Eriarvoisuusryhmän esitys tulonsiirtojen yhdistämisestä ansaitsee aplodit, mutta helsinkiläisten asumistuen leikkaus voisi johtaa köyhien ’pakkosiirtoihin’

Professori Juho Saaren johtama eriarvoisuustyöryhmä tekee yhteensä 38 suurempaa ja pienempää toimenpide-ehdotusta. Osa ehdotuksista on hyviä, kuten tulonsiirtojen yhdistäminen. Osa on huonoja, kuten kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisääminen. Monet ovat epämääräisiä, eikä vaikutusarvioita useimmiten ole.

Heikki Pursiainen
Gini-kertoimen kehitys Suomessa 1966-2016. Kuva: Tilastokeskus / Mustread / Graafinen osasto

Tämä on kaksiosaisen artikkelin toinen osa. Lue ensimmäinen osa ensin täältä.

Sosiologi Juho Saaren johtama eriarvoisuustyöryhmä on raportissaan jaotellut ehdottamansa toimenpiteet turvaaviin, palauttaviin, tehostaviin ja pelastaviin. Jaottelun hahmottamisen helpottamiseksi rapotissa on kuva. Siinä ihmisiä kulkee syvän rotkon yli sillalla. Sillan muodostavat turvaavat toimenpiteet. Rotkoon on sillasta huolimatta pudonnut ihmisiä. Osan putoajista ottaa kiinni rotkon poikki viritetty verkko. Verkonkin läpi pohjalle pudonneet ottaa kiinni patja, joka kuvastaa pelastavia toimenpiteitä. Rotkosta johtaa ylös köysi, jota pitkin kiipeää ylös yksi pudonneista. Köysi on palauttavien toimenpiteiden symboli.

Tehostavia toimenpiteitä ei ilmeisesti pystytty kuvaamaan rotkovertauskuvan avulla. Ne liittyvät politiikan vaikuttavuuden ja tehokkuuden parantamiseen.

Työryhmän ehdottamat toimenpiteet on siis jaoteltu näihin neljään luokkaan. Näiden lisäksi mukana on viides toimenpideryhmä, “laaja-alainen eriarvoisuuden torjuminen poikkileikkaavissa toimissa”. Kommentoin seuraavaksi valikoituja toimenpiteitä kustakin ryhmästä. Olen kommentoinut erityisesti niitä ehdotuksia, joista katson minulla olevan sanottavaa, joten olen saattanut jättää pois tärkeitäkin ehdotuksia.

Numerointi vastaa raportin numerointia, eli jos tietty numero puuttuu, kyseistä ehdotusta ei ole kommentoitu.

Yleisenä huomiona toimenpide-ehdotuksista on mainittava vaikutus- ja kustannus-hyötyarvioiden puute. Usein toimenpide on esitelty varsin ylimalkaisesti ja sen toivotut vaikutukset vielä ylimalkaisemmin. Ainoa kustannusarvio koskee useimmiten toimenpiteen välittömiä budjettivaikutuksia. Laajempia yhteiskunnallisia hyötyjä tai kustannuksia ei yritetä arvioida. Budjettivaikutuskin on saatettu arvioida nollaksi tai hanke on kuitattu hallinnon sisäisillä voimavarojen uudelleenkohdennuksilla toteutettavaksi. Poikkeuksena tästä ovat toimeentulotuen ansiotulovähennys ja eläkkeensaajien asumistuen uudistus, joita koskevia tulonjakolaskelmia on liitteenä.

Turvaavat toimenpiteet

Toimenpide 1: Eriarvoisuusryhmä ehdottaa pysyvää eriarvoisuusryhmää.

Ensimmäinen toimenpide-ehdotus on se, että Suomelle luodaan “eriarvoisuuden vähentämispolitiikka ja sen systemaattinen seuranta” ja “mahdollistetaan tietovarantojen käyttö eriarvoistumiskehitykseen puuttumisessa”.

Työryhmä ehdottaa, että uuden hallituksen pitäisi aina hallituskauden alussa määritellä eriarvoisuuden vähentämistavoitteet. Näiden tavoitteiden toteutumisesta pitäisi sitten raportoida eduskunnalle. Tavoitteiden toteutumista arvioisi lisäksi ulkopuolinen ryhmä.

