Anne & Heikki Show: Sheriffi Harkimo, pienpuolueet ja voiko oikeistolainen olla feministi?

Lisäksi Heikki Pursiainen kertoo järkytyksestään, kun vaalikone tarjoaa hänelle sosiaalidemokraattia. Anne Moilanen sanoo Suomea luokkayhteiskunnaksi. Kaikki tämä viikon Anne & Heikki Show’ssa!

Heikki Pursiainen | Anne Moilanen
Anne ja Heikki ovat lähes kaikesta eri mieltä. "Johtopäätöksenä perustimme tietenkin yhteisen radio-ohjelman." Kuva: Radio Helsinki

Viikon kohokohta on taas täällä. Aurinkoisen keskiviikon kunniaksi lähetettiin kaikkien aikojen viides Anne & Heikki Show. Voi olla, että laskut ovat menneet sekaisin ja tämä oli vasta neljäs tai sitten kuudes. Joka tapauksessa eetterissä oltiin taas.

Saarnavuorossa oli Pursiainen joka puhui Hjallis Harkimon hupaisan seriffimainoksen innoittamana Liike Nytistä:

”Liike Nytin keskeinen ajatus on ideologioiden ja aatteiden vastustaminen. Liikkeen mukaan päätösten pitää perustua ’maan etuun’ eikä ideologioihin. Tämä on yksinkertaisesti sekavaa eikä tarkoita yhtään mitään.

Ideologia ei ole mikään huono asia politiikassa. Se määrittelee mitä tavoitellaan, millaisia valintoja tehdään, kun kaikkea ei voi saada, mitkä asiat ovat tärkeitä, mitkä eivät, mikä on oikein, mikä väärin.

Ilman ideologiaa tai aatetta ei ole mitään.”

Puhe siirtyi muihin pienpuolueisiin ja Moilanen sanoi feministisellä puolueella olevan koostaan huolimatta tärkeä tehtävä maan politiikassa. Hän toivoi puolueelle kansanedustajaa ensi eduskuntavaaleissa.

Lisäksi keskusteltiin matematiikasta ja koulushoppailusta.

Kuuntele ohjelma Radio Helsingin sivuilta.

Kuuntele ohjelma Spotifyssä.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti