ruotsissa ja kaksikko ilmaisi heti vastustavansa minimipalkka-aloitetta.

Kriittisiä äänenpainoja on kuulunut myös itäisestä Euroopasta. Kaavailtu minimipalkan taso olisi 60 prosenttia kunkin maan mediaanipalkasta. Se tarkoittaisi vain hyvin pientä nousua esimerkiksi Bulgarian minimipalkkaan, joka tälläkin hetkellä on elämiseen riittämätön. Toisen suuruisiakin prosenttilukuja tosin keskustelussa liikkuu.

Työnantajat tyrmäävät aloitteen täysin.

”Huolenamme on, että EU:sta on nyt tulossa sellaista sääntelyä, joka vaarantaa hyvin toimivan järjestelmän”, perustelee Sajavaara.

Työllisyydestä vastaava komissaari Nicolas Schmit tosin sanoi toimittajille Brysselissä, että Ruotsin ja Tanskan ”ja ehkä muutaman muunkin maan” työmarkkinamallia tullaan suojelemaan.

Nyt lähdetään siitä, että Eurooppa asettaa esimerkin, ja sitten muut seuraavat perässä. Mutta seuraavatko? Kysyy Paltan toimialapäällikkö Anu Sajavaara.

Rauhoittelu ei Sajavaaraa vakuuta.

”Kukaan ei tiedä, otetaanko pohjoismaiset käytännöt lopulta huomioon ja mitä se tarkoittaa käytännössä.”

Myös ammattiyhdistysliikkeen parissa on epäilyksiä aloitteen järkevyydestä. Suomalainen ay-liike on kuitenkin ollut asiassa hiljaa samaan aikaan, kun muut jäsenmaat ovat tehneet aktiivista ennakkovaikuttamista Brysselissä.

”Suomalaisen ay-puolen hiljaisuus on ollut korvia huumaavaa. Monessa muussa asiassa suomalaiset palkansaajat ovat olleet ärhäkkäästi puolustamassa kotimaista työehtosopimus- ja neuvottelujärjestelmää”, ihmettelee Sajavaara.

Hiljaisuuden rikkoi viime viikolla SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessaan.

Elorannan mukaan Suomi ei EU-tason minimipalkkasääntelyä tarvitse.

”Meillä on toimiva sopimus- ja neuvottelujärjestelmä ja kattavat työehtosopimukset. Sopimusten kattavuus on tällä hetkellä lähes 90 prosenttia. Työehtosopimusten yleissitovuus tarjoaa palkansaajille hyvän turvan ja kehittyvät palkat. Näitä ei voi korvata minimipalkkalainsäädännöllä. Nykyjärjestelmän voi sanoa toimivan erinomaisesti”, Eloranta kirjoitti.

Hänen mukaansa sisämarkkinoiden toiminnan kannalta ainoa kestävä ratkaisu on pyrkiä kohottamaan matalapalkkamaiden koko palkkatasoa. Nykyisellään Euroopan sisältä löytyy maita, joissa on halvempi tuottaa esimerkiksi tekstiilejä kuin Kiinassa.

Runsaasti kansallisia kokeiluja käynnissä

Ei ihme, että myös jäsenmaat ovat ryhtyneet etsimään ratkaisuja työn murroksen haasteisiin.

EPC:n työelämätutkijalla on iso nippu esimerkkejä kansallisista ja yrityskohtaisista kokeiluista.

Elinikäisen oppimisen osalta Ranskassa on meneillään iso kokonaisuudistus, jossa jokainen työelämässä aktiivinen ihminen saa oikeuden kouluttautua statuksestaan riippumatta. Itävalta on puolestaan ryhtynyt tarjoamaan opiskelustipendejä itsensä työllistäville.

Monessa maassa on meneillään kokeiluja ja reformeja liittyen työntekijän käsitteen uudelleenmäärittelyyn. Esimerkiksi Hollannissa ja Sloveniassa työnantajan on maksettava saman verran veroja riippumatta työtä tekevän henkilön sopimussuhteen muodosta.