Oli tietysti väistämätöntä, että tämä olisi yksi työryhmän ehdotuksista. Eriarvoisuuden vähentämiseen tähtäävä työryhmä ei voi olla ehdottamatta uuden eriarvoisuuden seurantabyrokratian luomista. Erityisesti asiantuntijatyöryhmän ehdotus pysyvän asiantuntijatyöryhmän perustamisesta ei yllätä. Asiantuntijaryhmien mielestä asiantuntijaryhmät ovat monesti hyvä ratkaisu ongelmiin.

Ehdotusta olisi helpompi kannattaa, jos työryhmä olisi omassa työssään määritellyt tarkemmin, mitä eriarvoisuus on ja miten sitä mitaan, mitkä eriarvoisuuden tyypit ovat lisääntyneet Suomessa, miten tämä lisääntyminen voidaan havaita ja kuinka eriarvoisuutta vähentävän politiikan teho voidaan osoittaa. Mutta kuten aiemmin totesin, työryhmän raportissa nämä seikat jäävät aika epämääräisiksi. Siksi herää epäilys, pystyisivätkö hallitukset tuottamaan selkeää seurannan mahdollistavaa eriarvoisuustavoitteiden luetteloa, kun oppinut työryhmäkään ei siihen oikein pysty.

En myöskään näe ongelmana sitä, että eriarvoisuusnäkökulma ei tulisi tarpeeksi esille poliittisessa päätöksenteossa. Päinvastoin, esimerkiksi budjettikeskustelussa tuntuu joskus, että mistään muusta ei puhutakaan kuin staattisilla tulonjakosimulaatioilla lasketuista eriarvoisuusvaikutuksista.

Eriarvoisuuden vähentäminen ei myöskään ole itsestäänselvästi oikea politiikkatavoite. Joskus on järkevää harjoittaa politiikkaa, joka lisää eriarvoisuutta, mutta edistää joitakin muita tärkeitä yhteiskunnallisia tavoitteita, esimerkiksi kasvua, työllisyyttä, koulutustason nousua tai köyhyyden vähentämistä. Eriarvoisuus on vain yksi monista tärkeistä asioista.

Jos siis ehdotus toteuttaisiin, ei siis riittäisi että hallitus sitoutuisi tiettyihin eriarvoisuuden vähentämistavoitteisiin. Hallitusten pitäisi kuvata laajemmin keskeiset tulonjaolliset tavoitteensa, mukaanluettuna se, millaisia kompromisseja ne ovat valmiita tekemään esimerkiksi kannustimien parantamisen ja eriarvoisuuden lisääntymisen välillä.

Ihannetapauksessa näiden tavoitteiden ja periaatteiden toteutumista voitaisiin sitten seurata hallituksen raportoinnin perusteella. Kenties näin hallitusten arvopohja tulisi selkeämmin näkyviin ja sen mukana poliittisesta eriarvoisuuskeskustelusta tulisi keskittyneempää ja tietopohjaisempaa. Tämä olisi hieno juttu.

Todellisuudessa lienee kuitenkin todennäköisempää, että hallitusten tavoitteet määriteltäisiin joko hyvin epämääräisestä tai mikä vielä pahempaa, hallitukset sitoutuisivat mekaanisiin Gini-kerrointa koskeviin tavoitteisiin. Mutta kuten jo totesin, tulonjaon muutoksia täytyy aina punnita muita tärkeitä asioita vasten. Ei ole mitenkään selvää, että Gini-kertoimen alentaminen on järkevä politiikkatavoite kaikissa olosuhteissa.

Työryhmän toimenpide-ehdotusta on vaikea tämän terävämmin arvioida, ilman että sitä konkretisoitaisiin aika tavalla enemmän.