Saksassa maan suurimmat ay-järjestöt ovat avanneet ovensa myös alustatalouden työntekijöille ja muille epätyypillisissä työsuhteissa työskenteleville.

Tanskassa on saatu puolestaan positiivisia kokemuksia työttömyysturvajärjestelmän uudistamisesta. Nyt järjestelmä kohtelee tasaveroisesti henkilön kaikki tuloja riippumatta siitä, onko ne tienattu palkkasuhteessa vai ei. Italia, Espanja ja Ranska ovat ulottaneet työttömyysturvan koskemaan osin myös epätyypillisissä työsuhteissa työskenteleviä.

Hollannissa kaikki työelämässä aktiiviset ihmiset voivat nykyään hakea asuntolainaa ja näin rakentaa henkilökohtaista turvaverkkoa. Yhteistyössä pankkien kanssa maan työministeriö on perustanut tekoälyä hyödyntävän järjestelmän, joka arvioi henkilön tulevia ansaintamahdollisuuksia.

Kokeilut ovat Dhéret’n mukaan rohkaisevia ja osoittavat, että hyvinvointivaltio ja sen järjestelmät on mahdollista mukauttaa uusiin työmarkkinatilanteisiin ja tarjota kaikille työelämään osallistuville ihmisille samat oikeudet.

Mutta: reformit ovat toistaiseksi olleet vain yksittäisiä, sirpaleisia kokeiluja. Koordinointi ja kokonaiskuva puuttuvat. Jos yhteensovittamista ei ole, tuloksena on vain kasa hajanaisia toimenpiteitä, ei kokonaissuunnitelmaa siitä, millainen on yhteiskunnan ja kansalaisen välinen sosiaalinen sopimus tulevaisuudessa.

Aika unohtaa itsesääli ja kääriä hihat

Mitä sitten pitäisi tehdä? Aloitetaan koulutuksesta.

Yksilötasolla on Paltan Sajavaaran mukaan tärkeää pitää huolta jatkuvasta osaamisen päivittämisestä ja työmarkkinakelpoisuudesta. Olennaista on kyky olla mukana murroksessa, opetella oppimaan uusia asioita ja täydentää omaa taitojen ja kyvykkyyksien palettia.

”Oli ala mikä tahansa, jokaisen on nyt syytä unohtaa ajattelu, että 90-luvulla hankitulla tutkinnolla muka pärjää. Ylipäätään koulutuspäiviin sidottu ajattelu on vanhentunutta.”

Oleellista on myös tiedon jakaminen. Usein organisaatiossa ei osata jakaa omaa osaamista kollegoiden kesken.

”Tämä on enemmänkin asennekysymys kuin mikään rahalla ostettavissa oleva juttu. Kyse on kulttuurin ja ajattelun muuttamisesta”, Sajavaara sanoo.

EU:n onnistuminen työelämän uudistusprojektissa on ratkaisevaa unionin tulevaisuuden kannalta

Sekä Sajavaara että EPC:n Dhéret painottavat, että EU:n ja jäsenmaiden pitäisi lisäksi panostaa  nykyistä paljon enemmän syrjäytymisen ehkäisyyn.

”Sillä on valtava yhteiskunnallinen merkitys, että ihmiset kokevat olevansa yhteiskunnan sisällä, että osaaminen riittää olemaan mukana työmarkkinoilla ja ylipäätään elämässä kiinni”, Sajavaara toteaa.

Molemmat kannustavat myös jakamaan parhaita, toimivia käytäntöjä ja toimintamalleja nykyistä systemaattisemmin jäsenmaiden kesken.

Ennen kaikkea kestävien ratkaisujen löytämiseen tarvitaan työmarkkinaosapuolia.