Toinen osa toimenpidettä liittyy eriarvoisuutta koskevien tietovarantojen käyttöön. Tässä työryhmä sortuu konkreettisten toimenpide-ehdotusten sijasta tavanomaiseen hallinnolliseen sanahelinään: “Tiedon merkitystä innovaatiopoluilla ja johtamisessa edistetään kaikilla tasoilla. –Mahdollistetaan sektorirajat ylittävä esteetön tiedonkulku, jolla varmistetaan sekä asiakkaan välitön etu että yhteiskunnan kehittämisen tarpeet (tutkimus, innovaatiot)”.

Tämä ei ole politiikkasuositus, vaan iskusanojen luettelo.

Toimepide 2: Syntyykö osallisuus osallisuushankkeilla?

Työryhmän toinen ehdotus liittyy osallisuuden vahvistamiseen. Työryhmä ehdottaa, että opettajien demokratiakasvatustaitoja vahvistamalla parannetaan lasten asemaa ja demokratiataitoja.

Samoin työryhmä ehdottaa järjestöjen, oppilaitosten ja puolueiden “sektorirajat ylittävien” “innovatiivisten yhteishankkeiden” rahoittamista. Näillä vahvistettaisiin esimerkiksi lasten, nuorten, vailla ammatillista koulutusta olevien, työelämän ulkopuolella olevien ja maahanmuuttajien osallisuutta, kansalaispätevyyttä ja vuoropuhelua päättäjien kanssa.

Kaikki nämä ehdotukset ovat kannatettavia, toki sillä varauksella että hankkeiden sisältö on aidosti laadukasta. Itsekin kiinnitin näillä sivuilla huomiota koulujen demokratiakasvatuksen ongelmiin hetki sitten.

Oma arvioni on kuitenkin se, että poliittinen ja yhteiskunnallinen osallistumattomuus on ongelman oire, ei syy. Työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle joutuneet ihmiset eivät osallistu, koska he eivät täysin perustellusti tunne olevansa täysillä mukana yhteiskunnassa. Tätä on vaikea korjata millään kurssilla tai hankkeella, vaan ainoastaan sillä että nuoret saadaan koulutukseen, työelämän ulkopuoliset työelämään, maahanmuuttajat kotoutumaan ja niin edelleen.

Osallisuuden tunnetta on mahdollista laajamittaisesti synnyttää vain tekemällä ihmisistä osallisia, eli esimerkiksi vähentämällä työttömyyttä merkittävästi. Tämä taas edellyttää suuria sosiaaliturvajärjestelmää, koulutusta ja työmarkkinoita koskevia uudistuksia.

Erityisen vaikea on nähdä, että työryhmän esittämillä äänestyspaikkojen määrän ja sijainnin arvioinnilla tai vaalikoneiden kehittämisellä olisi mitään mahdollisuuksia lisätä syrjäytymisvaarassa olevien osallisuutta merkittävästi.

Työryhmä ehdottaa myös äänestysikärajan laskemista pilottihankkeena ensi kuntavaaleissa 16 ikävuoteen. Ajatusta kannattaa pohtia joskus erikseen, mutta sen eriarvoisuutta vähentävä vaikutus jäi ainakin minulle täysin epäselväksi.

Toimenpide 4: Varhaiskasvatus kaikille 5-vuotiaille.

Työryhmä ehdottaa siirtymistä koko ikäluokan 5-vuotiaista alkaen kattavaan, oppivelvollisuutta edeltävään varhaiskasvatukseen. Ehdotus on hyvä. Paras tutkimustieto viittaa siihen, että laadukas, nuorena aloitettu varhaiskasvatus on tärkeä asia erityisesti huono-osaisille lapsille. Työryhmä olisi voinut heittää jopa kunnianhimoisempia ehdotuksia hyvin nuoriin lapsiin kohdistuvaan huono-osaisuuden torjuntaan.

Toimenpiteet 5 ja 6: Huonoja ajatuksia “kohtuuhintaisisista” asunnoista.

Työryhmä ehdottaa “kohtuuhintaisten” vuokra-asuntojen määrän lisäämistä. Raportin mukaan “kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen määrän lisääminen vaikuttaa suoraan pienituloisten ihmisten toimintaedellytyksiin ja vähentää taloudellista eriarvoisuutta”.

Tämä on yksinkertaisesti paikkansapitämätön väite. “Kohtuuhintainen” asuntotuotanto on tehoton ja eriarvoinen tapa tukea pienituloisten asumista, kuten tutkimus (maalaisjärjen lisäksi) on aika kiistattomasti osoittanut. Asiaa on käsitelty myös MustReadissa, viimeksi täällä. Suorat tulonsiirrot ja markkinaehtoisen tarjonnan lisääminen ovat paljon parempi tapa tukea pienituloisten asumista kuin kohtuuhintainen asuminen.

On surullista, että oppinut työryhmä ehdottaa huonoksi tunnettua, omien tavoitteidensa vastaista politiikkaa.

Kohtuuhintainen asuntotuotanto ei saman tutkimustiedon perusteella ole myöskään tehokas tapa ehkäistä alueellista eriytymistä, joka on yksi työryhmän tavoitteista. Sen ehdottamat eriytymisen vastaiset toimenpiteet ovat kuitenkin niin epämääräisiä, ettei niitä oikein voi edes kommentoida:

“Käynnistetään yhteistyössä valtion, maakuntien ja kaupunkiseutujen kanssa eriytymisen ehkäisyyn ja torjuntaan perustuva sopimuspohjainen politiikka, jonka painopisteinä ovat investoinnit ja panokset ennaltaehkäiseviin palveluihin, uuteen työhön, yrittämiseen, koulutuksen ja osaamisen vahvistamiseen sekä vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksien parantamiseen.”

Palauttavat toimenpiteet

Toimenpide 7: Kuuluisa Ison-Britannian sosiaaliturvamalli käyttöön ja helsinkiläisten asumistuki leikkuriin

Varmaankin eniten mielenkiintoa työryhmän ehdotuksista on herättänyt eri tulonsiirtojen yhdistäminen. Työryhmän “perusturva” yhdistäisi ainakin toimeentulotuen, työttömän peruspäivärahan, työmarkkinatuen, sairauspäivärahan, vanhempainpäivärahan ja asumistuen. Yhdistämisen etuna tuensaajalle on se, että tukibyrokratia vähenee, tukien ennustettavuus paranee ja maksatus nopeutuu. Työn vastaanottaminen tulee tämän vuoksi helpommaksi.

Työryhmän ehdotus on erittäin kannatettava. Likimain kaikki puolueet ovatkin ilmoittautuneet tämän Ison-Britannian Universal Credit -tulonsiirtoa muistuttavan mallin ystäviksi. Itse valtiovarainministeri on jo vaatinut uudistusta kokeiltavaksi ja uskoo sen avulla voitavan “selättää” kannustinloukut.

Jo ennen työryhmän raporttia mallia ovat kannattaneet Suomessa johdonmukaisesti ainakin kristillisdemokraatit, joiden puoluesihteeri Asmo Maanselkä on kirjoittanut aiheesta kirjankin. Puolueen puheenjohtaja Sari Essayah ylisti sitä esimerkiksi MustReadin taannoisessa haastattelussa.

Kuten sanottua, ehdotus on hyvä. Mutta sen rajoitteet kannattaa muistaa. Tukien yhdistäminen ei raportin ehdotuksessa suurimmaksi osaksi muuttaisi niiden määräytymisperusteita. Tukien syyperusteisuus, tarveharkinta, työttömyysturvan työnhakuvelvollisuus ja muut nykyjärjestelmän piirteet säilyisivät ennallaan. Näin ollen säilyisivät myös näihin liittyvät kannustinongelmat, sekä kannustinloukut että työttömien aktivointi ja valvonta.

Kannustinloukkujen purkamiseen ei ole mitään oikotietä. Korkeaan syyperusteiseen sosiaaliturvaan liittyy väistämättä aina kannustinongelmia, mikä täytyy hyväksyä ellei siitä haluta luopua. Siksi ehdotusta on pidettävä merkittävänä parannuksena, mutta valtiovarainministerin intoilu on liiallista.