”Työmarkkinajärjestöjen on syytä unohtaa itsesäälissä makoilu ja sen laskeminen, kuinka monta prosenttia meidän alan työpaikoista saattaa tulevaisuudessa kadota”, sanoo Sajavaara.

Sen sijaan on syytä kääriä hihat. Sajavaaran mukaan Suomella on tässä paljon annettavaa.

”Suomessa melkein itsestäänselvyytenä pidetty työnantaja- ja työntekijäpuolen välinen avoin vuoropuhelu on monessa muussa jäsenmaassa innovatiivinen ajatus.”

Kaikissa maissa työmarkkinaosapuolten pitäisi siis laittaa hetkeksi edunvalvontahattu hyllylle, keskustella siitä, millaisia vaikutuksia työelämän muutoksilla on kummallekin osapuolelle ja yrittää miettiä yhdessä ratkaisuja, jotka toimivat kummallekin.

”Meillä on tosi vaikeat työehtosopimusneuvottelut meneillään. Tunnelma on raskas. Siitä huolimatta pystymme keskustelemaan työn murrokseen liittyvistä asioista, ja tämä dialogi jatkuu neuvotteluiden jälkeenkin, kävi niissä miten tahansa”, vakuuttaa Sajavaara.

”Nyt tarvitaan paljon lisää avointa keskustelua”

Työmarkkinaosapuolet ovat käyneet tulevaisuuden työelämään liittyvää keskustelua Suomessa jo useita vuosia. Yksi ensimmäisistä yhteisistä hankkeista toteutettiin finanssialalla. Vuodesta 2014 toimineessa Hyvinvoiva finanssiala -hankkeessa ovat olleet mukana kaikki työnantaja- ja työntekijäliitot, ja sen tavoitteena on ollut finanssialan työhyvinvoinnin, tuottavuuden ja kilpailukyvyn lisääminen.

Inklusiivisten ja kilpailukykyisten työmarkkinoiden ainekset:

– Ihmisten osaaminen vastaa 2020-luvun tarpeita

– Oppiminen on jokaisen oikeus ja velvollisuus

– Työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu on uudistusten mahdollistaja ja toteuttaja.

Uuden ajan sosiaaliturvajärjestelmän ainekset:

– Sosiaaliturva ja verotus kohtelevat tasa-arvoisesti kaikkia työtä tekeviä

– Henkilökohtainen sosiaaliturva elää ihmisen elämän muutoksissa mukana

– Ihmisten taloudellinen sietokyky on vahva

Lähde: ”The future of work: Towards a progressive agenda for all”, EPC issue paper 2019.

Hankkeessa pohditaan Sajavaaran mukaan muun muassa sitä, millä tavalla asiakkaiden käyttäytymisen muutos vaikuttaa alan työhön ja millaisia seurauksia sääntelyllä on alan työelämään. Tuloksena on luotu uusia toimintatapoja ja paneuduttu yhdessä todettuihin kehityskohteisiin. Vastaavanlainen hanke on ollut myös ICT-alalla.

Suomalainen työn tulevaisuutta koskeva vuoropuhelu on Sajavaaran mukaan poikinut jo runsaasti kyselyitä.

”Muun muassa Saksassa ollaan kiinnostuneita, miten me tämän käytännössä teemme.”

Pankkisektorilla on toteutettu Euroopan tasolla samantyyppinen yhteiskunnan digitalisoitumisen vaikutuksia kartoittanut hanke. Samoin vakuutusalalla pohditaan parhaillaan tekoälyn vaikutuksia ja siihen liittyviä eettisiä kysymyksiä.

”Tätä keskustelua tarvitaan nyt paljon lisää joka maassa, joka sektorilla ja joka tasolla. Työpaikoilla ja yritysten kesken ja kaikkien eri osapuolten kesken”, sanoo Sajavaara.