Työryhmän ehdotukseen sisältyy myös ehdotus asumistukien irrottaminen todellisista asumiskustannuksista. Työryhmä ehdottaa erityisesti, että asumiskustannuksiin perustuvien tulonsiirtojen tulisi määräytyä työssäkäyntialueen, eikä asuinkunnan asumiskustannusten perusteella. Ehdotus on yllättävä, ja yllättävää on myös ettei siitä ole juuri puhuttu julkisuudessa.

Raportissa ei sanota, mitä työssäkäyntialueella siinä tarkoitetaan, mutta Tilastokeskuksen mukaan mukaan esimerkiksi Helsingin työssäkäyntialueeseen näyttäisi kuuluvan aika laaja alue Vihdistä Riihimäen kautta Lapinjärvelle asti.

Asumisen tukien asettaminen samalle tasolle koko tällä alueella tarkoittaisi sosiaaliturvan merkittävää leikkausta Helsingissä. Toinen vaihtoehto olisi nostaa Lopella asuvien tulonsiirrot samalle tasolle kuin ne nyt ovat Helsingissä. Tulkitsen, että ehdotuksessa on kysymys ensiksimainitusta, koska työryhmän mukaan ehdotus tarkoittaisi pienituloisten muuttoa “kaupunkikeskuksista ympäryskuntiin”. Tällaista muuttoliikettä tuskin ajateltaisiin syntyvän, ellei helsinkiläisten tukia oltaisi leikkaamassa.

On jokseenkin erikoista, että eriarvoisuudesta ja alueellisesta eriytymisestä huolissaan oleva työryhmä suhtautuu näin huolettomasti köyhien siirtämiseen pois Helsingistä erittäin merkittävää pienituloisiin kaupunkilaisiin kohdistuvaa tulonsiirtoa leikkaamalla. Tämä vaikuttaa aika hurjalta niin eriarvoisuuden, alueellisen eriytymisen kuin kaupunki- ja aluepolitiikankin näkökulmasta. Pienituloisten siirtyminen kauemmas työmarkkinoista ja julkisen palvelutuotannon mittakaavaetujen menettäminen ovat esimerkkejä riskeistä.

Aiheesta voi lukea lisää täältä.

Kaupunkiin voisivat jäädä vain ne onnekkaat pienituloiset, jotka onnistuisivat saamaan “kohtuuhintaisen” asunnon. Muita kutsuisi Riksu.

Aiheesta lisää myös MustReadin sivuilta. Ei voi olla miettimättä, näkyykö tässä keskustan kädenjälki.

Toimenpide 10: Ylivelkaantumista vastaan sosiaalisilla lainoilla?

Työryhmä esittää useita toimenpiteitä ylivelkaantumisen vähentämiseksi. Se ehdottaa sekä neuvonnan lisäämistä että sääntelyn kiristämistä. Ehdotukset ovat varsin yleisluontoisia, mutta yksi kiinnitti huomioni. Työryhmä ehdottaa, mikäli ymmärrän oikein, että tulevat maakunnat alkaisivat tarjota “investointiluonteisia” “sosiaalisia” luottoja ihmisille.

Lähtökohtaisesti tätä on pidettävä aika huonona ehdotuksena, vaikka työryhmä ei tarkkaan ottaen kerrokaan mihin maakunnat voisivat näitä “investointiluontoisia” luottoja myöntää. Kenties niitä myönnettäisiin kotitalouksien merkittäviin hankintoihin.

Sosiaaliviranomaiset ovat kuitenkin aika huonoja luottoriskin ja investointikohteiden arvioijia. Luottojen myöntäminen edellyttäisi myös takaisinperinnän mahdollisuutta, ja tuntuisi erikoiselta että maakunnan sosiaalivirkailijat perisivät luottoja takaisin. Jos takaisinperintä ei olisi tehokasta, kysymyksessä ei olisi luotto vaan uusi tulonsiirto.

Työryhmä ei myöskään mainitse henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuutta. Minusta se kuulostaa valtion luottoja lupaavammalta tavalta ratkaista ylivelkaantuminen.

Tehostavat toimet

Toimenpide 15: Lisää vaikutusarviointia sosiaaliseen työhön.

Vaikutusarvioinnin kehittäminen on kannatettava ajatus. Työryhmä olisi voinut soveltaa vaikutusarvioinnin periaatetta ankarammin myös omaan työhönsä. Vaikutusarvioinneista voit lukea lisää täältä.

Toimenpide 16: Vahvistetaan kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä eriarvoisuuden ehkäisyssä.

“Yhtenäistetään järjestöjen hallinnointi- ja rahoituskäytännöt”, työryhmä ehdottaa. Suomi on maa, jossa kansalaisjärjestöjen hallinnointi voidaan panna uusiksi ministeriön mahtikäskyllä. Järjestöjen itsenäisyys julkisesta sektorista on lähinnä näennäistä, kun rahoituksesta valtaosa on julkista. Työryhmä ehdottaa siis käytännössä järjestöjen integroimista yhä tiiviimmin osaksi julkista sektoria.

Toimenpide 17: Eriarvoisuuden, hyvinvoinnin ja sosiaaliturvan tutkimusohjelman käynnistäminen.

Työryhmä ehdottaa, että eriarvoisuustutkimusta tehdään lisää. Tutkimuksen lisääminen on hyvä ajatus. Työryhmä ei tosin mainitse, olisiko tarkoitus kohdistaa tutkimukseen lisäresursseja ja jos, niin kuinka paljon.

Tutkimusohjelman yksityiskohdat jäävät muutenkin mainitsematta. Työryhmä korostaa, että tutkimuksen pitäisi olla päiväpolitiikasta riippumatonta. Mutta ohjelma kuulostaa silti enemmän poliittisesti ohjatulta tutkimukselta kuin tutkimusyhteisön autonomisesti synnyttämältä. Toimenpide-ehdotukseen sisältyy esimerkiksi nykyisin muodikas vaatimus monitieteisyydestä. En ole täysin vakuuttunut, onko monitieteinen tutkimus välttämättä laadukkainta tutkimusta ja ovatko monitieteisyyteen väistämättä liittyvät ylimääräiset kustannukset saavutettavien hyötyjen näkökulmasta perusteltuja.

Työryhmä mainitsee yhtenä mahdollisuutena eriarvoisuutta koskevan uuden tiedon tuottamisessa Suomen aseman peliteollisuuden edelläkävijänä. Niin hieno toimiala kuin peliteollisuus onkin, sen mainitseminen eriarvoisuuden torjuntavälineenä on yllättävää.

Pelastavat toimet

Toimenpide 19: Leipäjonot pois.

Toimenpiteen varsinainen nimi on “Tuetaan osallistavia yhteisöjä”. Todellisuudessa kysymys on kuitenkin leipäjonojen poistamisesta. Ajatuksena on siirtyä ylijäämäruoan jonomuotoisesta jakelusta muihin jakelumuotoihin, esimerkiksi yhteisiin ruokailuihin. Julkista tukea saisivat vain tätä “osallistavaa toimintaa” harjoittavat ruoka-avun toimittajat.

Ajatus leipäjonojen poistamisesta on kannatettava. Ylijäämäruoan ja muun elintarvikeavun jakeluun täytyy olla parempia keinoja kuin ihmisten jonotuttaminen säiden armoilla tuntikausia. Onko yhteisruokailu oikea tapa suorittaa jakelu on sitten toinen asia. Kenties ruoka-avun saajatkin haluavat itse valita ruokaseuransa.

Toimenpide 21: Suonensisäisten huumeiden käyttäjien palvelujen parantaminen.

Työryhmän kunniaksi on ehdottomasti sanottava, että se ottaa esille myös niitä eriarvoisuuden muotoja, joilla on vaikeaa saada poliittista suosiota. Se ehdottaa suonensisäisten huumeiden käyttäjien palveluiden kehittämistä, samoin kuin vankien. Työryhmä ehdottaa myös merkittävää taloudellista panostusta asunnottomuuden vähentämiseen.