EPC:n Dhéret’n mukaan EU voi tarjota tähän vuoropuheluun puitteet ja tukea sitä sekä vahvistaa eurooppalaisen sosiaalidialogin ja työmarkkinaosapuolten asemaa ja heidän viestiensä kuulemista.

Vanha hyvinvointivaltio ei jouda roskiin

Dhéret alleviivaa, että EU:n rooli liikkeelle panevana voimana on nyt välttämätön.

Hän muistuttaa, että eroista huolimatta monet työn murrokseen liittyvistä haasteista ovat yhteisiä kaikille jäsenmaille.

”EU:n on ensin määriteltävä, mitkä ovat niitä ongelmia, jotka yhdistävät kaikkia jäsenmaita. Ja sitten kehitettävä näihin kysymyksiin työkaluja, jotka ohjaavat jäsenmaita ratkomaan niitä.”

Vähintään yhtä tärkeää on varmistaa, että sosiaalinen ulottuvuus on mukana kaikessa, mitä EU tekee.

”Sosiaalisen pilarin periaatteet on integroitava joka hankkeeseen ja politiikkaan, oli kyse sitten kauppasopimuksista, teollisuuspolitiikasta tai ympäristöstä. Nyt näin ei valitettavasti vielä ole.”

Jos tämä ei muutu, emme tule tutkijan mukaan näkemään tällä vaalikaudella mitään todellista kehitystä työelämään liittyvissä asioissa.

Lisäksi EU:n on syytä hyödyntää jo olemassa olevia työkaluja, kuten eurooppalaista ohjausjaksoa, rahastoja ja keskinäistä oppimista. Esimerkiksi taloudelliseen ohjausjaksoon sisältyvä sosiaalinen tulostaulu ja maakohtaiset suositukset ovat hyvä keino kannustaa jäsenmaita tekemään tarpeellisia rakenteellisia uudistuksia.

”Kansallisten sosiaalisten strategioiden tulee olla keskeinen osa eurooppalaisen ohjausjakson maakohtaisia suosituksia. Strategioissa olisi esitettävä, miten jäsenmaa aikoo kokonaisvaltaisesti vastata uuden työelämän aiheuttamiin haasteisiin,” kuvailee Dhéret.

Tutkija varoittaa heittämästä nykyisiä, vuosikymmenten saatossa muotoutuneita hyvinvointivaltion pilareita roskiin. Päinvastoin niitä on käytettävä apuna luotaessa tulevaisuuden toimivia ratkaisuja.

”EU:n onnistuminen tässä projektissa on ratkaisevaa unionin tulevaisuuden kannalta”, muistuttaa Dhéret.

Lopullinen onnistuminen on jäsenmaiden ja kansallisten työmarkkinaosapuolten käsissä. Paljon riippuu heidän yhteistyöhalukkuudestaan.

”On välttämätöntä toteuttaa nämä toimet yhdessä, jos haluamme, että Eurooppa on jatkossakin paikka, jossa ihmiset voivat hyvin, heillä on hyvät työolot ja kohtuullinen palkkataso. Komissiolla on edessään valtava urakka vakuuttaa päättäjät.”

Tämän sisällön mahdollistaa Finanssiala ry.
Lahjoittaja ei ole vaikuttanut sisältöön eikä MustReadin journalistiseen prosessiin.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Lauri Gröhn 28.1.2020 08:01
Tämä on jonkin hölmön jutun toistoa, valhe, tai sitten kirjoittaja ei tiedä mitä tekoäly tarkoittaa.

”Jo nyt ainakin 60 prosentissa ammateista koneäly hoitaa vähintään 30 prosenttia työtehtävistä, ja kasvuvauhti on nopea.”
Heli Satuli 28.1.2020 09:01
Hei ja kiitokset huomiosta!
Ko.kohdassa piti lukea koneälyn sijaan kone, virhe korjattu tekstissä. Lähteenä: https://ec.europa.eu/epsc/publications/other-publications/10-trends-shaping-future-work-europe_en

Jätä kommentti