Laaja-alainen eriarvoisuuden torjuminen poikkileikkaavissa toimissa

Toimenpide 30: Kehitetään perhevapaajärjestelmää eriarvoisuutta vähentäen

Työryhmä ehdottaa perhevapaiden uudistamista: “keskeistä on ansiosidonnaisella vanhempainpäivärahalla korvatun vapaan pidentäminen ensisijaisesti isille suunnattua aikaa asteittain pidentämällä”. On aika yllättävää, että taloudellisen eriarvoisuuden vähentämistyöryhmä ehdottaa ansiosidonnaisten etuuksien merkittävää laajentamista.

Hyvin toimeentulevien perheiden etuuksien parantaminen (mikäli muita, esimerkiksi verotukseen liittyviä muutoksia ei tehdä) on eriarvoisuutta lisäävä, ei vähentävä tekijä. Keskiluokan tulonsiirtojen merkittävä korottaminen on vähintäänkin omituista eriarvoisuuspolitiikkaa. Erityisen omituiseksi tämän tekee se, että suuri osa ehdotetuista toimenpiteistä on ainakin työryhmän mukaan kustannusneutraaleja. Toisin sanoen tämä olisi yksi merkittävimmistä lisäpanostuksista, jota työryhmä ehdottaa.

Yleisempänä kommenttina voidaan todeta, että työryhmä ei missään kohdassa ehdota eriarvoisuuden vähentämistä hyväosaisten tulonsiirtoihin kajoamalla. On vaikea sanoa, onko kyse ankarasta sitoutumisesta universaalin hyvinvointivaltion periaatteisiin vai jostakin muusta.

Naisten ja miesten eriarvoisuus on toki eriarvoisuutta sekin. Mutta tilanteessa, jossa työryhmä on huolissaan kaikkein huono-osaisimpien jäämisestä jälkeen olisin odottanut vähintään ansiosidonnaisten etuuksien laajentamisen ongelmien tuomista esiin.

Lisää näkemyksiäni aiheesta on saatavilla MustReadin sivuilla.

Toimenpiteet 34 – 37: Maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen.

Työryhmällä on useita hyviä, joskin varovaisia ehdotuksia maahanmuuttajien kotoutumisen ja työelämään integroitumisen parantamiseksi.

Toimenpide 38: Vaikuttavuusinvestoinnit

Viimeisessä toimenpide-ehdotuksessaan työryhmä ehdottaa tulosperusteisten rahoitusmallien, kuten vaikuttavuusinvestointien käyttöönottoa eriarvoisuuden torjunnassa. Vaikuttavuusinvestoinnissa yksityiset rahoittajat rahoittaa jotakin sosiaalista toimenpidettä, vaikkapa maahanmuuttajien työllistymiseen tähtäävää ohjelmaa. Rahoittajat saavat tuottoja sen mukaan, kuinka paljon useammin ohjelman piirissä olevat maahanmuuttajat työllistyvät verrokkiryhmään verrattuna.

Näin voitontavoittelu voidaan periaatteessa valjastaa yhteiskunnallisen hyvinvoinnin avuksi, ja julkista rahaa kuluu vain aidosti vaikuttavaan toimintaan. Vaikuttavuusinvestoinnilla on omat rajansa, usein yhteiskuntapolitiikan tavoitteet ovat liian monimuotoisia ja vaikeasti määriteltäviä sen kohteeksi. Mutta silti monissa tapauksissa vaikuttavuusinvestointi voi olla hyödyllinen lisä sosiaali- ja terveyspolitiikan arsenaaliin.

Vaikuttavuusinvestoinnista ja tulosperusteisista rahoitussopimuksista voit lukea lisää MustReadin aihetta käsittelevästä artikkelista.

Riittääkö nuorille eläkkeitä? 
– Kyllä, mutta se vaatii työtä ja suunnitelmallisuutta

Suomen eläkejärjestelmä kohtaa uusia haasteita, mutta se on rakennettu erittäin vakaaksi. Se on yksi parhaista järjestelmistä kansainvälisen vertailun mukaan. Nykyinen väestön ikääntyminen ei ole sille uhka. Pitkällä aikavälillä vauvakato kuitenkin on. Selvitimme, kuinka eläkejärjestelmä vakautettiin kohtaamaan tulevaisuuden haasteet. Taustalta löytyi valmistautumisen perinne ja vanha kunnon kolmikanta.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta